Paska Suomi maksoi minulle talous asiatuntjalle 54 000 Euroa vuodessa.
Mutta nyt saatuani EU talous asiantuntijan viran tuloni kohosivat
verottomana 380 000 euroon vuodessa ilman kokous ja
matkakorvauksia.
Kyllä EU sta on hyötyä kaikille jäsenille.
Turha on kateellisten ihmisten valittaa kun voin
osoittaa että he ovat väärässä.
Kyllä EU on hyvä kaikille raskasta virkaa tekeville uusille EU virkailijoille
12
50
Vastaukset
- Anonyymi
talous asijan tuntiat ovat parhaita oman taloden tuntioita,
- Anonyymi
Noin heikon luku-ja kirjoitustaidon omaava voi EU:ssa päästä korkeintaan siivoojaksi.
EU-vihaajana on sen sijaan oppineiston kärkijoukkoa- Anonyymi
vanhan ajan kommunistit vihasivat tois toimineita,
- Anonyymi
virkailijoilla kun ei ennen eu.a asiakkaita riittänyt, oli vain kosla, nyt tesla. ;p
Yksikään oikea talousasiantuntija (jotka pääsääntöisesti osaavat kirjoittaa ammattinsa oikein) ei noin pienillä tuloilla tee hommia. Tuo on sellainen merkonomin palkka...
- Anonyymi
Pääsääntöisesti eusta hyötyy vain sieltä palkkansa saavat. Siksi vastustavatkin kovaäänisesti eroa.
- Anonyymi
EU:sta hyötyvät kaikkien jäsenmaiden kaikki kansalaiset.
Myös EU-vihaajat.
- Anonyymi
EU on alinta maan kuraa. Hävettävää, että pitää teeskennellä hyvinvointia.
- Anonyymi
EU:n talousasiantuntija ei takuulla kirjoittele Suomi24:ssä surkealla kieliopilla.
- Anonyymi
EU liitouma on suora kopio NEUVOSTOLIITOSTA.
Sääntöjäkin muutetaan kermaaperseiden tarpeiden mukaan- Anonyymi
Koeta kehitellä edes jotenkin uskottavia valeita.
Tuo uppoaa korkeintaan kaikkein typerimpiin EU-vihaajiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koeta kehitellä edes jotenkin uskottavia valeita.
Tuo uppoaa korkeintaan kaikkein typerimpiin EU-vihaajiin.aiheesta on kirjakin, eu huomispäivän super neuvostoliitto,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Päivän Sanna: Nvidia sijoittaa miljardi dollaria Nokian osakkeisiin
Nvidia merkitsee osakkeet 6,01 Yhdysvaltain dollarin osakekohtaisella merkintähinnalla tavanomaisten toteutumisehtojen t535430Palkansaajilta kupattiin 27,5 mrd euroa työeläkkeisiin
Jo pelkän himmelin toimintakulut olivat 400 miljoonaa euroa, jolla olisi mukavasti tuottanut myös sote-palveluja hyvinvo913331Suomessa Pohjoismaiden tyhmimmät demarit......aijaijai..
Lasse Lehtinen sanoo suoraan, että Ruotsissa on fiksummat demarit kuin Suomessa. Ja Tampereella fiksummat demut kuin Hel403213HS: persujen v. 2015 turvapaikanhakijoista alle puolet töissä
Aikuisina Suomeen tulleista ja myönteisen päätöksen saaneista vain 42 prosenttia oli vuonna 2023 töissä, vaikka he ovat1552996Lehtinen: "Oli demareidenkin onni, että valkoiset voittivat sodan 1918"
Lasse Lehtisen mukaan vasemmalla on radiohiljaisuus hänen uutuuskirjastaan, "Läheltä piti. Kansakunnan hurjat hetket" L602341SDP:n valtuutettu valehtelee koulutuksensa
SDP:n helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Mahad Ahmed käyttää maisterin titteliä suoritettuaan 60 opintopisteen epäviral502276Nepotismi jytkyttää porvaristossa
Taas uutisoidaan, että useampi perussuomalainen kansanedustaja on palkannut oman perheenjäsenensä eduskunta-avustajaksi701837Martina Aitolehti podcastissa: Ero
Martina Aitolehti podcastissa: Ero Martina Aitolehti kertoi BFF-podcastin https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/6962271756Persut muuten hyväksyvät 2 + 8 mrd. euron maatalous- ja yritystuet
Vaikka molemmat tukimuodot tiedetään haitallisiksi, koska ovat käytännössä pelkkää säilyttävää tukea, eivätkä kannusta k921636Persut palkkaavat verorahoilla
avustajikseen lapsiaan ja naisystäviään. Juuso on palkannut avustajakseen oman poikansa. Hänen koulutustaustastaan ei2811554