Eilen tuli tv:stä perusmielenkiintoinen dokumentti hyvinvointivaltio vastaan taloudellinen uusliberalismi. Talousajattelussa vastakkain olivat siis keyneslaisyys ja uusliberalismi.
Ohjelmassa viitattiin siihen, että eliitin motiivi maksaa heikompiosaisten puolesta olisi kadonnut, mikä on heijastunut tuloerojen kasvuun. Eliitti ei katso nenänvarttansa pidemmälle, vaan elää kvarttaalitaloudessa, missä pitemmän ajan seurannaisvaiktuksista ei kanneta huolta.
Keyneslainen ajattelu on taas lähtenyt siitä, että laaja kysyntäpohja maksimoi taloudellista kasvua. Lisäksi tulonjakopolitiikalla ostetaan yhteiskuntarauhaa. Nämä kummatkin argumentit ovat äärimmäisen vakavasti otettavia, sillä vastakkainen kehitys poikii yleensä aina historiallisesti tarkasteltuna ääriliikkeitä ja niiden myötä väkivaltaisia vastareaktioita.
Ohjelman toimittaja Arvo Tuominen sekä asiantuntija Vesa Puurunen totesivat aivan oikein, että hyvinvointivaltion purun aloitti Esko Ahon hallitus. Yhtenä esimerkkinä mainittiin lapsiperheiden aseman heikentäminen, mikä on Puurusen arvion mukaan saattanut olla syynä huostaanottojen kasvulle yms. Puurunen arvioi myös, että tämänkaltaisissa asioissa säästäminen voi lisätä yhteiskunnan kustannuksia moninkertaisiksi säästöihin verrattuna. Asiaa on tietyst mahdoton todistaa.
Esko Ahon porvarihallitus aloitti siis meillä Suomessa hyvinvointivaltion purkuun tähtääviä toimia. Lipposen hallitukset ovat suorittaneet joitakin korjaavia toimenpiteitä, mutta Ahon hallitusta edeltävään tilanteeseen ei ole palattu senkään aikana. Tämä porvarihallitus aloitti siis meillä kehityksen, johon sitten myöhemmin Keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki halusi saada muutoksen. Ei ole kovin ihme, etteivät Aho ja Jäätteenmäki toisiaan arvostaneet eivätkä arvosta, kun politiikassa oli näin merkittävä perusero.
Edelleen ohjelmassa todettiin, että Suomi on jo lähellä tasaverojärjestelmää. Tämä johtuu siitä, että pääomatulojen verotus on hyvin lievää tuloverotukseen verrattuna. Vain huonotuloisten ja keskituloisten kesken vallitsee progressio. Jäätteenmäen vaalilupauksia sosiaalisesti oikeudenmukaisemmasta verotuksesta ja tulontasauksesta ei Keskusta Vanhasen johtama ole lunastanut. Päinvastoin Vanhasen toimet ennakoivat jopa paluuta porvarihallitukseen. Vanhanen on monta askelta oikeammalla kuin Jäätteenmäki. Ei ole ihme, että Jäätteenmäki on alkanut tuntea uudestaan kiinnostusta Keskustan puheenjohtajapestiä kohtaan. Tässä on selkeästi kyse Keskustan linjavalinnasta. Jäätteenmäki on ehdoton punamultayhteistyön kannattaja, kun taas Vanhanen on perinteisesti edustanut puolueensa oikeistolaista siipeä, vaikka nyt hallitustaipaleella on poikkoillut kannoissaan.
Jäätteenmäki ja myös Aho ilmeisesti kuitenkin ymmärsivät, että punamultayhteistyö on elinehto Keskustan menestymiselle. Porvarillinen hallitusyhteuistyö tulee kyseeseen vasta silloin, kun Keskusta on selvästi Kokoomusta pienempi puolue. Tähän ei Vanhasen johdolla kauan mene. Vanhanen on epäilemättä Keskustan kaikkien aikojen surkein puheenjohtaja. Tosin seura, johon verratta, on niin tasokas, ettei se ole ihme. Vanhasella ei liene mitään visiota puolueensa tulevaisuudesta. Tässä vertailussa jopa Jäätteenmäki alkaa näyttäytyä tulevaisuuden suurelta visionääriltä.
Matti Vanhanen tulee tosissaan pyrkimään porvarilliseen hallitusyhteistyöhön. Siksi hän onkin harmaasta imagostaan huolimatta vaarallinen henkilö. Hän on vaarallinen siksi, että hän edesuttaa oman puolueensa marginalisoitumista ja Kokoomuksen kasvua. Juuri tällaisen porvarillisen yhteistyön seurauksena voi odottaa uutta hyökkäystä hyvinvointivaltion uudelleen purkamiseksi.
Ohjelmassa viitattiin siihen, että eliitin motiivi maksaa heikompiosaisten puolesta olisi kadonnut, mikä on heijastunut tuloerojen kasvuun. Eliitti ei katso nenänvarttansa pidemmälle, vaan elää kvarttaalitaloudessa, missä pitemmän ajan seurannaisvaiktuksista ei kanneta huolta.
Keyneslainen ajattelu on taas lähtenyt siitä, että laaja kysyntäpohja maksimoi taloudellista kasvua. Lisäksi tulonjakopolitiikalla ostetaan yhteiskuntarauhaa. Nämä kummatkin argumentit ovat äärimmäisen vakavasti otettavia, sillä vastakkainen kehitys poikii yleensä aina historiallisesti tarkasteltuna ääriliikkeitä ja niiden myötä väkivaltaisia vastareaktioita.
Ohjelman toimittaja Arvo Tuominen sekä asiantuntija Vesa Puurunen totesivat aivan oikein, että hyvinvointivaltion purun aloitti Esko Ahon hallitus. Yhtenä esimerkkinä mainittiin lapsiperheiden aseman heikentäminen, mikä on Puurusen arvion mukaan saattanut olla syynä huostaanottojen kasvulle yms. Puurunen arvioi myös, että tämänkaltaisissa asioissa säästäminen voi lisätä yhteiskunnan kustannuksia moninkertaisiksi säästöihin verrattuna. Asiaa on tietyst mahdoton todistaa.
Esko Ahon porvarihallitus aloitti siis meillä Suomessa hyvinvointivaltion purkuun tähtääviä toimia. Lipposen hallitukset ovat suorittaneet joitakin korjaavia toimenpiteitä, mutta Ahon hallitusta edeltävään tilanteeseen ei ole palattu senkään aikana. Tämä porvarihallitus aloitti siis meillä kehityksen, johon sitten myöhemmin Keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki halusi saada muutoksen. Ei ole kovin ihme, etteivät Aho ja Jäätteenmäki toisiaan arvostaneet eivätkä arvosta, kun politiikassa oli näin merkittävä perusero.
Edelleen ohjelmassa todettiin, että Suomi on jo lähellä tasaverojärjestelmää. Tämä johtuu siitä, että pääomatulojen verotus on hyvin lievää tuloverotukseen verrattuna. Vain huonotuloisten ja keskituloisten kesken vallitsee progressio. Jäätteenmäen vaalilupauksia sosiaalisesti oikeudenmukaisemmasta verotuksesta ja tulontasauksesta ei Keskusta Vanhasen johtama ole lunastanut. Päinvastoin Vanhasen toimet ennakoivat jopa paluuta porvarihallitukseen. Vanhanen on monta askelta oikeammalla kuin Jäätteenmäki. Ei ole ihme, että Jäätteenmäki on alkanut tuntea uudestaan kiinnostusta Keskustan puheenjohtajapestiä kohtaan. Tässä on selkeästi kyse Keskustan linjavalinnasta. Jäätteenmäki on ehdoton punamultayhteistyön kannattaja, kun taas Vanhanen on perinteisesti edustanut puolueensa oikeistolaista siipeä, vaikka nyt hallitustaipaleella on poikkoillut kannoissaan.
Jäätteenmäki ja myös Aho ilmeisesti kuitenkin ymmärsivät, että punamultayhteistyö on elinehto Keskustan menestymiselle. Porvarillinen hallitusyhteuistyö tulee kyseeseen vasta silloin, kun Keskusta on selvästi Kokoomusta pienempi puolue. Tähän ei Vanhasen johdolla kauan mene. Vanhanen on epäilemättä Keskustan kaikkien aikojen surkein puheenjohtaja. Tosin seura, johon verratta, on niin tasokas, ettei se ole ihme. Vanhasella ei liene mitään visiota puolueensa tulevaisuudesta. Tässä vertailussa jopa Jäätteenmäki alkaa näyttäytyä tulevaisuuden suurelta visionääriltä.
Matti Vanhanen tulee tosissaan pyrkimään porvarilliseen hallitusyhteistyöhön. Siksi hän onkin harmaasta imagostaan huolimatta vaarallinen henkilö. Hän on vaarallinen siksi, että hän edesuttaa oman puolueensa marginalisoitumista ja Kokoomuksen kasvua. Juuri tällaisen porvarillisen yhteistyön seurauksena voi odottaa uutta hyökkäystä hyvinvointivaltion uudelleen purkamiseksi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.