Kiina selvisi koronasta liian helpolla

Anonyymi

Ihmeen vähän media kiinnostunut siitä, että kiina ainoana maana selättänyt koronan. Yhdysvalloissa taas uusi ennätys sairatuneissa ja kuolleissa.

Epäilyttävän nopeasti kiina selvisi. Turha selittää tiukkoja toimia, monessa muussakin maassa ollut samat toimet.

Väkisinkin tulee ajatuksiin josko korona sittenkin olisi kiinalaisten kehittelemä biologinen ase.

Kiina nousee korona aikan ylivoimaisesti suurimmaksi ja nopeiten kasvavaksi talousmahdiksi. Maailman valtias, kun kahtiajakautunut yhdysvallatkin sekoilee urakalla.

22

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kiinassa vähemmän kuolleita ja sairastuneita kuin pienessä Italiassa

    • Anonyymi

      Kiinassa vähemmän sairastuneita kuin Ruotsissa (ja monessa muussa valtiossa!)
      Eilen Kiinassa oli esim. 52 uutta tapausta (niistä liki kaikki Harbinin kaupungissa, jossa pakkasta -25c) verrattuna esim. Suomeen, meillä 296 uutta tapausta.

      Eihän noissa luvuissa ole mitään järkeä, mutta ei sitä kukaan julkisesti uskalla kukaan ääneen sanoa.

    • Anonyymi

      Kiina vastuuseen koronaepidemian leviämisestä koko maailmaan. Kiina tyri totaalisesti.

      • Anonyymi

        Kiina maksamaan korvaukset aiheuttamastaan koronaepidemiasta.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Eipä vaan tunnu kiinaa mutaatiot vaivaavan, muuta maailma kylläkin.


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Alibaban perustaja Jack Ma ollut kateissa 3 kk. Lupasiko paljastaa jotain.

      • Anonyymi

        Mietin hieman logiikkaa. Vaikka Alibaban perustaja onkin näköalapaikalla, hänellä tuskin on ollut minkäänlaita aikaa saati sitten kiinnostusta miettiä biologista sodankäyntiä. Hänen kontaktinsa, kuten kaikkien menestyvien start-up -yrittäjien, perustuu vain ja ainoastaan liikentoimintaan liittyvään kommunikointiin. Siinä riittää yhdelle miehelle ihan tarpeeksi miettimistä.


    • Anonyymi

      No voi-voi ja voi. Kiinassa oleva viruslabra on George Soros-säätiön leivissä.

    • Anonyymi

      Kinkkiravintolat boikottiin.

    • Anonyymi

      Kiina ei kerro koko totuutta ja siellä ei ole vapaa lehdistö..

      • Anonyymi

        Se on tosiasia. Se ei kuitenkaan muuta kiinalaisten kokemusta arjesta. He saavat matkustaa ja elää suhteellisen normaalisti ilman pelkoa koronasta. Valtio on jakanut jokaiselle kansalaiselle maskeja (mistä me voimme vain unelmoida) ja rokottamisen riskiryhmiin lasketaan ulkomaille matkustavat. Heitä rokotetaan jo nyt tammikuussa.


      • Anonyymi

        Kiinalaisten rankaiseminen on helppo aloittaa Suomessa sillä koska kiinalaiset ovat niin hyväntahtoisia tyhmiä että päästävät lähelle. Kiinalaisten "hieromalaitoksissa" Kalliossa esimerkiksi on ainoastaan heiveröisiä kiinalaisnaisia jotka eivät edes tunne kun äänenvaimentimella varustettu 9-millinen tussari painautuu samettisen kylmästi ohimoon
        ja naps. kesken esileikin.

        Tämä on meidän Persujen kanta ja tämän kannan mukaan on vain opittava elämään.


    • Anonyymi

      Aloituksen logiikka ontuu pahemman kerran. Ensinnäkin Kiinalla on kokemusta SARSin torjumisesta ja torjuntaotteet ovat olleet aivan toista luokkaa kuin Euroopassa. Toiseksi maailman luonto on niin täynnä luontaisia biologisia uhkia, ettei ole mitään aihetta uskoa, että meidän tarvitsi etsiä selitystä salaisista laboratorioista. Kolmanneksi eikö logiikan mukaan pitäisi kääntää katse Eurooppaan. Meillä on paras tietämus ja edistynein koronarokote koko maailmassa.

      Lähdetään logiikan ytimestä: mikä on motiivi ja saavutettava etu? Kiina ei saavuttaisi mitään sairastuttamalla ihmisiä, jotka ovat heidän tuotteittensa asiakkaita.

      • Anonyymi

        "Kiina ei saavuttaisi mitään sairastuttamalla ihmisiä" niin mutta kun kiinalaiset ovat niin tolloja että aiheuttavat tälläisiä maailman tason katastrofeja.

        Saastuneita lepakoita ja pilaantuneita rottia ei ole tarkoitettu syötäviksi mutta yritäpäs vääntää asia rautalangasta noin tyhmille ihmisille.


    • Anonyymi

      Kiina-uutisiin ei ole mitään luottamista, mutta eipä ole läntisiinkään tiedotusvälineisiin. Toimittaja tietää olevansa entinen toimittaja, jos alkaa paljastamaan liikaa koronasta tai talouselämästä yleensä.

      • Anonyymi

        Kiinasta voi tuon uskoa koska siellä sensuuri on voimakasta. Länsimaista ajatellen en kuitenkaan usko väitettäsi.


    • Anonyymi

      KIINA VASTUUSEEN MAAILMANLAAJUISEKSI LEVINNEESTÄ KORONAEPIDEMIASTA.

    • Anonyymi

      Uutisissa oli, että Kiinann koronaluvut ovat kasvussa.

      • Anonyymi

        Kiitos tiedosta.


    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    9. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe