Ekotorilla pöhisee!

Anonyymi

Kohta alkaa ekiksellä entistä kovempi tekemisen draivi ja kuljetusralli kun KAIKKI kierrätyskama viedään ensin ykstyisautoilla metsä-sairilaan, sitten pihamiehet roudaa sen takaisin raviradantielle myytäväksi! Ekotehokasta ja polttoainetta säästävää toimintaa!!!

58

70

    Vastaukset 58

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ottakaa huomioon että tavara kulkee nyt biokaasulla toimivilla kuljetusvälineillä. Kaasutehtaan säiliöt nitisevät liitoksissaan täydessä paineessaan odotellen kuljetuskalustoa tankkaamaan ilmaista kaasua.

    • Anonyymi

      Kaikin puolin huono homma siirtää ekotori Metsä-Sairilaan. Ensinnäkin kaikilla kun ei ole sitä autoa, jolla tavaroita sinne kuskata eikä sinne kulje julkinen liikenne. Olisi ollut paljon parempi jos koko homma olisi keskitetty satama-alueelle, mistä se toiminta alunperin lähtikin. Sekä tavaroiden vastaan otto että myymälä. Silloin olisi palvelut olleet kaikkien saatavilla ja siellä kävisi enemmän ihmisiä tutustumassa myymälän tarjontaan. Kiinnostaisi turistejakin. Mutta eihän sitä tietenkään tässä kaupungissa voi niin innovatiivisesti ajatella.

      • Anonyymi

        Satama-alueella ei ole koskaan ollut Ekotoria vaan Vaihtotori joka oli aivan eri asia ja kaupungin oma "bisnes".Ekotori perustettiin 90-luvun lopulla Jääkärinkadulle entisiin Suur-Savon autokorjaamon tiloihin.

    • Anonyymi

      Eihän sitä takaisin Raviradantielle roudata koska sitä ei alunperinkään viedä sinne vaan Metsä-Sairilaan missä kierrätyskama lajitellaan ja sitten jos siinä on myyntikelpoista niin viedään Raviksen myymälään.

    • Anonyymi

      No pääasia on, että on vätyksille tekemistä. Hiki vuotaa ja 9e tulee päivässä liksaa. Kyllä siinä pääsee työn makuun.

    • Anonyymi

      Hyvällä työllä saa "sitä jalkaa sinne oven väliin" näin työkkärin tädit on kertoneet jo 90-luvulla.

      • Anonyymi

        Millähän ne työkkärin tädit on saaneet ja mitä sinne oven väliin? Kyllä ne on vitsikkäitä työkkärissä. Hyi helevetti sentään. Ihmisoikeudet pitäs ihmisillä olla.

    • Anonyymi

      Köyhän ei kannata ajella ympäri maakuntaa tarjoamassa. Kerralla jättää nuo Sairilaan niin säästyy ajo-arvioimisreissulta kierrätyskeskuskukseen!

      • Anonyymi

        Edullisin ratkaisu on työntää kaikki itselle ylimääräinen kerrostalon sekajäteastioihin. Jos ei mahu niin sitten isompiin aluekeräyspisteisiin, mahtuu sohvat ym, eikä maksa mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edullisin ratkaisu on työntää kaikki itselle ylimääräinen kerrostalon sekajäteastioihin. Jos ei mahu niin sitten isompiin aluekeräyspisteisiin, mahtuu sohvat ym, eikä maksa mitään.

        Paitsi jos jäät kiinni niin silloin maksaa ja paljon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paitsi jos jäät kiinni niin silloin maksaa ja paljon

        Paljonko on paljon. Meneekö dona?

        Yleensähän köyhiä ja verkostoitumattomia alimpien sosiaaliluokkien ihmisiä rangaistaan rankimman päälle. Ylempi eliitti saa sikailla mielin ja määrin.

    • Anonyymi

      uniformu-miehestä tulee Päälikkö.

      • Anonyymi

        Hahahahaaa! Onkohan tässä jo ennätys kyseessä? Kolmen sanan lauseessa neljä virhettä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hahahahaaa! Onkohan tässä jo ennätys kyseessä? Kolmen sanan lauseessa neljä virhettä.

        Viisipäs.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hahahahaaa! Onkohan tässä jo ennätys kyseessä? Kolmen sanan lauseessa neljä virhettä.

        Univormu? ähvä on vieraskieltä. Vanerikin on vaneri eikä faneri!!

    • Anonyymi

      Tästä 9 ekun hommasta.Jos ei ole lääkärin lausuntoa vajaatyökykyisyydestä,niin työkkäri ei voi pakottaa ""kuntouttavaan".
      Tästä on Eduskunnan Oikeusasiamiehen lausunto. Esim. pitkittynyt työttömyys ei ole laillinen peruste Te-toimistolle painostaa tähän orjatyöhön.
      Jos näin siitä huolimatta tapahtuu,niin kannatta valittaa,läpi menee varmasti.
      Nimimerkillä kokemusta on.

    • Anonyymi

      Ekotori on mikkelin 4. suurin työnantaja, kaupungin, pelloksen ja mölkkärin jälkeen! Kunnioitusta. :))

      • Anonyymi

        Ilmasta työvoimaa, 100 prossan palkkatuki oikeus pitää olla, ja tukirahoilla ne vakkaritkii mällää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmasta työvoimaa, 100 prossan palkkatuki oikeus pitää olla, ja tukirahoilla ne vakkaritkii mällää.

        TÄMMÖNEN HOMMA VÄÄRISTÄÄ YKSITYISYRITÄJIEN TÖITÄ.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        TÄMMÖNEN HOMMA VÄÄRISTÄÄ YKSITYISYRITÄJIEN TÖITÄ.

        Niinhän se tekee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän se tekee

        Nii, otetaan vaikka maalauskeikka minkä oikea hinta olis luokkaa 5-6 tonnii, noi tekee parilla tonnilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nii, otetaan vaikka maalauskeikka minkä oikea hinta olis luokkaa 5-6 tonnii, noi tekee parilla tonnilla.

        ekiksellä on joka alan amattimiehä töessä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ekiksellä on joka alan amattimiehä töessä

        Ja näköjään lukihäiriö isiä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ekiksellä on joka alan amattimiehä töessä

        Eiköhän ne pätevät ammattilaiset ole oikeissa töissä. Jotain juoppo raakkeja siel.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän ne pätevät ammattilaiset ole oikeissa töissä. Jotain juoppo raakkeja siel.

        Äläs nyt yksi ammattimaalarin perusvaatimuksista on että on vetänyt viinaa kaksin käsin jo monta vuotta siinä ohessa myös muitakin alan vaatimuksia mukaanlukien

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äläs nyt yksi ammattimaalarin perusvaatimuksista on että on vetänyt viinaa kaksin käsin jo monta vuotta siinä ohessa myös muitakin alan vaatimuksia mukaanlukien

        Katkokävelijöitä löytyy useampi ekikseltä.

    • Anonyymi

      Kertokaa asiasta oikeasti jotain tietävät, minkä ammatin ihmisiä ekolla on töissä? Mikä on heidän koulutustasonsa jne. Paljonko heille maksetaan palkkaa, jos sellaista saavat. Alkoi oikeasti mietityttämään, että viekö ekolaiset esim. yrityksiltä töitä, jos tekevät niitä hintoja polkemalla. Jossain näin juttuja ekolla tehdyistä rakennusjutuista, siis olivat valmistaneet yksityiselle terassin ja jonnekin rivariin pihakatoksen.

      • Anonyymi

        Ekotori kilpailee kirppareiden kanssa ja vie yrittäjiltä leivän suusta, koska ei maksa kenellekään palkkaa, mutta teettää työt kuitenkin. Eipä ole normaalille yritykselle mahdollista tuo, vähintään 50% pitää maksaa palkasta että saa jonkun töihin. Eli siis epäreilu kilpailuetu on ekiksellä.

      • Anonyymi

        Suurin osa työttömiä AMK tradenomeja, joista on ylitarjontaa Mikkelissä. Osa on insinöörejä, joita myös on ihan liikaa. Ja sitten osa ammattikoululaisia ja kouluttamattomia. Mutta onneksi on Ekotori, jossa nämä saavat ottaa askeleita työelämään ja saavat sitä jalkaa sinne oven väliin.

        Unohdit mainita aatteellisesti työttömät, kuten sinä itse. Kohta kilahtaa kutsu josta et voi kieltäytyä!! Onnea matkaan.

      • Anonyymi

        Vieläkö mikalo teetää rakennus ja maalaus hommia näillä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurin osa työttömiä AMK tradenomeja, joista on ylitarjontaa Mikkelissä. Osa on insinöörejä, joita myös on ihan liikaa. Ja sitten osa ammattikoululaisia ja kouluttamattomia. Mutta onneksi on Ekotori, jossa nämä saavat ottaa askeleita työelämään ja saavat sitä jalkaa sinne oven väliin.

        AMK tradenomeja ja inssejä? Ootko tosissasi. Mitä olen pistäytynyt, niin kaikki näkemäni työntekijät näyttivät enemmän elämäntapa inti...neille tai sinnepäin. Vai onko siellä jossain loukossa joitain vakituisia oikeasti palkattuja henkilöitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        AMK tradenomeja ja inssejä? Ootko tosissasi. Mitä olen pistäytynyt, niin kaikki näkemäni työntekijät näyttivät enemmän elämäntapa inti...neille tai sinnepäin. Vai onko siellä jossain loukossa joitain vakituisia oikeasti palkattuja henkilöitä?

        Ei siellä ole tradenomeja eikä inssejä missään. Sen sijaan peruskoulun käyneitä, amiksia, erilaisia kirjekursseja käyneitä "valmentajia" on ekotorilla. Puhumatta tietysti puistokemisteistä, jotka erottaa näistä "valmentajista" siitä, että puhuvat enemmän asiaa ja tekevät hommia leipänsä eteen.

        Suurin osa työttömiä AMK tradenomeja, joista ylitarjontaa Mikkelissä. Osa on insinöörejä, joita myös on ihan liikaa. Ja sitten osa ammattikoululaisia ja kouluttamattomia. Mutta onneksi on Ekotori, jossa nämä saavat ottaa askeleita työelämään ja saavat sitä jalkaa sinne oven väliin.

        Myös rikoksista tuomittuja, jotka suorittavat yhdyskuntapalvelusta siellä.

        Ne valmentajat ilmeisesti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vieläkö mikalo teetää rakennus ja maalaus hommia näillä?

        Kyllä.

      • Anonyymi

        Vaikea sano kun lädy sai noin vuosi sitten kenkää ekikseltä

    • Anonyymi

      Eikös kaikki siellä ole palkkatuetulla? Ketä sinne voi pakottaa, onko se jonkinlainen kaiken kansan kaatopaikka. Jos nyt vaikka olisi insinööri ja laitettaisiin ekolle töihin, niin miten se parantaisi inssin ammattiosaamista. Sehän on yksi palkkatuen perusteista, ihme hommaa. Tai miten se työskentely siellä parantasi inssin työmarkkina-asemaa. Taitaisi pikemminkin heikentää?

    • Anonyymi

      22.2. ensimmäiset pihamiehet pääsee muuttaa metsä-sairilan parakki kylään.

    • Anonyymi

      Jos noissa parakkikylä jutuissa on totuudensiementäkään, niin ottakaa hyvät ihmiset mediaan yhteyttä. Siis aiotaanko tämän kaupungin ihmisroska sijoittaa kaatopaikalle. Mitä?!

      • Anonyymi

        Tai jos oikein tarkkoja ollaan niin Raviradantiellä...

    • Anonyymi

      Mutta ne jotka ovat siellä Raviskantiellä esim. myymälässä töissä. Onko heillä töille jatkoa siellä tukioikeuden loputtua. Vai ottavatko uudet myyjät aina kun palkkatukirahat ja oikeus niihin loppuu. Siellä siis kierrätetään lähes ilmaista työvoimaa vuodesta toiseen? Palkkatukijärjestelmä luotiin aikoinaan juuri pitkäaikaisten työpaikkojen luomiseen. Onko julkinen sektori nyt yksi palkkatuen väärinkäyttäjistä?

      • Anonyymi

        Jos ekotorilla vallitsisi joku oikeus ja kohtuus, niin siellä ei olisi yhtään vakipaikkaa, kellään, vaan kaikki kiertäisivät esim. parin vuoden välein uudet työttömät joka hommaan, päälliköitä myöden. Niin vaikeita tai asiantuntemusta vaativia töitä siellä ei ole kellään, etteikö työttömistä löytyisi aina pätevät uudet tilalle. Nyt tilanne on se että vakkarit saaneet eräänlaisen suojatyöpaikan, missä hautoa itsensä eläkkeelle asti. Ja hyvällä korvauksella, erityisesti pomotasolla. Röyhkeimmät ja kyynärpäätaktikoijat, suhteilla pelaajat pärjää tässäkin. Toivottavasti syntyvät seuraavassa elämässä jalkapuolirottana.

      • Anonyymi

        Kenkäähän sieltä tulee heti kun palkkatukioikeus loppuu. Kuntouttavassa työtoiminnassa saa olla kyllä kun niistäkin nuo loiset tienaa. Vassareitahan siellä vakkareina pelkästään niin ei ihme että meno on tollasta.

      • Anonyymi

        Ekiksellä ei ole pienintä aikomustakaan palkata ketään, niin kauan kuin työvoimaa saa ilmaiseksi, tämä kööri kilpailee ilmaisella työvoimalla kirpputorien sarjassa. On se kumma että muitten pitää maksaa palkat...

    • Anonyymi

      Eli jos menen sinne korjaamaan vaikka polkupyöriä, niin kyynärpäitä käyttämällä voin päätyä vaikka pomon pallille? Mitä muuten tuollaiset 5 tuntia päivässä työskentelevä tavallinen palkkatuetun perustyöntekijä saa siellä tuntipalkkaa, bruttona? Onko henkilökunnanetuja?

      • Anonyymi

        Älä nyt turhia kuvittele. Palkkatukityön jälkeen tulee kenkää, jos et suostu jatkamaan vaikka vuoden työkokeiluna.

    • Anonyymi

      Oooooooooooonko Metsä-Sairilassa se nappien laijittelijan virka??? Tahtoo sinne!!!

    • Anonyymi

      Drömmare oli nähny semmosta unta et putinik-rokotusta ruvettiin antamaan perussosiaaliryhmille ekiksellä. Piikkejä antoivat varmasti asian osaavat kotipiikittelijät. Homma kävi kuin rasvattu!

      Työterveyskeskuksella annettiin niitä trump-piikkejä.

      • Anonyymi

        hyvä eetä rokotetaan koska asiakaspalvelu.miilaset vessut tuleep?

    • Anonyymi

      Onko UusEkiksen asuntolakompleksi missä vaiheessa? Milloin alkavat kujetukset sinne? Höyryävätkö kaasulaitoksen piiput miten? Milloin on avajaiset lopultakin.

    • Anonyymi

      kivvoo hommoo lämmittämättömässa ja päistä avoimessa hallissa vastaanottaa ihmisten romuja ja jätteitä koko päivän 9e korvauksella :/

      • Anonyymi

        Sinnehän tulee pyllyn taakse kaasulämmittimet!

    • Anonyymi

      Metsä-Sairilan työleiriä ollaan odoteltu. Kyllä kohta pöhisee!

    • Anonyymi

      Rekrytointiongelmia siellä, ei tahdo löytyä tarpeeksi tekijöitä. 9e kaverit kiven alla, samoin ne joille korkein korotettu palkkatukimahdollisuus, eli kun pitää olla 2v työttömyyttä takana. Pelkona pomoilla että joutuisivat maksamaan työntekijöille oikeaa palkkaa. :/

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1511
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1124
    3. 82
      982
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      806
    5. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      780
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      774
    7. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      90
      723
    8. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      13
      710
    10. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      705
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      685
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      666
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      592
    15. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      591
    16. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      571
    17. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      522
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      513
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      41
      508
    Aihe