Suomi tarvitsee perustuslakituomioistuimen

Anonyymi

Koska nyt perustuslakia sovelletaan sieltä täältä.

ISIS terroristit = suomen kansalaisilla on oikeus palata kotimaahansa.
Erityisoikeutena heidän haetaan suomeen veronmaksajien piikkiin, vertaa sairas suomalainen, ei haeta suomeen saamaan hoitoa, paitsi kun on kyseessä joku rinteen antti.

Ministerin on oltava rehellinen ja puhua totta ym. = ei tarvitse noudattaa-> moitteet ja äänesty omasta luottamuksesta oman rikolliskaartinsa turvin.

Ministeri on vastuussa päätöksistään = vastuuta saa pallotella muille, virka-asemaa saa käyttää väärin ilman seuraamuksia ja mikäli tulee seuraamuksia, voi aina äänestää itsensä vapaaksi rikostovereiden avustuksella.

valta kuuluu kansalle ja kansaa edustaa hallituspuolueet = kysytään mitä merkel ja macron milloinkin tahtoo ja edustetaan heitä.

Siis ihan vittu korruptoitunut systeemi Suomessa, epäoikeusvaltion esikuva.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ja kukaan ei pysty edes todentamaan tuotujen terojen henkilöllisyyksiä, eikä kansallisuuksia.

      Korruptio on liian sysvällä,
      poliitikot eivät kunnioita perustuslakia
      eikä kansaa, äänestäjiään, jotka äänestivät ne virkoihinsa.

      Suomi tarvitsee poliittisen päättäjän valvojan,
      perustuslain käyttöä valvovan työryhmän.

    • Anonyymi

      Mitä syvemmälle ja pidemmälle
      päättäjien lainrikkomukset menevät,
      sen enemmän EU sosialistien kiristysverkko kiristyy.

      Peli on saatava poikki,

    • Anonyymi

      Niin ja mitä tulee lahjuksiin, no lahjus on nykyään palkkiovirka.
      Jos teet tämän ja tämän, sinusta tehdään afrikka komissaari.
      Normaalisti olisi tarjottu miljoona pari, mutta koska se on liian selkeä lahjus ja jäljitettävissä, niin tarjottiin "työpaikka" jossa veronmaksajat maksavat lahjuksen palkkana, työt hoitaa avustaja ja vähän muitakin etuja päälle.

      Ihan pelkkää korruptiota.

    • Anonyymi

      Suomeen olisi saatava persustuslakivaliokunta.
      Nykyinen oikeusjärjestelmä on näköjään avuton persujen edessä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      82
      4404
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2978
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      26
      2825
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      116
      2575
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2499
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      112
      2238
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      101
      2190
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      638
      2068
    9. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      34
      2038
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1995
    Aihe