Monet kyseenalaistavat Marinin johtamistaidot

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f1743051-d7eb-4480-9396-b3f8dc7768ff

Kuherruskuukausi on ohi. Monet arvostetut henkilöt avasivat suunsa.

"Rokotusohjelma edellyttää kattavaa strategiaa ja määrätietoista toimeenpanoa. Marraskuusta asti on ollut aikaa suunnitella. Pääministerin pitäisi nyt toimia, ei toivoa. Vitkutteleminen maksaa ihmishenkiä, Lepomäki kirjoittaa Twitterissä."

Harkimo: Pääministeri toivoi eilen Ylen haastattelussa vauhtia rokotuksiin. Siis toivoi. Hänen asemassaan ei tarvitse toivoa, vaan panna vauhtia rokotuksiin. Kyllä tästä hidastelusta pitää jonkun alkaa kantaa vastuuta."
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Siilasmaa:

Jälleen kerran viranomaisemme ja poliitikkomme reagoivat tilanteeseen sen sijaan, että ennakoisivat. Kunnianhimoton ”toimitaan niin kuin ennenkin” ajattelu näkyi huoltovarmuuskysymyksissä keväällä, rokotehankinnoissa ja nyt rokotteen jakelussa.

Äänestä

Kun ei oikein tiedä asioista kunnolla, niin vaikea niistä on päätöksiäkään tehdä. Ajankohtaisiin tärkeisiin asioihin on vaikea perehtyä, kun aika ei sellaiseen riitä, mutta kun ei kestä sitäkään, että joku toinen rohkenisi sanoa reippaasti, mitä nyt on tehtävä!
Näin ollen vitkuttelu jatkukoon.

Äänestä
  • Halla-aho olis jo yksin rokottanut koko kansan ja ruotsalaiset siinä ohessa.

    Äänestä

no, joka asia mitä hallitus , mukamas hoitaa, epäonnistuu

Äänestä

Täysin mistään tietämätön pikkulikka.
Kattokaa nyt ulos, ja miettikää, että tää pikkulikka lupas Suomalaisten rahaa tosta vaan LAHJOITETTAVAKSI 3,4 MILJARDIA etelän AURINGOSSA VETELEHTIJÖILLE!!!

Äänestä

Eihän Marin mikään johtaja ole. Puherobotti jolta tulee uuvuttavaa jaarittelua ja itsestäänselvyyksiä. Esim. pääministerin haastattelutunnilla saatiin kuulla ohjeita käsien pesemisestä.

Äänestä
  • Toivottavasti hallitus hajoaa, että saadaan uudet vaalit.

    Äänestä

Ai arvostetut? Lepomäki ja Harkimo?

Äänestä

Ainakin pienet miehet, jotka ikävöivät isäänsä ja pelkäävät äitiään, eivät ole tyytyväisiä edes liian hyviin oloihin.

Äänestä

Telkkarissa on jauhettu koronarokotteen ottamisesta, Halonenkin otti kantaa vaikka rokotetta ei edes ollut Suomessa. Kuinka tehoskaasti rokotukset saadaan sujumaan siitä ei kukaan pälpättäjä pitänyt tärkeänä.
Suojavarusteiden kanssa sekoilu ei riittänyt joten jatketaan rokotteiden antamisessa.

Äänestä
  • Varsinkin kun korona-rokotteen tuoteselosteen mukaan rokotteen antaman suojan kesto on tuntematon.

    Liiketaloudellisesti kätevintä olisi, jos tuon joutuisi uusimaan vuosittain.

    Äänestä

Mikroilmeet paljastavat Sannasta helposti suuttumuksen ja ärtymyksen. Sitä on usein

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f1743051-d7eb-4480-9396-b3f8dc7768ff

Kuherruskuukausi on ohi. Monet arvostetut henkilöt avasivat suunsa.

"Rokotusohjelma edellyttää kattavaa strategiaa ja määrätietoista toimeenpanoa. Marraskuusta asti on ollut aikaa suunnitella. Pääministerin pitäisi nyt toimia, ei toivoa. Vitkutteleminen maksaa ihmishenkiä, Lepomäki kirjoittaa Twitterissä."

Harkimo: Pääministeri toivoi eilen Ylen haastattelussa vauhtia rokotuksiin. Siis toivoi. Hänen asemassaan ei tarvitse toivoa, vaan panna vauhtia rokotuksiin. Kyllä tästä hidastelusta pitää jonkun alkaa kantaa vastuuta."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu