Tää nyt ei oo mikään hauska juttu, mutta osoittaa mielestäni sen, että pitäiskö pikkuisen seurata päivän "trendejä"
Olin leiponut patonkia edellisenä päivänä ja seuraavana aamuna nukuin hieman pommiin ja hätäpäissäni vedin vaatteet päälle mitkä löysin nopeimiten.
Matkalla töihin huomasin, että minulla oli päälläni paita, joka oli aivan taikinassa leipomisen jäljiltä.
no, ajattelin. Eipä hätä ole tämän näköinen.Käyn ostamassa uuden paidan aamulla heti ku kaupat aukeavat.
Olin jo parin kaupan jälkeen aika tuskastunut kun päätin käydä vielä yhdessä.
Siellä jonkin aikaa kierreltyäni, näin myyjän ja kysyin häneltä löytyykö mistään tämän tyylistä/näköistä pitkähihaista paitaa !? Myyjä katsoi nanosekunnin verran ja sanoi; Valitettavasti eipä taida. Noi taitaa olla jo vähän poissa muodista !!
Mä vaan siihen jatkoin, että; Aha ! Ja lähdin pois kaupasta !
Siis ei mua yhtään suututtanut. Paremminkin olin helpottunut kun joku sanoi nätisti kerrellen; Vaihda poika tyyliäs !
Ja jos ensi kerralla leivon, käytän sitä essua. (toivottavasti en ota sitä sitten aamulla)

Vastaukset 11
Vanhimmat
Mulle kerran eräs vaatekaupan myyjä tokaisi kun sovitin housuja.
-Sun takapuoli näyttää isolta noissa. Kokeile toista mallia.
En suuttunnu vaan mua hymyilytti, kerrankin joku sanoo niinkuin asiat on, eikä mielistele.
Otin toiset housut ja aloitin laihdutuskuurin ja kuntoilun. Nyt takapuoleni näyttää hyvältä niissäkin housuissa jotka jäivät kaupan hyllylle.
pyllys
Miksi pitää vaihtaa tyyliä, kun jotkut miestä?
jos on oman tyylin löytänyt, älkää hukatko sitä. Siis jos tyyli on sulle hyvä!
Itse en nyt muodissa olevia vakosamettihousuja
tai napapaitoja päälleni pukisi. Ja jotkut napapaidat mun läskeillä - ei!
Tämän hesuslaineen viestit ovat aina samanlaisia. Todella mitäänsanomattomia. Tai oikeastaan eivät edes mitäänsanomattomia, vaan yksinkertaisesti niin tylsiä että keräävät huomiota. "Yhtenä päivänä meni töihin ja kengännauhani oli auennut matkalla! Kuinkahan kauan se olikaan ollut auki ja mitä kaikkea olisikaan voinut sattua? Mitäköhän ihmisetkin ajattelivat? Tästä on nyt jo monta vuotta ja vaikka jo naurattaa niin silti vähän punastuttaa. Toisena päivänä huomasin ettei minulla ole mitään elämää"!
Vielä en tietääkseni ole kirjoittanut auenneista kengännauhoista, mutta kirjoitan varmasti, jos sellainen moka sattuu, niinkuin olen kirjoittanut muitakin juttuja tänne kaikkien luettavaksi.
Kiva, että olet viihtynyt tarinoitteni parissa.
Tottavie olen. Syy siihen on vähän vastaava kuin esim. oikein todella huonon musiikin kuuntelussa tai jonkun todella luokattoman huonon elokuvan katsomisessa. Sitä ikäänkuin nauttii sen roskan huonoudesta ja ilahtuu aina vain enemmän, mitä syvemmälle mennään.
Mutta silti haluat vaan lukea ja lukea tamän kirjoittajan viesttejä vaikka maailma on täynnä muita tarinoita. Taidat loppujenlopuksi alitajuisesti pitää tämän kirjoittajan tarinoista.
Tottavie tahdon, enkä edes mitenkään alitajuisesti. Ajattele vaikkapa jotain oikein mahdollisimman typerää ja luokattoman huonoa elokuvaa. Se on viihdyttävä juuri sen huonouden vuoksi.
Sama pätee näihin viesteihin, joka kerta yhtä mukavaa todeta niiden uskomaton mitäänsanomattomuus ja typeryys.
Suuren vaikutuksen se ainakin sinuun tekee tavalla tai toisella mitä arvostelet koska reakoit siihen niin voimakkaasti.
Se mikä on sinun mielestä typerää on hekä toisen mielestä hyvinkin älykästä ja taas toisten päin.... on toisten mielestä typerää mutta ovat senverran viksuja etteivät sitä ääneen viitsi sanoa.
Ja loppujen lopuksi Hesuslaine osaa hyvin kirjoittaa omat ajatuksensa niin kuin meidän jokaisen olisi hyvä omia sama taito. Sinäkin ülimuiden tuot oman panoksesi tähän ihmisen keskustelutaitoon.
:)