Katujen talvikunnossapito ei toimi. Useita autojen kiinnijäämisiä on kerrotun tapahtuneen. Paikoin kevyenliikenteen väylät ovat kulkukelvottomat. Mikä mättää ?
Kertokaahan mielipiteenne katujen kunnossapidosta
Anonyymi
3161
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Olisko mitään tekemistä sillä kun porukkaa on potkittu pois ja ei ole tekijöitä, eikä taida kaluston määrässäkään olla hyvin kehumista. Näin eläkelläisenä on aikaa katsella ikkunasta kannattaako lähteä auraamattomille teille, mutta työssäkävijöillähän ei taida valinnanvaraa juuri olla.
Apostolin kyydillä pääsee. Ei valittamista.
Ihailtavaa vaatimattomuutta. Siis kävellen.
Kävellen kauppareissut ja kaikki. Ihmettelen miten ihmiset ajavat autolla kolmen neljänkin kilometrin matkan kun kävellen se on mukavampaa.
Taitaa kunnassa katkoa tällä hetkellä moni muukin asia. Pitäisiköhän kuntatekniikkan päälliköltä kysyä jottain. Samoin hallintojohtajalta. On kuulemma kuntatatekniikan ylin johtaja kuten vesilaitoksenkin missä on nyt todella pahasti assiit.
Valtio ottanut missiokseen katujen ja teiden kavennukset niin että kapealla jyrkkäreunaisella hiekkasärkällä körötellään, Korkealta ojaan ajon vaara on suuri ja tien murtumisen vaara myös. Kesäisin tie miehet kaivaa ojaa likemmäksi yötä myöten ja piirtää kapeampaa viivaa.
Eniten vituttaa kun se Ahtisaaren mölökerö sumplikoi ne tiehöylät sinne Namibiaan klaanijohtajien pillurallin ajo vehkeiksi. Olisi niillä ollut käyttöä meidän talviaikana polanteen poistossa.
Lieksan urpot pärjää suksilla.Tuppukylän valittajat kyllä se kela sohvaurpoille maksut hoitaa vaikka tiet on 30 luvun tasoa.
Talvella sisätiloissa voi lukea, kun on hiljaista.
Kaupungin teiden kunnossapidon mielenilmaus asiasta jota me ei tiedetä, arvailla ja veikkailla voi.
Sama joka kaupunkissa . Yritäjä kerkiä kun eka omat auraus sopimukset pois kun kunta
maksaa tunti hommina niin saa kahdesta paikasta rahaa yhtä aikaa.
Sitä sanotaan kaksoislaskutukseksi Tampereella.
Tänään sunnuntai-iltana oli Pielisentien jalkakäytävät aurattu. Oli mukava tupsia menemään hienossa talvikelissä. Kiitos siis auraajille!
Viime yönä klo 23.30 aurattiin tämä meidän katumme. Hyvä, kun aurattiin, kiitos siitä, mutta muutama asia, aina nämä samat, jäi taas kaivelemaan.
On siinä aamulla työhön lähtevillä ollut hommana aukaista katuliittymänsä, että pääsee autoineen lähtemään. Jos ei sitten ole yöllä sitä tehnyt.
Minkä hemmetin takia kadun oikea reuna pakenee koko talven vasemmalle, kun tie kaartuu vasemmalle??
Pihatien kolausmatka pitenee niin, että se on keväämmällä puolivälissä katua. Sehän on kaupungin aluetta, mutta asukkaan on kolattava aurauksen reunaan asti, jos ei halua jäädä mottiin.
Toiseksi, miten toiset auraajat osaavat aurata niin, ettei pihatien liittymään työnnetä metrin korkuista ja levyistä vallia? Toiset tuntuvat tekevän sen ihan omaksi ilokseen ja oikein keräävät lunta ja jäätä tiestä ja kuljettavat sen pihatien päähän. Siinäpähän mummo tai ukki sitä hiki päässä siirtelee.
Onko kuskeille annettu ohjeet, että ei sillä työn laadulla ole väliä, vaan sillä, miten paljon ehtii aurata?
Miksi pitää auraajalla olla vauhtia kuin rallikuskeilla, Aura hyppii ja pomppii, jälki on sekundaa, lunta vai pöllyytetään pitkin tietä.
Ei luulisi olevan ylivoimaista pyyhkäistä pihatien liittymästä enimmät jääkimpaleet sivumpaan, kun joku/jotkut kuskit sen osaavatkin. Myöskin vasemmalle kaartuva tie pitää aurata oikeaa reunaa myöten, eikä hivuttaa sitä vasemmalla puoliväliin katua.
Kiitos niille kuskeille, jotka osaavat hommansa ja risut niille, joille vauhti on pääasia, laadusta viis.
Joulunpyhinä pyörätiet ummessa ja uudenvuodenpyhinä ei taaskaan aurattu ollenkaan vaan vielä nytkin on 20 cm lunta! Venäjälläkin jo aurataan paremmin!!
Myös täältä iljanniemestä, pyörätie kaarisillalle aurattiin tänä aamuna, monen päivän ummessaolon jälkeen ! Tuo aurauksen puute estää pyöräilyn ja jos meno jatkuu samanlaisena niin pitänee ostaa lumikengät että pääsee keskustaan!
Kannattanee syyttää perussuomalaisia joa auraus ei toimi.
Olisiko ollut viranomaispäätös ettei aurata? Saanee lukea lieksanlapusta muutaman viikon päästä. Ainahan kaupunki imoittaa hammastahnan ostostakin jonka päätöksen tehnyt virkanainen.
Sekö ja sen niminen ilmoittaa, jolla jokainen makaa?
Imatran kaupunki ulkoisti toiminnat urakoitsijoille katujen/pyöräteiden aurauksesta ym ja säästöjä on syntynyt mutta kadut pysyvät kunnossa ! Kas kun urakoitsijalleei tarvitse maksaa jos ei lunta sada! Imatrallakin on enää 5 ukkoa pelkissä aputöissä ja sama tämä homma koskee muitakin kaupunkeja!
Facebookin Lieksa-ryhmässä on tänään kaupungin vastaus, lukekaa sieltä.
Joutavaa sakkia persut on valtuustossa. Eivät uskalla suutaan aukaista muulloin kun abcn kahvilassa.
No tulihan se sieltä, mutta et uskalla sanoa onko aurauksen puuttuminen persujen syytä?
Demari valtuutetut rupeaa seuraavan lumisateen jälkeen kolalla auraamaan katuja ja pyöräteitä, ja pitävät suut kiinni.
On suuri osa ihmisiä jotka eivät kuulu facebookiin. Se ei ole kaikkia kuntalaisia tavoittava kanava.
Eekäs uskaleta sannoo kukas kelasta tai ketkä syövät noi aurausrahhat
- kunnan laari on tyhjä, jupakoikaas siinä -tyhjän saa pyytämättäkin
EI ME SENTTÄÄN KAAKKI ORRJIKSI RUPPEA
Eli yhteenveto= ulkoistaminen ? Kepu ja persut kiittää.
Eläs nyt aivan villiiiksi heitäyvy, niitäkin lieksaan kylä painaa aivan tarpeeksi rajan läpi
Kyl kylä painaa.
Kylä kylä kylä.
Kun kerrankin ihmisillä ja vierailevilla sukulaisilla on aikaa viettää yhdessä aikaa joulupyhinä Lieksassa niin tälläistä vielä saa kokea. Kaikki ummessa hiihtolatuja myöten.
Antaa kyllä hyvän kuvan Lieksasta.
Omiin töihin oli mentävä ja "päästiin" toki työpaikalle.Mutta ei kiitos toiste.
Ensilumi kun sataa niin aura autot jyystävät peräkanaa....
Sukset on sitävarten että niillä pääsee lumessa, jos ei pääse hiihtäkää sitten auratulla tiellä.