USA:n vaalit ja jälkipeli näytti miten suuri osa ihmisistä

on valmis hyväksymään petoksen ja valheet, kunhan se tukee heidän omaa maailmankuvaansa tai lompakkoaan. Loiskuuhan laineet Suomeen asti läpi maailman.

Jos on valmis hyväksymään petoksen ja valheet Yhdyvaltojen vaaleissa, niin on todennäköisesti valmis hyväksymään sen muuallakin, pienissäkin arkipäiväisissä asioissa. Olen hahmottanut tässä erityisesti viime kuukausina että tämä kattaa jotain 70-80 % ihmisistä. Osa on toki aika välinpitämättömiä tai median aivopesemiä.

Trumpissa ja tapahtumissa on se hyvä puoli, että se tuntuu tuovan esille ihmisten todellisen puolen maasta riippumatta. Jokainen, joka on totuuden puolella ja haluaa vähän penkoa asioita valtamedian ulkopuolelta, niin näke että Yhdysvalloissa on meneillään demokraattien ja republikaanien edustaman "deep staten" vallankaappaus. Ja suurin osa ihmisistä tuntuu tämän siunaavan.

Vaikeahan Trumpin on tuollaista vastaan taistella, kun omatkin pettävät oikealta ja vasemmalta. Yhdysvalloissa on todellisuudessa vain yksi puolue, jolle Trump oli vahinko.
155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Itse arvasin, että voitti kumpi voitti, niin sisällissota tuonne tulee. Nyt ainekset sille ovat olemassa. Mikä puoli sitten on kolikon toinen puoli? Mahdollisesti vaarallinen mrna-rokotejako keskeytyy ja Suomeenkin laineet käyvät ja täälläkin keskeytyy. Mutta mahdollisesti tulee vielä ennakoimattomia asioita, joista emme tiedä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

on valmis hyväksymään petoksen ja valheet, kunhan se tukee heidän omaa maailmankuvaansa tai lompakkoaan. Loiskuuhan laineet Suomeen asti läpi maailman.

Jos on valmis hyväksymään petoksen ja valheet Yhdyvaltojen vaaleissa, niin on todennäköisesti valmis hyväksymään sen muuallakin, pienissäkin arkipäiväisissä asioissa. Olen hahmottanut tässä erityisesti viime kuukausina että tämä kattaa jotain 70-80 % ihmisistä. Osa on toki aika välinpitämättömiä tai median aivopesemiä.

Trumpissa ja tapahtumissa on se hyvä puoli, että se tuntuu tuovan esille ihmisten todellisen puolen maasta riippumatta. Jokainen, joka on totuuden puolella ja haluaa vähän penkoa asioita valtamedian ulkopuolelta, niin näke että Yhdysvalloissa on meneillään demokraattien ja republikaanien edustaman "deep staten" vallankaappaus. Ja suurin osa ihmisistä tuntuu tämän siunaavan.

Vaikeahan Trumpin on tuollaista vastaan taistella, kun omatkin pettävät oikealta ja vasemmalta. Yhdysvalloissa on todellisuudessa vain yksi puolue, jolle Trump oli vahinko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu