Olen taas huolissani hänestä (miehestä)

😷 🥾 🩲 Kunpa hän ei liukastuisi ja satuttaisi itseään. Suutarilla voi teettää bootseihin kitkapohjat, jotka pitävät liukkaalla. Itselläni on kauppakenkänä kotimaiset kitkapohjlla varustetut kengät. Koiran kanssa on piikipohjaiset kengät, joihin olen ollut hyvin tyytyväinen.

Toisaalta ei minulla ole mitään sitä vastaan, että työntelisin hänen pyörätuoliaan siihen asti kun jalka parantuisi. Voisin ulkoiluttaa koiran samaan aikaan.

Turvallista ulkona liikkumista kaikille ja ei sitten heikoille jäillekään mennä. 🙂
484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
Aloittaja

Ai niin, noita kuvakkeita valitessani pöksyjen kuvan oli tarkoitus muistuttaa, että kaatuilevat voivat laittaa jalkaansa sellaiset pöksyt (lonkkahousut tai vaikka crossihousut), joissa on pehmuste lonkan kohdalla. Silloin ei kaatuessa murru lonkka.

Äänestä

Sinä ainakin välität hänestä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Niin! Kun tapaimme ensimäisen kerran hän oli liukastunut tullessaan. Muutoin olisin ollut vain hiljaa huolissani 🙂

    Äänestä

Aloittaja

Kaupasta tultuani katsoin palstaa kännykällä. Harmittaa kun läppärillä valitut emojit näkyy kännykässä pelkkinä ruutuina. Eli ne piti olla näin: 😷👞👖. Hyväää yötä ja rauhallisia uni niille jotka tämän luki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lounas.ajatus kirjoitti:

😷 🥾 🩲 Kunpa hän ei liukastuisi ja satuttaisi itseään. Suutarilla voi teettää bootseihin kitkapohjat, jotka pitävät liukkaalla. Itselläni on kauppakenkänä kotimaiset kitkapohjlla varustetut kengät. Koiran kanssa on piikipohjaiset kengät, joihin olen ollut hyvin tyytyväinen.

Toisaalta ei minulla ole mitään sitä vastaan, että työntelisin hänen pyörätuoliaan siihen asti kun jalka parantuisi. Voisin ulkoiluttaa koiran samaan aikaan.

Turvallista ulkona liikkumista kaikille ja ei sitten heikoille jäillekään mennä. 🙂

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu