häirinnyt eräs asia ja oon kyllä nähnyt, että joku täällä on samannimiselle naiselle kirjoittanut, mutta olisitkohan sä silloin oikeasti halunnut mennä mun kanssa samaan matkaan kotia, kun päästiin samaan aikaan ja miksi halusit?
Sä tuskin täällä käyt mutta mua on jo pitkään
Anonyymi
17<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Meitä naisia on niin monen sortista, nyt ei pieni ihminen oikein pysy perässä että ketä niistä tarkoitat?????
Ketä niistä? Ei mulle ole kuin yksi ehdottanut, että voitaisiin mennä samaa matkaa, mutta jouduin itse lähtemään aikasemmin erinäisistä syistä johtuen.
Jos asia vaivaa mieltäsi niin kysy. Sillähän se selviää.
Ei valitettavasti ole mahdollista.
Olisin mennyt kanssasi mihin vaan, ❤️ sinua kaivattuni!
Jos oisit niin silloinhan sä voisit kertoa tähän sen, että minä vuonna tapahtui?
2017-2019 olisin seurannut sua mihin vaan
Pelkästään 2017 ja sillonki noin viiden viikon ajan. Sen jälkeen en kyseistä naista enää nähny.
Kyllä vaan olisin, viime talvena.. Sinun kanssa olisin halunnut sieltä pois kävellä..
Viime talvena kävelin sieltä pois, mihin sinä, kaivattuni jäit ❤️
Menit usein pyörälläsi vaudilla. Valitettavasti yksi juttusi säikäytti minut kun oli niin sekaisin koko elämä ja tukea tarvitsin.
Erään miehen kanssa oisin voinut mennä vaikka joka päivä töistä samaa matkaa, mutta mentiin vaa muutaman kerran. Saattoi minua varmaan vaan kohteliaisuudesta. Emme ole enää samassa paikassa töissä ja yhteys väliltämme katkesi valitettavasti.
Onneksi saat "kyytejä" saman työpaikan toiselta mieheltä...
Itellääki on jääny monia naisia mielee
Kenellä ei olisi jäänyt. Perhanan tummatukka kun kummittelet mielessäni.
Onkohan persoona- varas taas asialla, en ole ikuna ollut vieraan miehen kanssa saunassa, vastenmielinen ajatuksenakin.
Omalla autolla työmatkat, kyydit ei kiinnosta, luin ensin väärin aloituksen, kun alku ärsytti.