Trump henkilökohtaisesti esti kansalliskaartin täydessä valmiudessa olevia sotilaita lähtemästä

Anonyymi

apuun. Trump seurasi koko ajan tilannetta suoranaTV-kanavilta. Vasta tunnin parin tunnin suostuttelun jälkeen muut Trumpin seurassa olleet saivat Trumpin lopulta perumaan kiellon.

Kaikki tapahtui siis täysin tahallisesti ja suunnitelmallisesti. Väkivaltaisuuksiin ja suurempaankin mielenosoittajien määrään oli varauduttu. Kansalliskaarti odotti autoissa lähtökäskyä. Marylandin kuvernöörikin tiesi tilanteen ja seurasi TV-lähetystä. Ei uskaltanut uhmata Trumpia, vaikka olisi itse nähnyt suorana TV-lähetyksestä miten edustajia tapetaan yksitellen.

Jotain mätää käskysuhteissaja vastuissa, jos terroristijohtaja saa ohjata poliiseja ja kansalliskaartia terroriteon aikana. Kuvernöörin olisi pitänyt toimia omin päin. Ei varmasti mitään seuraamuksia. Pencekää ei uskaltanut ottaa ohjia omiin käsiinsä. Olisi ollut täydet valtuudet tässä tilanteessa.

55

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Trump ei suostunut. Apulaispresidentti ja kansalliskaarti lähtivät katkaisemaan terroristi hyökkäyksen vanno ansa vakan perusteella ja kävelivät Trumpin kielto käskyn ylitse.

      • Anonyymi

        Vala velvoittaa suojelemaan Amerikan kansaa.


    • Anonyymi

      Näin se meni koska tuolloin valta oli vielä Trumpin käsissä. TODELLA HYVÄ ALOITUS.

      • Anonyymi

        TOTTA.


      • Anonyymi

        Vtuttaako teitä vinosilmiä, että näin kävi? Näette varmaan painajaisia, että jotkut tulevat kippaamaan teidätkin hlvttiin täältä. Uliuli.


    • Anonyymi

      Edustajia ei tapettu ysitellen.

      Vähä hillitse kieltäsi, ettei se putoa.

      • Anonyymi

        Mikä on äidinkielesi? Opettele ensin suomen kielen perusteet ja hiukan yleissivistystä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on äidinkielesi? Opettele ensin suomen kielen perusteet ja hiukan yleissivistystä.

        Se on persu joka ei osaa kirjoittaa Suomen kieltä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on persu joka ei osaa kirjoittaa Suomen kieltä.

        Kielet kirjoitetaan pienellä, esim. suomen kieli.

        http://www.kielitoimistonohjepankki.fi/ohje/122

        Eihän näillä kouluja käymättömillä suvakeilla ole mitään hajua oikeinkirjoituksesta.

        Terveisin perussuomalainen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kielet kirjoitetaan pienellä, esim. suomen kieli.

        http://www.kielitoimistonohjepankki.fi/ohje/122

        Eihän näillä kouluja käymättömillä suvakeilla ole mitään hajua oikeinkirjoituksesta.

        Terveisin perussuomalainen.

        Edellisissä kommenteissa ei ollut edes kyse sanasta kieli.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kielet kirjoitetaan pienellä, esim. suomen kieli.

        http://www.kielitoimistonohjepankki.fi/ohje/122

        Eihän näillä kouluja käymättömillä suvakeilla ole mitään hajua oikeinkirjoituksesta.

        Terveisin perussuomalainen.

        Se on joko suomenkieli tai Suomen kieli.


    • Anonyymi

      Väkivallaton vastaanotto oli onni onnettomuudessa ja järkevä veto. Jos T:n kannattajia olisi ammuttu, siitä hänen kannattajansa olisivat saaneet syyn hillua vuosikausia, seuraaviin vaaleihin asti ja edelleen.

    • Anonyymi

      Trump jeesustelee jälkeen päin vaikka itse yllytti kongressiin tunkijoita mutta nyt haukkuu heitä rikollisiksi ja uhaten heit.ä vankilarangaistuksilla vetäyten itse vastuusta.

