2020-luku tulee olemaan rajun kasvavan sensuurin ja mielipidevainon aikaa

Se alkoi osin jo vuodesta 2017 ja paheni viime vuonna. Nyt alkaneena vuonna sensuuri tulee saavuttamaan massiivisemmat mitat kuin koskaan sitten II maailmansodan.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tiedättekö mistä tämä johtuu?

Vastaus: Kiinasta tuli pelkän tekstiiliteollisuuden tuottajan sijasta huipputeknologian jättiläinen joka ohitti USA:n maailman suurimpana reaalitaloutena jo Obaman toisella kaudella. Silloin Setä Samulilta eli tältä kuuluisalta Dollarigorillalta meni hermot. Nyt se riehuu kuin hullu mutta eivät Kiina mitään tuollaisesta apinan roikaleesta välitä vaan jatkaa vakaa nopean kasvun tielle.

Äänestä

Kannattaako olla mitään mieltä?
Oletko koittanut meditointia?

Äänestä

Eliitti kokee ahdistusta. Historian syklit kuitenkin toistuvat. Kevään aikana tilanne eskaloituu Amerikassa. Sen jälkeen länsimaissa on orpo tunnelma, maailmanpolitiikka kääntyi päälaelleen.

Äänestä
  • Kerro lisää kun näytät tietävän.

    Äänestä

Ihminen ehtii nähdä elämänsä aikana noin 20 presidentinvaalit USA:ssa. Byt on aika seurata Bidenin seikkailuja 4 vuotta. Tulee kiinnostava kausi, sillä maailma on nykyään melko haasteellinen tavalliselle ihmiselle, puhumattakaan valtioiden päämiehiä.

Minusta tuntuu siltä, että saamme erittäin kiinnostavan neljän tai jopa kymmenen vuoden jakson.

Trump siirtyy nyt eläkkeelle? Missä hän eläkepäiviään viettää, riippuu kongressin toimistaja New Yorkin oikeudenkäynneistä.

Olisi hyvä kun mahdollisimman rauhallisesti ja pitkämielisesti hoidettaisiin nyt syntynyt vastakkainasettelu. Tänään Conan Barbaarikin vihjasi siihen suuntaan haastatteluissa. Kristalliyöt mielessään ja Conan Barbaarin miekka kädessään. Entinen Californian kuvernööri oli hänen kanssaan samaa mieltä.

Olin hyvin tyytyväinen siihen maltillisuuteen, jolla kongressirakennus suojeltiin. Ettei käynyt kuin Maidanilla Ukrainassa,

Oituisuuksia sattui kaksikin tällä viikolla. Koronavirus pelasti yhden ihmishengen. Kun testin takia ei ehtinyt surmakoneeseen. Ja Hallitsija on itse hyökkäyttänyt porukoita hallintoa vastaan USA:ssa. --Mitä vielä voi tapahtua?!

Äänestä

Ihminen ehtii nähdä elämänsä aikana noin 20 presidentinvaalit USA:ssa. Nyt on aika seurata Bidenin seikkailuja neljä vuotta. Tulee kiinnostava kausi, sillä maailma on nykyään melko haasteellinen tavalliselle ihmiselle, puhumattakaan valtioiden päämiehistä.

Minusta tuntuu siltä, että saamme erittäin kiinnostavan neljän tai jopa kymmenen vuoden jakson.

Trump siirtyy nyt eläkkeelle? Missä hän eläkepäiviään viettää, riippuu kongressin toimista ja New Yorkin oikeudenkäynneistä.

Olisi hyvä kun mahdollisimman rauhallisesti ja pitkämielisesti hoidettaisiin nyt syntynyt vastakkainasettelu. Tänään Conan Barbaarikin vihjasi siihen suuntaan haastatteluissa. Kristalliyöt mielessään ja Conan Barbaarin miekka kädessään. Entinen Californian kuvernööri oli hänen kanssaan samaa mieltä.

Olin hyvin tyytyväinen siihen maltillisuuteen, jolla kongressirakennus suojeltiin. Ettei käynyt kuin Maidanilla Ukrainassa, jossa (? kenen) erikoijoukot ampuivat lähes 400 mielenosoittajaa ennen kuin Janukovits pakeni helikopterilla Venäjälle.

Omituisuuksia sattui kaksikin tällä viikolla. Koronavirus pelasti yhden ihmishengen. Kun testin takia ei ehtinyt surmakoneeseen. Ja eräs hallitsija on itse hyökkäyttänyt porukoita hallintoa vastaan USA:ssa. --Mitä vielä voi tapahtua?!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Se alkoi osin jo vuodesta 2017 ja paheni viime vuonna. Nyt alkaneena vuonna sensuuri tulee saavuttamaan massiivisemmat mitat kuin koskaan sitten II maailmansodan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu