Aihe

Rokotukset edenneet hyvin

Anonyymi

Marinin hallitus on onnistunut rokotuksissa aivan samaan tahtiin kuin muukin Eurooppa.

Ei ole Marinin vika jos rokotettavat ovat joskus lomalla tai on sattunut kohdalle pyhäpäiviä. Suunnittelustakin valittavat vain yksityiset yhtiöt, jotka aivan oikein onkin pidetty poissa apajilta voittoa hädällä tekemästä.

Marinin arvostelu tässä tilanteessa on rintamakarkuruutta ja niljakasta politikointia.

124

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä se on pääministerin (Sannan) vika. Hänellä on ohjat. Nyt kuulemme joka päivä uuden selityksen.

      Annosten määrään nähden, Suomi on lännen hitain.
      Israel on nopein ja tehokkain. 9 miljoona ihmistä on rokotettu maaliskuun aikana. Jos tahti ei nouse selvästi, niin Suomi jää alle 200 000. Nohinek kehui että lähiviikkoina voidaan päästä "JOPA 20 000 VIIKKOVAUHTIIN". Tämä ei ole mitään. Tällä vauhdilla rokotuksiin menee 11 vuotta. PUUAAAHHHHH

      On myös lupailtu että kaikki on rokotettu kesään mennessä. HUUTONAURUA

      Sannan koko touhu on järkyttävää.

      • Anonyymi

        Saksassa on hidasta. Alankomaissa ei ole edes aloitettu jne. Älä nyt pötyä (valeuutisia) kirjoittele.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saksassa on hidasta. Alankomaissa ei ole edes aloitettu jne. Älä nyt pötyä (valeuutisia) kirjoittele.

        Saksassa ja Alankomaissa hallitus on melkoisen kovistelun kohteena siitä syystä, että rokotustoiminnan aloituksessa on sössitty pahasti. Suomessa on ihmisiä, joiden mielestä hallitusta ei saisi kirittää, vaan pitäisi vain hymyillä ja taputtaa hallitukselle kuin Kimin dynastialle Pohjois-Koreassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saksassa on hidasta. Alankomaissa ei ole edes aloitettu jne. Älä nyt pötyä (valeuutisia) kirjoittele.

        Nämä palstalla riehuvat äärioikeistotrollit luulevat ihmisten uskovan kaikkea lapsellista propagandaa.

      • Anonyymi

        Israelin valtio omistaa lääketehtaan, joka on kehittänyt korona-rokotetta, sen takia Israel sai rokotteet ensimmäisinä.

        Siitähän ei ole luotettavaa tietoa, että torjuuko se rokote korotetta vai aiheuttaako ihmisille jälkitauteja tai jopa ennenaikaisia kuolemia.

      • Anonyymi

        Mitä te valitatte? Terveydenhoitoa pitää olla, rokotuksia pitää olla, rajoituksia pitää olla, mutta mikään ei saa maksaa mitään, ei vaikuttaa mitään mihinkään!
        Israel maksoi rokotteista enemmän, että sai haluamansa.
        Muistakaapa mitä ja miten Isreal toimi kun itse olette vallan kahvassa ja ruorissa kiinni!

        Jotkut valittavat aina, joka päivä jostain, elämä on sellaista joillakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saksassa on hidasta. Alankomaissa ei ole edes aloitettu jne. Älä nyt pötyä (valeuutisia) kirjoittele.

        Suomeen tulleista (10000) ensimmäisistä rokotteista osa meni roskiin - kun täytenä yllätyksenä tuli osan henkilökuntaa olleen vapaalla ;) Kuvastaa järjen juoksua kun pullossa on rokotetta 7 annokseen otetaan vain 5 kuten vähintään kerrotaan sisältävän ja loput roskiin.
        THL ihminen piti tavoitteena ! 20000 rokotteen VIIKKO vauhtia ! = 11.5v kuluttua kaikki Suomalaiset rokotettu ! Vertailuna - israel rokottaa 120000 PÄIVÄSSÄ

        Pitääkö hallituksen tietää joistain henkilökunnan vapaista muka? Voi helvetti teitä pässejä!

        Israelissa yli 16-vuotiaat saadaan suunnitelmien mukaan rokotetuksi vuoden 2021, eli kuluvan vuoden, maaliskuun loppuun mennessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitääkö hallituksen tietää joistain henkilökunnan vapaista muka? Voi helvetti teitä pässejä!

        Mistä sinä nyt tuollaisen kysymyksen keksit? En ole vihervasemmistolainen, joten en lähden kilpailemaan solvauksilla. Halutessasi voit keksiä sellaisen itse ja kohdistaa itseesi, mikäli sellainen edistää ihannoimaasi kulttuuria.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotkut valittavat aina, joka päivä jostain, elämä on sellaista joillakin.

        Ylensä tyhmät ovat onnellisia. He eivät valita mistään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä palstalla riehuvat äärioikeistotrollit luulevat ihmisten uskovan kaikkea lapsellista propagandaa.

        Mitä "lapsellista propakandaa" ? THL TAVOITE oli rokottaa 20000 Suomalaista VIIKOssa ? Tuolla tahdilla ei kaikki ole 2020 luvulla rokotettu. Hoitajien lomat ja vapaapäivät "Yllätti" rokottajat - tämä kuvastaa tasoa missä suunnittelu rokotteiden jakamisesta menee.
        Noista ensimmäisistä rokotteista osa meni pilalle kun lähetettiin niitä takaisin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitääkö hallituksen tietää joistain henkilökunnan vapaista muka? Voi helvetti teitä pässejä!

        Ai hallitus hoitaakin nämä rokotteiden lähettämisen "pitäisikö hallituksen tietää jostain henkilökunnan vapaista" - pässi juu oot

    • Anonyymi

      Sanna ei ole tehtävien tasalla. Monenko ihmisen pitää vielä kuolla ja monenko yrityksen pitää vielä kaatua, Sannan takia

      • Anonyymi

        Etkö muuhun pysty, kuin päättömään ja lapselliseen vääristelyyn`?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö muuhun pysty, kuin päättömään ja lapselliseen vääristelyyn`?

        Mikä tuossa viestissä oli "päätöntä ja lapsellista vääristelyä"? Perustele.

    • Anonyymi

      Miksi pitää verrata EU maihin? Israeliin meitä pitää verrata.

    • Anonyymi

      Tilastojen mukaan, Suomi on 19 sijalla EU:ssa. Minun mielestä tämä on hyvin huono sijoitus.

    • Anonyymi

      Jussi Pesonen ei kanna yhteiskuntavastuuta, sitähän Marin vaatii muilta paitsi hallitukselta. Koronavirus yllätti hallituksen, suojavälinepula yllätti, rokotusten hitaus ylätti, mutta verovarojen jakaminen ulkomaille ei yllättänyt.

    • Anonyymi

      Tällaisessa tilanteessa pääministeri ansaitsee kaikkien fiksujen ihmisten tuen ja ei yhdenkään räkänokan arvostelua. Hyvä Sanna! Älä välitä noista typeryksistä. Ovat vain kateellisia.

      • Anonyymi

        Tällaisessa tilanteessa ministerit tarvitsevat kirittäjiä. Ymmärrän kyllä huolesi, kun olet miniteri Marinin lähipiiriä. Ehkä yrität jopa saada ministeri Marinin näkemään, että olisit onnistunut paremmin kuin oletkaan. Tuota viittausta kateellisuuteen en ymmärrä ollenkaan tässä yhteydessä. Voitko kertoa, mihin viittaat sillä?

        Kateus pursuaa.

    • Anonyymi

      Suomen rokotustahtia kannattaa verrata Tanskaan, väkoluku Suomen luokkaa.
      Suomen lisäksi ensimmäiset rokotelastit tulivat tapaninpäivän aamuna myös Tanskaan.
      Tanskan hoivakotien asukkaat on rokotettu koronaa vastaan sunnuntaihin mennessä
      Tanska aloitti koronarokotukset muun Euroopan tavoin 27. joulukuuta.
      4. tammikuuta mennessä 0,81 prosenttia väestöstä oli saanut ensimmäisen annoksen Pfizerin ja BioNTechin rokotetta.
      Tanskassa oli annettu 46 975 rokotusta, eli Suomessa vastaava määrä oli 3 604 rokotettua.

      • Anonyymi

        Ei se hallituksesta riipu, ei Tanskan eikä Suomen.

      • Anonyymi

        Turha maita on keskenään verrata tässä vaiheessa. Ne saavat rokotteita eri tahtiin ja niillä on erilaiset sopimukset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turha maita on keskenään verrata tässä vaiheessa. Ne saavat rokotteita eri tahtiin ja niillä on erilaiset sopimukset.

        Niinhän se on, erilaiset lähtökohdat ja logistiikka yms. vertailu on hedelmätöntä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän se on, erilaiset lähtökohdat ja logistiikka yms. vertailu on hedelmätöntä.

        Toisessa maassa homma toimii, toisessa ei

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toisessa maassa homma toimii, toisessa ei

        Mutta kenen vika?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kenen vika?

        Toisessa on suunnitelma, resursointi sekä seuranta.
        Toisessa ei. Tekemistä on monella tasolla, selkeästi Suomessa toiminta ei tunnu toimivan oikein millään tasolla. Tähän palstaan liittyen poliittiset vastuunkantajat ovat loistaneet poissaolollaan. Varhila ei kykene johtamaan ministeriötä, toisaalta hän on kuitenkin puolueen palkkiovirassa eikä historian opiskelu anna pohjaa vaativalle tilannejohtamiselle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turha maita on keskenään verrata tässä vaiheessa. Ne saavat rokotteita eri tahtiin ja niillä on erilaiset sopimukset.

        Satuilet.
        Suomi ja Tanska saivat rokotteet samana päivänä. ja rokotukset aloitettiin, kummassakin maassa, samana päivänä 27. joulukuuta.
        Suoni sai 50 000 annosta joista viime viikolla oli käytetty vain 8000. Puolet annoksista ”takavarikoitiin”.
        Tanskassa rokotustahti on ollut n .15 kertainen Suomeen verrattuna

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turha maita on keskenään verrata tässä vaiheessa. Ne saavat rokotteita eri tahtiin ja niillä on erilaiset sopimukset.

        Suomea ei ole nyt jarruttanut rokotteiden saaminen, vaan rokotustahti. On hyvä verrata maita keskenään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän se on, erilaiset lähtökohdat ja logistiikka yms. vertailu on hedelmätöntä.

        Mitkä lähtökohdat? Mitä sellaisia lähtökohtia nyt on, minkä vuoksi Suomi ei pysy edes Tanskan tahdissa? Mitä logistiikassa on sellaista, mitä ei olisi voinut saada kuntoon Suomessa puolessa vuodessa?

    • Anonyymi

      Meidän ei pidä ottaa mallia, siitä mitä muualla tehdään. Nyt on tarkoitus rokottaa koko Suomi. Tällä nykyisellä vauhdilla se ei onnistu. Vauhti pitäisi olla 100 kertainen. Jokainen vetkuttelupäivä lykkää saavutetaan tavoitetta.

      Jokin mättää koko touhussa. Huijataanko meitä? On puhuttu että voidaan päästä jopa 20000 viikkovauhtiin rokotuksissa. Tämä on aivan liian vähän. 20000 viikko vauhdilla noin 1/5 on rokotettu vuoden sisällä. Mä en usko koko rokotus projektiin, mitä meille on kerrottu.

    • Anonyymi

      Suomi on vasta 28 EU:ssa
      Ruotsi sijalla 16.
      Marin hallituksen toiminta on surkeaa.

    • Anonyymi

      Nyt ei edes tiedetä ketkä on rokotettu,
      merkinnät täysin sekaisin,
      vaikka rokotettuja on vasta todella vähän.

    • Anonyymi

      Alussa päästettiin lentokentiltä ihmiset levittämään koronaa pitkin maata,
      sitten ei ollut maskeja ja hallitus väitti ettei maskeista ole hyötyä
      ja nyt menee rokotukset täysin pieleen.
      Kaikki mitä Marinin vasemmistohallitus on tehnyt, niin on mennyt täysin pieleen.

      • Anonyymi

        Ei ihan kaikki.
        Marin on kyennyt lukemaan tilannekatsauksia h i t a a s t i.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ihan kaikki.
        Marin on kyennyt lukemaan tilannekatsauksia h i t a a s t i.

        Jopa niin hitaasti, että yhdyssanojen sanat ovat repeytyneet toisistaan irti. Se vaatii jo harjoittelua ja keskittymistä.

    • Anonyymi

      Sata = 100 ihmistä saa ensimmäisen rokotteen ensi viikolla Raumalla.
      2600 rokotetaan vuodessa. Raumalla asukkaita 39.000
      eli menee 15 vuotta kun kaikki rokotettu.
      Vasemmistohallitus ja pääministeri Marin ovat vastuussa.

    • Anonyymi

      Miten ihmeessä Marin voisi olla vastuussa? Ei hän anna rokotuksia.

      • Anonyymi

        Sipilän syy

      • Anonyymi

        Eikä edes edistä rokotusten antamista.
        Voisi sanoa että Marin vähintään alentuneesti syyntakeinen tai jopa kokonaan syyntakeinen.
        Sitä intersektionaalinen feminismi on, vastuutonta rasismia.

        Naurettavaa ja säälittävää propvoilua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naurettavaa ja säälittävää propvoilua.

        Mikä kohta oli väärin? Jos himoaa valtaa niin pitäisi olla myös kyky kantaa vastuuta.
        Se että luikitaan piiloon ei oikein anna parasta kuvaa. Täällä puolustellaan epäonnistumista sillä että joku toinenkin on epäonnistunut, siis oikeasti ryhtiä..

      • Anonyymi

        Rokotusten antajat ei määrää ketä rokotetaan ja milloin.
        Marin johtaa hallitusta joka johtaa THL:ta joka määrää rokotustahdin.
        On määrätty, että kaikki lomalla olevat hoitajat on rokotettava ennenkuin muita saa rokottaa. Tiedostot ovat sekaisin, ei tiedetä missä nämä hoitajat lomailee. Eikä tiedetä edes sitä ketkä lomallaolijoista on jo rokotettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä edes edistä rokotusten antamista.
        Voisi sanoa että Marin vähintään alentuneesti syyntakeinen tai jopa kokonaan syyntakeinen.
        Sitä intersektionaalinen feminismi on, vastuutonta rasismia.

        Tarkoitat syyntakeeton? Syyntakeeton ei ole vastuussa tekemisestään, yleensä teljetään pakkohoitoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokotusten antajat ei määrää ketä rokotetaan ja milloin.
        Marin johtaa hallitusta joka johtaa THL:ta joka määrää rokotustahdin.
        On määrätty, että kaikki lomalla olevat hoitajat on rokotettava ennenkuin muita saa rokottaa. Tiedostot ovat sekaisin, ei tiedetä missä nämä hoitajat lomailee. Eikä tiedetä edes sitä ketkä lomallaolijoista on jo rokotettu.

        Onko tuo sisäpiiritietoa, vai onko tuosta jossain kerrottu jo julkisuudessa?

    • Anonyymi

      Minkä sille mahtaa. Ei ole Marinin vika jos järjestelmä on sekaisin ja vastuulliset eivät saa mitään aikaan.

      • Anonyymi

        Eipä tietenkään ole Marinin vika, kun ei tee mitään niin ei tee virheitä.
        Muutenkin hallitus on lanseerannut tekemistensä pääteemaksi ajopuu-teoria. Katsotaan mihin aikanaan joudutaan..

      • Anonyymi

        Nimenomaan on viimekädessä Marinin vika, jos järjestelmä on sekaisin ja muut vastuulliset eivät saa mitään aikaan. Hänen pitäisi olla johtaja, mutta hänellä ei ole johtamiskykyä tai -ymmärrystä tai ehkä ei kumpaakaan.

    • Anonyymi

      Järestelmä on sekaisin koska hallitus tekee politiikkaa ja yhteiskuntavastuuta vaaditaan UPM:n Jussi Pesoselta, huolimatta ettei Pesosen palkkatuloa makseta verovaroista kuten Marinin.
      Saako misterit avustajalaumoineen palkat EU:lta vaiko isisiltä?
      Ranskan presidentti otti voimakkaasti kantaa rokotusten hitauteen, Suomessa paheksutaan jos presidentti huolestuu kansalaisten terveydestä.
      USA:n tapahtumia käytetään hyväksi syyllistämällä persuja. Äärioikeisto ei ole tappanut lähes 600 suomalaista, vaan korona,paljonko lisäkuolemia tarvitaan että Suomesta löytyisi yhteiskuntavastuuta rokotusten tehostamiseen.

    • Anonyymi

      Jos presidentti ei olisi sotkeutunut asioihin, niin Marin olisi kyllä hoitanut asiat täysin moitteetta. Ongelmat ovat Saukon syytä.

      • Anonyymi

        Kuka tai mikä on tuo Sauko? Itsestäsikö kirjoitat?

    • Anonyymi

      Myös yksityiset terveysalan yritykset ovat hämmentäneet soppaa ja osaltaan syyllisiä.

      • Anonyymi

        Kiurun ideologian mukaan sotkemiseen hoitaa vain julkinen terveydenhuolto demari-ohjauksessa. No korona-testejä tutkitaan enemmän yksityisellä kun toiminta on nopeampaa, tarkempaa ja halvempaa.

    • Anonyymi

      Epäonnistumisia on ollut myös alueilla. Yksilöinä ja ryhminä.

      • Anonyymi

        Vaikea sanoa, ei ole suunnitelmaa jonka edistymistä voisi seurata ja toimintaa parantaa epäkohtia kohdatessa. Tämä on vähän sama juttu kuin paperimies johtaisi vaikka UPM:ää, katastrofihan se olisi.

    • Anonyymi

      Eikä vähäisimpänä, vielä on mainittava oppositio. Koko ajan vain räksyttämässä js työrauhaa sotkemassa. Varmasti on osaltaan ollut hämmentämässä ja suurta haittaa aiheuttamassa.

      • Anonyymi

        Oppositio kirittää, kun hallitus ei viitsi tai osaa hoitaa hommiaan, vaikka ihmisiä kuolee ja sairastuu jatkuvasti. Nykyiset hallituksen ministerit olivat ihan niitä pahimman pään räksyttäjiä viime eduskuntakaudella. Siksi vihervasemmisto heidät ministereiksi valitsikin. Kaksoisstandardi käytössä tässäkin asiassa sinulla.

    • Anonyymi

      Että ihan turha syyttää Marinia tai hallitusta. He ovat historiallisen vaikeassa tilanteessa tehneet aivan loistavaa työtä. Etenkin Sanna Marin!

      • Anonyymi

        Hallitus ei ole tehnyt virheitä. Eivätkä oikeastaan mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus ei ole tehnyt virheitä. Eivätkä oikeastaan mitään.

        Historiallisen vaikea tilanne on kyllä aika paksua tuubaa, suomella on ollut lukuisia huomattavan vaarallisia ja koko kansakuntaa uhkaavia kriisejä. Ensimmäisen tulevat toki sosialismin aiheuttamat kriisit sotien muodossa.

      • Anonyymi

        Nimenomaan on syytä syytää Marinia ja hallitusta. Historiallisen vaikeassa tilanteessa tarvittaisiin toimintakykyinen hallitus, eikä mitään huulipunahallitusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan on syytä syytää Marinia ja hallitusta. Historiallisen vaikeassa tilanteessa tarvittaisiin toimintakykyinen hallitus, eikä mitään huulipunahallitusta.

        Huulipunahallitus on syrjivä nimi, tilalle esim haarahallitus?

    • Anonyymi

      Sanna Marin on marinoinut persut ja pistänyt persut poskeensa...!

      • Anonyymi

        Eipä ihme, että Perussuomalaisten kannatus huomattavasti korkeampi kuin Marinin johtaman SDP:n.

    • Anonyymi

      Marinin vasemmistohallitus on epäonnistunut.
      Ensin päästettiin ihmiset lentokentiltä levittämään koronaa pitkin maata,
      ei ollut maskeja ja hallitus vielä väitti ettei maskeista ole hyötyä
      ja nyt menee rokotukset pieleen. Aluksi laitettiin osa vähistä rokotteista syrjään
      eikä rokotettu ihmisiä ja nyt ei tiedetä ketä on rokotettu.

    • Anonyymi

      Marin on hurmaava ja kansainvälisesti erittäin arvostettu huippupoliitikko. Kateelliset pyrkivät vain panettelemaan. Marinin hallitus on parasta mitä meille on ikinä tapahtunut. Onneksi hän johtaa maata tässä Suomea kohdanneessa nykyaikojen kaikkien aikojen pahimmassa kriisissä.

      • Anonyymi

        Selvästi pelkkää kateutta kun omalla puolueella ei ole johtohahmoa, joka veisi asioita ja puoluetta menestykseen.

      • Anonyymi

        Huh miten olisi käynyt jos Marin olisi ollut johdossa itäinen naapuri ampui Mainilan laukaukset. Tai kun ääri-demarit aloittelivat vallankumoustaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huh miten olisi käynyt jos Marin olisi ollut johdossa itäinen naapuri ampui Mainilan laukaukset. Tai kun ääri-demarit aloittelivat vallankumoustaan.

        Jaa-a, normaali ”pääsymaksu” Neuvostoliiton huomaan oli 10% kansasta. Siis ihan normi teloituksia. Bonuksena saman verran leireilemään saaristoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa-a, normaali ”pääsymaksu” Neuvostoliiton huomaan oli 10% kansasta. Siis ihan normi teloituksia. Bonuksena saman verran leireilemään saaristoon.

        Mitä tuo suomalaisille kuuluu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tuo suomalaisille kuuluu?

        Taisi olla arvelu miten olisi käynyt jos Marin olisi ollut samassa asemassa sotien aikaan.
        Eiköhän siinä olisi huonommin käynyt.

      • Anonyymi

        On erittäin vasemmistolaista ja typerää retoriikkaa tuo kateellisuudesta puhuminen kun on itse töpännyt. En ole tässäkään keskustelussa havainnut minkäänlaista kateutta sellaisilta, jotka yrittävät hoputtaa hallitusta hoitamaan sille uskotun tehtävän.

    • Anonyymi

      Eipä ole purkkeja paketeissa kun taltiointi ohjelmistot eivät pelaa niin ei voi rokottaa et sillai ?

      • Anonyymi

        Mitä horiset.

    • Anonyymi

      Rokotusvauhti on vertailuissa maailman hitain. Annoksia on, joten turha vetoa, ettei olisi.

    • Anonyymi

      12.1.2021 kyllä oikein hatusta pitää ottaa kiinni kun Suomessa hallituksen siunauksella vai olisiko toimesta häslätään.

      Aina voi puolustella ettei hallituksen poliitikot rokota, ei kyse ole siitä vaan vastuusta ja viimekädessä se esimiesjoka sanoo viimeisen sanan on vastuussa.

      Sillä mm ministerien palkkioitakin perustellaan että kantavat vastuuta muutenhan sitä voisi pitää viikko- vai pitäisikö tässä tapauksessa puhua kuukausiraha, käytös kyllä joskus puoltaa tuota jälkimmäistä jota myös jälkikasvulle viikottain jaetaan.

      Perhe- ja peruspalveluministeri toimialaan kuuluu mm
      -terveyspalvelut
      -potilasturvallisuus
      -terveydenhuoltolain mukaiseen ja julkisesti rahoitettuun lääkehoitoon liittyvät kysymykset sekä tähän liittyvä lääkehuolto
      -tartuntatautien torjunta
      -kansallinen rokotusohjelma ja rokotehankinnat
      -tartuntatautilain mukaan ja asiakasmaksulain perusteella maksuttomat hoidot

      Rokotukset ovat edenneet Ruotsissa ja Tanskassa selvästi Suomea vauhdikkaammin.

      Ruotsissa noin 80 000 ihmistä oli saanut koronarokotteen sunnuntaihin mennessä, kertoo kansanterveysvirasto Folkhälsomyndigheten. Virasto katsoo, että rokotettuja on todennäköisesti enemmän, sillä kolmen alueen hallinnot eivät ole vielä raportoineet viikolla 1 rokotettujen lukumäärää.

      Tanskassa on rokotettu jo 115 932 ihmistä, kertoo maan tartuntatautivirasto Statens Serum Institut (SSI)

      Suomessa rokoteannoksia oli jaettu noin 20 000 viime perjantaihin mennessä.

