Hiipuva supernova

Taivas on täynnä tähtiä
ja minä olen vain supernova.
Hiipuva, väsynyt antamaan valoaan.

Kuinka kirkkaana aurinkosi valaiseekaan tummaa kuun varjoisaa pintaa?

Olenhan vain lahonnut ja ränsistynyt,
matojen syömä ihmisen kuvatus.

Ihmisen jälkeläinen, joka tekee lihapullia kastikkeessa raskaan työpäivän jälkeen.

LS
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kahvia kello kuusi.
Pihlajanmarjamarmeladeja ja vihreitä kuulia.
Vanha kertomus kertoo,
isoäidistä, joka kuoli lihavuuteen.
Näen itseni kahdeksantoista vuotiaana ja vanhempani sanat, että minulle ei löydy ylioppilaspukua, olen liian iso.

Niin, joskus mietin, jos ei vain jaksaisi.
SOS, älä anna typeriä neuvoja.
Tämä on vain runo.

LS

Äänestä

Rakasta minua,
sanoo yksinäinen vanhus.
Jalkani eivät kanna enää.
Ajatukseni virta on jumissa lapsuuden huoneissa.
En tunnista enää itseänikään.

Mikä synti luoda ajatteleva ihminen.
Mikä synti naulita itsensä ristinpuulle.
Silloin, kun on tarvittu.

Rakasta minua, sanoo kaikki elämä.
Älä riko minua enää.
Anna minun olla ehjä.

LS

Äänestä

Vanha biisi, mutta hyvä.
Omistettu ystävälleni st:lle.
Puolikuu -makeaa myrkkyä.

LS

Äänestä

Tämä on ihana. St:lle lisää biisejä pukkaa.
Tämä on oikeasti siis hyvä.

Lola Marsh - She's a Rainbow.

Äänestä
  • LS:ltä siis edellinen viesti.

    Äänestä

Ne oli st vain mun "taidetta".

Miten sinulla menee?

LS

Äänestä

St, en minä pyrin sinua manipuloimaan, kunhan puran joskus turhautumia ja silloin kait tuntuu, että olisi kiva saada juttuseuraa. Älä ota pahalla, ja ei näihin ole pakko vastata, ehkä parempikin ettei...se on kait sairaan kuuloista, mutta jotenkin se tuntuu hyvältäkin, hylkääminen tai sen kokemus, jotenkin se tuo tunteen, että "minä tiesinkin sen", "olinpa oikeassa"...ja se tuntuu oikealta ...vaikka eihän tällaisissa palstajutuissa oikeasti kukaan ketään hylkää, siis en oikeasti koe niin, enkä ajattele sinusta niin tai mistään, mutta...ei sitä varmaan ymmärrä...mitä tarkoitan. Se tuo dejavuun jostain ja se tuntuu jostain syystä oikealta....se tuntuu suorastaan "mahtavalta".

Älä vastaa mitään.

LS

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Taivas on täynnä tähtiä
ja minä olen vain supernova.
Hiipuva, väsynyt antamaan valoaan.

Kuinka kirkkaana aurinkosi valaiseekaan tummaa kuun varjoisaa pintaa?

Olenhan vain lahonnut ja ränsistynyt,
matojen syömä ihmisen kuvatus.

Ihmisen jälkeläinen, joka tekee lihapullia kastikkeessa raskaan työpäivän jälkeen.

LS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu