Aihe

Yksinäisyys parisuhteessa , läheisyyden kaipuu

Anonyymi

Parisuhteen yksinäisyys jää monesti huomiotta. Ihminen voi olla pohjattoman yksinäinen , vaikka puoliso eläisi rinnalla ja jakaisi arjen. Elämä voi olla näennäisen onnellista ja tavallisen keskiluokkaista koteineen, mökkeineen ja autoineen. Mies ja nainen voivat elää toistensa kumppaneina ihan normaalinnäköistä elämää. Läheisyyden , hellyyden, kosketusten ja seksin puuttumista eivät muut huomaa.

Toista ei enää kiinnosta, puoliso ei enää herätä minkäänlaisia haluja ja askelet vievät vieraisiin. Voi olla, että alun perinkin sama sukupuoli kiinnosti enemmän ja puoliso otettiin vain kulissiksi. Surullisia tarinoita. Voitte vain kuvitella, miltä siitä toisesta tuntuu haluttoman puolison jatkuva torjunta ja mitä se tekee hänen itsetunnolleen.

On helppo neuvoa lähtemään pois. Lannistettu ihminen ei jaksa, ei usko itseensä. Ja jos muutoin arki sujuu hyvin ja puolison kanssa elämä on turvallisen rutiininomaista, hän saattaa ajatella, että kaikki on hyvin . Että on jo elämässä saanut kaiken sen hellyyden ja läheisyyden, jonka on ansainnutkin. Kun lopulta tiedostaa asian , prosessi muutokseen on pitkä . Ja pelko torjunnasta saattaa olla aika vaikea saada pois mielestä, vaikka kuinka yrittäisi ajatella olevansa täysin normaali.

Tässä teille mietittävää , vähän ankeaa perjantaipäivälle, mutta...
Höpöttelette kumminkin täällä tyhjää vaan niin pistetään vähän asiaakin kehiin.

57

321

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lisään vielä, että yksinäisyydestä kärsivän ihmisen pakopaikkana netti on mitä oivallisin. Voi anonyymisti kirjoitella pahaa oloaan pois. Viikonloput ovat ne kaikkein pahimmat. ap.

    • Anonyymi

      Eli puolisosi on homo..

      • Anonyymi

        Ajattelen sen itse niin, että on bi ja minä en ole tarpeeksi haluttava enkä seksikäs


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajattelen sen itse niin, että on bi ja minä en ole tarpeeksi haluttava enkä seksikäs

        Ok. Haluat itsellesi uuden suhteen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ok. Haluat itsellesi uuden suhteen?

        Olen heräilemässä niinsanotusti. Tätä on kestänyt niin kauan että olen unohtanut että olin melkein unohtanut että olen nainen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen heräilemässä niinsanotusti. Tätä on kestänyt niin kauan että olen unohtanut että olin melkein unohtanut että olen nainen.

        Usein elämässä tapahtuu käänteitä, joita ei voi edes odottaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen heräilemässä niinsanotusti. Tätä on kestänyt niin kauan että olen unohtanut että olin melkein unohtanut että olen nainen.

        Ketä ikävöit tai haluat täällä palstalla?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketä ikävöit tai haluat täällä palstalla?

        En halua enää aiheuttaa yhtään enempää harmia kenellekään :(
        Asia ymmärretty, . Anteeksi jos loukkasin .

        Onhan se ihan totta, että omiin sotkuihinsa ei kannata viattomia ihmisiä sotkea. Itse tähän olen syyllinen ja itse ja yksin asiani tulen selvittämään.

        Anteeksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En halua enää aiheuttaa yhtään enempää harmia kenellekään :(
        Asia ymmärretty, . Anteeksi jos loukkasin .

        Onhan se ihan totta, että omiin sotkuihinsa ei kannata viattomia ihmisiä sotkea. Itse tähän olen syyllinen ja itse ja yksin asiani tulen selvittämään.

        Anteeksi.

        Ei siitä ole kysymys etkä ole ketään loukannut..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siitä ole kysymys etkä ole ketään loukannut..

        Yksi ihminen tietää minusta aika paljon nyt. Olisiko liikaa toivottu, että voitaisiin olla ystäviä ? Sinulla on sinun elämäsi ja ihmissuhteesi, en halua olla häiriöksi .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksi ihminen tietää minusta aika paljon nyt. Olisiko liikaa toivottu, että voitaisiin olla ystäviä ? Sinulla on sinun elämäsi ja ihmissuhteesi, en halua olla häiriöksi .

        Tottakai voidaan olla ystäviä vähintäänkin..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai voidaan olla ystäviä vähintäänkin..

        Hyvää viikonloppua !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai voidaan olla ystäviä vähintäänkin..

        Ja kun tarkemmin asiaa mietin, olen ihan varma, että tämän kirjoitti joku muu :(
        ap


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kun tarkemmin asiaa mietin, olen ihan varma, että tämän kirjoitti joku muu :(
        ap

        Hyvin todennäköisesti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksi ihminen tietää minusta aika paljon nyt. Olisiko liikaa toivottu, että voitaisiin olla ystäviä ? Sinulla on sinun elämäsi ja ihmissuhteesi, en halua olla häiriöksi .

        Liikaa se ei olisi jos toivomus minulle osoitettaisiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kun tarkemmin asiaa mietin, olen ihan varma, että tämän kirjoitti joku muu :(
        ap

        Mistä voit olla varma täällä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvää viikonloppua !

        Hyvää Yötä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvää Yötä

        Hyvää yötä, kuka lie oletkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvää yötä, kuka lie oletkin.

        Juuri se sama..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri se sama..

        Tiedän


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri se sama..

        Huomenta , aamuvirkkuna täällä. Kiva, että joku huolehtii hyvän yön toivotukset puolestani . ap


    • Anonyymi

      Monet uskovat tällöin olevansa huonoja eivätkä ansaitsevansa rakkautta. Jos lähimmäinen, joka toimii noin, ihmisen jonka pitäisi olla sinulle se paras toimii noin, niin mitä sitten muutoin.

    • Anonyymi

      Itse olen kuulut tapauksia. Jossa petetty /yksinäinen vaimo on yrittänyt iskeä varatun miehen. Sitä en ymmärrä miksi pitää kostaa naiselle jolla ei ole osaa eikä arpaa. Toisen naisen tilanteeseen.

      • Anonyymi

        Pidän tuota vääränä, mutta edelleenkään en ymmärrä mitenkä se mies olis niin tahdoton tossukka. Virheitä ihmiset tekee ja se on mielestäni ihmisyyttä, mitä tietty jotkut ei sitäkään anteeksi anna. Mutta jos miestä noin oletusarvoisesti pidetään tahdottomina tossukkana niin eikö sellasta ole sitten sopivanlaista ja jopa oletusarvoisesti suotavaakin.


      • Anonyymi

        Hä.


    • Anonyymi

      "Voi olla, että alun perinkin sama sukupuoli kiinnosti enemmän ja puoliso otettiin vain kulissiksi. Surullisia tarinoita. Voitte vain kuvitella, miltä siitä toisesta tuntuu haluttoman puolison jatkuva torjunta ja mitä se tekee hänen itsetunnolleen."

      Pohdiskelen tuota tiedostamattoman "kulissiavioliiton" näkökulmaa omassa elämässäni myös toisen näkökulmasta. On rankkaa olla myös se henkilö joka on näin tahtomattaan toiselle ihmiselle tehnyt. Silloin sitä toivoo, että toinenkin on homoseksuaali, ja voisi näin olla myös ok tilanteessa, eikä tarvitsisi tuntea huonoa oloa omasta toiminnastaan. Lopulta totta on se että sitä toimii sen hetkisen parhaan ymmärryksensä mukaan. Myös itsellensä kuuluu olla myötätuntoinen, samoin kuin toiselle.

      Mitä sitten tehdä tuollaisessa tilanteessa? Jos se kulissiavioliittoon tahtomattaan joutunut on vuosien kuluessa passivoitunut ja toivoo vain arjen helppoutta ja pysyvyyttä? Onko karhunpalvelus molemmille jatkaa kulissia? Itsearvostuksen menettänyt ei ehkä edes halua tai pysty uskomaan enää uuden kumppanin löytämistä, vaan haluaa mieluummin jatkaa kaverina tai sitten olla ilman kumppania tulevaisuudessakin. Joillakin on suvussa enemmän yksinasujia (aseksuaalisuutta) tai latenttia tai tiedostettua homoseksuaalisuutta. Voisin sanoa tällaista olevan meillä molemmilla.

      Entä tilanteeseen mahdollisesti kuuluvat lapset? Onko parempi jatkaa mahdollisesti päivitetyssä avoimessa liitossa kaveripohjalta vai erota ja löytää toivottavasti uudet kumppanit? Erotessa lasten kanssa ei enää voi viettää niin paljon aikaa, ja se on monelle lapsissaan kiinni olevalle suuri negatiivinen puoli. Toisaalta joillekin sopisi myös lasten suhteen enempi erillisyys ja sitten taas intensiivisempi läsnäolo, jonka eri talouksissa eläminen mahdollistaisi. Entä lasten näkökulma arkeen? Mikä on yhtenäisen arjen arvo lapsille?

      Avointa järjestelyä kuvataan monesti vain väliaikaisena ja lyhytaikaisena järjestelynä. Että lopulta jompi kumpi rakastuu ja haluaa eron. Itse olen sitoutuvaa tyyppiä, enkä välitä väliaikaisista jutuista.

      Entä rakkaus? Millaisen mallin lapset saavat kaveruuteen perustuvasta suhteesta? Poikkeaako se mitenkään omien vanhempiemme parisuhteesta, jossa fyysistä läheisyyttä ja hellyyttä ei ole näytetty? Onko sillä että lapset näkisivät vanhempansa parisuhte(e/i)ssaan rakkautta ja hellyyttä kumppanilleen osoittavina millainen arvo? Paljon kysymyksiä, ehkä uusien aloitusten paikka..

      • Anonyymi

        Meillä ei ole yhteisiä lapsia. Seksiä ei ole ollut nyt 14 vuoteen. .
        Tässä pätkä tekstiäni vuodelta 2009, silloin oli 2 vuotta vasta takana. Nykyään olen jo tottunut tilanteeseen eli ihan noin traagista ei ole elämä enkä enää itsaria haudo.

        "En ole enää nainen, olen neutraali olento. Mauton, tuoksuton, persoonaton. Herään aamulla, teen töitä, tulen kotiin. Mikään ei tunnu miltään, ei ole mitään, mitä odottaa. Haluaisin kuolla pois"

        ap


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillä ei ole yhteisiä lapsia. Seksiä ei ole ollut nyt 14 vuoteen. .
        Tässä pätkä tekstiäni vuodelta 2009, silloin oli 2 vuotta vasta takana. Nykyään olen jo tottunut tilanteeseen eli ihan noin traagista ei ole elämä enkä enää itsaria haudo.

        "En ole enää nainen, olen neutraali olento. Mauton, tuoksuton, persoonaton. Herään aamulla, teen töitä, tulen kotiin. Mikään ei tunnu miltään, ei ole mitään, mitä odottaa. Haluaisin kuolla pois"

        ap

        Koko surullinen viestiketju (pakollisine trolleineen, ihan järjetön määrä tosi outoja kommentteja) löytyy naapuripalstalta aiheotsikon alta
        ap


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillä ei ole yhteisiä lapsia. Seksiä ei ole ollut nyt 14 vuoteen. .
        Tässä pätkä tekstiäni vuodelta 2009, silloin oli 2 vuotta vasta takana. Nykyään olen jo tottunut tilanteeseen eli ihan noin traagista ei ole elämä enkä enää itsaria haudo.

        "En ole enää nainen, olen neutraali olento. Mauton, tuoksuton, persoonaton. Herään aamulla, teen töitä, tulen kotiin. Mikään ei tunnu miltään, ei ole mitään, mitä odottaa. Haluaisin kuolla pois"

        ap

        Itse kuvittelin olleeni maailmassa ainoa, joka on ollut avioliitossa ilman seksiä kahdeksan vuotta.
        Vaimoni kieltäytyi kaikesta läheisyydestä kun koko tuon ajan. Aluksi ilman seksiä oleminen tuntui aivan järjettömän pahalta, mutta kuukausien ja vuosien kuluessa, läheisyyden puute alkoi tuntua vielä pahemmalta.
        Silloin kun vielä yritin ja toivoin saavani läheisyyttä, jokainen torjunta tappoi jotain sisältäni.
        Tuntui että kuolen pystyyn. Syön, juon, nukun, käyn töissä, mutta en elä.

        Onneksi vuosien päästä tapahtui jotain ja ymmärsimme hakea avioeron.
        Jo pelkkä päätös erosta, sai elämänhalun palaamaan, pienin, varovaisin askelin.
        Mutta nyt, muuta vuosi myöhemmin, olen elossa ja elän.
        Maailmaan on tullut värit, entisen varmaan tilalle.
        Nyt tunnen eläväväni. Tutustun uusiin ihmisiin, käyn uusissa paikoissa, kokeilen uusia asioita, ja nautin.
        Nyt voin sanoa, elämä on mahtavaa:)


    • Anonyymi

      Tuo kuulostaa ikävän tutulta.
      Itse elin useita vuosia vaimoni kanssa kulissisuhteessa. Siis siinä mielessä kulissisuhteessa, että vaikka kaikki näytti ulospäin olevan kunnossa, ei välillämme ollut kuin kaveruutta. Se varmasti näytti ulospäin oikealta unelmaliitolta. Hieno omakotitalo, pari urheiluautoa, moottoripyöriä, vene, ulkomaanmatkoja erikoisiin kohteisiin, yms.
      mutta vaimoni ei sietänyt minulta minkäänlaista kosketusta. Hän ei omien sanojensa mukaan halunnut minkäänlaista läheisyyttä. Ei minulta, eikä kuulemma muillakaan.
      Täytyy näin jälkeenpäin todeta, ettei mikään voi syödä ihmisen sisintä enempää kuin se, että oma puoliso torjuu kaiken läheisyyden, vieläpä useiden vuosien ajan.
      Onneksi se pitkä liitto päättyi eroon muutama vuosi sitten.

      • Anonyymi

        En tiedä miten meille käy. Elämämme on sellaista aika tavallista, kummallakin vakituinen työ, lapsi jo aikuinen ja poissa kotoa. Minulla on rakkaat harrastukseni , joihin kuluu järjettömästi aikaa . Emme tee oikeastaan mitään yhdessä.

        Olen kerjännyt läheisyyttä niin kauan, että tuntuu, että hajoan kohta. Mutta en pysty pettämään, vaikka tilaisuuksia olisi ollutkin. Kevät on vuodenajoista se pahin, pitää yrittää selvitä taas yhdestä.


    • Anonyymi

      Itse elin 20v/30:stä vuodesta torjuttuna.
      Uskoin itsekin olevani jo huono, koska sitä minulle joka päivä toitotettiin.
      Kaikki toiveet ja yritykseni korjaamiseksi torjuttiin. Mikään tekemäni ei ollut minkään arvoista. Exän appivanhempienkin ilkeys ja moraalittomuus, olivat minun syytäni.
      Tunsin olevani kelvoton. Lapsillekin opetettiin, että isälle saa olla ilkeä, eikä tarvitse totella.
      Exä petti minkä kerkes.
      En tiennyt missä kohtaa, rakentamaani taloa, en olisi häntä häirinnyt.
      Lopulta ollessani pelkkä raunio, exä otti eron. Huijjas osituksessakin, en jaksanut tapella. Kotini sain vaivoin pelastettua. Tosin elämänhalua ei ollut.

      Hyvin pian kuitenkin löysin nykyisen rakkaan. Hän itseään säästämättä, nosti minut elämään, luvaten aina parempaa huomista. Nyt saan rakkautta ja läheisyyttä mielinmäärin. Halaukset ja suukot ovat toivottuja. Pitkät keskustelut, kaikista elämänalueista ovat arkipäivää. Olenkin kuulemma parasmies maailmassa. Hänen ystävänsä ovat kateellisia, romanttisesta miehestä, joka panostaa suhteeseen.
      He suhtautuvat minuun hyvin arvostavasti.
      Pomoni vinoilee joskus, ettei multa voi kysyä mitä kuuluu, koska häntä v***taa, kun kuuluu aina hyvää. Pomoni on ihan huippu tyyppi. Niin työnkin sain hakematta. Soitettiin ja kysyttiin, haluisinko tulla?
      Rahaakin on enemmän kuin koskaan. (en kuitenkaan mikään rikas, mut ei laskuja tarvitse pelätä).
      Ihmettelen joka päivä, mites mulle näin kävi?

    • Anonyymi

      Arka aihe, hyvä kirjoitus! Ihminen on yksinäisin kaksin, se voi olla totta. Ihmiset laskevat usein suhteensa kaveritasolle, silloin läheisyyttä ei huomioida eikä yhdessä koetut asiat tunnu riittävän. Puolisoille saattaa syntyä suojeluheijaste, siinä suojellaan itseä toisen takia, siirretään ajatukset ja mieli kauas, ongelma paikalta. Tilanne ei parane, kannattaa uskoa itseänsä. Elämän kuuluu olla turvallisen rutiininomaista, mutta sopivasti hellyyttä ja kosketuksia, niillä elämä hymyilee ja puolisotkin.
      https://youtu.be/L-5M1_DKvb0

      • Anonyymi

        Mulla itkettää taas. Sopivasti hellyyttä ja kosketusta ja minulla ei ole mitään. Ajelin kaupungille tänään niin radiossa soi Moody Bluesin Nights in white satin. Tässä nykyisessä mielentilassani en kestä yhtään mitään romanttista :(


    • Anonyymi

      Vuonna 1971 avioparit rakastelivat keskimäärin pari kertaa viikossa, vuonna 2015 kerran. Doctor Phil: "seksittömät avioliitot ovat epidemia" (Eberstadt, Adam and Eve after the Phil, 45)

      Vuonna 2018 BBC: n kyselytutkimus: 43 % 18-34 vuotiaista japanilaisnuorista ei ole koskaan harrastanut seksiä. Ja 45 prosenttia 16-24 vuotiaista japanilaisnaisista ja 25 prosenttia 16-24v japanilaismiehistä kertoi, että seksi ei kiinnosta, tai se jopa halveksittavaa.

      Ja samanaikainen yliseksuaalinen kulttuuri. Mm naisten lehtien jatkuva seksipuhe, porno tekee siitä jo liiankin reflektoitua, mietitään asentoja, orgasmin laatua. Elämässä nyt on paljon muutakin hienoa, nykyään mahdollisuuksia enemmän kuin koskaan. Kaveripuoliso jakamassa noita kokemuksia ei ole huono diili ollenkaan. Lähentyä voi myös uudestaan, elämä etenee vaiheissa. Liika yrittäminen vie erotiikasta mystisyyden, sen öisen salaisuuden.

      • Anonyymi

        Hyvin huomattu! Tämä naistenlehtien ja muun median, liiallinen täydellisen seksinkorostaminen. Aivan kui seksi olisi ainoa ihmisen ja parisuhteen autuaaksi tekevä asia ja peruste. Seksistä on tehty liian ylikorostettua. Mistähän tämä johtuu? Halutaanko tällä koohottamisella työntää piiloon, ne parisuhteen kaikki muut tärkeät tarpeet? Jokainen voi miettiä itsekseen, mitä kaikkea muuta, kuin täydellistä seksiä, onnellinen ja toimiva parisuhde vaatii. Ei kannata antaa median manipuloida itsestään lähes jonkinlaista seksiaddiktia. Jolta sitten unohtuu parisuhteessa kaikki muu, jota ilman se seksikin tuntuu vain, vastenmieliseltä ja itsekkäältä tarpeelta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin huomattu! Tämä naistenlehtien ja muun median, liiallinen täydellisen seksinkorostaminen. Aivan kui seksi olisi ainoa ihmisen ja parisuhteen autuaaksi tekevä asia ja peruste. Seksistä on tehty liian ylikorostettua. Mistähän tämä johtuu? Halutaanko tällä koohottamisella työntää piiloon, ne parisuhteen kaikki muut tärkeät tarpeet? Jokainen voi miettiä itsekseen, mitä kaikkea muuta, kuin täydellistä seksiä, onnellinen ja toimiva parisuhde vaatii. Ei kannata antaa median manipuloida itsestään lähes jonkinlaista seksiaddiktia. Jolta sitten unohtuu parisuhteessa kaikki muu, jota ilman se seksikin tuntuu vain, vastenmieliseltä ja itsekkäältä tarpeelta.

        Jos osaat lukea, huomaat ettei näiden ihmisten suhteista ole kyse pelkäståä seksin puutteesta..

        Kyse on vuosien torjunnasta, kyse on vuosien kieltäytymisestä läheisyydestä js kaikesta kosketuksesta. Omakohtaisesti päälle tuli
        vielä kieltäytyminen läsnäolosta, kuuntelemisesta ja puhumisesta. Veikkaan, että aika monella joka kipuilee tämän asian kanssa, ei henkistäkään yhteyttä pääse kehumaan.
        Omalla kohdllla ex ei voinut kutsua edes ystäväksi tai kaveriksi. Ystävyys vaatisi syntyäkseen omien ajatusten avaamista, yhteistä tekemistä ja kuuntelua. Ystävyydessä kumpikin saa ja antaa omasta halustaan. Jäljelle jäI vain yhteinen laina, asunto ja kahden ihmisen kotityöt. 😂

        En näe kyllä miksi elämänsä pitäisi pilata vain periaatteen vuoksi? Miksi lapsille pitäisi antaa huonoin mahdollinen parisuhteen malli? He kyllä näkevät rakkaudettomuuden ja näkevät elämän ilottomuuden.


    • Anonyymi

      Postseksuaalisuus
      Foucault'n seksuaalipoliittisista näkemyksistä vaikutteita ottanut elämäntapa identiteetti. Tavoite käsitteellisesti paeta seksuaalisuuden ja ei-seksuaalisuuden mielivaltaista jakoa, jonka perusteella ei ole mahdollista mitata ihmissuhteiden autenttisuutta.
      Wiki

    • Lähde pois. Niin, helppo heitto, sanoit? Mutta jos kumppanisi haikailee oman sukupuolensa perään ja itse olet vastakkaista, niin et voi mitenkään kilpailla, hävisit jo lähtötelineissä. Miksi taistella vastaan, toisen luontoa vastaan? Anna toiselle vapaus, anna itsellesi vapaus, ennen kaikkea itsellesi.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä! Ap sinun elämäsi on arvokas! Antsaitset onnesi!

        Pettäminen väärin. Silti kehotan sinua pettämään kerran. Valitse hänet hyvin. Joku joka ei halua muuta kuin yhden yön, mutta joka on selkeästi henkistä ja fyysistä läheisyyttä vailla. Laita vaikka ilmoitus johonkin mediaan ja poimi helmi joukosta. Jos puolisosi ei ole sinua 14 vuoteen koskenut, ei hän voi edellyttää selibaattia sinulta. Voit myös suoraan sanoa, ettäetsin itsellesi lohduttajan. Luulen vähän, että tarvitset kokemuksen tunteaksesi itsesi taas naiseksi, tarvitset ravistelun talvihorroksesta ja tarvitset voimaa saadaksesi itsesi irti huonosta lannistavasta liitosta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä! Ap sinun elämäsi on arvokas! Antsaitset onnesi!

        Pettäminen väärin. Silti kehotan sinua pettämään kerran. Valitse hänet hyvin. Joku joka ei halua muuta kuin yhden yön, mutta joka on selkeästi henkistä ja fyysistä läheisyyttä vailla. Laita vaikka ilmoitus johonkin mediaan ja poimi helmi joukosta. Jos puolisosi ei ole sinua 14 vuoteen koskenut, ei hän voi edellyttää selibaattia sinulta. Voit myös suoraan sanoa, ettäetsin itsellesi lohduttajan. Luulen vähän, että tarvitset kokemuksen tunteaksesi itsesi taas naiseksi, tarvitset ravistelun talvihorroksesta ja tarvitset voimaa saadaksesi itsesi irti huonosta lannistavasta liitosta.

        Ei minusta ole siihen, en pysty. Oon muutaman kerran laittanut ilmoituksen suomi24 treffeille ja ne vastaukset oli niin hirveitä, ettei enää ikinä. Vastauksia tuli ihan järjetön määrä, vaikka ilmoituksessa luki, että olen ruma, vanha ja läski Yhtään kivaa vastausta ei ollut joukossa . Ja enkä varmaan olisi uskaltanut vaikka olisi ollutkin. Tosin siitä on jo aikaa useampi vuosi

        Olen tämmöinen vähän vanhanaikainen , ei ole ikinä ollut mitään yhden illan juttuja. Jokaisen kanssa olen ajautunut heti vuosien parisuhteeseen, siis silloin nuorempanakin.


    • Anonyymi

      Elin aikanaan vuositolkulla kuvaamasi kaltasessa suhteessa. Ei halauksia, ei pusuja, ei silityksiä ei läheisyyttä, ei helliä sanoja, eikä varsinkaan seksiä. Jos yritin illalla nukkumaan mennessä ihan vaan halata, niin mies käänsi selkänsä. Lukemattomat kerrat nieleskelin kyyneliä siinä kun halasin hetken sitä sen selkää, ennen kun käännyin pois. Jos se katto leffaa sohvalla, niin ei siihen voinu kainaloon mennä. Ei siihen voinu oikeen mennä koko sohvalle. Sehän olis joutunu siirtymään ja tekemään tilaa. Se oli sellasta puolikasta elämää. Osa asioista ihan hyvin mutta ei sitten kuitenkaan. Aina kotiin tullessa valju ja tyhjä olo. Meillä oli kaks koiraa ja niitä kyllä molemmat paijaili ja rapsutteli. Jälkeenpäin aika koomista.

      Nyt olen ollu tässä kolme vuotta yksinäni. Jos olen rehellinen, niin se yksinäisyys siinä parisuhteessa oli moninverroin pahempaa kun tämä. En mä nyt koe oloani mitenkään erityisen yksinäiseksi. Mun on ihan hyvä olla. Se kainalo, jossa kattoa leffaa olis toki joskus kiva, mutta eihän mulla ollu sitä sillon aikasemminkaan. Sillon se ahdistus ja yksinäisyydentunne oli oikeestaan jatkuvaa ja se tuli jopa uniin. Nyt ne on pieniä ohimeneviä hetkiä.

      • Anonyymi

        Tuo voisi olla minun kirjoittamana, sillä erolla että olen mies ja vaimoni oli torjuja.
        Tosin häntä en saanut halata edes selkäpuolelta, hän työnsi minut välittömästi pois, tai siirtyi tuhahtaen kauemmaksi.

        Meillä oli kissoja ja koira, ne kyllä saivat hänelläkin silityksiä. Joskus yllätin itseni kadehtimasta koiraa.

        Itselläni kaikkein eniten satutti torjunta. Tuli tunne, etten ole minkään arvoinen.
        Varmasti jokainen toivoo omalta puolisoltaan arvostusta, rakkautta, läheisyyttä, hyväksymistä ja tuntea että on haluttu.
        Kun huomaa sen kaiken puuttuvan, se satuttaa ja kalvaa sisintä.

        Itsekin erosin kolmisen vuotta sitten ja pikku hiljaa itsetunnon rippeistä on eheytynyt mies, jonka kasvoilla on nykyään naurua ja hymyä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo voisi olla minun kirjoittamana, sillä erolla että olen mies ja vaimoni oli torjuja.
        Tosin häntä en saanut halata edes selkäpuolelta, hän työnsi minut välittömästi pois, tai siirtyi tuhahtaen kauemmaksi.

        Meillä oli kissoja ja koira, ne kyllä saivat hänelläkin silityksiä. Joskus yllätin itseni kadehtimasta koiraa.

        Itselläni kaikkein eniten satutti torjunta. Tuli tunne, etten ole minkään arvoinen.
        Varmasti jokainen toivoo omalta puolisoltaan arvostusta, rakkautta, läheisyyttä, hyväksymistä ja tuntea että on haluttu.
        Kun huomaa sen kaiken puuttuvan, se satuttaa ja kalvaa sisintä.

        Itsekin erosin kolmisen vuotta sitten ja pikku hiljaa itsetunnon rippeistä on eheytynyt mies, jonka kasvoilla on nykyään naurua ja hymyä.

        On se niin merkillistä, että aikanaan toisiinsa ihastuneiden ja rakastuneiden ja yhteenmenneiden ihmisten parisuhteet muuttuvat tälläiseksi. Loppuu kaikki läheisyys. Jopa kaikenlainen keskustelukin. Kaikki sellainen muukin yhdessä tekeminen. Silti ollaan jo niin totuttu ja sopeuduttu tilanteeseen. Siitä ei haluta lähteä, eikä tilannetta haluta edes mitenkään koetettaa muuttaakaan. Oletetaan vain ikääntyneiden ihmisten ja pitkän parisuhteen, menevän luonnollisesti tälläiseksi. Jotkut tosin kaipaa sitä parisuhteessaan alkuaikoina saamaa lämpöä ja läheisyyttä niin kipeästi, että lähtevät kylmästä suhteesta jatkamaan matkaa ja etsimää uutta elämänkumppania. Jonka kanssa sitten, edes hetken aikaa täyttää nämä tarpeensa ja tyhjiönsä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se niin merkillistä, että aikanaan toisiinsa ihastuneiden ja rakastuneiden ja yhteenmenneiden ihmisten parisuhteet muuttuvat tälläiseksi. Loppuu kaikki läheisyys. Jopa kaikenlainen keskustelukin. Kaikki sellainen muukin yhdessä tekeminen. Silti ollaan jo niin totuttu ja sopeuduttu tilanteeseen. Siitä ei haluta lähteä, eikä tilannetta haluta edes mitenkään koetettaa muuttaakaan. Oletetaan vain ikääntyneiden ihmisten ja pitkän parisuhteen, menevän luonnollisesti tälläiseksi. Jotkut tosin kaipaa sitä parisuhteessaan alkuaikoina saamaa lämpöä ja läheisyyttä niin kipeästi, että lähtevät kylmästä suhteesta jatkamaan matkaa ja etsimää uutta elämänkumppania. Jonka kanssa sitten, edes hetken aikaa täyttää nämä tarpeensa ja tyhjiönsä.

        Kirjottelin tuossa yllä miten elin tän alotuksen kaltasessa liitossa vuositolkulla. Mä en ole edes mitenkään erityisen ikääntynyt. Me mentiin exän kanssa yhteen nuorina. Erotessa oltiin oltu 13 vuotta yhdessä ja toi pahin tilanne oli jatkunut niistä viisi. Olin erotessamme 30:n ja 35:välissä, mies mua 2 vuotta vanhempi.

        Mitä puhumiseen tulee, niin siihen tarvitaan aina molemmat. Jos toinen sulkeutuu, kieltää ongelmien olemassaolon ja/tai kieltäytyy puhumasta, niin ei sille yksinään mahda mitään. Aikansa voi yrittää alottaa sitä puhetta, mutta ei painostaminen pidemmän päälle johda mihinkään. Niitä ratkasuja yhteiseen ongelmaan pitäis löytää yhdessä, mutta ei toista pysty pakottamaan. Vaikka tietäis periaattessa jopa ne syyt, jotka siihen tilanteeseen ja toisen sulkeutumiseen on johtaneet, niin siltikään sitä ei vain toinen pysty ratkomaan. Voi vaan yrittää jaksaa antaa sille toiselle aikaa ja toivoa sen alkavan haluta muuttaa sitä tilannetta. En tiedä käykö niin koskaan, mutta meillä ei ainakaan käyny. Omalla kohdallani kyse ei siis ollut edes tilanteeseen tottumisesta tai etten olisi halunnut sitä muuttaa. Se on totta, että en halunnut lähteä, en halunnut luovuttaa. En niin kauan, kun jaksoin vielä toivoa sen muuttuvan. Sitten lopulta tuli eteen se päivä, kun tajusin että itseni takia mun täytyy luovuttaa. Mä olin ihan loppu sen ahdistukseni kanssa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjottelin tuossa yllä miten elin tän alotuksen kaltasessa liitossa vuositolkulla. Mä en ole edes mitenkään erityisen ikääntynyt. Me mentiin exän kanssa yhteen nuorina. Erotessa oltiin oltu 13 vuotta yhdessä ja toi pahin tilanne oli jatkunut niistä viisi. Olin erotessamme 30:n ja 35:välissä, mies mua 2 vuotta vanhempi.

        Mitä puhumiseen tulee, niin siihen tarvitaan aina molemmat. Jos toinen sulkeutuu, kieltää ongelmien olemassaolon ja/tai kieltäytyy puhumasta, niin ei sille yksinään mahda mitään. Aikansa voi yrittää alottaa sitä puhetta, mutta ei painostaminen pidemmän päälle johda mihinkään. Niitä ratkasuja yhteiseen ongelmaan pitäis löytää yhdessä, mutta ei toista pysty pakottamaan. Vaikka tietäis periaattessa jopa ne syyt, jotka siihen tilanteeseen ja toisen sulkeutumiseen on johtaneet, niin siltikään sitä ei vain toinen pysty ratkomaan. Voi vaan yrittää jaksaa antaa sille toiselle aikaa ja toivoa sen alkavan haluta muuttaa sitä tilannetta. En tiedä käykö niin koskaan, mutta meillä ei ainakaan käyny. Omalla kohdallani kyse ei siis ollut edes tilanteeseen tottumisesta tai etten olisi halunnut sitä muuttaa. Se on totta, että en halunnut lähteä, en halunnut luovuttaa. En niin kauan, kun jaksoin vielä toivoa sen muuttuvan. Sitten lopulta tuli eteen se päivä, kun tajusin että itseni takia mun täytyy luovuttaa. Mä olin ihan loppu sen ahdistukseni kanssa.

        Mulle ainakin on todennut ihan todella korkeasti koulutettu asiantuntija, että osalla erityisesti miehistä on niin jäykkärakenteinen aivotoiminta, etteivät he pysty muuttumaan. Siinä mielessä terapia voi tuntua lässytykseltä, kun puhutaan muutoksesta ja käytännössä vain toinen tekee jotain, toinen ehkä lupailee ja kuten täälläkin miehet väittää, että suhteessa ei oo mitään ongelmaa, naiset on vaan keksineet ne ja sitten vaan syytetään terapiassakin miestä kaikesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjottelin tuossa yllä miten elin tän alotuksen kaltasessa liitossa vuositolkulla. Mä en ole edes mitenkään erityisen ikääntynyt. Me mentiin exän kanssa yhteen nuorina. Erotessa oltiin oltu 13 vuotta yhdessä ja toi pahin tilanne oli jatkunut niistä viisi. Olin erotessamme 30:n ja 35:välissä, mies mua 2 vuotta vanhempi.

        Mitä puhumiseen tulee, niin siihen tarvitaan aina molemmat. Jos toinen sulkeutuu, kieltää ongelmien olemassaolon ja/tai kieltäytyy puhumasta, niin ei sille yksinään mahda mitään. Aikansa voi yrittää alottaa sitä puhetta, mutta ei painostaminen pidemmän päälle johda mihinkään. Niitä ratkasuja yhteiseen ongelmaan pitäis löytää yhdessä, mutta ei toista pysty pakottamaan. Vaikka tietäis periaattessa jopa ne syyt, jotka siihen tilanteeseen ja toisen sulkeutumiseen on johtaneet, niin siltikään sitä ei vain toinen pysty ratkomaan. Voi vaan yrittää jaksaa antaa sille toiselle aikaa ja toivoa sen alkavan haluta muuttaa sitä tilannetta. En tiedä käykö niin koskaan, mutta meillä ei ainakaan käyny. Omalla kohdallani kyse ei siis ollut edes tilanteeseen tottumisesta tai etten olisi halunnut sitä muuttaa. Se on totta, että en halunnut lähteä, en halunnut luovuttaa. En niin kauan, kun jaksoin vielä toivoa sen muuttuvan. Sitten lopulta tuli eteen se päivä, kun tajusin että itseni takia mun täytyy luovuttaa. Mä olin ihan loppu sen ahdistukseni kanssa.

