Yksinäisyys parisuhteessa , läheisyyden kaipuu

Ajattelen sen itse niin, että on bi ja minä en ole tarpeeksi haluttava enkä seksikäs

Anonyymi kirjoitti:

Ajattelen sen itse niin, että on bi ja minä en ole tarpeeksi haluttava enkä seksikäs

Ok. Haluat itsellesi uuden suhteen?

Anonyymi kirjoitti:

Ok. Haluat itsellesi uuden suhteen?

Olen heräilemässä niinsanotusti. Tätä on kestänyt niin kauan että olen unohtanut että olin melkein unohtanut että olen nainen.

Anonyymi kirjoitti:

Olen heräilemässä niinsanotusti. Tätä on kestänyt niin kauan että olen unohtanut että olin melkein unohtanut että olen nainen.

Usein elämässä tapahtuu käänteitä, joita ei voi edes odottaa.

Anonyymi kirjoitti:

Olen heräilemässä niinsanotusti. Tätä on kestänyt niin kauan että olen unohtanut että olin melkein unohtanut että olen nainen.

Ketä ikävöit tai haluat täällä palstalla?

Anonyymi kirjoitti:

Ketä ikävöit tai haluat täällä palstalla?

En halua enää aiheuttaa yhtään enempää harmia kenellekään :(
Asia ymmärretty, . Anteeksi jos loukkasin .

Onhan se ihan totta, että omiin sotkuihinsa ei kannata viattomia ihmisiä sotkea. Itse tähän olen syyllinen ja itse ja yksin asiani tulen selvittämään.

Anteeksi.

Anonyymi kirjoitti:

En halua enää aiheuttaa yhtään enempää harmia kenellekään :(
Asia ymmärretty, . Anteeksi jos loukkasin .

Onhan se ihan totta, että omiin sotkuihinsa ei kannata viattomia ihmisiä sotkea. Itse tähän olen syyllinen ja itse ja yksin asiani tulen selvittämään.

Anteeksi.

Lue lisää

Ei siitä ole kysymys etkä ole ketään loukannut..

Anonyymi kirjoitti:

Ei siitä ole kysymys etkä ole ketään loukannut..

Yksi ihminen tietää minusta aika paljon nyt. Olisiko liikaa toivottu, että voitaisiin olla ystäviä ? Sinulla on sinun elämäsi ja ihmissuhteesi, en halua olla häiriöksi .

Anonyymi kirjoitti:

Yksi ihminen tietää minusta aika paljon nyt. Olisiko liikaa toivottu, että voitaisiin olla ystäviä ? Sinulla on sinun elämäsi ja ihmissuhteesi, en halua olla häiriöksi .

Tottakai voidaan olla ystäviä vähintäänkin..

Anonyymi kirjoitti:

Tottakai voidaan olla ystäviä vähintäänkin..

Hyvää viikonloppua !

Anonyymi kirjoitti:

Tottakai voidaan olla ystäviä vähintäänkin..

Ja kun tarkemmin asiaa mietin, olen ihan varma, että tämän kirjoitti joku muu :(
ap

Anonyymi kirjoitti:

Ja kun tarkemmin asiaa mietin, olen ihan varma, että tämän kirjoitti joku muu :(
ap

Hyvin todennäköisesti.

Anonyymi kirjoitti:

Yksi ihminen tietää minusta aika paljon nyt. Olisiko liikaa toivottu, että voitaisiin olla ystäviä ? Sinulla on sinun elämäsi ja ihmissuhteesi, en halua olla häiriöksi .

Liikaa se ei olisi jos toivomus minulle osoitettaisiin.

Anonyymi kirjoitti:

Ja kun tarkemmin asiaa mietin, olen ihan varma, että tämän kirjoitti joku muu :(
ap

Mistä voit olla varma täällä?

Anonyymi kirjoitti:

Hyvää viikonloppua !

Hyvää Yötä

Anonyymi kirjoitti:

Hyvää Yötä

Hyvää yötä, kuka lie oletkin.

Anonyymi kirjoitti:

Hyvää yötä, kuka lie oletkin.

Juuri se sama..

Anonyymi kirjoitti:

Juuri se sama..

Tiedän

Anonyymi kirjoitti:

Juuri se sama..

Huomenta , aamuvirkkuna täällä. Kiva, että joku huolehtii hyvän yön toivotukset puolestani . ap

Pidän tuota vääränä, mutta edelleenkään en ymmärrä mitenkä se mies olis niin tahdoton tossukka. Virheitä ihmiset tekee ja se on mielestäni ihmisyyttä, mitä tietty jotkut ei sitäkään anteeksi anna. Mutta jos miestä noin oletusarvoisesti pidetään tahdottomina tossukkana niin eikö sellasta ole sitten sopivanlaista ja jopa oletusarvoisesti suotavaakin.

Hä.

Meillä ei ole yhteisiä lapsia. Seksiä ei ole ollut nyt 14 vuoteen. .
Tässä pätkä tekstiäni vuodelta 2009, silloin oli 2 vuotta vasta takana. Nykyään olen jo tottunut tilanteeseen eli ihan noin traagista ei ole elämä enkä enää itsaria haudo.

"En ole enää nainen, olen neutraali olento. Mauton, tuoksuton, persoonaton. Herään aamulla, teen töitä, tulen kotiin. Mikään ei tunnu miltään, ei ole mitään, mitä odottaa. Haluaisin kuolla pois"

ap

Anonyymi kirjoitti:

Meillä ei ole yhteisiä lapsia. Seksiä ei ole ollut nyt 14 vuoteen. .
Tässä pätkä tekstiäni vuodelta 2009, silloin oli 2 vuotta vasta takana. Nykyään olen jo tottunut tilanteeseen eli ihan noin traagista ei ole elämä enkä enää itsaria haudo.

"En ole enää nainen, olen neutraali olento. Mauton, tuoksuton, persoonaton. Herään aamulla, teen töitä, tulen kotiin. Mikään ei tunnu miltään, ei ole mitään, mitä odottaa. Haluaisin kuolla pois"

ap

Lue lisää

Koko surullinen viestiketju (pakollisine trolleineen, ihan järjetön määrä tosi outoja kommentteja) löytyy naapuripalstalta aiheotsikon alta
ap

Anonyymi kirjoitti:

Meillä ei ole yhteisiä lapsia. Seksiä ei ole ollut nyt 14 vuoteen. .
Tässä pätkä tekstiäni vuodelta 2009, silloin oli 2 vuotta vasta takana. Nykyään olen jo tottunut tilanteeseen eli ihan noin traagista ei ole elämä enkä enää itsaria haudo.

"En ole enää nainen, olen neutraali olento. Mauton, tuoksuton, persoonaton. Herään aamulla, teen töitä, tulen kotiin. Mikään ei tunnu miltään, ei ole mitään, mitä odottaa. Haluaisin kuolla pois"

ap

Lue lisää

Itse kuvittelin olleeni maailmassa ainoa, joka on ollut avioliitossa ilman seksiä kahdeksan vuotta.
Vaimoni kieltäytyi kaikesta läheisyydestä kun koko tuon ajan. Aluksi ilman seksiä oleminen tuntui aivan järjettömän pahalta, mutta kuukausien ja vuosien kuluessa, läheisyyden puute alkoi tuntua vielä pahemmalta.
Silloin kun vielä yritin ja toivoin saavani läheisyyttä, jokainen torjunta tappoi jotain sisältäni.
Tuntui että kuolen pystyyn. Syön, juon, nukun, käyn töissä, mutta en elä.

Onneksi vuosien päästä tapahtui jotain ja ymmärsimme hakea avioeron.
Jo pelkkä päätös erosta, sai elämänhalun palaamaan, pienin, varovaisin askelin.
Mutta nyt, muuta vuosi myöhemmin, olen elossa ja elän.
Maailmaan on tullut värit, entisen varmaan tilalle.
Nyt tunnen eläväväni. Tutustun uusiin ihmisiin, käyn uusissa paikoissa, kokeilen uusia asioita, ja nautin.
Nyt voin sanoa, elämä on mahtavaa:)

En tiedä miten meille käy. Elämämme on sellaista aika tavallista, kummallakin vakituinen työ, lapsi jo aikuinen ja poissa kotoa. Minulla on rakkaat harrastukseni , joihin kuluu järjettömästi aikaa . Emme tee oikeastaan mitään yhdessä.

Olen kerjännyt läheisyyttä niin kauan, että tuntuu, että hajoan kohta. Mutta en pysty pettämään, vaikka tilaisuuksia olisi ollutkin. Kevät on vuodenajoista se pahin, pitää yrittää selvitä taas yhdestä.

Mulla itkettää taas. Sopivasti hellyyttä ja kosketusta ja minulla ei ole mitään. Ajelin kaupungille tänään niin radiossa soi Moody Bluesin Nights in white satin. Tässä nykyisessä mielentilassani en kestä yhtään mitään romanttista :(

Hyvin huomattu! Tämä naistenlehtien ja muun median, liiallinen täydellisen seksinkorostaminen. Aivan kui seksi olisi ainoa ihmisen ja parisuhteen autuaaksi tekevä asia ja peruste. Seksistä on tehty liian ylikorostettua. Mistähän tämä johtuu? Halutaanko tällä koohottamisella työntää piiloon, ne parisuhteen kaikki muut tärkeät tarpeet? Jokainen voi miettiä itsekseen, mitä kaikkea muuta, kuin täydellistä seksiä, onnellinen ja toimiva parisuhde vaatii. Ei kannata antaa median manipuloida itsestään lähes jonkinlaista seksiaddiktia. Jolta sitten unohtuu parisuhteessa kaikki muu, jota ilman se seksikin tuntuu vain, vastenmieliseltä ja itsekkäältä tarpeelta.

Anonyymi kirjoitti:

Hyvin huomattu! Tämä naistenlehtien ja muun median, liiallinen täydellisen seksinkorostaminen. Aivan kui seksi olisi ainoa ihmisen ja parisuhteen autuaaksi tekevä asia ja peruste. Seksistä on tehty liian ylikorostettua. Mistähän tämä johtuu? Halutaanko tällä koohottamisella työntää piiloon, ne parisuhteen kaikki muut tärkeät tarpeet? Jokainen voi miettiä itsekseen, mitä kaikkea muuta, kuin täydellistä seksiä, onnellinen ja toimiva parisuhde vaatii. Ei kannata antaa median manipuloida itsestään lähes jonkinlaista seksiaddiktia. Jolta sitten unohtuu parisuhteessa kaikki muu, jota ilman se seksikin tuntuu vain, vastenmieliseltä ja itsekkäältä tarpeelta.

Lue lisää

Jos osaat lukea, huomaat ettei näiden ihmisten suhteista ole kyse pelkäståä seksin puutteesta..

Kyse on vuosien torjunnasta, kyse on vuosien kieltäytymisestä läheisyydestä js kaikesta kosketuksesta. Omakohtaisesti päälle tuli
vielä kieltäytyminen läsnäolosta, kuuntelemisesta ja puhumisesta. Veikkaan, että aika monella joka kipuilee tämän asian kanssa, ei henkistäkään yhteyttä pääse kehumaan.
Omalla kohdllla ex ei voinut kutsua edes ystäväksi tai kaveriksi. Ystävyys vaatisi syntyäkseen omien ajatusten avaamista, yhteistä tekemistä ja kuuntelua. Ystävyydessä kumpikin saa ja antaa omasta halustaan. Jäljelle jäI vain yhteinen laina, asunto ja kahden ihmisen kotityöt. 😂

En näe kyllä miksi elämänsä pitäisi pilata vain periaatteen vuoksi? Miksi lapsille pitäisi antaa huonoin mahdollinen parisuhteen malli? He kyllä näkevät rakkaudettomuuden ja näkevät elämän ilottomuuden.

Samaa mieltä! Ap sinun elämäsi on arvokas! Antsaitset onnesi!

Pettäminen väärin. Silti kehotan sinua pettämään kerran. Valitse hänet hyvin. Joku joka ei halua muuta kuin yhden yön, mutta joka on selkeästi henkistä ja fyysistä läheisyyttä vailla. Laita vaikka ilmoitus johonkin mediaan ja poimi helmi joukosta. Jos puolisosi ei ole sinua 14 vuoteen koskenut, ei hän voi edellyttää selibaattia sinulta. Voit myös suoraan sanoa, ettäetsin itsellesi lohduttajan. Luulen vähän, että tarvitset kokemuksen tunteaksesi itsesi taas naiseksi, tarvitset ravistelun talvihorroksesta ja tarvitset voimaa saadaksesi itsesi irti huonosta lannistavasta liitosta.

Anonyymi kirjoitti:

Samaa mieltä! Ap sinun elämäsi on arvokas! Antsaitset onnesi!

Pettäminen väärin. Silti kehotan sinua pettämään kerran. Valitse hänet hyvin. Joku joka ei halua muuta kuin yhden yön, mutta joka on selkeästi henkistä ja fyysistä läheisyyttä vailla. Laita vaikka ilmoitus johonkin mediaan ja poimi helmi joukosta. Jos puolisosi ei ole sinua 14 vuoteen koskenut, ei hän voi edellyttää selibaattia sinulta. Voit myös suoraan sanoa, ettäetsin itsellesi lohduttajan. Luulen vähän, että tarvitset kokemuksen tunteaksesi itsesi taas naiseksi, tarvitset ravistelun talvihorroksesta ja tarvitset voimaa saadaksesi itsesi irti huonosta lannistavasta liitosta.

Lue lisää

Ei minusta ole siihen, en pysty. Oon muutaman kerran laittanut ilmoituksen suomi24 treffeille ja ne vastaukset oli niin hirveitä, ettei enää ikinä. Vastauksia tuli ihan järjetön määrä, vaikka ilmoituksessa luki, että olen ruma, vanha ja läski Yhtään kivaa vastausta ei ollut joukossa . Ja enkä varmaan olisi uskaltanut vaikka olisi ollutkin. Tosin siitä on jo aikaa useampi vuosi

Olen tämmöinen vähän vanhanaikainen , ei ole ikinä ollut mitään yhden illan juttuja. Jokaisen kanssa olen ajautunut heti vuosien parisuhteeseen, siis silloin nuorempanakin.

Tuo voisi olla minun kirjoittamana, sillä erolla että olen mies ja vaimoni oli torjuja.
Tosin häntä en saanut halata edes selkäpuolelta, hän työnsi minut välittömästi pois, tai siirtyi tuhahtaen kauemmaksi.

Meillä oli kissoja ja koira, ne kyllä saivat hänelläkin silityksiä. Joskus yllätin itseni kadehtimasta koiraa.

Itselläni kaikkein eniten satutti torjunta. Tuli tunne, etten ole minkään arvoinen.
Varmasti jokainen toivoo omalta puolisoltaan arvostusta, rakkautta, läheisyyttä, hyväksymistä ja tuntea että on haluttu.
Kun huomaa sen kaiken puuttuvan, se satuttaa ja kalvaa sisintä.

Itsekin erosin kolmisen vuotta sitten ja pikku hiljaa itsetunnon rippeistä on eheytynyt mies, jonka kasvoilla on nykyään naurua ja hymyä.

Anonyymi kirjoitti:

Tuo voisi olla minun kirjoittamana, sillä erolla että olen mies ja vaimoni oli torjuja.
Tosin häntä en saanut halata edes selkäpuolelta, hän työnsi minut välittömästi pois, tai siirtyi tuhahtaen kauemmaksi.

Meillä oli kissoja ja koira, ne kyllä saivat hänelläkin silityksiä. Joskus yllätin itseni kadehtimasta koiraa.

Itselläni kaikkein eniten satutti torjunta. Tuli tunne, etten ole minkään arvoinen.
Varmasti jokainen toivoo omalta puolisoltaan arvostusta, rakkautta, läheisyyttä, hyväksymistä ja tuntea että on haluttu.
Kun huomaa sen kaiken puuttuvan, se satuttaa ja kalvaa sisintä.

Itsekin erosin kolmisen vuotta sitten ja pikku hiljaa itsetunnon rippeistä on eheytynyt mies, jonka kasvoilla on nykyään naurua ja hymyä.

Lue lisää

On se niin merkillistä, että aikanaan toisiinsa ihastuneiden ja rakastuneiden ja yhteenmenneiden ihmisten parisuhteet muuttuvat tälläiseksi. Loppuu kaikki läheisyys. Jopa kaikenlainen keskustelukin. Kaikki sellainen muukin yhdessä tekeminen. Silti ollaan jo niin totuttu ja sopeuduttu tilanteeseen. Siitä ei haluta lähteä, eikä tilannetta haluta edes mitenkään koetettaa muuttaakaan. Oletetaan vain ikääntyneiden ihmisten ja pitkän parisuhteen, menevän luonnollisesti tälläiseksi. Jotkut tosin kaipaa sitä parisuhteessaan alkuaikoina saamaa lämpöä ja läheisyyttä niin kipeästi, että lähtevät kylmästä suhteesta jatkamaan matkaa ja etsimää uutta elämänkumppania. Jonka kanssa sitten, edes hetken aikaa täyttää nämä tarpeensa ja tyhjiönsä.

Anonyymi kirjoitti:

On se niin merkillistä, että aikanaan toisiinsa ihastuneiden ja rakastuneiden ja yhteenmenneiden ihmisten parisuhteet muuttuvat tälläiseksi. Loppuu kaikki läheisyys. Jopa kaikenlainen keskustelukin. Kaikki sellainen muukin yhdessä tekeminen. Silti ollaan jo niin totuttu ja sopeuduttu tilanteeseen. Siitä ei haluta lähteä, eikä tilannetta haluta edes mitenkään koetettaa muuttaakaan. Oletetaan vain ikääntyneiden ihmisten ja pitkän parisuhteen, menevän luonnollisesti tälläiseksi. Jotkut tosin kaipaa sitä parisuhteessaan alkuaikoina saamaa lämpöä ja läheisyyttä niin kipeästi, että lähtevät kylmästä suhteesta jatkamaan matkaa ja etsimää uutta elämänkumppania. Jonka kanssa sitten, edes hetken aikaa täyttää nämä tarpeensa ja tyhjiönsä.

Lue lisää

Kirjottelin tuossa yllä miten elin tän alotuksen kaltasessa liitossa vuositolkulla. Mä en ole edes mitenkään erityisen ikääntynyt. Me mentiin exän kanssa yhteen nuorina. Erotessa oltiin oltu 13 vuotta yhdessä ja toi pahin tilanne oli jatkunut niistä viisi. Olin erotessamme 30:n ja 35:välissä, mies mua 2 vuotta vanhempi.

Mitä puhumiseen tulee, niin siihen tarvitaan aina molemmat. Jos toinen sulkeutuu, kieltää ongelmien olemassaolon ja/tai kieltäytyy puhumasta, niin ei sille yksinään mahda mitään. Aikansa voi yrittää alottaa sitä puhetta, mutta ei painostaminen pidemmän päälle johda mihinkään. Niitä ratkasuja yhteiseen ongelmaan pitäis löytää yhdessä, mutta ei toista pysty pakottamaan. Vaikka tietäis periaattessa jopa ne syyt, jotka siihen tilanteeseen ja toisen sulkeutumiseen on johtaneet, niin siltikään sitä ei vain toinen pysty ratkomaan. Voi vaan yrittää jaksaa antaa sille toiselle aikaa ja toivoa sen alkavan haluta muuttaa sitä tilannetta. En tiedä käykö niin koskaan, mutta meillä ei ainakaan käyny. Omalla kohdallani kyse ei siis ollut edes tilanteeseen tottumisesta tai etten olisi halunnut sitä muuttaa. Se on totta, että en halunnut lähteä, en halunnut luovuttaa. En niin kauan, kun jaksoin vielä toivoa sen muuttuvan. Sitten lopulta tuli eteen se päivä, kun tajusin että itseni takia mun täytyy luovuttaa. Mä olin ihan loppu sen ahdistukseni kanssa.

Anonyymi kirjoitti:

Kirjottelin tuossa yllä miten elin tän alotuksen kaltasessa liitossa vuositolkulla. Mä en ole edes mitenkään erityisen ikääntynyt. Me mentiin exän kanssa yhteen nuorina. Erotessa oltiin oltu 13 vuotta yhdessä ja toi pahin tilanne oli jatkunut niistä viisi. Olin erotessamme 30:n ja 35:välissä, mies mua 2 vuotta vanhempi.

Mitä puhumiseen tulee, niin siihen tarvitaan aina molemmat. Jos toinen sulkeutuu, kieltää ongelmien olemassaolon ja/tai kieltäytyy puhumasta, niin ei sille yksinään mahda mitään. Aikansa voi yrittää alottaa sitä puhetta, mutta ei painostaminen pidemmän päälle johda mihinkään. Niitä ratkasuja yhteiseen ongelmaan pitäis löytää yhdessä, mutta ei toista pysty pakottamaan. Vaikka tietäis periaattessa jopa ne syyt, jotka siihen tilanteeseen ja toisen sulkeutumiseen on johtaneet, niin siltikään sitä ei vain toinen pysty ratkomaan. Voi vaan yrittää jaksaa antaa sille toiselle aikaa ja toivoa sen alkavan haluta muuttaa sitä tilannetta. En tiedä käykö niin koskaan, mutta meillä ei ainakaan käyny. Omalla kohdallani kyse ei siis ollut edes tilanteeseen tottumisesta tai etten olisi halunnut sitä muuttaa. Se on totta, että en halunnut lähteä, en halunnut luovuttaa. En niin kauan, kun jaksoin vielä toivoa sen muuttuvan. Sitten lopulta tuli eteen se päivä, kun tajusin että itseni takia mun täytyy luovuttaa. Mä olin ihan loppu sen ahdistukseni kanssa.

Lue lisää

Mulle ainakin on todennut ihan todella korkeasti koulutettu asiantuntija, että osalla erityisesti miehistä on niin jäykkärakenteinen aivotoiminta, etteivät he pysty muuttumaan. Siinä mielessä terapia voi tuntua lässytykseltä, kun puhutaan muutoksesta ja käytännössä vain toinen tekee jotain, toinen ehkä lupailee ja kuten täälläkin miehet väittää, että suhteessa ei oo mitään ongelmaa, naiset on vaan keksineet ne ja sitten vaan syytetään terapiassakin miestä kaikesta.

Anonyymi kirjoitti:

Kirjottelin tuossa yllä miten elin tän alotuksen kaltasessa liitossa vuositolkulla. Mä en ole edes mitenkään erityisen ikääntynyt. Me mentiin exän kanssa yhteen nuorina. Erotessa oltiin oltu 13 vuotta yhdessä ja toi pahin tilanne oli jatkunut niistä viisi. Olin erotessamme 30:n ja 35:välissä, mies mua 2 vuotta vanhempi.

Mitä puhumiseen tulee, niin siihen tarvitaan aina molemmat. Jos toinen sulkeutuu, kieltää ongelmien olemassaolon ja/tai kieltäytyy puhumasta, niin ei sille yksinään mahda mitään. Aikansa voi yrittää alottaa sitä puhetta, mutta ei painostaminen pidemmän päälle johda mihinkään. Niitä ratkasuja yhteiseen ongelmaan pitäis löytää yhdessä, mutta ei toista pysty pakottamaan. Vaikka tietäis periaattessa jopa ne syyt, jotka siihen tilanteeseen ja toisen sulkeutumiseen on johtaneet, niin siltikään sitä ei vain toinen pysty ratkomaan. Voi vaan yrittää jaksaa antaa sille toiselle aikaa ja toivoa sen alkavan haluta muuttaa sitä tilannetta. En tiedä käykö niin koskaan, mutta meillä ei ainakaan käyny. Omalla kohdallani kyse ei siis ollut edes tilanteeseen tottumisesta tai etten olisi halunnut sitä muuttaa. Se on totta, että en halunnut lähteä, en halunnut luovuttaa. En niin kauan, kun jaksoin vielä toivoa sen muuttuvan. Sitten lopulta tuli eteen se päivä, kun tajusin että itseni takia mun täytyy luovuttaa. Mä olin ihan loppu sen ahdistukseni kanssa.

Lue lisää

Edelleen meidän osat on olleet päinvastaiset.
Itse miehenä olisin halunnut korjata suhteen joka oli ajautunut huonoon tilaan, mutta se ei vaimoani kiinnostanut.
Olimme edelleen hyviä kavereita, harrastimme yhdessä, matkailimme yhdessä, jne., mutta siinä meidän suhde olikin.

Ehkä itse huomasin suhteemme tilan, vaimoani aikaisemmin ja halusin keskustella ongelmista, että voisimme lähteä niitä korjaamaan.
Se oli vaimolleni mahdotonta. Keskustelua ei syntynyt, kun se eteni joka kerta samaan malliin. Hän alkoi kaivamaan minun tekemisiäni tai tekemättä jättämiäni asioita jopa seurustelumme alkuajoilta ja jo muutamassa minuutissa hän sai itsensä sellaiseen raivoon, että kehittävä keskustelu oli mahdotonta.
Myöhemmin ymmärsin, ettei hänellä ollut minkäänlaista halua pelastaa avioliittoamme. Viimeiset vuodet hän ilmeisesti käytti hyödykseen taloudellisesti, siirtämällä varoja omille tileilleen.

Muutaman kerran ehdotin, että hakisimme apua avioliittoneuvonnasta. Pitkään hän tyrmäsi ehdotukseni, mutta suostui lopulta.
Siellä.sitten sain kuulla, kuinka hän piti yli 25 vuoden liittoamme virheenä, eikä meidän olisi hänen mukaansa pitänyt koskaan alkaa edes seurustelemaan.
Aviomiehenä olin kuulemma paras mahdollinen, mutta jollekin toiselle.
Sillä hetkellä ymmärsin, ettei mitään ollut tehtävissä, avioliitto oli ohi ja jäljellä oli enää varallisuuden jako.

Mutta nyt se kaikki on onneksi ohi ja elämä on edessä. Toivottavasti loppupuoli menee paremmin, onhan tässä vielä aikaa ja menneistä virheistä saanut hyvän opin.

Anonyymi kirjoitti:

Edelleen meidän osat on olleet päinvastaiset.
Itse miehenä olisin halunnut korjata suhteen joka oli ajautunut huonoon tilaan, mutta se ei vaimoani kiinnostanut.
Olimme edelleen hyviä kavereita, harrastimme yhdessä, matkailimme yhdessä, jne., mutta siinä meidän suhde olikin.

Ehkä itse huomasin suhteemme tilan, vaimoani aikaisemmin ja halusin keskustella ongelmista, että voisimme lähteä niitä korjaamaan.
Se oli vaimolleni mahdotonta. Keskustelua ei syntynyt, kun se eteni joka kerta samaan malliin. Hän alkoi kaivamaan minun tekemisiäni tai tekemättä jättämiäni asioita jopa seurustelumme alkuajoilta ja jo muutamassa minuutissa hän sai itsensä sellaiseen raivoon, että kehittävä keskustelu oli mahdotonta.
Myöhemmin ymmärsin, ettei hänellä ollut minkäänlaista halua pelastaa avioliittoamme. Viimeiset vuodet hän ilmeisesti käytti hyödykseen taloudellisesti, siirtämällä varoja omille tileilleen.

Muutaman kerran ehdotin, että hakisimme apua avioliittoneuvonnasta. Pitkään hän tyrmäsi ehdotukseni, mutta suostui lopulta.
Siellä.sitten sain kuulla, kuinka hän piti yli 25 vuoden liittoamme virheenä, eikä meidän olisi hänen mukaansa pitänyt koskaan alkaa edes seurustelemaan.
Aviomiehenä olin kuulemma paras mahdollinen, mutta jollekin toiselle.
Sillä hetkellä ymmärsin, ettei mitään ollut tehtävissä, avioliitto oli ohi ja jäljellä oli enää varallisuuden jako.

Mutta nyt se kaikki on onneksi ohi ja elämä on edessä. Toivottavasti loppupuoli menee paremmin, onhan tässä vielä aikaa ja menneistä virheistä saanut hyvän opin.

Lue lisää

Mun exän perheessä tapahtu kuolemaan johtanut onnettomuus. Se vuosi oli älyttömän rankka ihan kaikille siinä. Mun exä ei vaan jotenkin päässyt yli siitä. Se jotenkin käperty kokonaan sen surunsa ympärille. Kai se masennustakin oli. Se ei vaan halunnut lähtee käsittelemään sitä, eikä puhua mitään kenellekään. Se mies, jonka mä olin tuntenu, se vaan katos sinne jonnekin.

Anonyymi kirjoitti:

Mun exän perheessä tapahtu kuolemaan johtanut onnettomuus. Se vuosi oli älyttömän rankka ihan kaikille siinä. Mun exä ei vaan jotenkin päässyt yli siitä. Se jotenkin käperty kokonaan sen surunsa ympärille. Kai se masennustakin oli. Se ei vaan halunnut lähtee käsittelemään sitä, eikä puhua mitään kenellekään. Se mies, jonka mä olin tuntenu, se vaan katos sinne jonnekin.

Lue lisää

Kuolema, etenkin jos se tapahtuu ennalta arvaamatta, on aina tragedia. Jotkut pystyy sen käsittelemään ja jatkamaan elämää, joillekin voimat ei siihen riitä.
Ihmiset on niin erilaisia.

Mutta kuolema sai myös meidät (olen siis edellisen kirjoittanut mies) liikkeelle.
Yhteinen tuttumme sairastui vakavasti ja sai kuulla, että elinaika lasketaan viikossa.
Se herätti meidät ja päätimme, että ehkä meilläkin voisi olla elämää elettävänä, eikä sitä kannata tuhlata rakkaudettomaan kulissiliittoon.

Vaikka tuntuu pahalta sanoa näin, niin tuttumme kuolema avasi meille uuden elämän.
Joskus on vaikea uskoa omaa tyhmyyttään, että miksi piti hakata päätä seinään niin pitkään. Miksi ei voinut jo vuosia aikaisemmin luovuttaa?
Ehkä se johtuu minun luonteestani? En ole koskaan hyväksynyt luovuttamista, enkä epäonnistumista. Ja sellaiselta mielessäni tuntui ajatus avioerosta.
Onneksi ikä on tuonut mukanaan myös viisautta ja se pystyy ohittamaan periaatteet, jotka ei salli epäonnistumista.
Nykyään osaan jo epäonnistua, sen opettelu vaati pitkän painin oman mielen kanssa.

Avioliitto ja etenkin avioero, on tuottanut paljon kipua, mutta myös oppia.
Nyt tiedän, kuinka rakastaa ja kuinka sen osoittamista ei pidä koskaan jättää näyttämättä.
Joku viisas on kertonut, että ihan joka päivä pitää rakastua uudelleen ja saada myös oma puoliso rakastumaan. Se ei kuulosta liialta työltä, eikä sen pidäkään olla. Sen pitää tulla sydämestä.
Siinä taitaa olla onnen salaisuus❤️

Anonyymi kirjoitti:

Tuo voisi olla minun kirjoittamana, sillä erolla että olen mies ja vaimoni oli torjuja.
Tosin häntä en saanut halata edes selkäpuolelta, hän työnsi minut välittömästi pois, tai siirtyi tuhahtaen kauemmaksi.

Meillä oli kissoja ja koira, ne kyllä saivat hänelläkin silityksiä. Joskus yllätin itseni kadehtimasta koiraa.

Itselläni kaikkein eniten satutti torjunta. Tuli tunne, etten ole minkään arvoinen.
Varmasti jokainen toivoo omalta puolisoltaan arvostusta, rakkautta, läheisyyttä, hyväksymistä ja tuntea että on haluttu.
Kun huomaa sen kaiken puuttuvan, se satuttaa ja kalvaa sisintä.

Itsekin erosin kolmisen vuotta sitten ja pikku hiljaa itsetunnon rippeistä on eheytynyt mies, jonka kasvoilla on nykyään naurua ja hymyä.

Lue lisää

Hieno selviytymistarina!

lainasit juicelta ton.

Saman tein itsekin eli kyyneleet silmissä luin ja vastasinkin tuolla. Tämä oli ainoa järkevän ja aidon oloinen ketju täällä. Ulkopuolelta on jotenkin niin paljon helpompaa tarkastella muiden suhteita ja oikeesti tuntea pahaa oloa toisten puolesta ja miettiä, että voi kun noillakin meni noin ja miksei toikaan nyt voi tehdä noin. Surullista ja kun itse on tilanteessa niin ei vaan ymmärrä, että miks kävi näin, vaikka tiedostaen yrittäisi välttää. Näissä on niin monia seikkoja, jotka vaikuttaa, että huh huh. Voi kunpa meillä säilyisi kuitenkin vielä usko rakkauteen, siihen että semmosenkin vielä sais kokea Jotenkin ketjuun kirjoittaneet olivat niin aidon tuntuista ja aidosti pahoillaankin, että oikeesti toivon että kaikki löytäisivät sitä hyvääkin. Ette vain syytellyt toista vaan löysitte sen oman toiminnan vikaantumisenkin. Ei näissä aina edes tiedä mistä se lähti vikaan menemään, kun pitkä suhde on kyseessä. Vertaistuki, sekin on tärkeää.