Wc paperi arkin koko ?
Tähän asiaan, juuri kuuntelemassani kansanradiossa, otti kantaa Mauno Voutilainen Jyväskylän te-alueen raportoivana filosofina.
Aiemmin itsekin pyrin keskittämään te tem typ toimistossa käynnin yhteyteen kaikki suolen tyhjennys harjoitteet. Kymenlaaksossa.
Nyt koronan aikaan en ole päässyt suorittamaan ulostus toimenpiteitä typ tai te virastoissa.
Niin on jäänyt arkin koko muutos huomaamatta.
Mutta jos esiinnytään nettomaksajina ja todella aiotaan maksaa välimerelle käteisenä 7 miljardia, ja lisäksi ottaa yli 100 miljardin velkavastuut, niin täytyykin myös wc papereissa säästää.
Tähän asiaan, juuri kuuntelemassani kansanradiossa, otti kantaa Mauno Voutilainen Jyväskylän te-alueen raportoivana filosofina.
Aiemmin itsekin pyrin keskittämään te tem typ toimistossa käynnin yhteyteen kaikki suolen tyhjennys harjoitteet. Kymenlaaksossa.
Nyt koronan aikaan en ole päässyt suorittamaan ulostus toimenpiteitä typ tai te virastoissa.
Niin on jäänyt arkin koko muutos huomaamatta.
Mutta jos esiinnytään nettomaksajina ja todella aiotaan maksaa välimerelle käteisenä 7 miljardia, ja lisäksi ottaa yli 100 miljardin velkavastuut, niin täytyykin myös wc papereissa säästää.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Mauno on työttömien kuningas. Ollut yhtäjaksoisesti työttömänä helmikuusta 1989. Lienee Suomen ennätys?
Minulta loppui palkka työt 1994, ja sen jälkeen ollu pelkkää tem työttömyys pelleilyä..... Joten aika hyvin Maunon ajatusmaailmaa ymmärrän. Kun luulen täysin samoja kokemuksia olevan hallinnosta ja politiikasta.
Hyvä putki teitilläkin jo takana.
Niin,,, voisin minäkin olla jo senior työttömyys advicor, tms. ceo, kun selvästi on uraputkea ja kokemusta mulla ollu, Ja juuri siksi se työttömyys on vaivannu, että en ole antautunut ilman palkkaa töihin, niin ei ole noita rehellisiä töitä ollu. Siis oikeita palkka-töitä.
Kaikenlaista leikki työvoimakoulutusta oli, mutta niihinkin yritettiin lopulta laittaa ilmainen työ, harjoittelun nimissä, tms.... Ja kun vältin, kieltäydyin ilman palkkaa työn teosta, siis orjuudesta. Niin sain karensseja, yms...
On ollut touhu, ja kulttuuri, kuin sotamies sveikin malliin,,,, tem hallintoa ja peliä on tullut nähtyä, surkuhupaisia, traagisia, huvittavia, tragikoomista touhua, jne,,, Vimeisenä heavy teatterina typ hallinto ja aktiivi 1. ja aktiivi 2. !!! ei todeksi uskoisi.
Hauskoja aikoja on ollut olla tem ministeriön mannekiinina ! Ja kauheinta on havaita tuo syvä osaamispula hallinnossa ja politiikassa.
Aika vähällä älyllä tätä maata hallitaan, ei ihme että nykyää eu määrää ja vie rahat !
Mauno Voutilaisen reali maailmaan palauttavat jutut kertoo tästä tavallaan, ja olen arvostanut Maunon syväluotaavaa raportointia, ja mielipiteitä.
Aikas persoona tuo ukkeli mitä yuotube kattonu.
Maukka taas vauhdissa.
Nokia Siemens Networks -nimisessä yhtiössä joku tilintarkastaja teki ihan oikeasti tutkimuksen että kuinka paljon wc-paperia missäkin maassa kulutetaan.
Eräs lähi-idän maa oli todellinen suurkuluttaja, niin siellä tehtiin niin että henkilökunta sai määräyksen suorittaa tiettyjä ruumiintoimintoja kotona ennen töihin tuloa tai töiden jälkeen, jonka lisäksi jokainen työntekijä sai aina kuukauden alussa henkilökohtaisen määrän wc-paperia firman puolesta, ja loput piti maksaa itse.
Otan tavallisesta käsipyyherullasta yhden ison paperin ja taitan sen 2 kertaa wc-arkin kokoiseksi niin riittää hyvin.
ja sitten kastelen sen ja leivitän ja paistan molemmin puolin rapeaksi fast food ateriaksi.
Mauno kuvittaa hyvin työttömän arkea ja työvoimapolitiikan toimintaa...
- esim. ytub sarja aktiivi toimista..
Eihän kukaan voi työvoimapolitiikkaa ja tem hallintoa muuten ymmärtää, kuin suuren leikin ja tyhjätoiminnan kautta.
nyt onkin aktiiv mallin mukaan lähtenyt aktiivi 1. ja aktiivi2, tyylisiä pököleitä, joulun aikaa aika suuria a kookkaita, kun olen syönyt ja syönyt, wc pönttö täyttyy.
Varmaan moni vihreä kurjike olisi kateellinen, kun joutuu itse ulostamaan käynyttä, vetelää vihanneslimaa.
Noin on, minäkin olen aktivoitunut nyt kerran päivässä mahti pökäleet, ei uskoisi miten paljo !
Kyllä tämä jo tuntuu ja haisee aktiivi 2. mallilta.
Aiemmin tein pönttöön filatohvit, sitten grönbergit, kataiset ,,nykyään haataiset ja mariinit....... ja haisee se aidolle kyllä.
Ja haistakaa paska koko valtiovalta
Ette osaa muuta kuin verottaa
Muutenkin touhu tuntuu holtittomalta
Kaikki pitäis kerralla erottaa
Ennen oli kaikki paremmin. WC-paperikin oli paketoitu roikkumaan rautalankaan jopa 1000 arkin paketeiksi. Se olikin riittoisaa ja jos pääsi joskus loppumaan niin seuraavaksi meni palanen Maaseudun Tulevaisuus-lehteä päin persettä.
Kelpasi siitä puuceessä sitten asiansa toimittaa oikein huolella linnun lauluja sekä kärpästen pörinöitä kuunnellen.
kehä3 vihreän ihannekuvaa tuo on !
Onneksi ei ole nyt korona aikaan tarvinnu käydä kyykytettävänä typ toimistossa.
Niin ei ole myöskään tullut tarkkailtua typ toimiston wc arkin kokoa.
Ja hyvin tulee toimeen tietämättäkin wc arkin nykyistä suuruutta..
Kallispalkaisella suurella Tem ministeriöllä, te toiminniilla, ja hallituksella, eri hallituksilla, on homma ollu hanskassa, ja hanskat hukassa, ollu jo n. 30v.
Massa-työttömyys vaan jatkuu jatkuu, ja ollaan tekevinään jotain...itse suurilla palkoilla.
Kun olisi niitä rehellisiä palkka-töitä. Niin ihmiset menisi töihin mielellään.
Mutta kun palkka-töitä ei löydy, niin ajaudutaan te hallinnon peliin, ja siellä useakin vain turhautuu noihin erilaisiin vedätyksiin.
Kumma maa on suomi, kun hyvää työvoimaa haaskataan, tuhlataan, ei käytetä, vaan pidetää työttömänä.
Niin,, ei näissä työttömyys jutuissa mitään järkeä ole ollut vuosikymmeniin.
Itsekin tipuin työttömäksi, ja uutta reilua varmaa työpaikkaa ei ole löytynyt. Kaikkea pätkä roskaa tein, kunnes siihen joutavaan vedätykseen kyllästyin.
Tämä nykyinen hallitus jatkaa työttömien piinausta. Ja ei tehny esim Lex lindström 2. toimea, siis ei päästänyt kiusattuja vanhoja työttömiä eläkkeelle.
Kai se on vakuutusbisneksen etu kun työmarkkinatuki köyhyydessä pidetään ihmisiä kymmeniä vuosia ?
Maunon juttuja jonkun kuullut olen, ja ne kuvaa hyvin mieletöntä tilannetta. Ihmisiä pidetään "reservissä" työttöminä. Hallinto tekee mitä sattuu, järki ideaa ei ole toimissa. Aktiivi mallit on säälittäviä hallintotoimia.
Reservissä olen minäkin.
Ei se vaan minun työpanos kelpaa palkalla.
Olen 61v. Ja työmarkkina ei minua tarvitse ilmeisesti. Ja eläkkeelle en pääse.
On yritetty kyllä työpanosta huijjata ilman palkkaa, mutta heti kieltäydyin ilmais töistä.
Muuta ei ole ollu tarjolla, kuin palkatonta pöhköjen kuntoutusta.