Amerikassa on demokratia koetuksella ja samanlaisia oireita on Suomessakin.
Haavisto oli Perustuslakivaliokunnan päätöksen mukaisesti toiminut rikollisesti al-Hol tapauksen yhteydessä.
Tästä välittämättä Haavisto järjesti itse ja puolueensa tukemana kampanjan, jossa vähäteltiin Perustuslakivaliokunnan päätöstä ja korostettiin omien perustelujen oikeellisuutta. Siitä huolimatta, että päätös oli jo tehty. Haavisto siis toimii demokratian periaatteita vähätellen ja jatkaa saman hokemansa toistamista edelleen.
Siis oikeastaan aivan samalla tavalla kuin Trump tekee Amerikassa pitäen vaalien tulosta jatkuvasti vääränä ilman todisteita.
Mitä seurauksia tällaisesta käyttäytymisestä voi olla yhteiskuntaan. Ehkä ajatellaan, että näin voi tehdä ilman seuraamuksia. Amerikan tapahtumien ketju näyttää jo, mihin se on johtamassa.
Ja tässä yhteydessä on hyvä muistaa, mitä seuraamuksia olikaan Haaviston vastuuministerinä tekemistä Caruna-kaupoista tuhansille suomalaisille ulottuen aina tähän päivään saakka ja edelleen on.
P.S. Ja minkä johtopäätöksen Perustuslakivaliokunnan päätöksen pohjalta tekivätkään Marinin puolue SDP, Keskusta, Vihreät, RKP ja Vasemmistoliitto. Antoivat luottamuksen Haavistolle! Mitä se kertoo maan hallituksesta?
P.S. P.S. Marinin ote korona-johtamisessa on lipsunut ja paljolti lopahtanut jo pahemman kerran. Marin ei tee, vaan toivoo. Marin on enää terveysviranomaisten megafoni. Mitä tästä tulee seuraamaan, kun laiva kulkee ilman kipparia?
P.S. P.S. P.S. Marinin ote puolueessa on myös pahasti kirvonnut. Lindtman tekee mitä tykkää ja Rinne tekee edelleen mitä tykkää. Rinne pomppasi noin vain takaisin kommenteillaan päivänpolitiikkaan ja jopa Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaksi. Tuosta vaan, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut ja niinkuin millään ei olisi mitään merkitystä.
F.S. MÄTÄ OMENA PITÄÄ POISTAA BOXISTA HETI.
Marin kulkee heikoilla jäillä?
Anonyymi
1
57
Vastaukset
- Anonyymi
Haavisto rikkoi lakia ja Ylen aamussa puolusteli itseään terroristien ja heidän lastensa tilanteella. Jos joku muistuttaa trumppia niin se on Haavisto. Lait ja määräykset unohtuvat, kun omaa tahtoa halutaan toteuttaa. Ohisalo tekee samaa, kun omia mielenosoittajia joudutaan sumuttamaan, kun eivät tottele määräyksiä, niin sisäministeri laittaa poliisin tekemään raporttia. Lisäksi Ohisalo on osoittautunut kykenemättömäksi hoitamaan asioita objektiivisesti, koska vihreät menevät osaavien ihmisten edelle virkavalinnoissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2504526Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1242961Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412722Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741700Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051543Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn171437- 521285
- 921216
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2021067- 471055