KESKUSTAN IRTISANOUDUTTAVA TRUMP VAINOSTA !

Anonyymi

Aiotaanko Trump polttaa noitana, kukaa hulluuden on todennut, miksi hänen vaimonsa sekoitetaan tähän vainoamiseen. keskustassa luulisi olevan henkiöpitä joilla riittää uskallusta irtisanoutua nykymenosta..

8

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Palstapersua ahdistaa,
      apuun huutaa keskustaa.

    • Odotamme mielenkiinnolla, milloin Paavo Väyrynen astuu tämän asian puitteissa julkisuuteen.

      • Anonyymi

        Vanha kettu ei myrkkyä syö..


    • Anonyymi

      Keskustalla on jo kokemusta Trumpismin ajamisesta vuosilta 2015-2019 Sipilän johdolla. Kummallekkin tuli yhtä nolo loppu.

      • Anonyymi

        Niinpä, tavoitteita sekä työllisyyden että velkaantumisen taittamisen osalta pidettiin oppositiossa heti epärealistisena. Jotkut ekonomistit melkein pilkkasivat. Talouden Arviointineuvosto ei pitänyt niitä juuri mahdollisena.
        Nyt kuitenkin on selvää, että hallituksen työllisyystavoite ja julkisen talouden tasapainottamistavoite toteutuvat. Ne toteutuvat jopa ennenaikaisesti.


    • Eihän sitä sillä tavalla tuomita presidenttiä. Sensijaan näin sivusta katsoen näyttää selvältä, että Trump on sen kongressin valtauksen takana enenmmän tai vähemmän, luultavasti enemmän ja siitä tulee ankara rangaistus tai ainakin pitäisi tulla, olihan se presidentin asemassa harvinaisen ruma teko. Ura poliitikkona loppuu siihen kuin seinään. Siitä ei pääse irti olipa tuomio oikeudessa mikä tahansa. Kyllä se siltä näyttää, että Trump on ollut siellä taustavaikuttajana ainakin. Sitä amerikkalaiset eivät anna anteeksi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Se on menoa nyt .....

    • Tuomio yllyttämisestä kongressiin hyökkäämisestä varmaan tulee!

      • Anonyymi

        Syytä onkin, kuka yllytti ja miten ?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5087
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      34
      3486
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3214
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      11
      2317
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      28
      1927
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1848
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      161
      1803
    8. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1320
    9. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      14
      1149
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1127
    Aihe