Yhdysvaltain presidentti Trumpin Twitter-tili suljettiin sopimattoman käytöksen vuoksi. Sen sijaan Iranin johtaja Al Khamenein tilillä sallitaan tällaisen tekstin levittämistä Twitterissä:
”Siihen päivään saakka, jolloin tämä Israelin murhaa- ja lapsenmurha-
hallinto eliminoidaan kansanäänestyksellä, voimakas yhteenotto ja
päättäväinen, aseellinen vastarinta on ainoa lääke tämän tuhoavan
hallinnon parantamiseksi. Ainoa keino vastustaa hallitusta, joka
tekee rikoksia jotka ovat ajatusten ja mielikuvituksen ulkopuolella,
on päättäväinen ja aseellinen vastarinta.
Koko Länsiranta tulee aseistaa Gazan tavoin. Niiden, jotka ovat
kiinnostuneita Palestiinan kohtalosta, tulisi ryhtyä toimiin
Länsirannan kansan aseistamiseksi. Se on keino jolla
palestiinalaisväestön surut ja huolet vähenevät sotilaiden
voimakkaiden käsien ja sionistisen vihollisen heikkouden johdosta.”
https://twitter.com/khamenei_ir/status/531366667377717248
Israelin parlamentti Knesset tiedusteli Twitterin kantaa Al Khamenein vihapuheeseen.
Vastaus että Twitter katsoo tällaisen puheen ”hyväksyttäväksi keskusteluksi päivänpoliittisista kysymyksistä".
Trumpin Twitter tili suljettu. Iranin Al Khamenei saa jatkaa vihapuhettaan
5
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Jotenkin tuo vapaamielisyys Iranin johtajan vihapuheiden suhteen nyt vaan toimii Maailmanhallituksen pyrkimyksien eduksi. Siksi Khamenein annetaan vapaasti jatkaa.
Ehkä toivotaan Israelin ilmavoimien tekevän itsepuolustusiskun Iraniin. Sen pesäkkeen ympärille on asevalmistajien silloin helppoa myydä uusia asejärjestelmiä ja kalustoa. Kysyntää on laajasti, ympäri maapalloa. - Anonyymi
Trumppi ei enää ole johtaja, Khamenei on..
- Anonyymi
Keskustelu alustojen kuuluisi noudattaa ihmisoikeuksia jotka takaavat kaikille sananvapauden muutoin he syyllistyvät laittomaan sananvapauden rajoittamiseen diktatuurien tapaan?
- Anonyymi
Trumpilla oli viime toukokuulla meneillään tällainen, lakipykälää Section 230 koskeva uudistus, joka olisi kaventanut Big Tech median liikkumistilaa.
https://thehill.com/policy/technology/500006-trump-signs-order-targeting-social-media-firms-legal-protections
Mitenkähän tämän lain mahtoi käydä? Tämä olisi rajoittanut sosiaalisen median alustojen oikeutta sensuroida sisältöjänsä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trumpilla oli viime toukokuulla meneillään tällainen, lakipykälää Section 230 koskeva uudistus, joka olisi kaventanut Big Tech median liikkumistilaa.
https://thehill.com/policy/technology/500006-trump-signs-order-targeting-social-media-firms-legal-protections
Mitenkähän tämän lain mahtoi käydä? Tämä olisi rajoittanut sosiaalisen median alustojen oikeutta sensuroida sisältöjänsä.2 viikko twitter suljettu Trumpilta sekä instagram. V*tuttaako, mitä luulette?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2604596Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1323003Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit422770Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751749Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061604Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 551334
- 931245
- 471119
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2081116