jostain jenkkilän tapahtumista, niin se ei yhtään paranna heidän elämänsä laatua. He ovat ihan yhtä lailla kelan elättejä kuten ennenkin, eli persaukisia reppanoita, jotka elää tyhjää elämää.
Otan osaa!
Vaikka pari kolme vasemmistolaista kuinka jauhaa
7
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ihan kiimoissaan olleet viime yöstä lähtien.
- Anonyymi
Aivan järjetöntä lässytystä Trumpista ja jenkeistä tosiaan.
- Anonyymi
Hyvin sanottu.
- Anonyymi
"Ruotsilan mukaan syvä ja laaja epäilys vaaleja kohtaan. Hän huomauttaa, että miltei puolet amerikkalaisista ei usko, että presidentinvaalit oli järjestetty laillisesti ja että vaalitulos oli laillinen".
https://www.talouselama.fi/uutiset/te/91ca4767-1a4e-4d75-9122-c8a586c8683d
Epäuskosta vaalitulosta kohtaan kertovat Ruotsilan mukaan monet tutkimukset. Väitteitä vaalien laittomuudesta ei ole todistettu. Miksi monet sitten uskovat näin?
”Siellä on kaksi täysin eri mieltä olevaa kansakuntaa, joka ei luota toisiinsa ollenkaan eikä ole mistään asiasta samaa mieltä”, Ruotsila sanoo. Hän vertaa syvää jakautumista Vietnamin sodan aikaan, 1960- ja 1970-lukuihin.
Bidenillä on nyt edessään vaikea tehtävä pohtiessaan, mitä vaalilupauksistaan hän toteuttaa, Ruotsila arvioi.
”Suurin osa niistä on sellaisia, että jos hän toteuttaa ne, tämä toistuu, mitä näimme eilen – toistuu aina vain uudestaan”, Ruotsila sanoo. Ei toki samanlaisena, koska kongressia suojellaan nyt tarkasti.
Ruotsila arvioi, että tilanne on vaarallisin Bidenin virkaanastujaispäivään asti. Se on 20. tammikuuta.
”Haluan korostaa, että väkivaltaiset keinot ovat vain hyvin pienen ryhmän käyttövalikoimassa. Mutta mielenosoituksia tullaan näkemään”, Ruotsila sanoo.
Kuinka kongressiin tunkeutuminen saattoi tapahtua turvatoimien puolesta?
Ruotsila huomioi, että kongressin alueelle oli tuotu poliiseja, mutta selvästi aivan liian vähän. ”Tämä on yleinen ongelma, että tätä ei kunnolla ymmärretä – että kuinka syvää tämä vihaisuus, epäluottamus ja raivo on. Siihen ei ollut osattu varautua.” - Anonyymi
Taitaa olla tällä änkyräoikeiston puolella (sekä Suomessa että USAssa) aikaa pyöriä viikkotolkulla mieltään osoittamassa ja telttaleirejä pystyttelemässä. Kuka maksaa? Tuleeko Rajat Kiinni -porukan ja Q:laisten rahat Kremlistä?
- Anonyymi
Miä oon Ilmarisella, en KELALLA.
- Anonyymi
Parempi heillä täällä persaukisina kuin jenkeissä, täällä kaikilla väriin katsomatta KELA!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,252094Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.911921Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e881881MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131593Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4881456Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11454Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241377Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?481257Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas351119Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.731114