Luku 7. on melko mystillinen ja siitä voisi kirjoittaa vaikka miten ison opuksen, mutta tässä joitain mielenkiintoisia pointteja joita voi Esim. ilmestykirjankin pohjalta poimia:
Ilmestyskirja:
1:4 "Johannes seitsemälle Aasian seurakunnalle: Armo teille ja rauha häneltä, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, ja niiltä seitsemältä hengeltä, jotka ovat hänen valtaistuimensa edessä"
Sen lisäksi että tämän sanotaan meinaavan Ko. enkeleitä sekä Jumalaa. Sekä on sanottu tämän kohdan esim. symboloivan aurinkoa ja planeettojakin.
Lisää:
1:20 "Niiden seitsemän tähden salaisuus, jotka näit minun oikeassa kädessäni, ja niiden seitsemän kultaisen lampunjalan salaisuus on tämä: ne seitsemän tähteä ovat niiden seitsemän seurakunnan enkelit, ja ne seitsemän lampunjalkaa ovat ne seitsemän seurakuntaa."
Menora, eli 7. jalkainenlamppu:
Kuvaa mm. 7.fääristä maailmankuvaa, sekä planeettoja.
Keskimmäinen jalka on nimeltään: Shekináh, joka merkitsee Jumalan läsnäoloa.
Ko. seitsemän "valoa" kuvaavat Jumalan kaikkinäkeviä silmiä (Sak. 4:1-14)
Menora on ollut Ilmestysmajassa, sekä Jerusalemin temppelissä.
Arkkienkeleitäkin on 7.
Mikael: "Kuka on kuin Jumala" MAinitaan mm. Danielin kirjassa ja ilmestyskirjassa.
Gabriel: "Jumalan mies" Mainitaan mm. Evankeliumeissa.
Rafael: "Jumala on pyhittänyt" MAinitaan Tobiaan kirjassa.
Uriel: "Jumalan valo/ valo on Jumala" Sanotaan että kyseessä on sama enkeli joka oli Kristuksen haudalla.
Raguel: "Jumalan ystävä"
Sariel: "Ruhtinaani on Jumala"
Remiel: "Jumalan korotus"
Fanuel: "Jumalan kasvot"
Heihin liittyy myös mielenkiintoisia gematrispohjaisia pointteja:
Esim.
1. Moos 18:2
kohdan lukuarvo 701, joka antaa hyvin vastauksen ko. jakeeseen: "nämä ovat
Mikael, Gabriel ja Rafael" (ko. kohdalla on myöskin sama lukuarvo.)
Ilmestyskirja:
1:4 "Johannes seitsemälle Aasian seurakunnalle: Armo teille ja rauha häneltä, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, ja niiltä seitsemältä hengeltä, jotka ovat hänen valtaistuimensa edessä"
Sen lisäksi että tämän sanotaan meinaavan Ko. enkeleitä sekä Jumalaa. Sekä on sanottu tämän kohdan esim. symboloivan aurinkoa ja planeettojakin.
Lisää:
1:20 "Niiden seitsemän tähden salaisuus, jotka näit minun oikeassa kädessäni, ja niiden seitsemän kultaisen lampunjalan salaisuus on tämä: ne seitsemän tähteä ovat niiden seitsemän seurakunnan enkelit, ja ne seitsemän lampunjalkaa ovat ne seitsemän seurakuntaa."
Menora, eli 7. jalkainenlamppu:
Kuvaa mm. 7.fääristä maailmankuvaa, sekä planeettoja.
Keskimmäinen jalka on nimeltään: Shekináh, joka merkitsee Jumalan läsnäoloa.
Ko. seitsemän "valoa" kuvaavat Jumalan kaikkinäkeviä silmiä (Sak. 4:1-14)
Menora on ollut Ilmestysmajassa, sekä Jerusalemin temppelissä.
Arkkienkeleitäkin on 7.
Mikael: "Kuka on kuin Jumala" MAinitaan mm. Danielin kirjassa ja ilmestyskirjassa.
Gabriel: "Jumalan mies" Mainitaan mm. Evankeliumeissa.
Rafael: "Jumala on pyhittänyt" MAinitaan Tobiaan kirjassa.
Uriel: "Jumalan valo/ valo on Jumala" Sanotaan että kyseessä on sama enkeli joka oli Kristuksen haudalla.
Raguel: "Jumalan ystävä"
Sariel: "Ruhtinaani on Jumala"
Remiel: "Jumalan korotus"
Fanuel: "Jumalan kasvot"
Heihin liittyy myös mielenkiintoisia gematrispohjaisia pointteja:
Esim.
1. Moos 18:2
kohdan lukuarvo 701, joka antaa hyvin vastauksen ko. jakeeseen: "nämä ovat
Mikael, Gabriel ja Rafael" (ko. kohdalla on myöskin sama lukuarvo.)
Vastaukset 34
Vanhimmat
hälytyskellojen jo soida, kun näkee millaista taikauskoista mystiikkaa Raamattu on täynnä.
Taikauskoinen mystiikka? Taikka sitten vain osoitus Raamatun eritasoista. Niitä tasoja on sanottu olevan 4. Eli siis kirjaimellinen, symbolinen, sekä profetaalinen sekä tämä mystinen.
On hieman eriasioita nämä kuin ne jotka palvelee egoistis-saatanallista okkultistisuutta, mikä on Raamatussa kielletään.
Tokihan silloin on kyse taikauskosta, kun aletaan uskomaan siten kuin gematrianharrastajat tekevät. Mutta, useinhan sairaalta itseltään puuttuu taudintunto.
"useinhan sairaalta itseltään puuttuu taudintunto."
Sinä vieläpä tykkäät heijastaa oireesi toisiin.
Millä tavalla gematrianharrastajien löydöt ovat uskosta kiinni?
Puhut luvusta 777. Se on järjestystä osoittava luku- ei perusluku. Lähtökohtasikin on jo väärin.
Siis seitsemässadasseitsemäskymmenesseitsemäs. Revi siitä.Muuta lukujen seitsemän paikalle: seitsemäs.
En ole ennen moista taikauskoanumerologiaa(logiaa????) nähnyt kristinuskon yhteydessä, mutta ekumeniassahan ei sinällään ole mitään pahaa. Paitsi uskonto/-not.
Anteeksi jos koit joutuneesi otsikkoni tähden "harhojen" valtaan.
Mutta nimen idea oli lähinnä (joka on eräs hieman aiheeseen liittyvän biisinkin nimi) tuoda esille aihe.
"En ole ennen moista taikauskoanumerologiaa(logiaa????) nähnyt kristinuskon yhteydessä, mutta ekumeniassahan ei sinällään ole mitään pahaa. Paitsi uskonto/-not."
No nyt olet, tavannoimainen kirkkojärjestelmä tappaa hengellisyyden.
Gematriahan on ollut mukana jo vanhasta liitosta, ja on todisteena Raamatun 4. eri tasosta. (tai oikeastaan 3.mesta)
(Professori, elokuvasemiootikko Teresa de Lauretis)
Ovatko arkkienkelit miehiä vai naisia ?
Sukupuolen määrittelyssä on ajoittain korostettu sukupuolen ja identiteetin rakentumista synnynnäisten piirteiden pohjalta, välillä taas on korostettu identiteetin kulttuurista rakentumista.
Dekonstruktio toi ajatteluun muutoksen, ja homo- ja lesbotutkimuksessa nousi 1990-luvulla esiin Queer-teoria, joka tutki edellisten reunaehtoja ja pyrki hajottamaan yhtenäisen homo- ja lesboidentiteettitulkinnan. Dekonstruktio toi mukanaan myös käsitteen transgender, joka nousi kaikkien maskuliini/feminiini-, mies/nainen-, hetero/homoseksuaali-aspektien yläpuolelle. (Professori, elokuvasemiootikko Teresa de Lauretis)
Niinpä jos ajatellaan kristillistä mytologiaa voidaan nykyterminologiassa ajatella arkkienkelien edustavan homo/lesboidentiteettiä, joka toteuttaa Sukupuolellisesti molempia edustavan jumalan personifioitunutta toimijaa tai sanansaattajaa, joka operoi ihmisen yläpuolella, olematta selvästi niin mies -tai nainenkaan, mutta olematta selvästi samalla tavalla molemmat yhtäaikaa.
ja ehkäpä korrektistikkin on enkeleitä pidetty aseksuaalisina, vaan esim. Gabrielin nimikin kertoo jotain muuta.
