Yhdysvalloissa on avattu ainakin 25 kotimaiseen terrorismiin liittyvää tutkintaa

Anonyymi

Yhdysvalloissa on avattu ainakin 25 kotimaiseen terrorismiin liittyvää tutkintaa, kaikissa osallisena äärioikeistoon kuuluva henkilö.

11

<50

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yhdysvalloissa on avattu ainakin 25 kotimaiseen terrorismiin liittyvää tutkintaa kongressitalon mellakoinnin vuoksi, kertovat uutiskanava NBC(siirryt toiseen palveluun) ja uutistoimisto Bloomberg(siirryt toiseen palveluun).

      Asiasta kertoi Yhdysvaltain maavoimaministeri Ryan McCarthy demokraattien kongressiedustaja Jason Crow'lle. Crow jakoi puhelinkeskustelusta tehdyn tiivistelmän, jonka esimerkiksi NBC julkaisi.

      McCarthy kertoo puolustusministeriön olevan myös tietoinen mahdollisista lisäuhista, joita mahdolliset terroristit voivat muodostaa virkaanastujaispäivänä tai virkaanastujaisten alla.

      Hän kertoo ministeriön tekevän yhteistyötä paikallisten ja liittovaltion viranomaisten kanssa koordinoidakseen Joe Bidenin virkaanastujaisten turvajärjestelyjä.

    • Anonyymi

      Äärioikeiston terroristit ja vasaraisku Suomessa.

    • Anonyymi

      Mukavat kakut tiedossa.

      • Anonyymi

        Toivottavasti kakkua riittää myös kapinajohtaja Trumpille, syyte varmaan tulee heti sen jälkeen kun syytesuoja poistuu. Parempi lopettaa tuollaiset kapinat kovilla tuomioilla ja siten estää tulevat kapinat. Jos Trumppi ei kakulla selviäkkään niin hänestä saattaa tulla USA:n ensimmäinen sähkötuoliin istuva persidentti.


    • Anonyymi

      Suomen Supo oli kaukaa viisas, kun sanoi jo vuosi (?) sitten, että äärioikeiston terrorismin riskin Suomessa on voimakkaasti kasvussa. Hyvä että meillä on Suojelupoliisi joka on tilanteen tasalla.

    • Anonyymi

      Mitens se Stalin?
      T persu

      • Anonyymi

        Stalin oli rikollinen, onneksi jo haudassaan.
        Trump on rikollinen, vapaalla jalalla.


    • Anonyymi

      Talous ei ole oikeudenmukaista tämän todistaa talousasiantuntijat. Seuraus on: korruptio korruptio vastaan. Trump vastaan demokratia, taistelu on ikuista, ihminen käyttäytyy kuin päivitetty apina. Siinä syy kärsimyksiin, ongelma on jakamisessa.

    • Anonyymi

      Näitä tutkintoja on tulossa satoja lisää. Kongressitalon terroriteko oli vain yksi Trumpin perustaman hajautetun terroristiorganisaation aikaansaannos.

      • Anonyymi

        Nyt puhutaan jo tuhansista. Republikaanit antoivat Trumpin mennä aivan liian pitkälle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt puhutaan jo tuhansista. Republikaanit antoivat Trumpin mennä aivan liian pitkälle.

        Jos edes puolet republikaaneista kertoisi kansalle totuuden, niin uusia terroritekoja olisi jatkossa paljon vähemmän


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe