Aihe

Ahvion vuosikatsausta odotellaan

Ihmeen kauan viipyy teologian tohtori, dosentti ja Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja Juha Ahvion näkemykset menneestä syksystä ja alulle vierähtäneestä uudesta vuodesta.

Edellisestä Ahvion evankeliumista on jo kohta 3 viikkoa.
Leo Mellerkin on jo kirjoittanut kolme kirjoitusta sen jälkeen.

Syksyn aikana Ahvio pohti USA:n presidentinvaaleja yli kymmenessä kirjoituksessa.
Syksyn aikana Ahvio piti myös samasta aiheesta luentosarjan PatmosRadiossa:
ttps://www.patmos.fi/blogit/usan-presidentinvaalit-2020-luennot-radio-patmoksen-taajuuksilla/

Samalla vaali-linjalla on ollut Myös Meller kirjoituksissaan ja myös Patmos-johtaja Turunen, mutta hiukan harvemmin.

Toinen viime vuoden Ahvion kestoaihe on ollut korona-salaliitto, jota hän on ruotinut noin kymmenessä kirjoituksessa ja kirjassakin.

Olisihan se nyt hyvä saada näkyville asiantuntijanäkemys Ahviolta meille kaikille, jotka pimeydessä vaellamme.

65

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kova on kaipuu Juhiksen analyysia kohtaan. Odottaminen on yhtä tuskaa. Nyt olisi hyvä hetki Ilmoitukselle, kun Joosefin presidenttiys on vahvistunut lopullisesti.

    • Anonyymi

      Ilman Ahvion vuosianalyysia voi sanoa, että 2020 on uskoville pitkälti hämärän peitossa. Olisi jo aika kuulla, mitä todella tapahtui.

      • Anonyymi

        Eikö olekin hienoa, että Ahviolla on sellainen kanavoimisen taito, että hän vain tietää totuuden ja voi kertoa sen muille uskoville? Vai olisikohan niin, että hän jauhaakin vain paskaa, ja jotkut hölmöt sitten uskovat. Tämä kyllä näyttäisi aiemman perusteella todennäköisemmältä.

      • Pe.ku
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin Ilman Ahviota tässä on uhkana maailmanhallitushaaveilu-agenda varallisen vihreän valheen ekologismi-ideologian globalististinen utopiapolitiikka ja vasemmistoradikalismin vihantäyteinen punavihreä ateistinen marxismi-leninismi.

      • Anonyymi

        Vähän kuin menisi naapurilta kysymään mitä minulle kuuluu.

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Niin Ilman Ahviota tässä on uhkana maailmanhallitushaaveilu-agenda varallisen vihreän valheen ekologismi-ideologian globalististinen utopiapolitiikka ja vasemmistoradikalismin vihantäyteinen punavihreä ateistinen marxismi-leninismi.

        Voiko tuon selvemmin sanoa.

    • Anonyymi

      Mahdollisista syyteistä pelästynyt Donald Trump haluaa armahtaa itsensä. ILTALEHTI.

      • Anonyymi

        Tämä on vähän sama asia kun eräs palstakirjoittaja julistaisi itsensä mensan jäseneksi :D

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on vähän sama asia kun eräs palstakirjoittaja julistaisi itsensä mensan jäseneksi :D

        Eipä paljon puutu, ettei jo ole julistanutkin. 😏

    • Anonyymi

      Room.9:15 Sillä Moosekselle hän sanoo: Minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, ja armahdan, ketä armahdan. 2Moos.33:19

      • Anonyymi

        Pidän Ahvion LUT puolesta mutten Trump ojailusts. Se nyt miettii miten Trump saataisiin kunniallisesti esitettyä

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pidän Ahvion LUT puolesta mutten Trump ojailusts. Se nyt miettii miten Trump saataisiin kunniallisesti esitettyä

        Niin, Ahvio on luterilaisuuden oppiisä Suomessa ja myös suurin trump-fani.

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Niin, Ahvio on luterilaisuuden oppiisä Suomessa ja myös suurin trump-fani.

        Arvio uskoo ja levittää kaikki Trump valheet täällä pohjolassa samoin kuin Sid Rothin valheprofeettojen eksymättä.
        Jos ei ole Pyhää Henkeä niin silloin on valheen Hengen vallassa.
        Patmoksessa puhutaan ansiokkaasti muille parannuksen tarpeellisuudesta.
        Olisi kiire katsoa peiliin ja aloittaa omasta itsestä..

      • Pe.ku kirjoitti:

        Niin, Ahvio on luterilaisuuden oppiisä Suomessa ja myös suurin trump-fani.

        Kyllä Rahkonen on suurin. Häneltä puuttuu Juhiksen oveluus, jossa kelkka tarvittaessa kääntyy uuteen mäkeen 300 rivin mittaisin perusteluin. Jukkis taas lienee donitsi vielä tuhkattunakin.

    • Anonyymi

      Lukemattomia kertoja erehtynyt ja väärässä ollut Ahvio ei uskalla laittaa omaa analyysiä vaan yhtyy jonkun arkkipiispa Viganon tilanneanalyysin, jota on käynyt haastattelemassa Trumpin kavallussyytteen saanut oikea käsi Steve Bannon.

      Alla pieni lainaus:

      '"Olisi korjaamaton katastrofi, jos Joe Biden, jota vahvasti epäillään yhteistoiminnasta Kiinan diktatuurin kanssa, tulisi nimitetyksi Yhdysvaltojen presidentiksi."

    • Ehkä Ahvio on mennyt tämän radikaalipapin taakse siksi, että voi myöhemmin sitten väittää ”En se minä ollut!”. :D

      Analyysinsä, jonka myös tunnustuksellinen konservatiivinen protestantti voi perustellusti todeta varsin selkeäksi, hän esitti 1.1.2021 lähetetyssä Steve Bannonin ”War Room” -radio-ohjelman haastattelussa.

      Ainakin hän reilusti sanoo, että on tuon oikeistoradikaali Bannonin tukija. Uutinen oli oikeastaan se, että Bannonilla on oikein oma radio-ohjelma, ei se niinkään, että heidän tavoitteensa on hajottaa katolinen kirkko.

      Arkkipiispa Viganon puolestaan on henkilö, joka on eläkepäivillään tainnut upota synkkiin vesiin. Hän on mm. kirjoittanut Trumpille ja pitää BLM liikettä ”valon ja pimeyden lasten taisteluna ja uskoo kovasti syvään valtioon eli Deep Staten olemassa oloon.
      Erityisesti hän kohdistaa vihansa nykyistä paavia Franciscusta kohtaan, ja mitteleekin tätä koko ajan Bergoglioniksi.

      ”Kiinan kommunistipuolueen diktatuurihallinto on liittoutunut globaalin The Deep State -todellisuuden kanssa toisaalta siksi, jotta yhdessä saavuttaisivat yhteiset tavoitteensa ja toisaalta siksi, koska Suuren uudelleenasettamisen eli The Great Resetin suunnitelmat tarjoavat tilaisuuden Kiinan taloudellisen voiman maailmanlaajuiselle vahvistamiselle, alkaen hyökkäyksillä, jotka kohdistetaan kansallisiin markkinoihin.

      Eli Kiina on heille paha vihollinen. No, Trumpin sekoilun lopputulos lienee, että nyt sekä Kiina että Venäjä saa enemmän valtaa maailman markkinoilla. Ellei Biden saa takaisin sitä.

      ”Lähden siitä, kuka on Trumpin vastustaja, ja hänen lukuisista siteistään Kiinaan, The Deep State -toimijoihin ja globalistisen ideologian edustajiin. Ajattelen hänen aikomustaan vaatia maskien pakkokäyttöä meille kaikille, kuten hän on avoimesti myöntänyt. Ajattelen sitä tosiasiaa, että hän kiistatta on vain nukke eliitin käsissä, eliitin, joka on valmis siirtämään hänet syrjään heti, kun se päättää korvata hänet Kamala Harrisilla.”

      Eli suhtautuminen koronavirukseen taitaa olla samaa luokkaa, kuin Qanonin agitoijilla.

      ”On selvää, että Bergoglio pitää Trumpia tärkeimpänä vastustajanaan, esteenä, joka on poistettava, jotta The Great Reset eli Suuri uudelleenasettaminen voidaan käynnistää…”

      Siis, nykyiselle paaville Trump olisi este, jotta tuo hurja salaliitto ei toimi. :D

      ”Siksi on toivottavaa, että kaikki salaisten palveluiden hallussa olevat todisteet tällaisista rikoksista tuotaisiin päivänvaloon, erityisesti liittyen niihin todellisiin motiiveihin, jotka johtivat paavi Benedictus XVI:n eroon ja salaliittoihin, jotka olivat Bergoglion valinnan taustalla.”

      Tästä näkyy Viganonin selkeä ilmaisu, ettei hän pidä nykyisestä paavista. Hänetkin on näemmä valittu salaliitolla… Vaikka Benedictus XVI erosi heikon terveytensä vuoksi.

      ”Tällainen salaliitto on todella olemassa ja että siihen osalliset ovat tuohtuneita siitä, että heidät on paljastettu ja että heidän hankkeistaan puhutaan julkisesti.”

      Tyypillinen selitys. Eli salaliitto, johon kuuluu miljoonia ihmisiä, olevinaan pelkää paljastumistaan, eikä kukaan edes tiedä olevansa moisessa mukana.

      ”Kuten alussa totesin, myös tunnustuksellinen konservatiivinen protestantti voi perustellusti katsoa Viganon analyysin, jollaisen kaltaisia emme luterilaisilta arkkipiispoilta juuri kuule, olevan varsin osuva ja selkeä.”
      patmos.fi Arkkipiispa Viganon osuva tilanneanalyysi 8.1.2021

      Oliko tämä Ahvion verhottu oma mielipide? Eli hän tyyten ohitti kaikki ne viimeisemmät tapahtumat, jotka miltei koko maailma on tuominnut. Ahvio vieläpä odottaa suomalaisia arkkipiispoja liittymään näihin epämääräisiin salaliittoteoreetikoihin.

      • Ahvio kiemurtelee ja välttelee vastuuta edellisistä kirjoituksistaan, mutta oikeasti on edelleenkin Trumpin pauloissa ja samaa näyttää Mellerikin edelleen toitottavan.

        Patmoksen kolmikolle pelkästtän Trumpin tappio vaaleissa oli paha, mutta senaatin vaalin tappio oli katastrofi ja vielä pahempi katstrofi oli vallankaappauksen yritys ja sen epäonnistuminen.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Ahvio kiemurtelee ja välttelee vastuuta edellisistä kirjoituksistaan, mutta oikeasti on edelleenkin Trumpin pauloissa ja samaa näyttää Mellerikin edelleen toitottavan.

        Patmoksen kolmikolle pelkästtän Trumpin tappio vaaleissa oli paha, mutta senaatin vaalin tappio oli katastrofi ja vielä pahempi katstrofi oli vallankaappauksen yritys ja sen epäonnistuminen.

        ”…vielä pahempi katstrofi oli vallankaappauksen yritys ja sen epäonnistuminen.”

        Mielenkiinnolla odottelen niitä varsinaisia Trumpin taustavoimien rektiota – tarkoitan näitä Frankilinia ja evankelikaalisten äärikonservatiivien reaktiota. Ehkä vasta sitten Ahvio uskaltaa jotain mainita, kun ensin nämä ”oppi-isät” kertovat, mitä saa sanoa – kuten tähänkin saakka.

      • Anonyymi

        Jep, kyllä Ahvio ui nykyään aika synkissä ja syvissä vesissä. Vigano on Suuri Vatipää. Jokin on sekoittanut pään. Kuten Ahvionkin, hän on vajonnut syvään kaamokseen (deep darkness) ollen villien salaliittoteorioiden lumoissa.

        Hyvä näin, mitä houreisempi hänen juttunsa ovat, sitä pienemmäksi käy opetuslapsien joukko. Vain fanaattisimmat jaksavat dosenttiaan enää uskollisesti palvoa ja siitä joukosta ei vakavasti otettavia kyllä löydy.

        Ongelmaksi Ahvion kaltaiset vajakit konkretisoituvat vain jos he saavat uskottavuutta. Ahvio onneksi osaa hoitaa tämän ongelman itse. Ahvion jutuissa on vuosien saatossa nähtävissä kehityskulku sentään jonkin tasoisesta järjellisyydestä täydelliseen järjettömyyteen.

        -a-teisti-

        En ihan tuollaisin sanankääntein asiaa ilmaisisi, mutta ytimessä oleva asia on tuollainen. Ahvio on menettänyt harkintakykyään ja innoittunut noista hyvin kyseenalaisista jutuista aivan liikaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jep, kyllä Ahvio ui nykyään aika synkissä ja syvissä vesissä. Vigano on Suuri Vatipää. Jokin on sekoittanut pään. Kuten Ahvionkin, hän on vajonnut syvään kaamokseen (deep darkness) ollen villien salaliittoteorioiden lumoissa.

        Hyvä näin, mitä houreisempi hänen juttunsa ovat, sitä pienemmäksi käy opetuslapsien joukko. Vain fanaattisimmat jaksavat dosenttiaan enää uskollisesti palvoa ja siitä joukosta ei vakavasti otettavia kyllä löydy.

        Ongelmaksi Ahvion kaltaiset vajakit konkretisoituvat vain jos he saavat uskottavuutta. Ahvio onneksi osaa hoitaa tämän ongelman itse. Ahvion jutuissa on vuosien saatossa nähtävissä kehityskulku sentään jonkin tasoisesta järjellisyydestä täydelliseen järjettömyyteen.

        -a-teisti-

        Hesarin äskeisessä haastattelussa hän kuulosti lähes semijärkevältä, kun ei voinut itse johdatella keskustelua. Jotenkin hän saa hiukan järkeään takaisin, kun on tekemisissä jonkun terävän ja järkevän kanssa kuten tuossa oli Hesarin toimittaja. Sitten se taas liihottelee jonnekin.

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Ahvio oli yksi kerta jossakin YLEn radio-ohjelmassa, jossa oli äänessä myös Kari Enqvist. Varsin asiallisestihan Ahvio jutusteli kunnes alkoi sitten tuomaan esiin näitä salaliittoteorioitaan. Enqvist kuunteli vaiti, ei kommentoinut mitenkään ja siirtyi asiassa nopeasti eteenpäin. Ohjasi keskustelun siis takaisin asialinjalle ja häröily jäi niihin muutamiin lauseisiin.

        Ohjelma on edelleen areenassa: Stillerin Maailmanloppua odotellessa:

        https://areena.yle.fi/audio/1-4546832

        Stiller Ahviota tuossa tenttaa ilmastodenialismista ja globaalista salaliitosta, Enqvist ei lähde mukaan, ei kommentoi Ahvion hurinoita koskien esimerkiksi ilmastodenialismia ja demarinuorten salaliittoa vaan yleisellä tasolla kommentoi tätä tiedevastaisuutta ja salaliittoja. Ohjelma avaa Ahvion ajatusmaailmaa, eli kuunteluun vain jos kiinnostaa.

        Stillerin kysellessä rinnakkaismaailmankaikkeuksista ja mahdollisuudesta voisiko hän olla sellaisessa lääketieteen tohtori, joka puhuu 7-8 kieltä Enqvist vastaa: ...voiko todella olla lääketieteen tohtori Ruben Stiller, se vaikuttaa kyllä suoraan sanoen ... *naurua*

        -a-teisti-

    • Anonyymi

      Siinäpä on palstan vasemmistojuoruilijat elementissään. Juoruilu on sivistymätöntä ja Jeesuksen opetusten vastaista. Minkään lajin kritiikin alle ette voi paeta, törky on törkyä. Mikähän vaara teille on oikeistolaisista uskovista?

      Maailmassa on paljon vaarallisempia asioita tapahtumassa kun kannattamanne aatteen vuoksi ihmisiä kuolee testaamattomiin rokotteisiin. New Yorkilaisessa hoitokodissa, jossa ei ollut koronaa, on rokotusten alettua kuollut 24 ihmistä ja 137 saanut tartunnan. Rokotteen, jonka piti estää korona-tartunnat?
      ttps://www.syracuse.com/coronavirus/2021/01/covid-19-outbreak-at-auburn-nursing-home-infects-137-residents-kills-24.html

      • Anonyymi

        >Mikähän vaara teille on oikeistolaisista uskovista?

        Paljonkin jos he saisivat määrätä miten maailma makaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        >Mikähän vaara teille on oikeistolaisista uskovista?

        Paljonkin jos he saisivat määrätä miten maailma makaa.

        Niin, nyt oli vaara jo lähellä toteutumista, kun USA:n viranomaisilta tulee yksityiskohtaisempia tietoja kongressin valtauksesta.

        Trumpin yllyttämänä valtaajien tarkoitus oli hirttää varapresidentti kukkulalla olevaan puuhun ja senaatin puheenjohtaja piti ampua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >Mikähän vaara teille on oikeistolaisista uskovista?

        Paljonkin jos he saisivat määrätä miten maailma makaa.

        Jos ja jos? Missä on vaara oikeistolaisista uskovista määräämässä maailmaa? Mitä jossittelu hyödyttää tässä tilanteessa, jossa vaara on nimenomaan vasemmistolaisista määräämässä ja alistamassa ihmisiä vaarallisen uuden maailmanjärjestyksen alle, jossa eliitti hallitsee ja määrää ihmisten sanomisen vapaudesta ja ketkä saavat elää. Vasemmistolaiset syyttää oikeistoa omista touhuistaan, patologisesti kykenemättöminä näkemään omaa pahuuttaan ja virheitään. Ahvio on teille vain sylkykuppi.

        Ja jos uskovat saisi määrätä, niin maailma olisi paljon parempi paikka kuin vasemmistolaisissa yhteiskunnissa on ollut. Tai islamilaisissa maissa, joista tullaan nimenmaan kristillisiin maihin. Lopultahan maailmassa hallitsee Kristus ja hänen oppinsa.

        "Ahvio on teille vain sylkykuppi."
        "Lopultahan maailmassa hallitsee Kristus ja hänen oppinsa."

        Jeesus on sinun ja Ahvion sylkykuppi.

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        "Ahvio on teille vain sylkykuppi."
        "Lopultahan maailmassa hallitsee Kristus ja hänen oppinsa."

        Jeesus on sinun ja Ahvion sylkykuppi.

        Te ateistithan syljette Jeesusta ja hänen seuraajiaan. Huomaatko miten syytätte aina omista teoistanne muita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Te ateistithan syljette Jeesusta ja hänen seuraajiaan. Huomaatko miten syytätte aina omista teoistanne muita.

        Olematonta ei voi ateistit syljeksiä.
        Kristityillä Jeesus on kyllä syntisäkkinä ottamassa kaikki synnit omaksi syykseen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        >Mikähän vaara teille on oikeistolaisista uskovista?

        Paljonkin jos he saisivat määrätä miten maailma makaa.

        Juuripa niin. Ääriaineksille ei anneta työrauhaa, koska seuraukset voisivat olla perseestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olematonta ei voi ateistit syljeksiä.
        Kristityillä Jeesus on kyllä syntisäkkinä ottamassa kaikki synnit omaksi syykseen.

        Kun Jeesus nimenomaan tuli ottamaan meidän syntimme päälleen, niin se ei ole hänen päälleen syljeksimistä!

        Nimenomaan te irvailette uskovia ja niin tehden te irvailette Jeesusta. Jeesus sanoi, että ole palvelija herraansa suurempi, jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat.

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Juuripa niin. Ääriaineksille ei anneta työrauhaa, koska seuraukset voisivat olla perseestä.

        ViemäriVasemmiston Viisi Veetä.
        Viemärivasemmiston moitittavin ominaisuus on sen moraalittomuus. Se hyväksyy likaisetkin keinot päämääriensä saavuttamiseen. Kunnon ihmiset eivät sellaiseen sorru.
        ttps://jameshirvisaari.wordpress.com/2021/01/11/651-viemarivasemmiston-viisi-veeta/

        Niin, eikös ne Katajan Pekan murhan yrittäjätkin olleet Mestarin mukaan vasemmistolaisia.

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Niin, eikös ne Katajan Pekan murhan yrittäjätkin olleet Mestarin mukaan vasemmistolaisia.

        Huhtasaaren avustaja Olli Kotro taas kyseli twiitissään olisiko teon takana ollut mahdollisesti EU-eliitti tai tiedustelupalvelu. Huhtasaari kirjoitti taas kauniin kirjeen Nobel-komitealle, jossa ehdotti tämän vuoden Nobelin rauhanpalkintoa Trumpille. Perusteluinaan hän esittää mm. Trumpin Yhdysvaltojen sisäistä vakautta edistäviä toimia.

        Pitäisikö nämä hommata kotiin Suomea häpäisemästä? Vaikka ei sekään kyllä hyvä juttu ole jos täällä ovat.

        >Pitäisikö nämä hommata kotiin Suomea häpäisemästä? Vaikka ei sekään kyllä hyvä juttu ole jos täällä ovat.

        Kansalaisuuden riistäminen voisi tulla kyseeseen, mutta kun se ei tule kyseeseen. 😅

        Parasta jos olisivat ulkomailla yksityishenkilöinä, mutta ei nyt pelitä sekään. Olkoon nyt niin kuten on, edustavathan he yhtä kansamme oudointa osaa ja se nyt vain on ikävä tosiasia. 😎

        Matkoilla olen huomannut meillä suomalaisilla olevan varsin hyvä maine. Sen puolesta pelkään.

        Kerran kävi kyllä Berliinissä jossakin turkkilaisbaarissa, niin että isännän ja asiakkaiden katseet olivat lähes murhaavia. Luulivat venäläisiksi. Ajateltiin jo häipyä vähin äänin. Kun asia selvisi palvelu oli ylitsevuotavaa ja isäntä kävi joka pöydässä selittämässä asian todellisen laidan. Ja yhtä hymyä koko baari. Taksiinkin isäntä saattoi siten, että kiersi avaamassa kaikki taksin kolme tarvitsemamme ovea.

        Espanjassa ajettiin Malagasta Esteponaan taksilla ja korttikonetta ei taksissa ollut. Laskulle. Ainoa tieto meistä taksikuskille oli etunimet ja sähköpostiosoite johon laittaa lasku.

        -a-teisti-

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kun Jeesus nimenomaan tuli ottamaan meidän syntimme päälleen, niin se ei ole hänen päälleen syljeksimistä!

        Nimenomaan te irvailette uskovia ja niin tehden te irvailette Jeesusta. Jeesus sanoi, että ole palvelija herraansa suurempi, jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat.

        "Kun Jeesus nimenomaan tuli ottamaan meidän syntimme päälleen, niin se ei ole hänen päälleen syljeksimistä!"

        Kyllä se on Jeesuksen päälle sylkemistä ja oikeastaan vielä pahempaa.
        Siinä Jeesus syyllistetään omien pahojen tekojen tekijäksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Matkoilla olen huomannut meillä suomalaisilla olevan varsin hyvä maine. Sen puolesta pelkään.

        Kerran kävi kyllä Berliinissä jossakin turkkilaisbaarissa, niin että isännän ja asiakkaiden katseet olivat lähes murhaavia. Luulivat venäläisiksi. Ajateltiin jo häipyä vähin äänin. Kun asia selvisi palvelu oli ylitsevuotavaa ja isäntä kävi joka pöydässä selittämässä asian todellisen laidan. Ja yhtä hymyä koko baari. Taksiinkin isäntä saattoi siten, että kiersi avaamassa kaikki taksin kolme tarvitsemamme ovea.

        -a-teisti-

        Ne toivoivat, että maailman suurin onnellisuus tarttuu. Emme kuitenkaan luovuta tuumaakaan onnestamme likaisille turkkilaisille. Kaikki tarvitaan itse, koska meillä on perussuomalaiset.

      • Muita moitit juorulusta ja sitten aloitit juoruamaan... :D

      • Anonyymi
        mummomuori kirjoitti:

        Muita moitit juorulusta ja sitten aloitit juoruamaan... :D

        Missä juoruilen?

      • Anonyymi
        mummomuori kirjoitti:

        Muita moitit juorulusta ja sitten aloitit juoruamaan... :D

        Ei tullut vastausta kun ei sellaista viestiä ole.

    • Anonyymi

      Maailma on sekaisin, sen selvittäminen tarvitsee laadullisen tason nosten, ja väärä suuntaus jatkuu, ei auta vaikka kuinka riettautta hyvin vatvoo. Tätä Ahvio minun mielestäni hyvin asintuntevasti ja hartaasti ja seikkaperäisesti vatvoo. On jätettävä koko saasta taakse ja turvauduttava Jeesuksen julistamiseen. Muuten se on omavanhurskautta, jossa Jeesus ei ole mukana.

      Raamattu kehottaa katsomaan ylös Isän oikealle puolelle. Eikä sopeutua tähän maailmaan, niin saa immuniteetin pahuutta vastaan, - " Pyhän hengen rokotuksen. " Julistaa Jeesusta mitä Jumala on tehnyt. Mitä ihminen on tehnyt? Sokea ei voi taluttaa sokeaa.

      • Anonyymi

        [Raamattu kehottaa katsomaan ylös Isän oikealle puolelle. Eikä sopeutua tähän maailmaan, niin saa immuniteetin pahuutta vastaan, - " Pyhän hengen rokotuksen. "]

        Tarkoitit varmaan, että kansalainen saa Isä-Putinin kädestä Novitšokia Sputnik-rokotteena.

        Kolossalaiskirje:
        3:1 Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella.
        3:2 Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.
        3:3 Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa;

        Tässä on rauhan rakentajille. 8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.

    • Anonyymi

      Patmos blogeissa ja Patmos plussalla löytyy myös tähän asiaan Ahvion kantoja!

      • Anonyymi

        Ai että, ai että!

    • Anonyymi

      Uskon alkuperä on Jumalasta eikä mistään juutalaisista; Taivaasta kaikein Pyhimmästä. heille se annettiin ensimmäisenä ja he varasti sen itselleen, he eivät jakaneet sitä, ja heidän uskonsa turmeltui, eikä he ottaneet Jeesusta siksi vastaan. Nyt Patmos palvoo juutalaisia ja luottaa lihaan. Mitä sanoo Paavali? Mitä Pietari:" joka ei kuule sitä profeettaa, poistetaan kansasta."

      • Toisaalta Patmoksen oppiin kuuluu, että juutalaisten on käännyttävä kristityiksi pelastuakseen.

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Toisaalta Patmoksen oppiin kuuluu, että juutalaisten on käännyttävä kristityiksi pelastuakseen.

        Se on kristinuskon kanta. Kukaan ei pelastu muuten kuin Jeesukseen uskomalla. Patmos on tässäkin ihan oikeassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se on kristinuskon kanta. Kukaan ei pelastu muuten kuin Jeesukseen uskomalla. Patmos on tässäkin ihan oikeassa.

        Tuo juutalaisten kristityiksi kääntyminen pelastuksen ehtona on ainoastaan äärikristittyjen oppi.

        Sitä ei ole ole roomalaiskatolisilla, ortodokseilla, eikkä myöskään protestanttien enemmistöllä, eikä sitä ole Raamatussakaan.

      • ”Nyt Patmos palvoo juutalaisia ja luottaa lihaan.”

        Patmoksessa on kristillistä sionismia. Siinä uskotaan mm. että kun kaikki juutalaiset on saatu koottua Israeliin, sen jälkeen vasta voi Jeesus tulla, heille on Israelin valtion syntyminen merkki Raamatun profetioiden täyttymisestä.

        ”Yhdysvaltojen politiikassa kristillisellä sionismilla on merkittävä vaikutus erityisesti republikaanipuolueen poliitikkojen kautta, jotka kannattavat fundamentalistisia uskonnollisia näkemyksiä. Demokraattisessa puolueessa, missä valtaosa Amerikan juutalaisista vaikuttaa, Israelin tukemiseen liittyy vähemmän uskonnollisia sävyjä. Yhdysvaltojen uskonnollisen oikeiston piiristä on annettu jyrkkiä lausuntoja…”
        forum.netmission.fi ”Israel-fanitus-Avoin-kirje”

        Politiikan tulee tukea vain ja ainoastaan Israelia tai muuten menetetään Jumalan siunaus. Juutalaisten kanssa ei juuri keskustella, sillä tärkeämpänä pidetään keskustelua muhamettilaisten kanssa. Keskustelu on yleensä hyvin tuomitsevaa ja jopa rasististakin.

        Israelin politiikan vastustaminen on melkein samaa kuin vastustaisi Jumalaa. He eivät siedä minkäänlaista kritiikkiä Israelin politiikasta, vaikka se olisikin täysin kristittyjä vastaan.

        Olennaista siis on, että kaikki juutalaiset tulevat luopumaan omasta uskonnostaan ja kääntyvät kristityiksi.

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Tuo juutalaisten kristityiksi kääntyminen pelastuksen ehtona on ainoastaan äärikristittyjen oppi.

        Sitä ei ole ole roomalaiskatolisilla, ortodokseilla, eikkä myöskään protestanttien enemmistöllä, eikä sitä ole Raamatussakaan.

        > Tuo juutalaisten kristityiksi kääntyminen pelastuksen ehtona on ainoastaan äärikristittyjen oppi. <

        Se on Jeesuksen oppi. Hän vaatii kaikkia ihmisiä uudestisyntymään, juutalaiset ei tee poikkeusta. Hän sanoo olevansa tie, totuus ja elämä, kukaan ei tule Isän tykö muutoin kuin hänen kauttaan. Hän sanoi, että hänet on lähetetty juutalaisten tykö. Jeesuksen eläessä juutalaisia kääntyi uskomaan häneen ja tarkoitus oli, että juutalaiset alkavat viedä ilosanomaa eteenpäin ja näin alkuun oli, Paavali vei pakanoille, Pietari juutalaisille. Kun juutalaiset kansana hylkäsi Jeesuksen, sanomaa alkoi viemään Jeesukseen uskovat pakanat, jotka kutsuivat itseään opetuslapsiksi, veljiksi, pyhiksi. Juutalaiset kutsuivat heitä nasaretilaisiksi. UT:ssa apt. teoissa kerrotaan, että Antiokiassa ruvettiin opetuslapsia ensiksi nimittämään kristityiksi. Siis Kristuksen mukaan. Siitä myös nimi kristinusko, joka ei ole myöhemmin laadittu oppi vaan kirkkoisät laativat tietyt uskon perusprinsiipit harhaoppien vuoksi.

        Juutalaisen ei tarvitse "kääntyä" kristinuskoon ja jättää juutalaisuus vaan hän pysyy juutalaisena mutta hänen uskonsa täydentyy uskoon Messiaaseen, josta VT ennusti. Hän on edelleen jalon oliivipuun osa, johon pakanakristityt ovat oksastetut. He kutsuvat itseään messiaanisiksi juutalaisiksi syynä kristittyjen harjoittama juutalaisvaino. Ihmisten antamat nimitykset on toisarvoisia. Kyse on Jeesuksen seuraajista.
        Gal. 3:28: ”Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te olette yksi.”

        Tämä on asia, jota ei tunnuta ymmärrettävän ei sitten millään.

        "Se on Jeesuksen oppi. Hän vaatii kaikkia ihmisiä uudestisyntymään"

        Jeesus ei itsekään kääntynyt kristityksi ja vaati uudestisyntymistä muilta kuin juutalaisilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Se on Jeesuksen oppi. Hän vaatii kaikkia ihmisiä uudestisyntymään"

        Jeesus ei itsekään kääntynyt kristityksi ja vaati uudestisyntymistä muilta kuin juutalaisilta.

        Juurihan sanoin, ettei juutalaisen tarvitse kääntyä kristityksi! Juutalainen Jeesus oli Kristus ja häneen uskovia alettiin kutsua Kristus-nimen mukaan kristityiksi! Jeesuksen ei tarvinnut kääntyä itseensä uskovaksi! Hän vaatii KAIKKIA uskomaan itseensä!

        Hän sanoi juutalaiselle Nikodeemukselle Joh.3:
        1. Mutta oli mies, fariseusten joukosta, nimeltä Nikodeemus, juutalaisten hallitusmiehiä.
        2. Hän tuli Jeesuksen tykö yöllä ja sanoi hänelle: "Rabbi, me tiedämme, että sinun opettajaksi tulemisesi on Jumalasta, sillä ei kukaan voi tehdä niitä tunnustekoja, joita sinä teet, ellei Jumala ole hänen kanssansa."
        3. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".
        4. Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
        5. Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
        6. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
        7. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        > Tuo juutalaisten kristityiksi kääntyminen pelastuksen ehtona on ainoastaan äärikristittyjen oppi. <

        Se on Jeesuksen oppi. Hän vaatii kaikkia ihmisiä uudestisyntymään, juutalaiset ei tee poikkeusta. Hän sanoo olevansa tie, totuus ja elämä, kukaan ei tule Isän tykö muutoin kuin hänen kauttaan. Hän sanoi, että hänet on lähetetty juutalaisten tykö. Jeesuksen eläessä juutalaisia kääntyi uskomaan häneen ja tarkoitus oli, että juutalaiset alkavat viedä ilosanomaa eteenpäin ja näin alkuun oli, Paavali vei pakanoille, Pietari juutalaisille. Kun juutalaiset kansana hylkäsi Jeesuksen, sanomaa alkoi viemään Jeesukseen uskovat pakanat, jotka kutsuivat itseään opetuslapsiksi, veljiksi, pyhiksi. Juutalaiset kutsuivat heitä nasaretilaisiksi. UT:ssa apt. teoissa kerrotaan, että Antiokiassa ruvettiin opetuslapsia ensiksi nimittämään kristityiksi. Siis Kristuksen mukaan. Siitä myös nimi kristinusko, joka ei ole myöhemmin laadittu oppi vaan kirkkoisät laativat tietyt uskon perusprinsiipit harhaoppien vuoksi.

        Juutalaisen ei tarvitse "kääntyä" kristinuskoon ja jättää juutalaisuus vaan hän pysyy juutalaisena mutta hänen uskonsa täydentyy uskoon Messiaaseen, josta VT ennusti. Hän on edelleen jalon oliivipuun osa, johon pakanakristityt ovat oksastetut. He kutsuvat itseään messiaanisiksi juutalaisiksi syynä kristittyjen harjoittama juutalaisvaino. Ihmisten antamat nimitykset on toisarvoisia. Kyse on Jeesuksen seuraajista.
        Gal. 3:28: ”Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te olette yksi.”

        Tämä on asia, jota ei tunnuta ymmärrettävän ei sitten millään.

        ”Juutalaisen ei tarvitse "kääntyä" kristinuskoon ja jättää juutalaisuus vaan hän pysyy juutalaisena mutta hänen uskonsa täydentyy uskoon Messiaaseen, josta VT ennusti.”
        ”He kutsuvat itseään messiaanisiksi juutalaisiksi syynä kristittyjen harjoittama juutalaisvaino.”

        Oikeasti Messiaaninen juutalaisuus on kristillisen vapaakirkollinen liike, jossa yhdistetään kaksi uskontoa.
        Messiaaninen juutalaisuus on sellainen uusi suuntaus, joka on lähtöisin vapaakirkollisuudesta ja tarkemmin evankelikaalisuudesta 1800 luvun lopulla. Se nousi enemmän suosituksi 1960 luvun jälkeen.

        Seurakuntalaisessa on todella hyvä artikkeli aiheesta. 18.10.2017 ”Messiaanisen juutalaisuuden monet suuntaukset” Sen pohjalla on Richard Harveyn väitöskirjasta ”Mapping Messianic Jewish Theology” ollut artikkeli.

        ”Messiaaninen juutalaisuus on kristinuskon juutalainen muoto ja samanaikaisesti juutalaisuuden kristillinen versio.”
        ”Messiaaninen liike ei ole millään tavoin yhtenäinen ilmiö. Useimmat messiaaniset kuitenkin viettävät jollakin tavoin sapattia, ympärileikkaavat poikansa ja viettävät juutalaisia juhlia.”

        ”Messiaanisen liikkeen taustalla näkyy protestanttinen evankelikaalinen vaikutus ja toisaalta halu pureutua juutalaisuuden kysymyksiin.”
        ”Monet messiaaniset ovat saaneet vaikutteita karismaattisuudesta…”

        Teologian tohtori ja messiaaninen juutalainen Richard Harvey: ”Kristillisessä laidassa teologia on lähellä evankelikaalisuutta, jonka keskellä messiaaninen liike on syntynyt, ja toiseen ääripäähän sijoittuvat ne, joiden identiteetti ankkuroituu juutalaiseen sosiaaliseen kenttään ja uskonnolliseen normistoon.”

        Eri suuntauksia ovat nämä:

        1. Juutalainen kristinusko; Kristus-keskeinen, reformoitu näkemys
        2. Dispensationalistinen heprealaiskristillisyys
        3. Israelilainen nationalismi ja Israelin ennalleenasettaminen
        4. Uuden testamentin halacha, karismaattisuus ja evankelikaalisuus
        5. Perinteinen judaismi ja Messias
        6. Postmissionaarinen messiaaninen juutalaisuus
        7. Rabbiininen halacha Uuden testamentin valossa
        8. Messiaaninen rabbiininen ortodoksia

        Seurakuntalaisessa on 11.10.2011 uutinen ”Messiaaniset juutalaiset vaikenevat Suomessa”
        ”Juutalaisuuden valtavirran näkökulmasta messiaaniset juutalaiset ovat kristittyjä, eivät juutalaisia. Suomessa messiaanisia juutalaisia on vain vähän.”

        Kyse on siitä, että juutalaiset eivät katso hyvällä näitä, sillä heidän oppiinsa kuuluu, että kaikki juutalaiset tulee käännyttää kristityiksi, jotta Jeesuksen toinen palaaminen olisi mahdollista. Israelissa tosiaan heitä ei hyväksytä juutalaisiksi vaan he ovat kristittyjä.

    • Jos ne ei ole saaneet riittävän lihavaa tilipussia ja siksi into laantunut.

      No hei armoo ;) kovaahan noilla on ollut kun Trumpillekkin tuli enemmän kuin pataan ja vaikeahan se on aivan seinähullun juttuja perustella muka järkeviksi. Luulenpa, että alkaisi sinullakin runosuoni "pätkimään"

    • Ahvio sai turpiin ja aina kun on käyty kunnolla kanveesista ja otettu lukua, pitää miettiä, että miten sen selittäisi.

      • No varmaan seuraavassa selittää vaiteliaisuuttaan kuinka hän on perehtynyt tässä siihen ja tähän sitten perään jargonit joita patmoksen rahalahjottajat pitää merkkinä.

        Kanveesiin menijöitähän on tasan kahdenlaisia. On niitä jotka myöntävät avoimesti epäonnistuneensa sekä tappionsa, korjaavat suuntaansa ja sitten on se toinen porukka joka ei myönnä , yrittävät kiinnittää huomion muualle ja jäävät säälittävyyteen asti pyörimään kehään.
        Esimerkki on vähän urheilumaailmasta mutta pätee muutenkin.

      • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        No varmaan seuraavassa selittää vaiteliaisuuttaan kuinka hän on perehtynyt tässä siihen ja tähän sitten perään jargonit joita patmoksen rahalahjottajat pitää merkkinä.

        Kanveesiin menijöitähän on tasan kahdenlaisia. On niitä jotka myöntävät avoimesti epäonnistuneensa sekä tappionsa, korjaavat suuntaansa ja sitten on se toinen porukka joka ei myönnä , yrittävät kiinnittää huomion muualle ja jäävät säälittävyyteen asti pyörimään kehään.
        Esimerkki on vähän urheilumaailmasta mutta pätee muutenkin.

        Mustan selittäminen valkoiseksi ottaa aikansa, varsinkin jos tavoittelee uskottavuutta ja laajempia porukoita.

        Juhan "tuumaustauko" juuri nyt on siten ymmärrettävä.

    • Anonyymi

      Olisiko Juhalta loppuneet sanat?
      Miten mykkä opastaa laumaansa?
      Kun kaikki meni päin seinää?
      Eikä loppu häämötä edes horisontissa.

      • " Eikä loppu häämötä edes horisontissa."

        Ei. Koska tuollaiset ei edes ymmärrä lopettaa, ei edes siinä vaiheessa kun ovat nolanneet itsensä aivan täydellisesti.

      • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        " Eikä loppu häämötä edes horisontissa."

        Ei. Koska tuollaiset ei edes ymmärrä lopettaa, ei edes siinä vaiheessa kun ovat nolanneet itsensä aivan täydellisesti.

        Koska he eivät koe, että heidät olisi nolattu, itsensä tai muiden toimesta?
        Laura Xerox Huhtasaari on hyvä esimerkki.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Halla-aho: Emme halua, että punavihreä hallitus jatkaa

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000007761119.html Alkaa olla nykyhallituksella lopun ajat.
      Maailman menoa
      388
      4889
    2. Miksi Helmi ja Julia haluavat lehden kanteen?

      Itseään paljon vanhemman miehen kanssa? Dannyn ”tyttöystävä” Helmi Herra Ylpön ”tyttöystävä” Julia. Onhan näitä ollut kautta aikain. Muutama vuosi kun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      68
      3837
    3. Mikäs emäntä se joka listi lapset ja itsensä?

      Oli muhokselta,ouluun saakka piti mennä toteuttamaan tuokin asia. Onneksi ei silti rekan alle ajanut. Ei nimiä, toki ne tulee minfoon. Mutta niillä ei
      Muhos
      40
      2366
    4. Torppa Levillä

      Mites se raskauspahoinvointi ??
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      2184