Luojalle kiitos siitä että meillä täällä Suomessa ei koskaan ole ollutkaan ehdolla hänenlaistaan ihmistä presidentiksi. Eikä muuallekaan poliittisiin virkoihin.
Olen jo kauan ajatellut että miten olisi mahdollista että meillä täällä olisi Trumpin kaltainen presidentti. Ei ole mahdollista.
Vastaus on että meidän maastamme löytyy lukuisa joukko ihmisiä joiden mielestä itsekeskeisyys , sovinismi ja narsistisuus eivät kuulu pressan hyveisiin.
Olen varma ettei meillä ko.kaltaiset "hyveet" menisi läpi. Se kertoo sen että kansamme on suurilta osin tervepäisistä ihmisistä koostunut joukko. Heillä oikeudenmukaisuus, ymmärtäväisyys ja kaikki muutkin tekijät mitä ihminen elämässään tarvitsee ovat kuitenkin kutakuinkin kohdallaan. Ihminenhän ei koskaan ole täydellinen mutta kriteerit esim. ihmisten valitsimisiin toimiin ja virkoihin, kuten vaaleissa teemme, luulen että kansa on ottanut nämä huomioon.
Eli luojalle kiitos presidentti Sauli Niinistöstä ja myös aiemmista presidenteistä.
Kekkosta edeltäneitä en muista kun olin liian pieni tai en ollut ollenkaan.
Trumppi ja hänen aattesa
10
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Äläpäs nyt suotta Luojaas kiittele. On näitä psykopaattisia narsisteja täälläkin.
No jos on niin eivät Trumpille pärjää eivätkä onneksi ole pressoja. Pressan suhteen ei meidän tarvitse ulkomailla hävetä.
- Anonyymi
taruolento kirjoitti:
No jos on niin eivät Trumpille pärjää eivätkä onneksi ole pressoja. Pressan suhteen ei meidän tarvitse ulkomailla hävetä.
Nykyistä ulkoministeriä saa hävetä, myöhemmin saa hävetä enemmän kun tekevät siitä presidentin..
Anonyymi kirjoitti:
Nykyistä ulkoministeriä saa hävetä, myöhemmin saa hävetä enemmän kun tekevät siitä presidentin..
Ei tule Haavistosta presidenttiä koskaan mutta ei mokiansakaan kanssa pärjää Trumpille.
Varmasti on mutta julkiset virat eivät löydä Trumpin vertaista. Toista samanlaista tuskin on syntynytkään.
- Anonyymi
On ollut, Haavisto...
- Anonyymi
Ohoh omistatko suomi 24sen? Poistit heti viestiisi laittamani vastauksen jossa kyseenalaistettiin kykysi arvioida henkilön narsismin taso lehtijuttujen perusteella.
- Anonyymi
Missä "taruolento" on sanonut arvioineensa henkilön narsismin lehtijuttujen perusteella?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taisin tehdä virheen
Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle443032Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖362651Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532604Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt1052304Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi
Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle502136Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me3421903- 1501556
- 731418
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos231248Nainen onko sulla supervoimmia ?
Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.281185