        Edelleen meidän osat on olleet päinvastaiset.
        Itse miehenä olisin halunnut korjata suhteen joka oli ajautunut huonoon tilaan, mutta se ei vaimoani kiinnostanut.
        Olimme edelleen hyviä kavereita, harrastimme yhdessä, matkailimme yhdessä, jne., mutta siinä meidän suhde olikin.

        Ehkä itse huomasin suhteemme tilan, vaimoani aikaisemmin ja halusin keskustella ongelmista, että voisimme lähteä niitä korjaamaan.
        Se oli vaimolleni mahdotonta. Keskustelua ei syntynyt, kun se eteni joka kerta samaan malliin. Hän alkoi kaivamaan minun tekemisiäni tai tekemättä jättämiäni asioita jopa seurustelumme alkuajoilta ja jo muutamassa minuutissa hän sai itsensä sellaiseen raivoon, että kehittävä keskustelu oli mahdotonta.
        Myöhemmin ymmärsin, ettei hänellä ollut minkäänlaista halua pelastaa avioliittoamme. Viimeiset vuodet hän ilmeisesti käytti hyödykseen taloudellisesti, siirtämällä varoja omille tileilleen.

        Muutaman kerran ehdotin, että hakisimme apua avioliittoneuvonnasta. Pitkään hän tyrmäsi ehdotukseni, mutta suostui lopulta.
        Siellä.sitten sain kuulla, kuinka hän piti yli 25 vuoden liittoamme virheenä, eikä meidän olisi hänen mukaansa pitänyt koskaan alkaa edes seurustelemaan.
        Aviomiehenä olin kuulemma paras mahdollinen, mutta jollekin toiselle.
        Sillä hetkellä ymmärsin, ettei mitään ollut tehtävissä, avioliitto oli ohi ja jäljellä oli enää varallisuuden jako.

        Mutta nyt se kaikki on onneksi ohi ja elämä on edessä. Toivottavasti loppupuoli menee paremmin, onhan tässä vielä aikaa ja menneistä virheistä saanut hyvän opin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edelleen meidän osat on olleet päinvastaiset.
        Itse miehenä olisin halunnut korjata suhteen joka oli ajautunut huonoon tilaan, mutta se ei vaimoani kiinnostanut.
        Olimme edelleen hyviä kavereita, harrastimme yhdessä, matkailimme yhdessä, jne., mutta siinä meidän suhde olikin.

        Ehkä itse huomasin suhteemme tilan, vaimoani aikaisemmin ja halusin keskustella ongelmista, että voisimme lähteä niitä korjaamaan.
        Se oli vaimolleni mahdotonta. Keskustelua ei syntynyt, kun se eteni joka kerta samaan malliin. Hän alkoi kaivamaan minun tekemisiäni tai tekemättä jättämiäni asioita jopa seurustelumme alkuajoilta ja jo muutamassa minuutissa hän sai itsensä sellaiseen raivoon, että kehittävä keskustelu oli mahdotonta.
        Myöhemmin ymmärsin, ettei hänellä ollut minkäänlaista halua pelastaa avioliittoamme. Viimeiset vuodet hän ilmeisesti käytti hyödykseen taloudellisesti, siirtämällä varoja omille tileilleen.

        Muutaman kerran ehdotin, että hakisimme apua avioliittoneuvonnasta. Pitkään hän tyrmäsi ehdotukseni, mutta suostui lopulta.
        Siellä.sitten sain kuulla, kuinka hän piti yli 25 vuoden liittoamme virheenä, eikä meidän olisi hänen mukaansa pitänyt koskaan alkaa edes seurustelemaan.
        Aviomiehenä olin kuulemma paras mahdollinen, mutta jollekin toiselle.
        Sillä hetkellä ymmärsin, ettei mitään ollut tehtävissä, avioliitto oli ohi ja jäljellä oli enää varallisuuden jako.

        Mutta nyt se kaikki on onneksi ohi ja elämä on edessä. Toivottavasti loppupuoli menee paremmin, onhan tässä vielä aikaa ja menneistä virheistä saanut hyvän opin.

        Mun exän perheessä tapahtu kuolemaan johtanut onnettomuus. Se vuosi oli älyttömän rankka ihan kaikille siinä. Mun exä ei vaan jotenkin päässyt yli siitä. Se jotenkin käperty kokonaan sen surunsa ympärille. Kai se masennustakin oli. Se ei vaan halunnut lähtee käsittelemään sitä, eikä puhua mitään kenellekään. Se mies, jonka mä olin tuntenu, se vaan katos sinne jonnekin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mun exän perheessä tapahtu kuolemaan johtanut onnettomuus. Se vuosi oli älyttömän rankka ihan kaikille siinä. Mun exä ei vaan jotenkin päässyt yli siitä. Se jotenkin käperty kokonaan sen surunsa ympärille. Kai se masennustakin oli. Se ei vaan halunnut lähtee käsittelemään sitä, eikä puhua mitään kenellekään. Se mies, jonka mä olin tuntenu, se vaan katos sinne jonnekin.

        Kuolema, etenkin jos se tapahtuu ennalta arvaamatta, on aina tragedia. Jotkut pystyy sen käsittelemään ja jatkamaan elämää, joillekin voimat ei siihen riitä.
        Ihmiset on niin erilaisia.

        Mutta kuolema sai myös meidät (olen siis edellisen kirjoittanut mies) liikkeelle.
        Yhteinen tuttumme sairastui vakavasti ja sai kuulla, että elinaika lasketaan viikossa.
        Se herätti meidät ja päätimme, että ehkä meilläkin voisi olla elämää elettävänä, eikä sitä kannata tuhlata rakkaudettomaan kulissiliittoon.

        Vaikka tuntuu pahalta sanoa näin, niin tuttumme kuolema avasi meille uuden elämän.
        Joskus on vaikea uskoa omaa tyhmyyttään, että miksi piti hakata päätä seinään niin pitkään. Miksi ei voinut jo vuosia aikaisemmin luovuttaa?
        Ehkä se johtuu minun luonteestani? En ole koskaan hyväksynyt luovuttamista, enkä epäonnistumista. Ja sellaiselta mielessäni tuntui ajatus avioerosta.
        Onneksi ikä on tuonut mukanaan myös viisautta ja se pystyy ohittamaan periaatteet, jotka ei salli epäonnistumista.
        Nykyään osaan jo epäonnistua, sen opettelu vaati pitkän painin oman mielen kanssa.

        Avioliitto ja etenkin avioero, on tuottanut paljon kipua, mutta myös oppia.
        Nyt tiedän, kuinka rakastaa ja kuinka sen osoittamista ei pidä koskaan jättää näyttämättä.
        Joku viisas on kertonut, että ihan joka päivä pitää rakastua uudelleen ja saada myös oma puoliso rakastumaan. Se ei kuulosta liialta työltä, eikä sen pidäkään olla. Sen pitää tulla sydämestä.
        Siinä taitaa olla onnen salaisuus❤️


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo voisi olla minun kirjoittamana, sillä erolla että olen mies ja vaimoni oli torjuja.
        Tosin häntä en saanut halata edes selkäpuolelta, hän työnsi minut välittömästi pois, tai siirtyi tuhahtaen kauemmaksi.

        Meillä oli kissoja ja koira, ne kyllä saivat hänelläkin silityksiä. Joskus yllätin itseni kadehtimasta koiraa.

        Itselläni kaikkein eniten satutti torjunta. Tuli tunne, etten ole minkään arvoinen.
        Varmasti jokainen toivoo omalta puolisoltaan arvostusta, rakkautta, läheisyyttä, hyväksymistä ja tuntea että on haluttu.
        Kun huomaa sen kaiken puuttuvan, se satuttaa ja kalvaa sisintä.

        Itsekin erosin kolmisen vuotta sitten ja pikku hiljaa itsetunnon rippeistä on eheytynyt mies, jonka kasvoilla on nykyään naurua ja hymyä.

        Hieno selviytymistarina!


    • Anonyymi

      Yksinäisyys yksinäisen...joskus ottaa kasvot ihmisen...etc...

      • Anonyymi

        lainasit juicelta ton.


    • Anonyymi

      No, onneksi sentään on teitä kohtalotovereita, ettei aivan yksin...

    • Anonyymi

      Kiitokset kommenteistanne, kyyneleet silmissä niitä luin.
      Olen niin väsynyt kaikkeen. Vanha, surullinen ja väsynyt . ap

      • Anonyymi

        Saman tein itsekin eli kyyneleet silmissä luin ja vastasinkin tuolla. Tämä oli ainoa järkevän ja aidon oloinen ketju täällä. Ulkopuolelta on jotenkin niin paljon helpompaa tarkastella muiden suhteita ja oikeesti tuntea pahaa oloa toisten puolesta ja miettiä, että voi kun noillakin meni noin ja miksei toikaan nyt voi tehdä noin. Surullista ja kun itse on tilanteessa niin ei vaan ymmärrä, että miks kävi näin, vaikka tiedostaen yrittäisi välttää. Näissä on niin monia seikkoja, jotka vaikuttaa, että huh huh. Voi kunpa meillä säilyisi kuitenkin vielä usko rakkauteen, siihen että semmosenkin vielä sais kokea Jotenkin ketjuun kirjoittaneet olivat niin aidon tuntuista ja aidosti pahoillaankin, että oikeesti toivon että kaikki löytäisivät sitä hyvääkin. Ette vain syytellyt toista vaan löysitte sen oman toiminnan vikaantumisenkin. Ei näissä aina edes tiedä mistä se lähti vikaan menemään, kun pitkä suhde on kyseessä. Vertaistuki, sekin on tärkeää.


    • Anonyymi

      No VOi NYYh

    • Anonyymi

      Kiitokset kommenteistanne.
      Itselleni tämä toivottavasti oli jonkinlainen pysähtyminen ja käännekohta parempaan.
      Asiat ovat usein kiinni ihan niistä omista tekemisistä ja valinnoista ja kun on jäänyt elämässään jumiin johonkin tiettyyn asiaan tai elämänvaiheeseen, ei näe ratkaisua omin avuin. Päivä kerrallaan eteen päin. Yritän jatkossa keskittyä kaikkeen siihen, mikä meillä on hyvin. Panostaa tosissaan yhteiseen aikaan ja arjen tekemisiin niin jospa muutkin asiat korjaantuisivat sitä kautta. Laihduttaa, aloittaa kuntoilun. Ja lopettaa netissä roikkumisen

      ap,

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maisa Torpan raskausuutisesta...

      Maisa Torppa ilmoitti olevansa raskaana. Yksi asia ihmetyttää ja on ihmetyttänyt aikaisemminkin: Maisa Torpan Instagramissa tykkääjissä/kommentoijiss
      Kotimaiset julkkisjuorut
      624
      30396
    2. Naisen vessakäynti suhteen alussa

      Mä olin ihastukseni kaa viettämässä viikonloppua. Eka kertaa yövyin miehen luona. Toisen yön jälkeisenä aamuna mulla meni vatsa aivan sekaisin. Oltiin
      Parisuhde
      308
      22604
    3. Liikenne topissa

      Mitäs liedenpohjassa tekeillä ku kuus kutosen liikenne katkaistu..poliisioperaatio
      Virrat
      40
      14131
    4. Maisa se jaksaa valehdella

      https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/28acb452-15ff-470d-80c3-511ad69abec0 Taas on syytön, taas on todisteita jotka jossain vaiheessa paljastaa Ma
      Kotimaiset julkkisjuorut
      356
      11245
    5. Liedenpohja

      Mikä hässäkkä siälä on päällä ??
      Virrat
      95
      8339