      • Anonyymi

        Trump on roisto luonteeltaan.


      • Anonyymi

        Joku pottuuntunut kannattaja vielä kostaa T:lle.


    • Anonyymi

      Tämäoli kuplein juoni.

      • Anonyymi

        Jep.


    • Anonyymi

      Trumppi armahtaa itsensä, jos joutuu vastuuseen teoistaan? Kuulostaa käsittämättömältä tällainen peliliike, jos toteutuu? Hohhoijaa, kaikenlainen toiminta on näköjään mahdollista Trumpin ollessa kyseessä?

      • Anonyymi

        Trump ei voi armahtaa itseään. Eikä kukaan presidentti voi armahtaa Trumpia osavaltioissa tehdyistä rikoksista. Trump tulee varmasti saamaan syytteen esim. Georgian puhelusta,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Trump ei voi armahtaa itseään. Eikä kukaan presidentti voi armahtaa Trumpia osavaltioissa tehdyistä rikoksista. Trump tulee varmasti saamaan syytteen esim. Georgian puhelusta,

        Näinpä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Trump ei voi armahtaa itseään. Eikä kukaan presidentti voi armahtaa Trumpia osavaltioissa tehdyistä rikoksista. Trump tulee varmasti saamaan syytteen esim. Georgian puhelusta,

        Georgian osavaltio ei voi nostaa syytettä yli rajan tapahtuvissa rikoksissa. Jos Trump on soittanut Valkoisesta talosta Washingtonista, niin Georgia ei voi nostaa syytettä. Vain liittovaltiolla on mahdollisuus nostaa syyte osavaltiorajojen ylittävissä rikoksissa.

        Sen sijaan jos Trump oli Georgiassa soittaessaan niin tilanne olisi toinen.


    • Anonyymi

      FAKTA.

      • Anonyymi

        Näinpä.


    • Anonyymi

      Koko tapahtuman vakavuus alkaa pikku hiljaa selviämään. Tuomion pituuteen tulee vaikuttamaan myös se, mitä kaikkea olisi voinut sattua. Nyt selvitiin onnella suhteellisen vähin vahingoin. Vain yksi uhri. Terroristeja ei lasketa.

      • Anonyymi

        Sisälle tunkeutuneet äärioikeiston terroristit kantoivat mukanaan pommeja, polttopulloja, aseita jne. Jos terroristit olisivat päässeet senaattoreiden luokse olisi verilöyly alkanut ja pommit räjähdellä. Onneksi poliisi pystyi estämään terroristien pääsyn senaattoreiden luokse. Senaattorit evakuoitiin pikaisesti ennenkuin pommeja kuljettaneet terroristit pääsivät istuntosaliin. Pahimmillaan olivat jo viereisessä huoneessa jossa vaihdettiin laukauksia.


      • Anonyymi

        Jos ruvetaan jossittelemaan sillä, mitä kaikkea olisi voinut sattua, jos terroristeilla olisi ollut (enemmän) aseita ja he olisivat ryöstäneet niitä poliiseilta lisää, niin uhreja saadaan helposti useita kymmeniä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ruvetaan jossittelemaan sillä, mitä kaikkea olisi voinut sattua, jos terroristeilla olisi ollut (enemmän) aseita ja he olisivat ryöstäneet niitä poliiseilta lisää, niin uhreja saadaan helposti useita kymmeniä.

        Jo nyt tuli riittävästi vahinkoja. Tuomioita tullaan antamaan yhteensä yli 1000 vuotta. Moni saa 20 v. Ja seuraavia yrittäjiä varmasti ammutaan heti, vaikka heillä olisi suojaväri ja he kuuluisivat "puolueeseen".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ruvetaan jossittelemaan sillä, mitä kaikkea olisi voinut sattua, jos terroristeilla olisi ollut (enemmän) aseita ja he olisivat ryöstäneet niitä poliiseilta lisää, niin uhreja saadaan helposti useita kymmeniä.

        Terroristeilla oli pommeja ja polttopulloja. Miksi eivät niitä tällä kertaa olisi käyttäneet?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sisälle tunkeutuneet äärioikeiston terroristit kantoivat mukanaan pommeja, polttopulloja, aseita jne. Jos terroristit olisivat päässeet senaattoreiden luokse olisi verilöyly alkanut ja pommit räjähdellä. Onneksi poliisi pystyi estämään terroristien pääsyn senaattoreiden luokse. Senaattorit evakuoitiin pikaisesti ennenkuin pommeja kuljettaneet terroristit pääsivät istuntosaliin. Pahimmillaan olivat jo viereisessä huoneessa jossa vaihdettiin laukauksia.

        Tietokoneita sieltä kannettiin repuissa ulos.


    • Anonyymi

      Tuo Trumpin heristelemä musta nyrkki/nahkahansikas tuo mieleen natsit. Viesti sekin, joka viittaa väkivaltaan. Hän olisi varmasti mieluusti pukeutunut koreaan asepukuun koppalakkeineen.

    • Anonyymi

      Saatanan Usa raukat ettei saa Trumpilta hengen !!!

    • Anonyymi

      Hyökkäys oli ensisijasesti tarkokoitus tuhota äänilipukteet se on fakta.

      • Anonyymi

        Olitko mukana, vai mistä tiedät?

        Nettikeskusteluissa oli aikaisemmin viestiä että väärämieliset senaattit saavat maksaa.


    • Anonyymi

      Tämä oli vain yksi sadoista Loser Trumpin suunnittelemista ja toteuttamista kostoiskuista.

      Aivan samalla tavalla hän toimi kiinteistöbisneksessä. Sai tosin turpiinsa, sillä suuri osa vastustajistakin oli rikollisia.

    • Anonyymi

      Muutaman vuoden päästä julkaistaan elokuva, jossa näytetään ketkä kaikki seurasivat kongressitalon valtausta suorissa TV-lähetyksissä ja ketkä kaikki loukkuun jääneet edustajat pyysivät apua soittamalla tuntemilleen johtavissa asemissa oleville henkilöille.

      Kuva kääntyy aina välillä hymyilevään Trumpiin, joka kieltää kansalliskaartia lähtemästä apuun vahingoittamaan hänen viattomia opetuslapsiaan.

      Kaikesta löytyy rajattomasti videomateriaalia. Suuri osa on tietysti salaista, mutta kaikkea voidaan käyttää oikeudessa.

    • Anonyymi

      Oletteko huomanneet, ettei kukaan viranomainen sanallakaan mainitse Trumpin osuutta terroritapahtumaan?

      Kaikki syytökset tullaan säästämän tuleviin oikeudenkäynteihin.

    • Anonyymi

      Trumpin syytesuoja on lopuillaan

      • Anonyymi

        Käytännössä ei ole mitään syytesuojaa, koska presidentti voidaan koska vain erottaa. Ja jatkaa sitten rikosten käsittelyä oikeudessa. Eikä kukaan oikeasti estäisi oikeusministeriötä tutkimasta ja syyttämästä myös istuvaa presidenttiä. Typerää ja epärehellistä vedota joihin vanhoihin käytäntöihin tai tapoihin. Paljon korjattavaa.


    • Anonyymi

      Mitähän olisi tapahtunut, jos Trump olisi pystynyt viivyttämään vielä mutamalla tunnilla kansalliskaartin tuloa apuun? Poliisipäälliköt estivät omilla toimillaan lähettämästä lisää poliiseja paikalle. Liian vaarallisesta sekä poliiseille että terroristeille ja ulos jääneille mielenosoittajille.

      • Anonyymi

        Äärioikeiston terroristit olisivat alkaneet käyttämään mukanatuomiaan pommejaan ja polttopulloja. Senaattoreiden verilöyly olisi edennyt suunnitelmien mukaan. Ja puhuttaisiin sadoista kuolleista.


    • Anonyymi

      Oletteko nähneet videoita kongressitalon valtauksesta. Poliisit seisovat kunniavartiossa kuin suomen sotilaat 2015 Torniossa, kun mielenosoittajat astelevat avoimista ovista sisään

      • Anonyymi

        Onneksi kongressin poliisissa oli myös isänmaallisia poliiseja jotka valansa mukaan yrittivät suojella demokratiaa, isänmaataan. He estivät äärioikeiston terroristien hyökkäyksen, verilöylyn Amerikan kansan valitsemia senaatteja vastaan.


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Koko tapahtuman laajuus ja vakavuus ei ole vieläkään selvinnyt. Miten ihmeessä pystytiin elinimoimaan kaikki turvajärjestelyt ja estämään yksittäisiä poliiseja aloittamasta ammuskelua jossakin päin valtavaa kongressitaloa. Poliiseja ja aseistettuja vartioitahan oli paikalla useista eri organisaatioista. Eivät he kaikki voi olla Trumpin aivopestyjä kannattajia.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Toivottavasti saavat oikein helvetillisen pitkät tuomiot.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti saavat oikein helvetillisen pitkät tuomiot.

        Toivottavasti kakkua riittää myös kapinajohtaja Trumpille, syyte varmaan tulee heti sen jälkeen kun syytesuoja poistuu. Parempi lopettaa tuollaiset kapinat kovilla tuomioilla ja siten estää tulevat kapinat. Jos Trumppi ei kakulla selviäkkään niin hänestä saattaa tulla USA:n ensimmäinen sähkötuoliin istuva persidentti.


    • Anonyymi

      Vain osa tapahtumista näkyy videoilla. Suurin osa väkivallasta ei näy. Tietoja annetaan julkisuuteen tarkoituksellisen hitaasti.

      • Anonyymi

        Ja paljon pahempaa olisi tarkoitus tehdä ihan vaan Trumpin viihdyttämiseksi.


    • Anonyymi

      Kenraali McInerney sanoo, että MAGA-joukko ei suorittanut rynnäkköä kongressirakennukseen valtaustarkoituksessa vaan seurasi provokaattoreita, joiden hän sanoi olevan Antifaa.

      Antifaan oli kuitenkin soluttautunut salaisen palvelun agentteja, jotka veivät parisen kymmentä läppäriä, joista yksi kuului Nancy Pelosille. Juuri siitä syystä Pelosilla on kiire hoitaa Trump äkkiä tieltä keinolla millä hyvänsä. Tämä selitys on sikäli elegantti, että se selittää, miksi väenpaljous päästettiin kongressirakennukseen sisälle, ja ennen kaikkea, minkä takia sen annettiin poistua, vaikka oli tiedossa, että tietokoneita oli varastettu.

      Selityksen kannalta ei ole väliä sillä, oliko Capitolin poliisi Antifan puolella vai salaisen palvelun puolella, sillä salainen palvelu oli Antifan sisällä.

      McInerneyn selitys on elegantti myös sikäli, että hänen väitteensä Hammerista ja Scorecardista on niin laaja, että hän sai videolla sovitettua siihen myös viimeaikaiset puheet Leonardosta ja Roomasta käsin harjoitetusta vaalipetoksesta.

      Kenraali pitää kuitenkin kiinni siitä, että Hammer ja Scorecard on välttämätön kaikkien petostoimien yhteensovittamiseen. Hän sanoi myös, että FBI:n entinen johtaja James Comey oli myynyt ne Kiinalle, mistä käsin tuo yhteensovittaminen tapahtui.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Trumpin ohjeet ja käskyt ja neuvot ja olivat pääsyy sihen, ettei kukaan muukaan aluksi uskaltanut antaa lupaa kansalliskaartin mukana oloon. Äärimmäisen sairasta! Tuleeko jotenkin mieleen Venäjä?

      • Anonyymi

        Jatkossa kukaan ei tottele Trumpin käskyjä, ellei niitä anneta kirjallisesti ja kolmena kappaleena. Muille vain nauretaan ja jätetään toteuttamatta.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6043
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3821
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      245
      2151
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1850
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1299
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1266
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      303
      1065
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      939
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe