Miksi valekuolleen vaatimukset läpi Suomessa ja EITssä

Anonyymi

HS uutisoi, että kuoĺeman lavastuksessa käytetyt "asiakirjat" olivat alkeellisia väärennöksiä, joiden puutteet ja epämääräisyydet olivat helposti havaittavissa.

Tästä huolimatta Suomi sai langettavan tuomion EITssä.

On ilmiselvää, että Suomen valtio on puolustanut etujaan täysin ponnettomasti EITssä. Mitään valekuolleen väitteitä ei näköjään ole edes yritetty kiistää, vaan kaikki valehtelu ja huijaus on päästetty läpi ilman minkäänlaista kritiikkiä tai tosiasioiden tarkistamista.

Ilmeisesti tuhannen ja yhden yön satuilijoiden väitteiden kyseenalaistaminen ja vaatimusten kiistäminen olisi asiaa hoitaneiden virkamiesten ja poliitikkojen mielestä.ollut rasismia ja vihapuhetta. Joku "asiakirjat" nähnyt on varmasti huomannut niiden virhert ja epämääräisydet, mutta ei ole uskaltanut avata suutaan - ja jos on, niin on tullut nopeasti vaiennetuksi.

Näin meitä suomalaisia jatkuvasti kusetetaan joka puolella erilaisten tukiaisten hakemisessa milloin milläkin verukkeilla. Vääräuskoisten huijaaminen kun on oikeauskoisille ihan uskonnon siunaamaa toimintaa.

M.Guptaa mukaillen; kärsitään ja maksetaan yhdessä, kun ei yhtään naurata.

25

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tavoitteena oli kai saada ennakkotapaus jonka perusteella olisi voitu estää kaikki palautukset jotka eivät tapahdu vapaaehtoisesti.
      Siksi lähdettiin riskillä ja luotettiin että kun saadaan tarpeeksi arvovaltainen EITn päätös, kritiikki ja asian tutkiminen loppuu.

    • Anonyymi

      Televisiossa vilahtaneet paperit näyttivät arabiankielisiltä paikallisella kirjoitustavalla. Niin tai näin, kielitaitoinen olisi varmaan pystynyt tulkitsemaan ne ja tekemään ajoissa tarvittavat johtopäätökset. Näin olisi vältytty isommilta oikeusprosesseilta.

    • Anonyymi

      Pakolaisneuvonta auttoi tätä huijaria juridisesti, ja Suomen hallitus muuten palkitsi saman porukan 300 000 euron joululahjarahalla. Siis miettikää. Hallitus näytti haisevaa .... suomalaisille !

    • Anonyymi

      Mistä he-vetistä näitä Seiniinejä , pelletuomioistuimia , pakolaisneuvontoja ja mitääntekemättömiä hallituksia oikein sikiää ?

      Eikö noilla yhdelläkään ole vähäisintäkään järkeä , vai yrittävätkö nuo isänmaattomat kalvaa koko Suomen sisältäkäsin nurin ?

    • Anonyymi

      Kun tuota kuvaa katsoo tuosta alkeellisesta väärennöksestä , niin tämä tapaus herättää jo aikamoisia kysymysmerkkejä , että mistä tässä perimmiltään on kysymys.
      Tuon dokumentin pohjalta " riippumaton oikeuslaitos" on tutkiskellut ja lätkiskellyt tuomionsa näillä perusteilla.

      Otetaan lainausta tähän asiaan keskeisesti vaikuttaneelta taholta eli Suomen pakolaisavulta .

      "Pakolaisneuvonnan lakimies Irakissa kadulle ammutun turvapaikanhakijan tapauksesta: Ketään ei pitäisi nyt poistaa maasta!

      – Meidän ei ikinä pitäisi olla tässä tilanteessa. Päätöstä ei voi enää korjata. Turvapaikkamenettelyn olennaisin seikka on, että riski joutua hengenvaaraan tai kidutetuksi on arvioitava oikein. Yhtään väärää päätöstä ei saa tehdä. Menettely pitää korjata viipymättä, Pakolaisneuvonta ry:n johtava lakimies Marjaana Laine sanoo.

      Laine auttoi kuolleen miehen tytärtä viemään asian EIT:hen. Laineen mukaan tuomio vahvistaa sen, että Suomen turvapaikkamenettelyssä on ongelmia. Hän sanoo, että EIT teki päätöksensä nopeasti ja yksimielisesti. Se on myös korkeimmalta mahdolliselta taholta annettu kannanotto.

      – Olennaista on, että tämä on hyvin selkeä tapaus. Ihmisen perusteet turvapaikalle on ollut selvitettynä heti alusta alkaen. Hän on kuulunut monella tapaa riskiryhmään ja pystynyt tuomaan sen esiin. Hänet on yritetty surmata jo ennen pakoa ja häneen on kohdistunut vakavia uhkauksia."

      – EIT:n päätös vahvistaa sen, kuinka valtavia ongelmat ovat olleet vuoden 2015 jälkeen, kun edes näin selkeää tapausta ei tunnistettu. Herää kysymys, pitäisikö palautukset lopettaa. Täällä vielä olevia ihmisiä ei pitäisi poistaa, ennen kuin heidän tapausten oikeudenmukainen menettely on varmistettu, hän sanoo.

      Reagointina EIT:n päätökseen Helsingin poliisi tiedotti lauantaina Twitterissä, että poliisi pidättäytyy toistaiseksi palautuksista Irakiin"

      -- Aika ihmeellistä on . Aika karu arvio voisi olla , että tässä tehtiin politiikkaa oikeuslaitoksen avulla ???

      • Anonyymi

        "Laineen mukaan tuomio vahvistaa sen, että Suomen turvapaikkamenettelyssä on ongelmia."

        Totta totisesti, tuossa kohdassa Laine on täysin oikeassa.

        Mutta ne ongelmat ovat jotain ihan muuta kuin mihin lakimies Laine viittaa.


    • Anonyymi

      ketkä vastuussa kun tuollainen menee läpi?

      nimiä olis kiva tietää

      • Anonyymi

        Päätöksen takana oli seitsemän EIT:n tuomaria, joista yksi on korkeimman oikeuden entinen presidentti Pauliine Koskelo. Koskelo kertoi tänään STT:lle, että hän on kuullut rikosepäilyistä. Hän ei suostunut puhelinhaastatteluun, mutta kommentoi asiaa lyhyesti sähköpostitse.

        – Tämä on hyvin vakava asia, ja on tärkeää, että se selvitetään perin pohjin, Koskelo kirjoittaa STT:lle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päätöksen takana oli seitsemän EIT:n tuomaria, joista yksi on korkeimman oikeuden entinen presidentti Pauliine Koskelo. Koskelo kertoi tänään STT:lle, että hän on kuullut rikosepäilyistä. Hän ei suostunut puhelinhaastatteluun, mutta kommentoi asiaa lyhyesti sähköpostitse.

        – Tämä on hyvin vakava asia, ja on tärkeää, että se selvitetään perin pohjin, Koskelo kirjoittaa STT:lle.

        Eli ihan sama vaikka Koskelo olisi kirjoittanut liirumlaarumia - ai niin, sitähän hän tekikin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli ihan sama vaikka Koskelo olisi kirjoittanut liirumlaarumia - ai niin, sitähän hän tekikin.

        Eikös tämän Sotkelonkin pitäisi olla syytettynä avunannosta rikokseen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös tämän Sotkelonkin pitäisi olla syytettynä avunannosta rikokseen?

        Vähintäänkin. Outoa ylipäätään, että väärennetyt paperit ovat voineet mennä läpi niin monessa instanssissa, eikä kukaan muka ole huomannut.

        Jos todellakin on niin, että ei ole huomattu (vaikea uskoa) niin kuhunkin instanssiin tulee palkata väärennöksiin erikoistunut poliisi, joka tutkii jokaisen dokumentin virkatyönä ja virkavastuulla.

        Nuo kyseiset instanssit ovat käsittääkseni myös virkavastuulla toimivia. No missä se vastuu luuhaa? Itsekukin höpäjää omiaan, mutta niinhän ne aina. Vanha totuus on, että ei korppi korppia noki, niin aiheellista kuin se joskus olisikin.

        Naapurimaasta saa rahalla minkä tahansa dokumentin. Se pitäisi jo jokaisen tietää ja tiedostaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös tämän Sotkelonkin pitäisi olla syytettynä avunannosta rikokseen?

        Ryhtiliikkeen aika. Nyt pitäisi jo hälytyskellojen soida ylemmissä portaissa, ennen kuin kansalaisten viimeinenkin luottamus rapisee niin kuin huono laasti muuratessa.

        Joidenkin osalta luottamus meni jo - eikä menetettyä saa takaisin.


    • Anonyymi

      Varmaankin samasta syystä kuin "kunniakansalaisille" jaettavat perustoimeentulotukiavustukset. Suvakit ei uskalla sanoa, että "Ei käy!"

    • Anonyymi

      Pakolaisneuvonta on pelkkä poliittinen väline, jolla yritetään vaikuttaa maahanmuuttopolitiikkaan. Katsokaas kenen tytär siellä pällistelee lakimiesten joukossa. Onko sattumia että vihreä oikeusministeri palkitsee saman lafkan sadoilla tuhansilla?

      • Anonyymi

        Yksitoista kappaletta lakimiehiä kuvassa. Heistä yksi on miesoletettu, hyvin nuori sellainen.

        Näyttää tasa-arvo toteutuvan hyvin Pakolaisavussakin. Ei enää ihmetytä, miksi ne kurpitsavaunut läpäisevät seulan...

        Tulkaa nyt jo kiireen vilkkaa apuun, suomalaiset MIEHET!!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksitoista kappaletta lakimiehiä kuvassa. Heistä yksi on miesoletettu, hyvin nuori sellainen.

        Näyttää tasa-arvo toteutuvan hyvin Pakolaisavussakin. Ei enää ihmetytä, miksi ne kurpitsavaunut läpäisevät seulan...

        Tulkaa nyt jo kiireen vilkkaa apuun, suomalaiset MIEHET!!!

        Yhdellä sama sukunimi kuin helsinkiläisellä apulaiskaupunginjohtajalla.


    • Anonyymi

      Voisiko Suomi nyt hakea korvauksia EIT:ltä perusteettomasta maineen likaamisesta? Ja jos ei voi, niin miksi ei voi? Eiköhän nyt tullut kertaheitolla selväksi tuon EIT:n epäpätevyys ja turhuus?

      • Anonyymi

        Korvausta tulee hakea koko prosessiin kuluneesta ajasta ja tosiasiallisista kustannuksista ja sen lisäksi vielä vahingonkorvausta. Itsestäänselvyytenä se, että EIT pyytää julkisesti anteeksi virhettään kaikissa maailman kolkissa.

        Esimerkiksi sellainen viisi miljardia euroa olisi nyt alussa ihan kohtuullinen summa. Kas kun Suomi lahjoittaa etelän huonosti käyttäytyville EU-maille omien veronmaksajiensa (velka-) rahoja, joita myös seuraavat sukupolvet maksavat takaisin, niin jostainhan se raha on pyrittävä ottamaan takaisin.

        Toiset viisi miljardia sitten siitä maineen menetyksestä. Aluksi.

        EITssä virheen tehneille potkut, tietysti.


    • Anonyymi

      miksi tänne ylipäätään otetaan tuota p*skasakkia.

    • Anonyymi

      Mutta tuomiota ei pureta koska ”kuollut” ei saanut huvipaikkaa!

    • Anonyymi

      Tuo entinen taistolaiskommunisti Scheinin pitäisi saattaa henkilökohtaiseen vastuuseen tästä huijausasiasta.

      Ja koko tuon kommunistijärjestön lakkauttaminen kaikkine Pakolaisneuvontajärjestöineen olisi otettava tapetille.

      Nuo eivät naurunalaiseksi ainoastaan omia järjestöjään , vaan lisäksi koko Suomen ja sen oikeuslaitoksen !

    • Anonyymi

      paljon miksiä

    • Anonyymi

      Tässäkin asiassa Moktaria vietiin kuin litran mittaa :)))

    • Anonyymi

      Missäs tämä juttu nyt menee? Halua korvauksia suomalaisena EIT:tä maineeni menettämisetä pari miljoonaa.

    • Anonyymi

      Martti CHeinähullu toimii kenen hyväksi?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5750
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3637
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      221
      1836
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1752
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1202
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1155
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      278
      929
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      867
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe