Geenimanipulointi

Anonyymi

Pieni pätkä koodia viruksen kautta soluun.

Tai

Koodipätkä neulalla ihmiseen.
Neula rikkoo soluja ja verisuonia ja näin Rna koodi sekoittuu rikkoontuneista soluista vuotavan DNA kanssa ja nämä pääsee solun sisään ja lisääntymään soluissa ja jättävät jälkensä myös perimään.

Ei ole turhaan ennustettu, että jotka ottivat merkin, heille tuli pahoja paiseita.

Miten sitten paiseet syntyvät?

Kun enkeli valutti maljansa aurinkoon, aurinko sai vallan paahtaa ihmisiä.
Tällä tarkoitetaan ennalta ilmoitettua tapahtumaa, kun pian auringon aktiivisuus lisääntyy ja UV säteily voimistuu.
Ihmisen dnahan ja perimään sekoittunut vieras RNA koodipätkä melanosyytissä saa aikaan lopunajan UV säteilyssä aktivoituvan vitsauksen.

Faktaa vai fiktiota?

37

61

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miksi rokote ei estä tartuntoja mutta poistaa oireet?

      Koska RNA piikkiproteiinista on tullut osa ihmisen omaa geeniä, niin immuunipuolustus ei reagoi tähän proteiiniin, sillä se on osa omaa kehoa.

      Faktaa vai fiktiota?

      • Anonyymi

        No ei mun käsittääkseni noinkaan. Yhden selityksen mukaan piikit takertuvat koukkumaisesti soluun ja siksi niillä on ns. parempi mahdollisuus tuhota solu. Rokote eliminoisi nimenomaan näiden piikkien tehon. Miten, en tiedä, en ole perehtynyt asiaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei mun käsittääkseni noinkaan. Yhden selityksen mukaan piikit takertuvat koukkumaisesti soluun ja siksi niillä on ns. parempi mahdollisuus tuhota solu. Rokote eliminoisi nimenomaan näiden piikkien tehon. Miten, en tiedä, en ole perehtynyt asiaan.

        Olet käsittänyt väärin. Koronavirusten pinnalla olevan proteiinipiikit kyllä auttavat virioneita tunkeutumaan soluun, mutta mRNA-perusteisen rokotteen idea on vain herättää immuunipuolutus teettämällä ihmisen soluille noita samoja proteiinipiikkejä. Rokote ei eliminoi noiden piikkien tehoa, vaan vain opettaa ihmisen immuunipuolustuksen tunnistamaan niitä. mRNA-menetelmällä siis laitetaan ihmisen oma proteiinientuottokoneisto tuottamaan koronaviruksen proteiinia, jotta immuunipuolustus voisi oppia reagoimaan niihin ajoissa.


      • Anonyymi

        "Miksi rokote ei estä tartuntoja mutta poistaa oireet?"

        Pitää ensin miettiä mitä tarkoittaa tartunta ja mitä tarkoittaa oire. Tartunta on sitä, että organismin elimistöön tulee patogeeneja, kuten viruksia, bakteereita tai alkueläimiä. Oire patogeenialtistuksen tapauksessa tarkoittaa sitä, että patogeenin toiminta aiheuttaa elimistön tilassa muutoksia, jotka huomataan.

        Rokotteen tarkoitus on herättää immuunipuolustus, mutta immuunipuolustus ei tarkoita sitä, että immunologiset aineet pystyisivät 100-prosenttisella varmuudella löytämään elimistöstä jokaikisen patogeenipartikkelin. Elimistöön voi siis päätyä patogeeneja, joiden määrää ja toimintaa immuunipuolutus rajoittaa niin voimakkaasti, ettei isäntäorganismi koe mitään oireita, mutta voi kuitenkin levittää elimistössä olevia patogeenipartikkeleita eteenpäin.

        "Koska RNA piikkiproteiinista on tullut osa ihmisen omaa geeniä, niin immuunipuolustus ei reagoi tähän proteiiniin, sillä se on osa omaa kehoa."

        Väärin. "RNA-piikkiproteiini" ei tarkoita mitään. Asia on niin, että rokotteessa käytetään mRNA:ta, eli lähetti-RNA:ta, jolla virukset ja eliöt koodaavat proteiineja. Koronavirus käyttää eliösolun koneistoa koodauttamaan omaa pintansa piikkiproteiinia. mRNA-pohjaisen rokotteen idea on hyödyntää tätä mekanismia saamaan solut tuottamaan tätä samaa proteiinia, jotta kehon immuunipuolustus oppisi tunnistamaan sen.

        m-RNA ei sellaisenaan ilman erillistä entsyymiä pysty siirtämään sisältämäänsä geeniainesta solun tuman DNA:han, mihin solun oma geeniaines on varastoituneena, ja mistä solu omalla m-RNA-mekanismillaan hakee tietoa omien proteiiniensa valmistamiseksi. On kyllä olemassa retroviruksia, jotka omilla entsyymeillään nimenomaan pystyvät aiheuttamaan sen, että isäntäorganismin omaan DNA:han integroituu viruksen DNA:ta, ja huomattava osa ihmisen DNA:sta onkin muinaisten retrovirusten perua.

        mRNA-rokotteessa ei kuitenkaan ole tällaisesta retrovirusilmiöstä millään tavalla kyse. Ajattele asiaa niin, että viruksen perimän käyttö tällä menetelmällä on vain tapa saada elimistö itse tuottamaan rakenne, jonka se oppii tunnistaman siltä varalta, että rakennetta päätyy virusperäisesti elimistöön. Sitten immuunijärjestelmä tuhoaa virionit.

        Immuunipuolustus ei sinänsä ota kantaa siihen mikä on omaa kehoa ja mikä ei, ja koko tämä ideahan on se, että immuunipuolustus saadaan hyökkäämään jotain sellaista vastaan, mikä onkin osa omaa kehoa. Piikkiproteiinithan kasvavat ihmisen omille soluille. Tämä tarkoittaa kuitenkin vain niitä soluja, joihin rokoteen sisältämät lipidirakkulan välityksellä soluille annetut mRNA-pätkät päätyvät. Ei ihmisen jokaisesta solusta yhtäkkiä tule koronapiikkiproteiinin omaava. Soluja on valtava määrä, ja vain osaa käytetään immuunivasteen herättämiseksi tällä tavalla.

        "Faktaa vai fiktiota?"

        Kerroin faktaa fiktiosi vastineeksi.


    • Anonyymi

      Onko rokotteen saaneille tehty UV altistus testi?
      Käykäähän rokotetut solariumissa ja ihailkaa sitten ihoanne.

      Jos iho ei tuota enää pigmenttiä suojaamaan UV säteilyltä ja tässä osassa geeniä on virhe, melanooma on varma.

      Faktaa vai fiktiota?

    • Anonyymi

      Mrna on synteettinen rna ja on fakta, että se manipuloi geenejä, ts. muuttaa niitä. Synteettinen rna voi olla myös bionanorobotti. Bionanokone osana perimää on kaikkea muuta kuin houkutteleva ajatus.

      Tässä nimenomaisessa koronarokotteessa on havaittu myös PEG- molekyylejä. Tutkimusten mukaan yli 70% ihmisistä on vasta-aineita PEG:lle. Sitä on yleisesti shampoissa, hammastahnoissa jne.

      • Anonyymi

        Morgellonin taudissa tai oudossa oireyhtymässä ihon läpi kasvaa nanoteknologiassa käytettyä kuitua. Tutkimusten mukaan Morgellonia sairastavilla on bionanorobotteja elimistössään. En nyt muista tarkkaan, voi googlettaa mm. Jan Smith morgellon, mutta tämän kyseistä tautia sairastavan sivujen mukaan ihon läpi kasvavaa nanoteknologiassa käytettävää kuitua on kapseloitu viruksiin tms.

        Todennäköisesti tuossa oireyhtymässä nanotek. kuitua koodaava nanoötökkä on osa genomia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Morgellonin taudissa tai oudossa oireyhtymässä ihon läpi kasvaa nanoteknologiassa käytettyä kuitua. Tutkimusten mukaan Morgellonia sairastavilla on bionanorobotteja elimistössään. En nyt muista tarkkaan, voi googlettaa mm. Jan Smith morgellon, mutta tämän kyseistä tautia sairastavan sivujen mukaan ihon läpi kasvavaa nanoteknologiassa käytettävää kuitua on kapseloitu viruksiin tms.

        Todennäköisesti tuossa oireyhtymässä nanotek. kuitua koodaava nanoötökkä on osa genomia.

        Morgellonin tauti on salaliittoteoria.


    • Anonyymi

      Pedon merkistä vielä.
      ilman sitä ei saa ostaa taikka myydä.
      Useissa maissa ei ole tällä hetkellä mitään asiaa kauppaan ilman maskia.
      On jo väläytelty rokotekortteja ja ilman niitä ei saisi matkustaa ja ehkäpä myöhemmin mennä minnekään yleisötilaisuuksiin taikka kauppoihin jossa voisi tartuttaa tai saada tartunnan.

      Elämme jänniä aikoja.

      • Anonyymi

        On siinä kehnon puoleinen kein; ja suoltaa turhaa hynää ja valtaa rokottajille. Melko kehnostihan se on heiltä mennyt. Tartuttaneet omat laitoksensa, ja teettäneet työn toisilla. Lopulta en koe saavani tuostakaan mitään itselleni.

        Mitä tuokin sinulle antaisi? Vai antoiko?

        -Metal Head-


      • Anonyymi

        Peto/portto on ilmeisesti Rooma ja Vatikaani, maustettuna Natolla, satanistipedofiileilla yms. viimeaikaisella rappiolla. Rooma ja Vatikaani, koska seitsemän kukkulaa ja rikkaudet sekä kansojen meret. Vatikaani on rahoittanut vaalipetosta ja tukenut Bidenin valtaannousua. Lisäksi Italian hallituksella on jotain tekemistä Usan tilanteen kanssa. Kaikenkaikkiaan aika laaja skämmi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Peto/portto on ilmeisesti Rooma ja Vatikaani, maustettuna Natolla, satanistipedofiileilla yms. viimeaikaisella rappiolla. Rooma ja Vatikaani, koska seitsemän kukkulaa ja rikkaudet sekä kansojen meret. Vatikaani on rahoittanut vaalipetosta ja tukenut Bidenin valtaannousua. Lisäksi Italian hallituksella on jotain tekemistä Usan tilanteen kanssa. Kaikenkaikkiaan aika laaja skämmi.

        Peto (Ilm. 13-14) on Bill Gates, jonka säätiö on suunnitellut COVID-19-viruksen ja sen mRNA-rokotteet, sillä pedon luku 666 on erään ihmisen (Bill Gatesin) luku. Portto (Ilm. 17) on Rooma. Samoin Babylon (Ilm. 18) on Rooma.

        "Kaikki tiet vievät Roomaan."


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Peto (Ilm. 13-14) on Bill Gates, jonka säätiö on suunnitellut COVID-19-viruksen ja sen mRNA-rokotteet, sillä pedon luku 666 on erään ihmisen (Bill Gatesin) luku. Portto (Ilm. 17) on Rooma. Samoin Babylon (Ilm. 18) on Rooma.

        "Kaikki tiet vievät Roomaan."

        Miten saat Bil Gatesista 666?


      • Anonyymi

        Onkohan paiseissa hauska sanaleikki synonyymi patti? Jos kirjoituksissa on alkuaan ollut patti ja se on käännetty paiseeksi?

        Se patti-sapatti vs. sunnuntai - Rooma?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten saat Bil Gatesista 666?

        Bill Gates perusti microsoftin ja internetin. Numerologiassa w:n luku on 6, joten WWW eli World Wildwide Web on 666.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bill Gates perusti microsoftin ja internetin. Numerologiassa w:n luku on 6, joten WWW eli World Wildwide Web on 666.

        Www on 666. Joka ei käytä nettiä ei voi ostaa eikä myydä koska pankkiasiat hoidetaan netin kautta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten saat Bil Gatesista 666?

        No mitä sillä on väliä? Jos on valmis uskomaan tuollaista potaskaa mitä tuo kertoi, on ihan sama miten mistäkin saadaan mitäkin. Kun järki loppuu ja vain mielikuvitus laukkaa, mikä vain voi olla mitä vain. Sitä ovat uskonnot, huuhaa ja useimmat salaliittoteoriat ja poliittinen ääriajattelu.


    • Anonyymi

      Mitä tulee UV-säteilyyn, niin maan magneettikentän heikkenemisestä johtuen UV-säteet läpäisevät ilmakehän suuremmassa määrin kuin normaalisti.

    • Anonyymi

      Ja paiseet voivat olla seurausta synteettisestä rna:sta ja/tai bioaseesta, mihin on koodattu eri taudinaiheuttajien sekvenssejä, kuten hiviä, jotain paisetta aiheuttavaa viruspätkää jne.

      Koronaviruksessakin on Hi-virusta ja malariasekvenssiä. Se on siis bioase, laboratoriossa tehty.

      • Anonyymi

        Paiseet liittyvät auringon nousevaan aktiivisuuteen, jonka jälkeen niita alkaa ilmaantumaan heihin, joissa on merkki.
        Sen merkin ottaa niin suuret kuin pienetkin.

        Rokote sopisi aika hyvin tähän.
        Eikä ole varmaankaan tutkittu, miten UV vaikuttaa heidän ihoonsa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paiseet liittyvät auringon nousevaan aktiivisuuteen, jonka jälkeen niita alkaa ilmaantumaan heihin, joissa on merkki.
        Sen merkin ottaa niin suuret kuin pienetkin.

        Rokote sopisi aika hyvin tähän.
        Eikä ole varmaankaan tutkittu, miten UV vaikuttaa heidän ihoonsa.

        Ei mennytkään näin, vaan:
        Malja kaadettiin maahan ja tuli paiseita niihin joissa oli merkki.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paiseet liittyvät auringon nousevaan aktiivisuuteen, jonka jälkeen niita alkaa ilmaantumaan heihin, joissa on merkki.
        Sen merkin ottaa niin suuret kuin pienetkin.

        Rokote sopisi aika hyvin tähän.
        Eikä ole varmaankaan tutkittu, miten UV vaikuttaa heidän ihoonsa.

        Rokote on kuin Troijan hevonen. Vaikka sanotaan, ettei rokotteen synteettinen rna voi siirtyä seuraavalle sukupolvelle, nuo kuitenkin muokkaavat geenejä. Ihmisen oma elimistö alkaa tuottamaan viruksen proteiinia elimistön oman proteiinin sijaan? Perinteisissä virusrokotteissa proteiini tai heikennetty virus rokotetaan suoraan elimistöön.

        https://www.google.com/amp/s/theconversation.com/amp/how-mrna-vaccines-from-pfizer-and-moderna-work-why-theyre-a-breakthrough-and-why-they-need-to-be-kept-so-cold-150238


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mennytkään näin, vaan:
        Malja kaadettiin maahan ja tuli paiseita niihin joissa oli merkki.

        Toisaalta, kuten joku tuossa aikaisemmin mainitsi, niin jos se aiheuttaisi magneettikentän heikkenemisen, niin sillä saattaisi olla vaikutus UV tasoihin.

        Ja nyt ihan hakuammuntana, jos siis maan magneettikenttä heikkenisi(maahan vuodatettu malja), miten kävisi rautaoxidin merissä ja vesistöissä?
        Voisiko se aiheuttaa merien ja vesistöjen muuttumisen kuin vereksi (meriin ja vesistöihin vuodatetut maljat)?
        Ja tietenkin kun maan magneettikenttä ei suojele auringon purkauksilta, niin alkaa tulla juuri sitä UV ym säteilyä maahan (aurinkoon vuodatettu malja).
        No aurinkomyrskyt tietysti häiritsevät digi ja sähköverkkoja, joten digitaalinen valvontasysteemi ym tietysti lakkaisi toimimasta (pedon valtaistuimelle vuodatettu malja).
        siinä on kaaosta ja pulaa vedestä, joten Turkki sulkee eufrat padon ja eufrat kuivuu.
        (eufrattiin vuodatettu malja)
        Iran tietysti lähtee liikkeelle tämän tempun takia, enkäpä kiina liittolaisena, joten siinä tulevat idän kuninkaat.
        Alkaa siis harmageddonin sota koska iran varmasti myös karkaa israelin kimppuun.
        Viimeinen malja sitten ilmaan, hmmm.
        ohjukset lentelee, ehkäpä jopa ydinohjukset, no kuitenkin pommit ym räjähtelevät ja maa järisee, säät sekaisin, ilmassa savua paineaaltoja, ionisaatiota, kuumuutta ym, tuleeko suuria rakeita ja ukkosta?
        Suuri maanjäristys tulee kun maanalainen pommi (ydinpommi?) sopivassa kohdassa räjähtää ja saa afrikan mannerlaatankin liikkeelle irtaantumaan.
        Siinä varmaan alpitkin alkavat vajoamaan, vuoret romahtelevat, maanvyöryjä ym. ja se järistys tuntuu varmasti kaukana ja voimakkaana.
        siksi saaret pakenevat.
        ja suuri ilmamassa vyöryy joka suunnalta täyttämään tuota tyhjiötä, joka syntyy vuorien ja kukkuloiden sortuessa ja maan järistessä, kuin pumpaten ali ja ylipainetta ja ilmat tuo mukanaan ne raesateet, koska ilmamassat, lämpimät, kosteat kylmät ym. törmäilevät ja näistähän sääilmiöt aiheutuvat ym.

        Olisiko asia näin "tieteellisesti" selitettynä.


    • Anonyymi

      Mielen manipulointiyrittelyt pahassa pimeän pelossa tähän liittyy;

      Tähän liittyy sekin, että Britanniassa nyt, ja syksyn kuolleisuus ei ole TIPAAKAAN KOHOLLA, jos vertaa Talveen 2017-2018. Se tulee esille Euromomon Z-käyrästä, sivustolla Pooled Deaths. Mitään tarvetta rokottaa koko kansaa ei ole, mutta kun on Fear Of The Dark!

      Pimeän pelko,

      Pimeän pelko; Sairaalat ja henkilökunta, hoitajat koronassa levittämässä sitä viattomiin potilaisiin; New York, Kauhujen sairaala Italiassa; Ruotsin sairaalat; Tampereen Rauhanniemen geriatrinen sairaala; Jyväskylän kaupunginsairaala, Espoo,

      Minä olen Hoitaja, joka kulkee yksin,
      Ja kun kuljen hämärää tietä,
      Yöllä, tai läpi sairaalan,

      Kun valo alkaa muuttua,
      Tuntuu niin erikoiselta,
      Hiukan pelottavalta kun on pimeä,

      Pimeän pelko,
      Pimeän pelko,
      Mulla on jatkuva tunne, että se on lähellä,
      Pimeän pelko,
      Pimeän pelko,
      Minulla on tunne, että tartunta on koko ajan takana,

      Oletko koskaan ollut yksin yössä,
      Ajatellut askeleita tulevan takaa,
      Kääntynyt, mutta siinä olikin vain sinä,
      Ja pudistat itseäsi,
      Ja on vaikea katsoa uudelleen,
      Koska olet ihan varma, että joku on takana,

      Pimeän pelko,
      Pimeän pelko,
      I have a constant fear that something´s allways near,
      Pimeän pelko,
      Pimeän pelko,
      On tunne että joku on jatkuvasti takana,

      Kun kuljen hämärää tietä,
      Olen hoitaja, joka kulkee yksin.

      Loppu:

      Odotan kylmässä huoneessani, joko kello alkaa soida,
      Muistelen mennyttä elämääni, eikä ole kauaa aikaa,
      Sillä kun kello on viisi he vievät minut rokotteelle,
      Aika, hiekka lasissa on käymässä vähiin,

      Kun lääkäri tulee lukemaan minulle viimeiset tiedot,
      Katson lasin läpi maailmaa, joka teki minulle väärin,
      Kun he hakevat minut käytävälle, joku huutaa huoneesta,
      Tiede on kanssasi! Jos Tiede on kanssani, miksi minulle tehdään näin?

      Kyllä! Täydellinen olkoon nimesi
      Täydellinen olkoon nimesi

      Yeah

      ENCORE; Loppu; END

      https://www.youtube.com/watch?v=J7Mmw96VL5w

      • Anonyymi

        Virus ilmestyy tasan 10 vuoden välein. Miksi? Helsingin kaupunki myöntää 10 vuoden välein palkkatukea puoleksi vuodeksi. Mutta! Vain jos on työtöntyötön kortistossa.

        Bioase koronalla ja mielen manipuloinnilla saadaan ihmiset sopivasti työttömäksi kortistoon. Mieli manipuloidaan mustaksi niin näin saadaan sopivan masentuneita ja lannistuneita sekä alistuvaisia työttömiä, jotka ottavat vastaan työn kuin työn mikä heille tarjotaan.


      • Anonyymi

        maidenin fear of the dark

        mutta joo ei noista rokotteista tiedä mitä oikeesti tekevät ihmiselle. voivat muuttaa meidät vaikka zombeiksi kaikki


    • Anonyymi

      S-piikkiproteiini ei enää avaa soluja?
      Joten uusien solujen tuotanto loppuu?
      5-8v sisällä cuppi nurin.

    • Anonyymi

      Tapoitko ittse jo

    • Anonyymi

      persut ovat aikamme vitsaus, aiheuttavat paiseita kanssaihmisiin ja estävät auringonvalon pääsyn iholle ja d vitamiinin saannin. Sana persu tulee sanasta piru.

      Faktaa vai fiktiota?

      • Anonyymi

        Selvää fiktiota, sillä demarithan paiseita aiheuttavat Kiurun johdolla, kun eivät tarjoa rokotetta halukkaille.


    • Anonyymi

      Tai bioase koronan kautta työmarkkinat seis, työlliset työttömiksi kortistoon ja näin voidaan poimia rusinat pullista eli itselleen ne mieluisimmat töihin valtion hallintoon ja EU:n hallintokoneistoon. Samalla saadaan ihmisistä sopivan köyhiä ja mitä köyhempi niin sitä helpommin tulee töihin. Vai?

      Paitsi: ihminen voi aina kieltäytyä tarjotusta työstä joko suoraan tai epäsuoraan ja sen lisäksi olla hakematta tiettyä työtä. Väkisi ei voi pistää mustaan autoon kuljetettavaksi Brysseliin töihin tai Valtioneuvostoon. Se on paitsi vapaudenriisto niin myös kaappaus.

    • Anonyymi

      Tämä on persuille kova isku. Rokotteessa "istutetaan" ripaus afrikkalaista geeniä...

      • Anonyymi

        Persut eivät ota siis rokotetta ja kun Jumala jälleen kerran siivoaa maan päältä kaikki geenimanipuloidut ihmiset (kuten aikoinaankin vedenpaisumuksella), niin persut perivät maan.

        Sopii, käyhän vassu nopeasti piikillä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut eivät ota siis rokotetta ja kun Jumala jälleen kerran siivoaa maan päältä kaikki geenimanipuloidut ihmiset (kuten aikoinaankin vedenpaisumuksella), niin persut perivät maan.

        Sopii, käyhän vassu nopeasti piikillä.

        Hih hih jumala ja vedenpaisumus HOHOO


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut eivät ota siis rokotetta ja kun Jumala jälleen kerran siivoaa maan päältä kaikki geenimanipuloidut ihmiset (kuten aikoinaankin vedenpaisumuksella), niin persut perivät maan.

        Sopii, käyhän vassu nopeasti piikillä.

        Niin ,jeesuksen pitäisi tulla uudelleen ja sekä ylösnousemuksen tapahtua sekä tuomiopäivä raamatun mukaan,ja jeesuksen piti johdattaa kaikki häneen uskovat isä jumalan tykö,ilmeisesti jonkinlaisin ylöstempauksin jos olen oikeassa,liittyyköhän tämä koronaepisodi nyt sitten siihen? Jos niin sittenhän tässä alkaa olla jo aika kääntyä uskovaksi jotta taivaspaikka avautuisi ikuiseen elämään siellä. Muuthan kokee hirvittävän kuoleman syvällä helvetin palossa masn uumenissa jonne ilmeisesti kaikki koronaa sairastavat ja rokotetut joutuu lopulta eli tuomitaan ikuiseen kuolemaan pahiksina.
        Taivasten valtakunnassahan ei ole kuolemaa eikä sairauksia eikä mitään muutakaan murheenlaaksoa. Kaikki tämä raamattuun kirjoitettuna.
        Onko täällä jo paljon muita ketkä uskoo että näin tulee vielä tapahtumaan,onko jo viimeisiä aikoja kääntyä ja alkaa uskovaksi? Itse olen kyllä ymmällä nyky tapahtumasarjoista,alkaa ylittää ihmisen käsityskyvyn maailmankaikkeudesta ja elämästä ylipäätään. Uskovaisuus voisi todellakin viimein tuoda pelastuksen kuten sanassa sanotaan.


      • Anonyymi

        aika paha. tota oon ihmetelly et kuinka persutkin hakee puolisoita ulkomailta sillä lapsethan ei ole kantasuomalaisia ihan puhtaasti


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ,jeesuksen pitäisi tulla uudelleen ja sekä ylösnousemuksen tapahtua sekä tuomiopäivä raamatun mukaan,ja jeesuksen piti johdattaa kaikki häneen uskovat isä jumalan tykö,ilmeisesti jonkinlaisin ylöstempauksin jos olen oikeassa,liittyyköhän tämä koronaepisodi nyt sitten siihen? Jos niin sittenhän tässä alkaa olla jo aika kääntyä uskovaksi jotta taivaspaikka avautuisi ikuiseen elämään siellä. Muuthan kokee hirvittävän kuoleman syvällä helvetin palossa masn uumenissa jonne ilmeisesti kaikki koronaa sairastavat ja rokotetut joutuu lopulta eli tuomitaan ikuiseen kuolemaan pahiksina.
        Taivasten valtakunnassahan ei ole kuolemaa eikä sairauksia eikä mitään muutakaan murheenlaaksoa. Kaikki tämä raamattuun kirjoitettuna.
        Onko täällä jo paljon muita ketkä uskoo että näin tulee vielä tapahtumaan,onko jo viimeisiä aikoja kääntyä ja alkaa uskovaksi? Itse olen kyllä ymmällä nyky tapahtumasarjoista,alkaa ylittää ihmisen käsityskyvyn maailmankaikkeudesta ja elämästä ylipäätään. Uskovaisuus voisi todellakin viimein tuoda pelastuksen kuten sanassa sanotaan.

        mie en usko enää mihinkään. kaikki on katoavaa. niin se on


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 193
      2599
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      207
      2353
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      63
      2272
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      179
      1771
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1288
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1287
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      20
      1233
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1215
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe