Haluaisin nähdä keskustelun suomalaisten asiantuntijoiden ja asiantuntijoiden kanssa liittyen Covid 19:n. Miksi näitä ei ole vaikka asiantuntiojoita on pilvin pimein joita sensuroidaan? Heistä ei myös puhuta valtamedioissa. Miksi? Syy ei ainakaan ole ihmisten terveys! Onko muita vastauksia kuin aina, eli foliohattu, kulkutautiystävällinen tai muuten vain sekaisin? Muita vastauksia ei ole saatu tähän mennessä.
Tiedämme vähemmän kuin pitäisi
8
119
Vastaukset
- Anonyymi
Ja ketähän nämä sensuroidut asiantuntijat ovat? Heidän aivoituksiaan voi varmaan lukea jostain jos kiinnostaa.
Ihmisillä on välillä aika hämärä käsitys asiantuntijuudesta. On täysin pöljää laittaa keskustelemaan todellinen asiantuntija jonkun hihhulin kanssa, se vain johtaa kuvitelmaan että hihhuli olisi jonkinlainen asiantuntija. Ja ei asiantuntijaakaan kiinnosta "keskustella" jonkun höppänän kanssa jolla on perus faktatkin hukassa.
Eihän nyt kukaan oleta että suuryhtiön johtajan pitäisi julkisesti vängätä torikauppiaan kanssa siitä, kuinka suuryhtiötä johdetaan. Miksi ihmeessä terveydenhuollon ammattilaisen pitäisi keskustella jonkun puunhalaajan kassa pandemian hoidosta.- Anonyymi
Nyt onkin kyse siitä että suomen "asiantuntijat"valehtelee eikä kerro totuuttaa mitä muiden maiden lehdistö ja asiantuntijat kertoo viiruksesta. Esim se että 99% maailman lehdistä kertonut jo että uusi muunnosviirus iskee pahiten 0-25vuotiaisiin ja täällä sanotaan ettei tee niin vaan iahan tasasisesti muka.Valetta suomi Faktaa maailmalta.
- Anonyymi
Näytät olevan niitä jotka eivät kyseenalaista koskaan mitään. Etkö itse löydä yhtään asiantuntijaa (palkittuja tutkijoita) jotka ihmettelevät tätä asiaa vai etkä vain viitsi? Helpompaa mennä muiden mukana ja olla ajatttelematta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt onkin kyse siitä että suomen "asiantuntijat"valehtelee eikä kerro totuuttaa mitä muiden maiden lehdistö ja asiantuntijat kertoo viiruksesta. Esim se että 99% maailman lehdistä kertonut jo että uusi muunnosviirus iskee pahiten 0-25vuotiaisiin ja täällä sanotaan ettei tee niin vaan iahan tasasisesti muka.Valetta suomi Faktaa maailmalta.
99% maailman lehdistä...... aika hyvin onnistuin loytämään sen 1% virheellisen tiedon heti ekasta googlen antamasta linkistä, sattui olemaan BBC:n juttu jossa sanottiin :"We are seeing now that the new virus has increased infectiousness across all age groups."
Vosiko joku kertoa yhdenkin uskottavan syyn miksi Suomen asiantuntijat valehtelisivat kun kaikkialla muualla kerrotaam totuus? Ja mikähän se totuu sitten on? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt onkin kyse siitä että suomen "asiantuntijat"valehtelee eikä kerro totuuttaa mitä muiden maiden lehdistö ja asiantuntijat kertoo viiruksesta. Esim se että 99% maailman lehdistä kertonut jo että uusi muunnosviirus iskee pahiten 0-25vuotiaisiin ja täällä sanotaan ettei tee niin vaan iahan tasasisesti muka.Valetta suomi Faktaa maailmalta.
Löysitpä heti yhden virheellisen tiedon. Alkuun LUULTIIN että tuo uusi versio tarttuisi nuoriin enemmän. Nyt kun asiaa on tutkittu tarkemmin, on todettu että tartuttavuus ei poikkea koronan perusmuodosta kun sitä tarkastellaan ikäperusteisesti.
- Anonyymi
Koko tämä hörhöily ja ihmettely loppuisi, jos joku näistä Suomen tai muun maailman asiantuntijoista haluaisi vähentää hämminkiä. Miksi eivät halua? Olisi usemapiakin lääketieteen ja virologian asiantuntijoita, jotka toivoisivat päästä keskustelemaan asiallisesti koronasta. Mutta, ei. Sehän voisi käydä näiden rahanahneiden maineiden päälle.
Ei ole paljoa muita vaihtoehtoja kuin se, että totuus ei ole se mitä meille kerrotaan.
Tietysti pieni ihminen ei voi tajuta että kyse on todella isoista rahoista ja sen myötä tietysti luotettavuuden menetyksestä. Kun lääketehtaat haluavat jotain, he myös saavat.
Ystäväni bongasi Sanna Marinin kirjoituksen sikaflunssa jälkeen. Jopa hän ihmetteli tuota lääketehtaiden korruptiohalua. Se ei ilmeisesti enää kiinnosta ketään, mikä osaltaan kertoo mitä tässä ajetaan takaa.
Suurin osa näistä jotka epäilevät, ovat tavallisia ihmisiä. Heillä on rokotteet otettu itselle ja jälkikasvulle. Nyt kun eivät halua tätä hätäisesti kehitettyä rokotetta, heidät leimataan. Todella typerää. Tähänkö on maailma mennyt? Harmittaa vietävästi jo etukäteen millaiseen maailmaan lapseni ja heidän lapsensa jäävät kun aika minusta jättää. Jos tietoa haluaa, sitä löytyy. Ja kun tiedot ovat ristiriidassa palkittujen tutkijoiden kesken, ei hyvältä näytä. Varsinkaan kun toinen osapuoli sensuroidaan. Vimeon kautta näkee haastatteluja, joita on poistettu Youtubesta. Jos ketään kiinnostaa.- Anonyymi
Edelleenkään kukaan täällä ei nimeä ketä ovat nämä palkitut asiantuntijat joita ei kuunnella. Vähän on vaikea hakea tietoa kun ei tiedä ketä hakisi.
Itse luen kansainvälistä mediaa, järjestöjä yms. julkaisijoita sikäli kuin kielitaito riittää. En löydä salaliittoteorioita kuin varsin epämääräisistä lähteistä, joten jätän ne omaan arvoonsa. Samoin jätän tällaiset viittaukset omaan arvoonsa jos niitä "asiantuntijoita" ei kuitenkaan osata nimetä.
Toki lääkefirmat tekee rahaa ja ne ovat pelanneet likaistakin peliä. Ei tuo mitään hyväntekeväisyyttä ole vaan raakaa businesta. Tuolla alalla kilpailu on kovaa, joten ei siellä ole varaa ihan kauheasti hölmöillä, löytyy aina kilpailija joka voi viedä markkinat. Se, että lääkefirmat tekee rahaa, on myös hyvä asia. Silloin on toivoa, että rahaa riittää kehittää lääkkeitä myös sellaisiin ongelmiin joiden hoidolla on huono tehdä tiliä tai joista puuttuu "mediaseksikkyys". Toki on sitten firman omistajista kiinni, minne rahat ohjataan. Itse olen tietysti nyt sijoittanut rahaa lääketeollisuuteen, sen voi tehdä kuka tahansa.
Jos päättelee rokotteesta jotakin pelkän käytetyn ajan perusteella, on aika pahasti hukassa. Vähän kuin päättelisi että kaveri on kovassa kunnossa kun viettää kaikki päivät kuntosalilla. Pointti on tietysti aina mitä tekee ja miten tekee. Kehittämisestä yleisesti jotakin tietävät ymmärtävät varmastikin miten vesiputous eroaa ketteryydestä. Lisäksi prosessista on nyt puuttunut monta tyhjäkäyntiosiota koska rahoitus ja tarve on ollut niin selkeä.
Kai tiedätte että Modernan perustaja on tehnyt solututkimusta Suomessa ja väitellyt täällä? mRNA rokotteiden pohjatyöt on aloitettu 2008, mRNA tekniikka on itsessään on jo vuodelta 2005. Näiltä osin ei siis voi puhua mistään "nopeasti kehitetystä". Uusi tekniikka on tehnyt rokotteiden kehittämisestä paljon nopeampaa.
100% turvallista rokotetta ei ole, eikä yhtään mitään muutakaan lääkettä. Ei ole 100% turvallista elämää, mutta asioihin voi vaikuttaa. 100% varma keino lisätä turvallisuutta on mm. olla polttamatta tupakkaa, syödä monipuolisesti, liikkua, välttää päihteitä ja satsata kunnon yöuniin. Olen 100% varma, että suurin osa rokotevastaisista ei noita yksinkertaisia ja kiistämättömiä keinoja käytä. Siellä ne todennäköisimmät uhat ovat, ei rokotteissa.
- Anonyymi
Hallitus päättänyt "laumasuoja"-strategiasta ruotsin mallin mukaisesti, eli kansaa lakoon-strategiasta niin eivät uskalla asioista tietäviä tuoda esille eivätkä kertoa miten helppoa olisi ollut koko virus välttää laittamalla ajoissa rajat kiinni, aikaahan suomella oli vaikka kuinka se tehdä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 33532350
Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa
Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?602556Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien742008- 2071777
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1681678- 491481
Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.961254- 1221068
Sinkkusiskoni pliis kertokaa
Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex1031021Huomioon ottaminen
Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin31974