      • Anonyymi

        Jos ei ole saatu rokotetta, niin minkäs teet? Ei ministeri niitä voi repiä ilmasta eikä puusta omin käsin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei ole saatu rokotetta, niin minkäs teet? Ei ministeri niitä voi repiä ilmasta eikä puusta omin käsin!

        Toisilla mailla on rokotetta eli saatavuus ei ole ongelma.
        Ongelma on se että poliittinen johto kuka on neuvotteluissa mukana on linjannut että kansallinen ja kansalaisten etu ei ole Suomelle tärkeä.

        Vai ei muka suomalaiset pidä suomalaisten puolta? Älä viitsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei ole saatu rokotetta, niin minkäs teet? Ei ministeri niitä voi repiä ilmasta eikä puusta omin käsin!

        rokotteet 5.1. 2021

        Suomi hankkii rokotteensa yhdessä EU:n kanssa. Rokotteiden valmistaja Pfizer-BionTech ei ole kuitenkaan pystynyt toimittamaan alun perin luvattua määrää. Rokotteet toimitetaan EU-maihin suhteutettuna kunkin maan väestömäärään ja Tanskassa n.5,8milj.as Suomessa n.5,5milj.as, joten "hyvin" toimii suhteutus vaikka nyt siltä osin.

        Miksi Israel ja Britannia ovat rokottaneet kovalla tahdilla, mutta Suomessa on rokotettu vasta muutamia tuhansia ihmisiä?

        Britannia hyväksyi rokotteensa hätälupamenettelyllä. Noin miljoona brittiä on saanut rokotteen.

        Britit eivät jääneet odottamaan Euroopan lääkeviraston (EMA) päätöksiä vaan maa aloitti rokottamisen 8. joulukuuta Pfizer-Biontechin koronarokotteella.

        Oxfordin yliopiston ja AstraZenecan koronarokote hyväksyttiin käyttöön Britanniassa viime viikolla.

        Israel teki sopimuksen rokotteesta jo syksyllä. Israel tuottaa lääkeyritys Pfizerille myös lääketieteellistä tietoa, joten maa on saanut erityisaseman.

        Eikö tuo toveri Tytti Tuppurainen (sdp) todennut taannoin: ”Oma kansa ensin ajattelu on vahingollista.” joten jos rokotuksia peilaa siihen hyvin ollaan europarlamentaarikon linjassa, muut ensin piikille ja sitten vasta me ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei ole saatu rokotetta, niin minkäs teet? Ei ministeri niitä voi repiä ilmasta eikä puusta omin käsin!

        Niinpä. Suomi on saanut rokotteita paljon enemmän kuin on rokotettuja.

    • Anonyymi

      Rokotuslaskurin mukaan, Suomi on maailman hitaiten hoitanut rokotuksensa.

      • Anonyymi

        Ei se hallituksen vika ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se hallituksen vika ole.

        Mille hallitus on ulkoistanut Suomen johtamisen? Oppositiolle? EU:lle? Venäjälle? Ulkoistetaanko seuraavaksi Suomen puolustus ulkoisia uhkia vastaan?

    • Anonyymi

      Rokotukset ovat edenneet oikein hyvin. Nyt pitää vain odottaa, että Sanna saa kaikki rokotettua.

      • Anonyymi

        Rokotukset ovat edenneet huonosti, vaikka ministeri Marinin lähipiiriläisenä yritätkin muuta vakuutella.

    • Anonyymi

      Rokotustahti hidastuu nyt paljon. Se ei ole Sannan syy. Sanna on tehnyt parhaansa, mutta taas hänet on petetty. Oikeat syylliset löytyvät yksityisistä voittoa tavoittelevista lääkefirmoista.

      • Anonyymi

        Ei se riitä, että ministeri Marin tekee parhaansa, vaikka sinä hänen lähipiiriläisenä yritätkin muuta vakuutella. Hänen parhaansa ei ole riittävästi.

    • Anonyymi

      Thl lupasi että ensi viikon alussa on 100000 rokotettu ja jatketaa vähintään 50000 viikko tahtia.

    • Anonyymi

      Ei ole Sannan syy, jos THL ei pysty hoitamaan tehtäväänsä.

      • Anonyymi

        Sanna on vastuussa vain että onnistuu toivomaan asioita.
        Hän esittää toiveensa h i t a a s t i.

      • Anonyymi

        Se nimenomaan on viimekädessä ministeri Marinin syy, vaikka kuinka muuta hänen lähipiiriläisenään yrität vakuutella.

    • Anonyymi

      Koronan hoito ei kuulu Marinille, vaan terveysvirkamiehille. Sitäpaitsi Marinin työtä on ideologisista syistä yritetty kampittaa, kuten Niinistö teki.

      Kaikesta huolimatta Marinin hallitus on selvinnyt loistavasti. Marinin arvostelu kriisiaikana on täysin vastuutonta. Arvosteluja kirjoittavat pitäisi jäljittää ja saattaa vastuuseen.

      • Anonyymi

        Oikeiston trollit häiriköi palstaa mollaamalla hallituksen työtä.

      • Anonyymi

        Luetteletko mitä asioita Marinin hallitus on tehnyt loistavasti, vaikka työllisyyttä edistävät toimet.

      • Anonyymi

        Näinhän sitä toimitaan mm Venäjällä/ Pohjois Koreassa/ yms sivistysvaltioissa, onneksi täällä toistaiseksi on laki joka mahdollistaa sananvapauden mutta jos kirjoittaja pitää arvostelua ei siis herjaamista tms asiana jonka takia pitäisi joutua vastuuseen niin vaikuttaa siltä että oppi on otettu jostain muualta kuin länsimaisesta demokratiasta :D

        Kannattaa pikaisesti aloittaa tutkiskelemaan kummassa elää tai siis haluaa elää, nythän joissan tapauksissa tuon lainatun kohdallakin ollaan menty rajoja hipoen eteenpäin mutta sitä se ideologia edellä saattaa aiheuttaa :D :D

        "Ketään ei voida pitää syyllisenä sellaiseen tekoon tai laiminlyöntiin, joka ei ollut lain mukaan rikos silloin kun se tehtiin. Jos jokin teko on säädetty rangaistavaksi vasta sen jälkeen, kun joku on sen jo tehnyt, ei tekijää voida tuomita syylliseksi tästä teosta. Tätä kutsutaan taannehtivan lainsäädännön kielloksi. Myöskään rikoksesta ei saa tuomita ankarampaa rangaistusta, kuin mitä rikoksen tekohetkellä on laissa määrätty."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luetteletko mitä asioita Marinin hallitus on tehnyt loistavasti, vaikka työllisyyttä edistävät toimet.

        ota itse selvää hallitusohjelmasta, jos kerran kiinnostaa, vai oletko laiska.....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ota itse selvää hallitusohjelmasta, jos kerran kiinnostaa, vai oletko laiska.....

        Olen kovasti koittanut seurailla.
        Ei ole vastaan tullut. Kiky lopetettiin, tilastokeskuksen mukaan aiheutti työllisyyden laskua. Olisiko se sitten loistavaa työtä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ota itse selvää hallitusohjelmasta, jos kerran kiinnostaa, vai oletko laiska.....

        Hallitusohjelma on jo ajat sitten heitetty saunan pesään palamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallitusohjelma on jo ajat sitten heitetty saunan pesään palamaan.

        Ei suinkaan ole, koronan takia sitä on muutettu vain.

      • Anonyymi

        Marin vastaa viimekädessä siitä, että virkamiehet hoitavan hommansa. Siihen asemaan Marin pyrki ja pääsi likaisella pelillä. Nyt hänen on sitten hoidettava ne tehtävät, jotka hänen asemaansa kuuluvat. Häntä taitaa kiinnostaa enemmän lehtien kansissa poseeraminen, puolueen puheenjohtajuus ja korkea palkka kuin pääministerin tehtävien hoitaminen.

    • Anonyymi

      Saa normaalitilanteessa arvostella, mutta nyt Suomi on pahimmassa kriisissään ja on moraalitonta arvostella Marinia millään tavalla. Hän tarvitsee työrauhan ja hallitus koko kansan jakanattoman tuen.

      • Anonyymi

        Missään 'tilanteessa' ei ole 'moraalitonta' arvostella, jos se arvostelu on asiallista, eikä öyhöttävää propagandaa tms.

      • Anonyymi

        Tämä ei ole paha kriisi verrattu vaikka sotien aikoihin tai punakapinaan.
        Arvostelua pitää antaa ja ottaa vastaan, erityisesti kun toiminta on melkoista sekoilua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä ei ole paha kriisi verrattu vaikka sotien aikoihin tai punakapinaan.
        Arvostelua pitää antaa ja ottaa vastaan, erityisesti kun toiminta on melkoista sekoilua.

        "Tytöttely" yms. ei ole arvostelua vaan typerää käytöstä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tytöttely" yms. ei ole arvostelua vaan typerää käytöstä.

        Oliko lainaamassasi kommentissa tytöttelyä?
        Kyllä keskeiset ministerit ovat onnistuneet sekoiluissaan ihan sukupuoliriippumattomasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko lainaamassasi kommentissa tytöttelyä?
        Kyllä keskeiset ministerit ovat onnistuneet sekoiluissaan ihan sukupuoliriippumattomasti.

        Ei ollut tytöttelyä tuossa, mutta palstalla on sitä kyllä nähty, ja rivien välissä jatkuvasti vähätellään hallitusta sukupuolen vuoksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ollut tytöttelyä tuossa, mutta palstalla on sitä kyllä nähty, ja rivien välissä jatkuvasti vähätellään hallitusta sukupuolen vuoksi.

        Mikä on tämän nykyisen hallituksen sukupuoli? On tämä mielenkiintoista aikaa, kun ihmisillä on satoja eri sukupuolia ja hallituksellakin on sellainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on tämän nykyisen hallituksen sukupuoli? On tämä mielenkiintoista aikaa, kun ihmisillä on satoja eri sukupuolia ja hallituksellakin on sellainen.

