Avoimuus ja vaikutusmahdollisuudet ratkaisevat päätöksenteon ilmapiirin

Anonyymi

Tutkimusten mukaan kunnan päätöksenteon avoimuus ja vaikutusmahdollisuudet ovat sekä kuntalaisten että heitä edustavien päätöksentekijöiden mielestä päätöksenteon ilmapiirin tekijät. Avoimuus ja vaikutusmahdollisuudet.

Ilmapiiriä kuvaavat taloudellisen tuloksellisuuden ohella mm. vallitseeko luottamus, esiintyykö vastakkainasettelua, keskusteluissa käytetty sananparsi, esiintyykö valituksia ylempiin instansseihin muutoksen toivossa, yleinen tyytyväisyys.

Hangon jokainen valtuutettu edustaa keskimäärin 260 hankolaista. Miten hankolaiset kokevat "oman" valtuutettunsa toimivan? Ovatko he tyytyväisiä?

Nousiaisen sanoessa, että me demarit olemme sitä mieltä, että... valehtelee, koska osa demareista on samaa mieltä kuin Nousiainen, toiset ovat toista mieltä ja jotkut vielä muuta mieltä. Kysymys on avoimuudesta, uskaltaako toinen olla toista mieltä. Kun ryhmäkuri pakottaa kaikki äänestämään saman mielen mukaisesti, kysymys ei ole demokratiasta, eikä sananvapaudesta. Silloin vaikutusmahdollisuuksia ovat rajattu. On rajattu perustuslain vastaisesti.

Valtuuston päätöksistä ei tiedä, mikä on ollut valtuutettujen mielipide, koska avoimuus puuttuu ryhmäkäyttäytymisen takia. On täysin mahdollista, että enemmistön mielipide ei voita äänestyksessä. Miten voi olla mahdollista, että jos kaikki muut valtuutetut ovat 60%:sti asian puolesta, niin kaikki rkp-läiset ovat sitä vastaan? Eikö heistäkin pitäisi ihmisinä 60% olla toista mieltä? Ei kai asiat ole kielipuolisia? Tällaisia tapauksia on, kun selailee Hangon äänestyslistoja. Avoimuus, vaikutusmahdollisuudet?

Sitoutumattomat, jotka ajattelevat maalaisjärjellä ja äänestävät omantunnon mukaan edistävät hyvän päätöksenteon ilmapiiriä. He edustavat kukin rehellisesti "omia" 260 hankolaistaan. Avoimuus ja vaikutusmahdollisuudet ratkaisevat. Sananvapaus, liittymisen vapaus, demokratia.

5

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tahtaanniemen ensimmäinen kaava hyväksyttiin vain rkp:n ryhmäpäätöksen turvin. Muiden enemmistö oli vastaan. No, se kaatui hovissa.

    • Anonyymi

      demarit on demokratian irvikuva

    • Anonyymi

      Valehtelu, agitointi ja loan heittäminen johtavat kutakuinkin sellaiseen lopputulokseen, mitä Washingtonin Capitolin kukkulalla on juuri nähty.

      Minkälainen ihminen suljetaan facebookista ja twitteristä? Agitaattori, valheiden linko, joka on vaaraksi kansakunnalle. Pienemmässä mittakaavassa kaupungille.

      • Anonyymi

        suomessa yleensä semmoinen ihminen joka tuo vihervasemmiston valheet julki joutuu banniin totuus satuttaa raskaasti tällä hetkellä suomessa valtaapitävää blokkia,tämä valtaa pitävä vihervasemmistolainen blokki toitottaa oikeusvaltioperiaatteesta mutta he itse eivät sitä noudata vähäisimmässäkään määrin jos se sattuu sotimaan heidän sairasta ideologiaansa vastaan.


    • Anonyymi

      Totta tämä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      212
      12007
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      29
      8238
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      60
      6398
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      178
      5329
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      58
      5020
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      52
      4548
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      121
      4472
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      123
      3998
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      83
      3472
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      59
      2072
    Aihe