Rokotekeskustelu..., hah hah. Sitä ei sallita.

Tuosta juuri poistettiin erään herran avaus jossa oli linkki hyvin asialliseen keskusteluun aiheen tiimoilta.
Kriittisiä rokotevastaisia keskusteluja tai kannan ottoja ei enää sallita millään valtaklikkien omistavilla alustoilla. Muitahan ei oikeastaan enää olekaan.
Poistot eivät riitä vaan kriittiset kirjoittajat, mielipiteidensä esittäjät ja tiedon jakajat bannataan.

Jatkossa heidät tullaan pidättämään ja sulkemaan eristys- ja ojennusleireille.

24

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joo huomasin, itse laitoin sen. Maailman menoa palstalta lähti vinkki heti kuin hauki rannasta. Toinen vinkki siirrettiin kauaksi monen sivun päähän. Onneksi keskustelu menee Alfatv, n arkistoon, eli Permantoon. Oli todella hyvä ohjelma, THL, n porukkaa ei saatu ketään mukaan keskusteluun.
      Yle ei kuunaan päivänä lähettäisi tuollaista kriittistä mutta asiallista keskustelua kanavallaan. Säälitti niin tuo isä joka on sairastuneen tytön omaishoitaja. Erkola selitti lopussa hyvin miten tuo HPV rokote saattaa käydä omien puolustusmekanismien kimppuun. Ehti muuten sanoa lopussa senkin, että tässä MRNA rokotteessa olisi samaa mekanismia, Alfatv ainakin sallii sanoa asiat niinkuin ne ovat. Asiallinen kiihkoton keskustelu joka toi esiin faktat niitä peittelemättä. Harvinaista.

      • Anonyymi

        Ai tarkoitatko tuota HPV rokotteesta sairastunutta tyttöä vai?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän tarkoittaa VÄITETYSTI HPV-rokotteesta sairastunutta tyttöä. MITÄÄN näyttöä asiassa ei ole.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Niin se on tuo tri Lanka (ja myös tuo blogisti J.S.) joka väittää että MITÄÄN viruksia ei olekaan.

        https://olennaisiafaktoja.wordpress.com/2020/08/12/biokemia-kumoaa-popoteorian/

        "Todellisuudessa virusproteiinit luodaan oman kehon sisällä eivätkä ne ole tarttuvia. Virukset ovat DNA:n ja RNA:n palasia ja muutamia muita proteiineja jotka ovat ulostettu solusta. Ne tulevat ulos silloin kun solu on myrkytetty. Ne eivät ole minkään aiheuttaja."

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        No kun eihän viruksia ole olemassa (kuten tri Lanka sanoo), ja kun rokote perustuu virukseen, niin eihän silloin rokotteessakaan voi olla mitään.

        "Meille ei haluta missään nimessä kertoa, mitä rokotteessa on sisältönä!!"

        Ei ole mitään salaista tietoa tämä. Tuolla kerrotaan mitä siinä on. Jos lukutaidossasi on häiriöitä niin omahan on ongelmasi.

        https://laakeinfo.fi/Medicine.aspx?m=29864&i=PFIZER_COMIRNATY

    • Anonyymi

      En minä kyllä usko, että meitä tultaisiin sulkemaan pois, koska onhan mellä niin hyvä virus kuin olla ja voi, hunommaksi se nyt ei voi ainakaan tulla, kyllä se siitä voimistuu ja vahvistuu, hätä niille tulee ja onkin jo tullut, ja sekin eikun vaan pahenee, herraa ne alkaa kohta rukoilla, uskokaa tai älkää jo rukoilevatkin.

    • Anonyymi

      Miten ne ihmiset nauravatkin, noilla hallitusakkojen touhuilla ja pilkkaavatkin. Sellaisiahan ne akkojen touhut, toiset vain nussivat akoilta rahat pois, eihän siinä mistään muusta ole kysymys, uskokaa tai älkää, tahallista akkojen touhua. Ulkomailla lomaaleivat vain, vierasmaalaisten ukkojen antavat nussia ja tuovat tännekin ukot nussimaan, no viruksiahan niissä on ja tosi paljon, todellakin tappaviakin, jos ei tappavia, siksi ne varmuudella näyttävät sitten kehittyvän ja muuntuvan miljooniksi erikannoiksi. Ihmeissään ovat ja kalliiksikin tulee, miten kauanhan tuota lystiä vielä piisannee, sinne asti, kuin viimeinenkin penni soikiana lähtee.

      • Anonyymi

        Ottaisit jotain rauhottavaa.

    • Anonyymi

      Ylellähän on Areenassa sellainen dokumentti: Me Pelkäämme Rokotetta. Vois sopia teille.

