apuva

Mitä voin tehdä kun tuntuu, ettei miespuolinen työkaveriporukka osaa toimia yhteistyössä kanssani ja samoiten naiset työpaikallani. Kuulee kommentteja, kuten "se on nuori ja nätti ja se on tämän takia saanut työpaikan". Pah, mähän olen ruma! Ja muutenkin, kysellään työhönperehdyttämisen jälkeen että, "no mites on mennyt oppi perille.."

Tuntuu, että jotain voisi tehdä, aina voi valittaa työsuojelupiiriin tai vastaavaan. Mutta minne myös olisi mahdollista valittaa? Teen niin monta valitusta minne vaan pystyn ikinä.

PS. Koulutuksen puolesta mä olen työhöni sopiva ja paremmin koulutettu kuin osa vanhoista työntekijöistä.
3182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

käydä katsomassa esimerkiksi peiliin.
Muuten, naiset ja koirat ovat koulutettuja,
miehet opiskelleita. Se, että sinulla
paperilla hyvät numerot, ei kerro yhtään
mitään siitä, onko sinusta työnantajalle
jotain todellista hyötyä.

Äänestä
  • Pojat eivät silti kouluissa pärjää

    Äänestä

  • opiskelevat kirjoitti:

    Pojat eivät silti kouluissa pärjää

    "Hau hau.." ja sitten veri lentää ja turpaan tulee niin ku rakkikoiralta miehille jos varpaille aikovat astua.

    Raiskaajille käy aivan samoiten, ne tapan:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiinuli kirjoitti:

Mitä voin tehdä kun tuntuu, ettei miespuolinen työkaveriporukka osaa toimia yhteistyössä kanssani ja samoiten naiset työpaikallani. Kuulee kommentteja, kuten "se on nuori ja nätti ja se on tämän takia saanut työpaikan". Pah, mähän olen ruma! Ja muutenkin, kysellään työhönperehdyttämisen jälkeen että, "no mites on mennyt oppi perille.."

Tuntuu, että jotain voisi tehdä, aina voi valittaa työsuojelupiiriin tai vastaavaan. Mutta minne myös olisi mahdollista valittaa? Teen niin monta valitusta minne vaan pystyn ikinä.

PS. Koulutuksen puolesta mä olen työhöni sopiva ja paremmin koulutettu kuin osa vanhoista työntekijöistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu