– Tässä on kyse on siitä, onko Suomessa oikein, että kunta ottaa itselleen kuntalaisten omaisuutta kassansa paikkaamiseksi. Tämä on vastoin oikeustajua
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/178eefa0-2aee-4234-8193-68dbe89b8bf8
Tuusulan pormestari Arto Lindberg (sd) kiistää, että Tuusula tavoittelisi lunastuksilla taloudellista voittoa.
–Kaavoituksen tuomalla arvonnousulla pystytään kattamaan kuluja, joita alueen rakentamisesta kunnalle syntyy.
Lindberg kertoo, ettei Tuusulalla tietenkään ole mitään estettä myydä myöhemmin alueelta maata ”mille tahansa yritykselle”.
Tuusula on linjannut, ettei korvauksessa oteta huomioon kiinteistöjen todellista arvoa, vaan korvaus määritellään raakamaan hinnalla.
Tämä tarkoittaa, ettei alueilla sijaitsevia yhteensä noin kuuden miljoonan euron arvoisia kiviaineksia huomioitaisi lainkaan.
Demari varastaa tyynesti omaisuutesi
19
60
Vastaukset 19
- Anonyymi
en ny tiedä maan hintaa tuusulassa mutta jos sanotaan että ton kokosen alueen hinta olisi normaalisti 2miljoonaa ja kunta ostaa sen sillä niin viranomaiset pölli kaverilta 6 miljoonaa kiviaineksena siinä sivussa. suomen kansalaisella on hyvä olla. sitte seuraaava kysymys on miten kaverin pää kestää vai tuleeko loppu. voi voi näitä ihmiskohtaloita täällä sano entinen anoppi
- Anonyymi
Suomessa on jotain todella prseestä. Suomen bkt per as on huomattavasti matalampi kuin euripidisissa Pohjoismaissa. Islantikin vailla luonnonvaroja kuten öljyä on maailmanlaajuisesti sijalla 17, kun Suomi puolestaan kökkii sijalla 27.
Kaukokiito esim. on yritys, joka haluaa rakentaa alueelle logistiikkakeskuksen. Kunta, poliitikot ja virkamiehistö vetää mattoa alta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa on jotain todella prseestä. Suomen bkt per as on huomattavasti matalampi kuin euripidisissa Pohjoismaissa. Islantikin vailla luonnonvaroja kuten öljyä on maailmanlaajuisesti sijalla 17, kun Suomi puolestaan kökkii sijalla 27.
Kaukokiito esim. on yritys, joka haluaa rakentaa alueelle logistiikkakeskuksen. Kunta, poliitikot ja virkamiehistö vetää mattoa alta.Sama r*tardi jurttasiperialaisuus näkyy kaikessa, missä tahansa viranomaistoiminnassa, muinaistutkimuksesta lähtien.
- Anonyymi
Oli taas niin pitkä kirjoitus rikkaan "kärsimyksistä" etten jaksanut lukea.
Riitti siinä vaiheessa kun kertoi eliitille tyypillisen iskulauseen, että "minun vahtivuorollani".... nyyyhh.
Samaa itkua väänsi nalle wahlroos kun "joutui" muuttamaan Ruotsiin veroja pakoon.....nyyyhhh.
Näillä on aivan omanlaisensa aivotoiminta kun kohtaavat samaa ryöstöä ja tuhoa mitä ovat aina itse harrastaneet niin voivoi "minun vahtivuorollani" kävi näin ikävästi.
Johan tuosta louhoksesta näkee että halveksii sitä "maata" jota väittää rakastavansa 300 vuoden takaa. Koko elämä tuhottu alueella!
Jos hänen esi-isänsä näkisi mitä on heidän arvostamalleen maalle tehty niin pitäisivät jälkeläistään itse piruna. - Anonyymi
Johan tuosta louhoksesta näkee että halveksii sitä "maata" jota väittää rakastavansa 300 vuoden takaa. Koko elämä tuhottu alueella!
Jos hänen esi-isänsä näkisi mitä on heidän arvostamalleen maalle tehty niin pitäisivät jälkeläistään itse piruna.
Kyse on kahdesta eri tontista. Louhosalue on naapurin ja myyty aikaisemmin.
Mikä muu voisi olla kyseessä kuin yksityisen maanomistajan maan kuppaus alihinnalla?
Ei sitä kuppausta tee demarit vaan kunta tukenaan vanhentunut laki, joka ei ole tätä päivää- Anonyymi
Demarit vie kaiken. Sannakin korotti pienituloisten verotusta eniten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Demarit vie kaiken. Sannakin korotti pienituloisten verotusta eniten.
Komppaan. Demareiden ahneudella ei ole päätepistettä, vaan se on prosessi.
- Anonyymi
Mistä se johtuu että "köyhä duunari" ei ymmärrä sitä tosiasiaa että sitä paremmin hän pärjää mitä enemmän Suomessa on rikkaita ihmisiä?
Jos Suomessa ei ole rikkaita veronmaksajia niin sehän tarkoittaa sitä että Suomessa ei ole menestyviä yrityksiäkään joka tietenkin tarkoittaa kansantaloudellisesti aika huonoa asiaa!
Vasuri on siitä kummallinen "eläin" että hän sahaa vaikka oman oksan poikki jos saa sillä estettyä jonkun toisen menestymisen!- Anonyymi
Mistä maailmankaikkeuden pimeimmästä ytimestä tuonkin horinan raapustit? Kukaan palkansaaja ei ole tuhoamassa yhtään yritystä, kunhan toimitaan yhdessä sovituissa työehdoista. Mutta kapitalisti itse tuhoaa yrityksiä pelkällä kyltymättömällä ahneudella. Lisäksi pelkillä pääomatuloilla oleilevat ovat kunnalle loisia. Koska pääomatuloista ei makseta lainkaan kuntaveroa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä maailmankaikkeuden pimeimmästä ytimestä tuonkin horinan raapustit? Kukaan palkansaaja ei ole tuhoamassa yhtään yritystä, kunhan toimitaan yhdessä sovituissa työehdoista. Mutta kapitalisti itse tuhoaa yrityksiä pelkällä kyltymättömällä ahneudella. Lisäksi pelkillä pääomatuloilla oleilevat ovat kunnalle loisia. Koska pääomatuloista ei makseta lainkaan kuntaveroa!
Ihan vaan muistisi virkistämiseksi sellainen juttu että hallitushan leikkasi kotitalousvähennystä koska se hyödytti eniten ihmisiä joilla on varaa teettää näitä "kotitöitä" ulkopuolisilla!
https://www.verkkouutiset.fi/miksi-kotitalousvahennys-on-hallitukselle-niin-vastenmielinen/#73af0dd8
No totta helv...ssä se hyödytti näitä kotitalouksia MUTTA samalla se olisi generoinut alalle lisää töitä duunareille joille ei sitä nyt tullut! Eli, mitä muuta se on kuin "oman oksan sahaamista", oma työpaikka meni mutta pääasia että porvari ei hyötynyt!
- Anonyymi
Ei näistä asioista päätä kunnanjohtaja tai vastaava pormestari (voi toki ohjailla päätöksentekoa osaltaan). Näistä päättää ensisijassa kunnanhallitus ja lopullisesti kunnanvaltuusto.
Jos omistat isoja maa-alueita, kannattaa olla hyvissä väleissä paikkakunnan päättäjiin. Varmin takuu on liittyä kaikkin mahdollisiin seuroihin ja s...seuroihin sekä hallitsevaan puolueeseen ja muistaa nokkamiehiä ja erityisesti naisia riittävän usein.
Näin se menee kunnissa. Pahinta tietty jos ei ole kontaktit kunnossa ja päättävissä elimissä toimii nokkamiehenä eli -naisena vihamielinen (lue: kateellinen) kanssakuntalainen.- Anonyymi
Ei näistä asioista päätä kunnanjohtaja tai vastaava pormestari (voi toki ohjailla päätöksentekoa osaltaan). Näistä päättää ensisijassa kunnanhallitus ja lopullisesti kunnanvaltuusto.
Ei ihan riitä. Lupa pitää hakea ympäristöministeriöstä, jonka luvalla asia voidaan viedä eteenpäin. Juttu voidaan vielä viedä omistajanpuolelta korkeimpaan hallinto oikeuteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei näistä asioista päätä kunnanjohtaja tai vastaava pormestari (voi toki ohjailla päätöksentekoa osaltaan). Näistä päättää ensisijassa kunnanhallitus ja lopullisesti kunnanvaltuusto.
Ei ihan riitä. Lupa pitää hakea ympäristöministeriöstä, jonka luvalla asia voidaan viedä eteenpäin. Juttu voidaan vielä viedä omistajanpuolelta korkeimpaan hallinto oikeuteen.IS: "Suurimman osan pakkolunastuksista käsittelee Maanmittauslaitos, mutta osa menee ympäristöministeriön käsiteltäväksi."
Ei tietystikään kuntapäättäjät voi päättää suoranaisesti pakkolunastuksesta vaan siitä, päätetäänkö hakea lupa pakkolunastukselle ja sehän tässä on se ydinpointti. Kuntapäättäjät voivat myös torpata moiset hankkeet eli pallo ja jutun ydin on siellä hallitus- ja valtuustosaleissa.
- Anonyymi
valtuustossa porvarienemmistö, ketkä siis varastavat ja mistä.
- Anonyymi
Chicom hallitus.
- Anonyymi
Tämäkin pelleily loppuu 18.4 jälkeen kun Suomen kaikissa kunnissa on Persu enemmistöiset valtuustot ja hallitukset!
- Anonyymi
Niin sekaisin en tule ikinä, koskaan elämässäni olemaan, että antaisin jollekin demarille ääneni.
- Anonyymi
Vaikka demareilla on paljon tätä ulkomaaedustusta ja hyviä rikollistyyppejäkin on!varaa on valita,muttei kelpaa!
- Anonyymi
Yhdellä silmäyksellä näki ; ihan roiston näköinen demari, sama ahnee n katse kuin Rinteellä, peitetty typerään syyttömän hymyyn!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen411860- 791331
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841291Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m151174Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291075Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.93980- 74979
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok147781Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast54759Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86717Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää56690Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13679Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27668- 43655
- 147651
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93632- 28628
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.95625- 51617
- 47587