    • Anonyymi

      Mistään ei tahdo saada sisältöä eikä sisar hento valkoinenkaan sitä anna.
      Lääkärin sanelemana Ruotsista sanelusta. Korjaamaan jos on kuultu väärin tai jotain puuttuu:
      -kahta fetanoksietanolia (jäätymisen estoaine)
      -alumiini (neurotoksiini)
      -fetal bovine serum
      -formaldehydi (balsamointiaine, aiheuttaa rotilla nenäsyöpää)
      -gelatin (eläimistä)
      -humalt albumin (ihmisten verestä)
      -mononatrium
      -glutamaatti (liittyy diabetekseen)
      -MRC5 soluja (abortoiduista lapsista)
      -niomesin (antibioottinen aine)
      -polymyksin (antibioottinen aine)
      -polysorbat 80
      -kaliumkloridi (annetaan kuolemaan tuomituille)
      -kalium fosfaatti
      -natriumsitraatti
      -natriumboraatti
      -natriumfosfaatti
      -streptomysiini (antibioottinen aine)
      -Hiivaproteiini (sieni)
      -urea (virtsa)
      RNA (= ns. ”geneettiset sakset")

    • Anonyymi

      Kyllä vain jos auot päätäsi kiinassa.

      • Anonyymi

        Saksassa on 80 miljoonaa ihmistä tai saksalaista tai asukasta ja vuodessa on 365 päivää niin jos vuodessa aiotaan kaikki rokottaa niin 80 000 000/365=219178 henkilöä päivässä. Intiassa on tuhat miljoonaa 1000 000 000/365=2 739 726 eli melkein kolme miljoonaa intialaista per päivä ja sama kiinalaisia tarttis rokottaa.
        Päivässä tarttis valmistaa jos koko maailman ihmiset rokotetaan niin hirvee määrä rokotetta päivässä ja sitten henkilökuntaa antamaan ne rokotteet ja kuljetuskin vaatii henkilökuntaa.

        Missä tehtaassa niin paljon valmistetaan rokotteita ja jos niitä tatvitaan vielä kaksin verroin jos tarttee antaa tuplarokote niin maailmassa on ihmisiä suunnilleen noin jos kaikki otetaan mukaan niin noin 794 799 000/365=21 355 613 rokotetta päivässä vaaditaan ja se jos tuplataan niin niitä kai sitten tarttis valmistaa 42 miljoonaa ja risat rokotetta päivässä, mutta eihän maailmassa voi kaikki kuolla jos emme saa rokotetta.
        Mä oon seurannu niin Suomessa on tehohoidossa n. 30 henkilöä joista aina väliin vähenee ja väliin kasvaa jokunen. Nekö ne on niitä jotka kuolee. Suomessa päivittäin kuolee johonkin noin 160 henkilöä ja koronaan on vuodessa kuollut vasta noin 600 potilasta. Onko tämä joku pandemis jos tartunnan saaneilla ei ole mitään oireita. Flunssassakin on pahemmat oireet. On kuumetta ja kurkku on kipeä. Koronassa ei mitään, mutta kuolla kupsahdetaan vain. Jos kaikki suomalaiset rokotetaan vuoden sisään niin se tekee 5 500 000/365=15000 rokotusta päivässä ja se tuplataan kun niitä pistoksia täytyy antaa tuplasti niin se tekis noin 30 000 per päivä ja yhteen ihmiseen kuluu varmaan pari minuuttia niin päivässä ei riitä aika sillä yks ihminen ehtii rokottaa kolmivuorotyössä tunnissa 60/2=30 henkilöä niin 8 tunnissa yhden vuoron aikana hän ehtis rokottaa liukuhihna työnä 8x30 joka olisi 240 henkilöä ja päivittäinen tarva olisi siis 30 000 rokotusta johon tarvittaisi siis 125 henkilöä. Jenkkejä on noin 330 000 000 ja se tekis 75 000 rokottajaa, mikä ei nyt niin suuri määrä loppujen lopuksi olekaan ja eihä ne rokotukset samassa paikassa tapahdu, mutta kuka niitä valmistaa päivässä niin monta rokote annosta (Usa pelkästään 1 800 000 per päivä ja koko maailma 42 000 000 rokotetta per päivä ja tuo valmistus olisi tauotta 24 h ja kuljetukset niin paikalle ja tyhjät pullot pois niin eiköhän tuo le jotain huuhaa hommaa. Kaikkia ei ehditä vuodessa rokottamaan niin kuollaanko me nyt sitten kaikki kun oireitakaan ei ole kuin harvoilla ja valituilla. Mihin sitä sitten kuollaan jos ei tehohoito laitteessa. Mulla oli matematiikassa koulussä välttävä arvosana ja nipin napin pääsin luokaltani tosin ylioppilaaksi saakka.

        Rokotteet ovat pienissä lasipulloissa. Kuka valmistaa niin paljon pulloja päivässä. 42 miljoonaa pulloa tarvitaan jos kaikki tokotetaan maailmassa. Sitten on neulat ja muu pakkausmateriaali. Roskaa tulee hirvaa määrä.
        Rokotetta litra määräisesti on myös aika paljon. Montako litraa jopa vettä siihen kuluu. Eipä silti. Kyllähän kaljaakin varmaan maailamassa päivässä valmistetaan miljoonia pulloja. Ne on palautus pulloja. Mihin ne rokotepullot palautetaan ja riittääkö niiden käsittelyyn työvoimaa.
        Eipä tuo korona ainakaan vielä ole paljoakaan työllistänyt lasinpuhaltajia ja kuljetus henkilökuntaa. En usko että kaikkia aletaan rokottaa. Otetaan vaan rahat pois näillä pienemmillä määrillä ja sitten se lopetetaan kun lääkefirmat saavat kylläkseen. Bisnestä koko homma. Niin ja tällä varjolla saatiin aikaan kaiken maailman poikkeuslakeja ihmisten kontrolloimiseksi.

        No kyllä kaljapullojakin valmistetaan melko paljon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saksassa on 80 miljoonaa ihmistä tai saksalaista tai asukasta ja vuodessa on 365 päivää niin jos vuodessa aiotaan kaikki rokottaa niin 80 000 000/365=219178 henkilöä päivässä. Intiassa on tuhat miljoonaa 1000 000 000/365=2 739 726 eli melkein kolme miljoonaa intialaista per päivä ja sama kiinalaisia tarttis rokottaa.
        Päivässä tarttis valmistaa jos koko maailman ihmiset rokotetaan niin hirvee määrä rokotetta päivässä ja sitten henkilökuntaa antamaan ne rokotteet ja kuljetuskin vaatii henkilökuntaa.

        Missä tehtaassa niin paljon valmistetaan rokotteita ja jos niitä tatvitaan vielä kaksin verroin jos tarttee antaa tuplarokote niin maailmassa on ihmisiä suunnilleen noin jos kaikki otetaan mukaan niin noin 794 799 000/365=21 355 613 rokotetta päivässä vaaditaan ja se jos tuplataan niin niitä kai sitten tarttis valmistaa 42 miljoonaa ja risat rokotetta päivässä, mutta eihän maailmassa voi kaikki kuolla jos emme saa rokotetta.
        Mä oon seurannu niin Suomessa on tehohoidossa n. 30 henkilöä joista aina väliin vähenee ja väliin kasvaa jokunen. Nekö ne on niitä jotka kuolee. Suomessa päivittäin kuolee johonkin noin 160 henkilöä ja koronaan on vuodessa kuollut vasta noin 600 potilasta. Onko tämä joku pandemis jos tartunnan saaneilla ei ole mitään oireita. Flunssassakin on pahemmat oireet. On kuumetta ja kurkku on kipeä. Koronassa ei mitään, mutta kuolla kupsahdetaan vain. Jos kaikki suomalaiset rokotetaan vuoden sisään niin se tekee 5 500 000/365=15000 rokotusta päivässä ja se tuplataan kun niitä pistoksia täytyy antaa tuplasti niin se tekis noin 30 000 per päivä ja yhteen ihmiseen kuluu varmaan pari minuuttia niin päivässä ei riitä aika sillä yks ihminen ehtii rokottaa kolmivuorotyössä tunnissa 60/2=30 henkilöä niin 8 tunnissa yhden vuoron aikana hän ehtis rokottaa liukuhihna työnä 8x30 joka olisi 240 henkilöä ja päivittäinen tarva olisi siis 30 000 rokotusta johon tarvittaisi siis 125 henkilöä. Jenkkejä on noin 330 000 000 ja se tekis 75 000 rokottajaa, mikä ei nyt niin suuri määrä loppujen lopuksi olekaan ja eihä ne rokotukset samassa paikassa tapahdu, mutta kuka niitä valmistaa päivässä niin monta rokote annosta (Usa pelkästään 1 800 000 per päivä ja koko maailma 42 000 000 rokotetta per päivä ja tuo valmistus olisi tauotta 24 h ja kuljetukset niin paikalle ja tyhjät pullot pois niin eiköhän tuo le jotain huuhaa hommaa. Kaikkia ei ehditä vuodessa rokottamaan niin kuollaanko me nyt sitten kaikki kun oireitakaan ei ole kuin harvoilla ja valituilla. Mihin sitä sitten kuollaan jos ei tehohoito laitteessa. Mulla oli matematiikassa koulussä välttävä arvosana ja nipin napin pääsin luokaltani tosin ylioppilaaksi saakka.

        Rokotteita tullut 50 000 viikossa joten suomen kansan rokottaminen tällä tahdilla kestää abaut 4 vuotta

    • Anonyymi

      otappa martta selvää mpr rokotteesta

    • Anonyymi

      Täälläkin sensuuri pätkii kaiken, mikä liittyy koronahuuhaaseen.

      • Anonyymi

        Kuka foliopipojen huuhaata kaipaakaan?

    • Anonyymi

      Täällä ei saa kommentoida asiallisiakaan jos ne kohdistuu johonkin älyttömään päätökseen

    • Anonyymi

      Jos heikot eivät selviä edes yhdestä pienestä neulasta niin saavatkin kuolla. 💪

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1812
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1459
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1252
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      125
      1245
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1150
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      261
      935
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      922
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      106
      877
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      99
      805
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      674
    Aihe