Timo Heinosen harhapolut

Anonyymi

Voiko kansanedustaja olla enempää harhateillä kuin kokoomuksen Timo Heinonen?

Kun Ranskan ja Saksan johtajat ovat raivoissaan rokotteiden huonosta saatavuudesta, ja Suomen pääministeri sanoo saman asian kohteliaammin, niin Heinonen syyttää pääministeriä huonosta johtamisesta.

Eihän se raivoaminen auta yhtään, rokotteet valmistuvat aikanaan, ja ne jaetaan tilausjärjestyksessä eri valtiolle eli tilaajille. Suomalainen rokotetuotanto on vielä testausvaiheessa, ja professori sanoi perjantaina (8.1.), että se rokote tulee todennäköisesti ensi vuoden puolella käyttöön.

Israel sai rokotetta nopeasti, kun oli sen lääketehtaan omistaja, jolla oli hyväksyttyjä rokotteita valmiina.

Sauli Niinistö esitteli sitä "nyrkkiä" kuukausi sen jälkeen, kun hallitus oli jo perustanut asiantuntijoista koostuvan koordinaatioryhmän koronan hoitamista varten. Samat virkamiehet ja -naiset jotka nyt muodostavat tämän ryhmän, olisivat kuitenkin siihen jälkijunassa esitettyyn nyrkkiin valittu.

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ehkä Timo sai kirjoituksensa suoraan Petteri Orpolta, on sen sisältö niin saastaa.

      • Anonyymi

        Sama paperi kiertää kokomuspopulisteilla, jotka lukevat sitä sujuvasti sisältä uudelleen ja uudelleen.


      • Anonyymi

        Toivo polku on hankala.


    • Anonyymi

      Timosta ei tule koskaan ministeriä, vaikka liittyisikin perussuomalaisiin.

      • Anonyymi

        Pätkäministeri Hakkanen heikoilla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pätkäministeri Hakkanen heikoilla.

        Pyrkii pääministeriksi.


    • Anonyymi

      Timo on pettynyt Petteriin. Petteri sössi vaalivoiton jälkeen hallituspolun.

    • Anonyymi

      Nyt Petteri esittää ToiWonpolkua TOIVO ANTIKAISTA muistellen.

    • Anonyymi

      Tänään lepoväki esitti nojatuolivähennystä.

    • Anonyymi

      Timo ei päässyt tänään saliin.

    • Anonyymi

      Mykkanen maistoi tappion karvasta kalakiia.

    • Anonyymi

      Voi, voi

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      71
      3279
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      553
      3091
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      38
      2503
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2022
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1835
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      310
      1832
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1672
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      119
      1365
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1228
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      23
      1225
    Aihe