Aihe

Riittääkö yli 21% Perussuomalaisista tuomitsee Maria Ohisalon?

Anonyymi

Vihreän liikkeen Maria Kyllikki Ohisalo tulee siis vapauttaa tehtävistään yhdessä valtiota ja kansaamme vastaan rikoksen tehneen Pekka Haaviston ohella, Haavisto myös työsyrjinnästä erikseen, - kanssa yhdessä ilman oikeudenkäyntiä ja muita manoovereita viipymättä!
Erityisen merkille pantavaa on kuitenkin tutkia missä määrin ja missä muissa yhteyksissä puheenjohtaja Maria Ohisalo on syyllistynyt syyttelyssään kiihottamiseen kansanosaa vastaan!

Hänen ministerivastuu Sisäministeriössä edellyttäisi esteellisyyttä monella tavalla ja tarkkaa harkintaa sanomisissaan oman maan, ja myös ulkovaltojen kuten Yhdysvaltain politiikkaan sekaantumisen!

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vihreiden Ohisalo ja kumppanit eivät ole vieläkään kaikelle kansalle tiedottanut miten hän joko tuomitsee tai ei tuomitse joulukuisen Koskelan (Hki) nuoren pojan raakaan murhan johdosta!
      Ohisalo voisi yhä tuomita murhan joka tavalla!
      ???
      "Koskelan teini­murha­tutkinta lopuillaan – Poliisilta karu tieto uhriin kohdistuneesta aiemmasta kiusaamisesta
      16-vuotiaat pojat ovat yhä vangittuina epäiltyinä samanikäisen toverinsa murhasta.

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007735132.html _
      Helsingin poliisin esitutkinta Koskelassa 4. joulukuuta tapahtuneesta teinisurmasta on loppusuoralla. Kolmen 16-vuotiaan pojan epäillään surmanneen toverinsa erityisen raa’alla ja julmalla tavalla.

      Myös uhri oli 16-vuotias poika.

      Henkirikokseen liittyy nöyryyttäviä elementtejä kuten videointia ja uhrin riisumista.

      – En ole mikään asiantuntija, mutta sellainen vaikutelma on syntynyt, että hankala taitaa olla epäiltyjen itsensäkään käsittää, miten tähän on päädytty. Termi joukkopsykoosi ehkä kuvastaa asiaa, sitä on joku käyttänyt, rikostarkastaja Jari Koski kertoo.

      Poliisin mukaan henkirikosta oli edeltänyt uhrin jo kuukausia jatkunutta kiusaamista. Aiemmat tapaukset eivät kuitenkaan ole olleet likikään niin vakavia kuin kuolemaan johtanut.

      – Yksi on tehnyt yhtä, toinen on tehnyt toista ja on menty aina vain pidemmälle. Joku tällainen kuvio siinä kaiketi on ollut. Vaikea kuvitella, että yksinään kukaan tuon ikäinen ihminen tällaista tekisi, Koski sanoo.

      Lue lisää: Poliisilta uusi tieto Koskelan teinimurhasta epäiltyjen karmaisevista videoista – ”Joitain toimintoja on kuvattu jo aikaisemmin”

      Lue lisää: Koskelan teinimurhatutkinta: Uhrin lähes alaston ruumis herättää kysymyksiä: ”Ei ole itse riisunut vaatteita”

      Uhri ei ilmeisesti ollut kertonut kenellekään aiemmasta kiusaamisesta. Koski kertoo tapauksesta, jossa pojalla oli ollut näkyviä vammoja.

      – Hän oli selittänyt ne tapaturmalla eikä ollut kertonut kenellekään, mitä oikeasti oli tapahtunut. Vaikuttaa siltä, ettei uhri ole aktiivisesti tuonut julki itseensä kohdistuneita asioita.
      ".../

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Halla-aho: Emme halua, että punavihreä hallitus jatkaa

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000007761119.html Alkaa olla nykyhallituksella lopun ajat.
      Maailman menoa
      434
      5205
    2. Miksi Helmi ja Julia haluavat lehden kanteen?

      Itseään paljon vanhemman miehen kanssa? Dannyn ”tyttöystävä” Helmi Herra Ylpön ”tyttöystävä” Julia. Onhan näitä ollut kautta aikain. Muutama vuosi kun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      90
      4270
    3. Mikäs emäntä se joka listi lapset ja itsensä?

      Oli muhokselta,ouluun saakka piti mennä toteuttamaan tuokin asia. Onneksi ei silti rekan alle ajanut. Ei nimiä, toki ne tulee minfoon. Mutta niillä ei
      Muhos
      55
      3293
    4. Torppa Levillä

      Mites se raskauspahoinvointi ??
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      2528