rokotuksista sanottiin hallituksesta aiemmin. Nyt ei homma etene yhtään, eikä pekosesta kuulu pihaustakaan
Hoitaako rokotus asiaa yhtään kukaan, vai pyöritelläänkö ja suunnitellaanko vaan taas elintärkeää asiaa, ilman mitään tukoksia.
Hoitaako rokotus asiaa yhtään kukaan, vai pyöritelläänkö ja suunnitellaanko vaan taas elintärkeää asiaa, ilman mitään tukoksia.
Vastaukset 19
Vanhimmat
No Pekonen, ei tule julkisuuteen kun pisteitä keräämään.
Homman tökkiminen johtuu siitä että lääkärit ovat miehittäneet koko ketjun kesäpojasta hallitukseen asti. Lääkärit ovat saaneet koulutuksen räkätaudin hoitoon ei organisoimaan toimintaa.
Pekonen on nyt lomalla. Ei saa häiritä. Muuten saamme nauttia jostain Marinin kaltaisesta paljasteluista naistenlehdissä. Kuka haluaa nähdä Pekosen paljasta pintaa?
Maailmasta löytyy kaikenlaisia pervoja.
Ei tule mitään mistään hallituksen tyttöjen hommista. Rokotukset seisoo ja kohta alkaa armoton syyttely, vastuunkantoa ei löydy mistään.
Maskishow oli esimerkki siitä mihin kyvyt, osaaminen ja vastuunkanto riittää.
Kyllä ne rokotukset pyörii koko ajan vaikka pyhiä on joka toinen pivä. Siihen nähden aika nopeaa toimintaa. Eihän siitä olisi mitään iloa jos päivän (eikä sitäkään koko päivää) rokotettaisiin koko kansaa ja sitten taas odotettaisiin uutta lähetystä viikko tai pari. Kunhan maassa on edes miljoonan verran rokotteita, niin voisi käynnistää ensimmäisen vanhus- ja riskiryhmän rokotukset. Koko kansa joutuu odottamaan kunnes 7-9 miljoonaa annosta on saatu maahan ja sitä määrää ei saada nykyiseltä lääkevalmistajalta, tarvitaan 2-3 lääkevalmistajaa lisää.
Jopa Iltalehden täys vihervassurisuvakki toimittajakin arvosteli Marinia
No nyt ministerit vastaa sillä ministerinvastuulailla eli " Selko Suomeksi, ei mitään vastuuta niillä ole tekemisistään tai tekemättä jättämisistään ".
Lääkärit eivät ymmärrä koko koronasta mitään. Siksi Krista Kiuru on joutunut paiskimaan koronan eteen töitä 24/7. Lääkärit ovat niin tyhmiä, että esim Sanna Marin, Krista Kiuru ja Kirsti Varhila eivät ole edes viitsineet heiltä kysyä mitään vaan ohjeeksi on riittänyt SDP:n puoluetoimiston ja kentän kommentit.
Jo keväällä Krista Kiuru ja varsinkin Kirsti Varhila osoittivat tieteellisesti maskien hyödyttömyyden ja jopa vaarallisuuden lääkäreiden vastaväitteistä huolimatta.
He todistivat myös, että lääkärit olisivat vain halunneet rikastuttaa kansainvälisiä maskiyhtiöitä kansainvälisen salaliittonsa avulla.
Pääministeri Sanna Marin jo 10 vuotta sitten valisti kansaa siitä, että rokotukset hyödyttävät vain kansainvälisen kapitalismin lääkeyhtiöitä ja kansa saa vain vakavat sivuoireet maksujen lisäksi itselleen.
Siksi Suomessa ei hötkyillä rokotusten kanssa vaan halutaan varmistaa, että rokotteiden avulla yhtiöille tulee voittojen sijasta tappioita.
Täytyy odotella, että saadaan rokotetta. Ei tässä muuta ole vialla.
Eikös niitä rokotteita tullut kymmeiniä tuhansia Suomeen ja muutama tuhat on rokotettu vasta.
Malttia, malttia, se on valttia.
Marini lahjoitti suuren osan välimeren maihin.
Pekosesta ei kuukausiin havaintoja. Asian parissa lienee häärännyt lähinnä Kiuru.
Rokotuskatastrofin jälkeen Pekonen haki veljensä ja tämän muijan tuekseen ja alettiin levitellä kuvia julkisuuteen.
no rokotteet on jemmassa,,,,,,,, miks
Rokotettavat eivät ehdi hoitotyötään rokotettavaksi. Lisäksi kaikkia ei uskalleta rokottaa kerralla siltä varalta että tuleekin jotain sivuvaikutuksia. Mitä sitten tehtäisiin jos suurin osa hoitohenkilökunnasta sairastaisi kotona.
Taitaa kulkea Frededikin perässä.
Pekonen on laitettu muiden ministerien toimesta lukkojen taakse.
Antoiko Marin rokotteita Italialle, kun siellä on pahempi tilanne?