Totuus Q-liikkeestä

Anonyymi

Q-liike sai alkunsa presidentti Kennedyn murhasta 1963. Kaikkiaan 200 kenraalia kokoontui yhteen ja totesi että heidän pitää tehdä jotain tälle pahuudelle. Se ei onnistu kymmenessä vuodessa eikä edes kahdessakymmenessä, vaan tarvitaan todella pitkän tähtäimen suunnitelma. Tämä suunnitelma alkaa vihdoin tuottaa hedelmää.

21

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Totuus Q-liikkeestä"

      -Mitä vuoden 1963 Q-liikkeellä on mielestäsi tekemistä nykyisen hörhöliikkeen kanssa?

      • Anonyymi

        Sama liike.

      • Anonyymi

        QAnon, Qanon eli Q-liike (englanniksi joskus myös The Storm, 'myrsky' tai The Great Awakening, 'suuri herääminen'), on lokakuussa 2017 alkunsa saanut äärioikeistolainen salaliittoteoria, joka liittyy pääasiassa Yhdysvaltain politiikkaan. Sitä pidetään joskus aiemman pizzagate-salaliittoteorian jatkeena.

        QAnon-salaliittoteoria alkoi 28. lokakuuta 2017 4chan-kuvafoorumille lähetetystä viestistä, jossa käyttäjänimeä Q Clearance Patriot (suom. "luokitus Q:n isänmaanystävä") väitti, että muutaman päivän sisällä viestin lähettämisestä Hillary Clinton vangittaisiin ja Yhdysvalloissa alkaisivat suuret mellakat. Ennustus ei toteutunut. Käyttäjän, josta myöhemmin alettiin käyttää pelkästään nimitystä Q, myöhemmät viestit herättivät muissa käyttäjissä mielenkiintoa.

        Lähde: Wikipedia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Wikipedia?

        "Dropit" alkoi 2017. Eli Q aktivoitu jakamaan tietoa annoneille.

    • Anonyymi

      Q-liike sai alkunsa presidentti Kennedyn murhasta 1963. Kaikkiaan 200 kenraalia kokoontui yhteen ja totesi että heidän pitää tehdä jotain tälle pahuudelle. Se ei onnistu kymmenessä vuodessa eikä edes kahdessakymmenessä, vaan tarvitaan todella pitkän tähtäimen suunnitelma. Tämä suunnitelma alkaa vihdoin tuottaa hedelmää.
      Simon Parkes on juuri puhunut 1.5 tuntia puhelimessa todellisen Q:n kanssa. Q-tiimi koostuu useista henkilöistä, mutta on vain yksi Q, joka ei ole julkisuudessa eikä hänen kasvojaan ole näkynyt missään.
      Mike Pompeon eiliset twiittaukset toimivat ajastimena ympäri maailman asetetuille tiimeille. Twiitit olivat sinänsä merkityksettömiä, mutta twiittausten väli tiheni kunnes niitä tuli viiden minuutin välein, ja tämä oli merkkinä tiimeille avata sinetöidyt kirjekuoret, joissa oli tavoitteet ja toimintaohjeet.
      Kun puhutaan ”peaceful transition”, tarkoitetaan siirtymistä Donald Trumpin kaudesta Donald Trumpin kauteen. Trump ei ole luopumassa presidenttiydestä. Hän ja hänen perheensä ovat Teksasissa armeijan tukikohdassa. Siellä on myös Q.
      Seuraavien päivien aikana tullaan käyttämään hyvin edistynyttä asetta avaruudesta käsin. Toiminta kiihtyy kohti tammikuun 20 päivää. Aluksi toiminta tulee olemaan peiteltyä, mutta pikkuhiljaa avoimempaa. Valtamedia on pakko ajaa alas, koska ne ovat osa ongelmaa. Kaiken tiedon on tultava myös suurten massojen nähtäville, ja siksi tullaan hyvin todennäköisesti käyttämään hätäviestijärjestelmää, eli tavalliset kansalaiset saavat viestejä puhelimeen.

      • Anonyymi

        Kiehtova skenaario!

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti tässä puhuu yksi noista "Q" Kenraaleista joka kertoo iskusta kongressiin ja erikoisjoukkojen soluttautumisesta antifan sekaan ryntäyksessä sisään rakennukseen.
        Erikoisyksikön tarkoitus oli anastaa läppärit mm Nancy Pelosin.
        https://tokentube.net/v/1304844169/USA-n-Capitolin-mellakka-tarkoitus-selvi

        Kenraali McInerney sanoo, että MAGA-joukko ei suorittanut rynnäkköä kongressirakennukseen valtaustarkoituksessa vaan seurasi provokaattoreita, joiden hän sanoi olevan Antifaa.

        Antifaan oli kuitenkin soluttautunut salaisen palvelun agentteja, jotka veivät parisen kymmentä läppäriä, joista yksi kuului Nancy Pelosille. Juuri siitä syystä Pelosilla on kiire hoitaa Trump äkkiä tieltä keinolla millä hyvänsä. Tämä selitys on sikäli elegantti, että se selittää, miksi väenpaljous päästettiin kongressirakennukseen sisälle, ja ennen kaikkea, minkä takia sen annettiin poistua, vaikka oli tiedossa, että tietokoneita oli varastettu.

        Selityksen kannalta ei ole väliä sillä, oliko Capitolin poliisi Antifan puolella vai salaisen palvelun puolella, sillä salainen palvelu oli Antifan sisällä.

        McInerneyn selitys on elegantti myös sikäli, että hänen väitteensä Hammerista ja Scorecardista on niin laaja, että hän sai videolla sovitettua siihen myös viimeaikaiset puheet Leonardosta ja Roomasta käsin harjoitetusta vaalipetoksesta.

        Kenraali pitää kuitenkin kiinni siitä, että Hammer ja Scorecard on välttämätön kaikkien petostoimien yhteensovittamiseen. Hän sanoi myös, että FBI:n entinen johtaja James Comey oli myynyt ne Kiinalle, mistä käsin tuo yhteensovittaminen tapahtui.

        Yleensäkkin Qannoneita haukkuu ne tietämättömät jotka kuulee asiat Hesarista ja Ylestä. Mutta tunnetusti tietämättömät ovat varmimpia kannastaan.....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kenraali McInerney sanoo, että MAGA-joukko ei suorittanut rynnäkköä kongressirakennukseen valtaustarkoituksessa vaan seurasi provokaattoreita, joiden hän sanoi olevan Antifaa.

        Antifaan oli kuitenkin soluttautunut salaisen palvelun agentteja, jotka veivät parisen kymmentä läppäriä, joista yksi kuului Nancy Pelosille. Juuri siitä syystä Pelosilla on kiire hoitaa Trump äkkiä tieltä keinolla millä hyvänsä. Tämä selitys on sikäli elegantti, että se selittää, miksi väenpaljous päästettiin kongressirakennukseen sisälle, ja ennen kaikkea, minkä takia sen annettiin poistua, vaikka oli tiedossa, että tietokoneita oli varastettu.

        Selityksen kannalta ei ole väliä sillä, oliko Capitolin poliisi Antifan puolella vai salaisen palvelun puolella, sillä salainen palvelu oli Antifan sisällä.

        McInerneyn selitys on elegantti myös sikäli, että hänen väitteensä Hammerista ja Scorecardista on niin laaja, että hän sai videolla sovitettua siihen myös viimeaikaiset puheet Leonardosta ja Roomasta käsin harjoitetusta vaalipetoksesta.

        Kenraali pitää kuitenkin kiinni siitä, että Hammer ja Scorecard on välttämätön kaikkien petostoimien yhteensovittamiseen. Hän sanoi myös, että FBI:n entinen johtaja James Comey oli myynyt ne Kiinalle, mistä käsin tuo yhteensovittaminen tapahtui.

        Reput oli operaatiota varten agenteilla. Videolla näkyy kun reppuagentit pikaisesti poistuu reppuineen ja ulosmennessään kieltävät antifaan kuulumisen jonkun yrittäessä pidätellä. Muutenkin olivat paksuissa tamineissa ja täysin naamioituneita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Reput oli operaatiota varten agenteilla. Videolla näkyy kun reppuagentit pikaisesti poistuu reppuineen ja ulosmennessään kieltävät antifaan kuulumisen jonkun yrittäessä pidätellä. Muutenkin olivat paksuissa tamineissa ja täysin naamioituneita.

        Voi olla että Pelosi on jo pidätetty ja Pidenillä panta jalassa.

    • Anonyymi

      WinCapita palaa vielä, maksaa runsaat tuotot uskollisille ja epäuskoiset joutuvat häpeään!

      • Anonyymi

        Ja Jeesuksen toinen tuleminen tapahtuu 20.1.2021

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja Jeesuksen toinen tuleminen tapahtuu 20.1.2021

        ... jonka jälkeen E-Cat kylmäfuusiolaite alkaa tuottaa energiaa ja korvavalo parantaa kaikki aivosairaudet. Mutta vieläkään ei löydy rehellistä poliitikkoa tai totta puhuvaa salaliittoteorioiden harrastajaa.

    • Anonyymi

      Linkki faktoihin kiitos.

      • Anonyymi

        Vaikuttaa sellaiselta, että ei tänne "palstoille" ole kuin kymmenkunta, ehkä vajaat 15 vakiokirjoittelijaa, jotka avaavat jotakin, ja itse vastailevat nostaakseen juttunsa ylös.
        Siinä sitten öyhötetään persuista vasureista ja kommareista.

        Ylläpito vs muutama totuudenpuhuja.

    • Anonyymi

      Täyttä pazkaa.

    • Anonyymi

      Banned. Tarkistin ketjun toisella koneella.

      • Anonyymi

        ?????????

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      412
      4205
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      235
      2078
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1540
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      157
      1357
    5. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      66
      1029
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1015
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      131
      988
    8. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      232
      967
    9. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      923
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      898
    Aihe