        Saivartelulla ei voita mitään, mut paljastaa asenteensa.

      • Anonyymi

        Suomi on ollut pahemmissakin kriiseissä ja niistä on selvitty. On moraalitonta vain sokeasti kehua pääministeriä, kun selvästi näkee, että hän ei hoida tehtäviään. On paljon pahempi pettää suomalaiset kuin tarvittaessa sanoa hieman piikikkäästikin se, mitä Marinin ja hallituksen pitäisi tehdä. Nyt ei ole se aika, kun on tärkeintä varoa, ettei pääministeri pahoita mieltään.

        Keväällä puhuttiin, että eduskunnan pitää keskittyä vain koronakriisin hoitoon ja sen lisäksi tehdä vain välttämättömät toimet. Silloin hallitus aloi edistämään aatteellista politiikkaa asioissa, joilla ei ollut mitään tekemistä koronakriisin hoidon kanssa, eikä asioiden hoitaminen ollut mitenkään välttämätöntä. Silloinkin hallituspuolueista huudettiin, että hallitus tarvitsee koko eduskunnan jakamattoman tuen, eikä näitä aatteellisia pyrkimyksiäkään olisi saanut vastastaa, koska koronakriisi oli päällä.

        Lapsellista ja perusteetonta oppositiopropagandaa, miksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapsellista ja perusteetonta oppositiopropagandaa, miksi?

        Kyllä ongelmien lakaisu maton alle ja hymistely on selkeästi ratkaisu ongelmiin.

    • Anonyymi

      Vihapuhetta.

    • Anonyymi

      Hallitus on onnistunut rokotuksissa huonosti. Onneksi oppositio on ollut kirittämässä, niin on hallituskin hiljalleen herännyt pilvilinnoistaan, johon sen sokeat kannattajat on sen nostanut.

      On viimekädessä Marinin vika, jos rokottaminen ei etene sen vuoksi, että odotetaan ihmisten palaamista lomilta rokotettavaksi tai siksi, että on sattunut kohdalle pyhäpäiviä. Hallituksella on ollut puoli vuotta aikaa järjestää asiat niin, että tuollaiset eivät haittaa.

      Marinin arvostelu tässä tilanteessa ei ole rintamakarkuruutta eikä niljakasta politikointia. Marinin sokea kehuminen nyt kun hänellä ei ole homma hallinnassa on niljakasta politikointia.

      • Anonyymi

        Ei Marin ole voinut olla vahtimassa, että lomalla olevia olisi rokotettu eikä se ole hänen tehtävänsä. Se kuuluu paljon alemman tason viskaaleille kuten esimerkiksi osastonhoitajille ja ylihoitajille, jotka pitävät lomakirjanpitoa. Jotakin rajaa ja järkeä pääministerin arvostelussa pitäisi olla.

        Marinilla on tärkeämpää tehtävää kun säätää julkisuuskuvaansa ja rikkoo julkisuuslakia

    • Anonyymi

      THL lupaili että 100000 on rokotettu nyt alkuviikosta.
      Toteuma näyttää olevan että 100000 annosta on ”jossain”.
      Se näyttää hyvältä että muutamat ovat saaneet vahvistuspistoksen.

      • Anonyymi

        Rokotukset etenevät kyllä hitaasti. Edelleen ollaan kokonaisuudessaan tahdissa joka Israelissa olisi hoidettu aamupäivän aikana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokotukset etenevät kyllä hitaasti. Edelleen ollaan kokonaisuudessaan tahdissa joka Israelissa olisi hoidettu aamupäivän aikana.

        Jos rokotetta ei ole, niin minkäs teet....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos rokotetta ei ole, niin minkäs teet....

        Rokotteita oli viime viikolla 150000, nyt lienee tullut jo 50000 lisää. Pidetäänkö varmuusvarastona 150000 annosta nopeasti pilaantuvat lääkettä jos joku sattuisi sairastumaan?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maisa Torpan raskausuutisesta...

      Maisa Torppa ilmoitti olevansa raskaana. Yksi asia ihmetyttää ja on ihmetyttänyt aikaisemminkin: Maisa Torpan Instagramissa tykkääjissä/kommentoijiss
      Kotimaiset julkkisjuorut
      612
      29943
    2. Naisen vessakäynti suhteen alussa

      Mä olin ihastukseni kaa viettämässä viikonloppua. Eka kertaa yövyin miehen luona. Toisen yön jälkeisenä aamuna mulla meni vatsa aivan sekaisin. Oltiin
      Parisuhde
      295
      21672
    3. Liikenne topissa

      Mitäs liedenpohjassa tekeillä ku kuus kutosen liikenne katkaistu..poliisioperaatio
      Virrat
      40
      14096
    4. Maisa se jaksaa valehdella

      https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/28acb452-15ff-470d-80c3-511ad69abec0 Taas on syytön, taas on todisteita jotka jossain vaiheessa paljastaa Ma
      Kotimaiset julkkisjuorut
      355
      11043
    5. Liedenpohja

      Mikä hässäkkä siälä on päällä ??
      Virrat
      89
      8159