>Ilmestyskirja:
>1:20 "Niiden seitsemän tähden salaisuus, jotka
>näit minun oikeassa kädessäni, ja niiden
>seitsemän kultaisen lampunjalan salaisuus on
>tämä: ne seitsemän tähteä ovat niiden seitsemän
>seurakunnan enkelit, ja ne seitsemän lampunjalkaa
>ovat ne seitsemän seurakuntaa."
Hämmennämpä Pakanaämmää ;) ja kumppaneita vielä tällä:
Aurinkojärjestelmässämme ulkoiset planeetat ovat lampunjalkoja, joissa vaikuttaa sisäinen liikkeellepaneva elämä ja voima. Samoin esim. 7 luontokuntaa muodostavat ruumiineen, muodollisine järjestöineen, 7 lampunjalkaa, joissa sisäinen elämä palaa, lämmittää ja valaisee 7:nä tähtenä.
Samoin on inhimillisissä roduissa, juuri- ja alaroduissa. Rodun ulkoiset muodot, ja miksei myös sen muodollinen uskonto ja sivistyslaitokset, ovat lampunjalkoja. Niissä kokemuksellisesti vaikuttava ja kehittyvä sisäinen elämä on tähtinä.
Ihmisessä samalla tavalla. Hänessäkin ovat 7 lampunjalkaa 7:ssä prinsiipissä, ja 7 tähteä ovat ne sisäiset voimat mitkä noissa muotoperusteissa vaikuttavat.
Näistä lampunjaloista ja tähdistä sanotaan vielä, että ne ovat 7 seurakuntaa ja niiden enkelit. Tämäkin on vain uusi nimitys samoille asioille, vähän eri vivahduksessa katsottuna. Sillä niinhän seurakunta muodostaa vain ulkoisen järjestön, jossa sisäinen henki toimii. Seurakunta edustaa muotoa, enkelihenkeä. Siksipä Ilmestyskirjan tapaisessa kuvakielessä voidaan sanoa kaikkien näiden asteiden muotoja seurakunniksi, ja niissä vaikuttavaa sisäistä elämää niiden enkeleiksi.
Näiden tietojen lähteenä on J.R.Hannulan (RIP) loistava kirja "Ilmestyskirja teosofian valossa".
vaikkakin, itse suhtaudun melko varauksella teosofiaan, mutta olen kyllä ko. kirjaa nyt hieman lukenut, ja ainakin alku on vaikuttanut melkoisen positiivisesti yllättävältä.
Se on tuonut melko mielenkiintoisella tavalla eri tasoja esiin.
Uskon Raamatun eritasoihin. Niitä tasoja on sanottu olevan 4. Eli siis kirjaimellinen, symbolinen, sekä profetaalinen sekä tämä mystinen.
Esim. Gematriahan on ollut jo vanhan liiton aikoihin mukana, ainakin vanhan liiton kirjoituksissa sitä ilmiselvästi tapaa.
Toki pitää olla tarkkana, ettei mene egoistis-saatanalliseksi noituudeksi, minkä Raamattu kieltää.
>ja ainakin alku on vaikuttanut melkoisen
>positiivisesti yllättävältä.
>Se on tuonut melko mielenkiintoisella tavalla eri
>tasoja esiin.
Uskonpa että tulet yllättymään toistekin :-)
>Uskon Raamatun eritasoihin. Niitä tasoja on
>sanottu olevan 4. Eli siis kirjaimellinen,
>symbolinen, sekä profetaalinen sekä tämä
mystinen.
>Esim. Gematriahan on ollut jo vanhan liiton
>aikoihin mukana, ainakin vanhan liiton
>kirjoituksissa sitä ilmiselvästi tapaa.
Aivan juu. Ja olen kuullut sanottavan että ymmärtääkseen täysin Jeesuksen sanomaa on hyvä tuntea Buddhan opetukset.
>Toki pitää olla tarkkana, ettei mene egoistis-
>saatanalliseksi noituudeksi, minkä Raamattu
>kieltää.
No siitä ei ole pelkoa teosofisen kirjallisuuden piirissä :-)
Kaikkea hyvää,
Jussi
Miksi uskot jumalaan?
Eli "varmuuden vuoksi" se uskoo.
olisi typerää asettua kaikentiedon ylle, ja sanoa ettei Jumalaa olisi.
Esitit aika laajan kysymyksen, tarkenna että haetko jotain erityistä syytä?
Kuka on ressukka jos..henkilö asettuu kaikentiedon yläpuolelle, tosin niinkin epärehellinenolento kuin pakana ei varmasti häiriinny itsepetoksestakaan.
Ja hänen mottonsa tässäkin asiassa tuntuu olevan: "vara veneen kaataa."
Sekin on esimerkki todella sumeanlogiikan henkilöstä, joka vieläpä uskoo hävinneisiin jumaliin.
"Aivan juu. Ja olen kuullut sanottavan että ymmärtääkseen täysin Jeesuksen sanomaa on hyvä tuntea Buddhan opetukset."
Niin-no Buddhan opetukset ovat lähellä Saarnaajan vastaavia. Enempikin pidän Buddhaa filosofina kuin uskonnollisesti valaistuneena.
Tosin kuin kristusta.
Siunausta sinullekkin. :)
...parit kysymykset eclipselle ja nyt lyhennetyssä versiossa kysyisin häneltä(siis eclipseltä)kuinka vanhana pidät tätä maapalloamme...siis yleisesti tunnetun vuosirytmin mukaan laskettuna ?!?
Ja onko ut/vt sinulle yhtä pyhiä osia raamatussa,onko toinen osa tärkeämpi...jos,niin miksi ?!?
Reilu 6000v.
UT& VT ovat osia pyhästä kirjasta ja siten pyhiä.
voi muuta kuin toivottaa sinulle jaksamista ja Jumalan siunausta, kun jaksat pitää puoliasi kristinuskon autenttisuudesta. Tästä foorumista on valitettavasti tullut ateistien temmellyskenttä, mutta on sentään yksi toivon lähde ja se on Jeesus nasaretilaisen rakkaus.
Toivoisin muuten, että semmoinen hyvä "jätkä" kuin Riku Rinne, lukisi ja kommentoisi tällä palstalla. Luin vasta hänen kirjansa "Väisty vihollinen". Oli muuten tautisen hyvä opus!! Moniko nimittäin meistä "uskon sotureista" uskaltaa mennä esim. Tre:n Pyynikin rantaan kantaen isoa puista ristiä "juoppojen, narkkarien ja rakastelevien parien" keskellä?? Yms.
Moniko meistä uskaltaa mennä saatananpalvojien keskelle ja sanoa:"Olen Jeesuksen Kristuksen soturi ja sinä saatana valehtelet näille eksytetyille". Veikkaisin, ettei monikaan. Ne harvat ja valitut ovat Riku Rinteen ja Markku Koiviston sormien laskettavissa. Väisty vihollinen, rakkauden myrsky nousee, amen. Siunausta
on häviävä jumala. Voittajajumalan ominaispaino on noin 20 kg per litra. Se voi olla myös painettu vihreällä värillä paperille. Jopa kirkko palvoo tuota voittajajumalaa.
Useimmat peruskoulun ala-asteikäisetkin tietävät, että elämä maapallolla on miljoonia vuosia vanhaa.
tuo Riku Rinnekin vain leiki hurskasta miestä - rahasta. Onhan se tuottaisa pisnes, kun kirjoittaa kirjoja, joita tyhmät sitten ostavat.
meinaat järkeviä huastella. Menepä kuitenki ihtees ja ota järki oikiaan kätteen. Tarkkaile ihtees, et mikä ompi vikana ku syyttelen toista ilman perusteita. Toisin sannoin: herää sie pahvi ja ota selevää. Heh heh!
sie oikeen meinaat tuolla todistaa:ettäkö ensin oli muna ja sit kanankotkottaja vai oliko se toisimpäin. No, enivei, jo kansakoulun apuluokalla siullekki opetettiin, et hää loi meidät omaksi kuvakseen ja alussa oli. Vai olit sie sillo karus, ku sulle tätä terotettiin peähä? Heh heh!
ystävällinen, ennen kuin käyt tuomitsemaan niin lue hänen kirjojansa. Vai onko niin, että et pysty niitä lukemaan, koska niissä on niin vahva Pyhän Hengen lataus? Rakastava Jumala avatkoon silmäsi näkemään ja korvasi kuulemaan rakkautta ympärilläsi. Sinua rakastetaan Pakana(M). Jeesus, Vapahtaja, rakastaa sinua, amen! Siunausta
sillon kurkkimassa pikkulikkojen hameiden alle.
Sama peli jatkuu edelleen.
Saatanan sokeat uhrit ja orjat ovat kuin isäntänsä, kovasti räksyttää, kirjoituksia vääristää,mutta totuudella kaatuu, sillä mitä muuta voisivat tulvassa he jotka ovat hiekalle rakentaneet?
Jumalan siunausta sinullekkin, sinä tiedät ettei Kristus ikinä unohda meitä.
se ei kuulu pakanan tapoihin, sillä hän ei uskalla kohdata totuuksia.
Rahan himo on pahan alkujuuri, siinä olet oikeassa.
Mutta Jumalani ei sille häviä, ja huomiosi kirkon suhteenkin on kyllä sikäli asiallinen että kirkko on myynyt itsensä. Mutta tyhmä on se joka luottaa rikkauteen mitä ruoste raiskaa ja koi syö, siitä et saa mitään mukanasi kun aika loppuu.
"ala-asteikäisetkin tietävät, että elämä maapallolla on miljoonia vuosia vanhaa."
Eh, "tietävät"?!
Jos kyseessä olisikin tieto, niin asia olisi aivan eri.
Tästä päätellen, sinä et selvästikkään ole holhouksenalainen, vaan avohoidossa?
Jos tuo olisi syynä avohoitoonjoutumiselle, niin tiedeyhteisö olisi avohoidossa!
Ei näköjään ole mitään rajaa hullun kreationismin jutuilla.
No sikäli jos vitsillä tarkoitetaan juttua mitä ei voi ottaa todesta, niin siinä tapauksessa sinä olet niiden ammattilainen. Ja monella muulla perusteella ehkäpä kuuluisitkin avohoitoon.
Ja tiedeyhteisöt jotka vakuuttavat TIETÄVÄNSÄ että maailma olisi niin vanha, niin ainakin sana tiede-tulisi karsia pois, eikä pieni lataus olisi myöskään pahitteeksi..Toisaalta heidän toimintansa toimii periaatteella tyhmä ei ole jutun myyjä, vaan se joka sen ostaa. Heihin kuuluu eräskin pakana.
et kirjoita johonkin tiedelehteen? Kun kerran tiedät paremmin kuin geologit, biologit, arkeologit etc., niin tokihan sinun pitäisi kertoa maailmalle.
sama kun Evolutionistit kirjoittelisivat Kreationistien lehtiin.
Tosin tiede, on hyödyllinen renki, mutta huono isäntä mitä tulee arvion pitämisenä faktana.
Esim. 97-vuonna maailmanvanhimmaksi (n. 21milj. vuotta) evolutionistien mukaan luokittelema koralli paljastuikin reilu 5000vuotta vanhaksi. Omituista eikö vain?