Turvallisuusuhka

Anonyymi

ISIS-äidit Suomessa eivät ole turvallisuusuhka, eihän ministeri voisi teoillaan vaarantaa maan turvallisuustilannetta.

On kuitenkin keino saada selville, mitä ministerit oikeasti ajattelevat asioista ja mitkä asiat ovat heidän mielestään ne oikea uhkat.

Eduskunnan portaat muutetaan pieneksi telttakyläksi, johon kaikki siirtolaiset tuodaan ensisijaisesti VOK sijasta.

Sitten katsotaan kuinka mielellään ministerit kävelevät porras alueen läpi ilman turvamiehiä.
Sitten näemme ovatko teot ja sanat vaakakupissa tasan.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitenköhän käy naispuoliselle ministerille ilman burkhaa tai huivia?
      Mitenköhän käy homoseksuaalille?

      Ihan vain tällainen pieni ajatusleikki aluksi ja sitten ei muuta kuin testaamaan.

      Kyllähän nyt ministerien on oltava vastuussa sanoistaan ja teoistaan.
      Sitä totuutta, jota teiltä ministereiltä perustuslaissakin vaaditaan, sitä me kansalaisetkin teiltä vaadimme.

      Eikö kaiken rikkauden keskellä ole turvallista vaeltaa?
      Te ette voi asettaa omaa kansaa vaaraan ja itse sitä vältellä.
      Te ette voi valehdella kansalle ja perustaa päätöksiänne valheen varaan.
      Tämä on teiltä ankarasti kielletty!

    • Anonyymi

      Kansa ei tahdo väärää rikkautta, ei väärää valaa, ei valhetta.
      Kansa ei tahdo noudattaa teidän omia sopimuksianne eikä kantaa niiden taakkaa.
      Jokainen on vastuussa omista teoistaan, toisten nimissä ei tehdä omia päätöksiä.
      Valtakirjanne perustuu niihin lupauksiin, jotka lupasitte silloin, kun niihin nimiä keräsitte.
      Te olette toimineet valtaoikeuksienne ulkopuolella ja omaan lukuunne.
      Mikään oikeus ei voi teille valtuuksia antaa tomia yli valtanne, sillä valta kuuluu kansalle.

      Laittoman toimintanne takia sekä laittomuutta harjoittavan ministerin tukeminen luottamusäänestykssä osoittaa hallituksen toimivan laillisen yhteiskuntajärjestyksen ulkopuolella.
      Hallitusta pyydetään eroamaan.

      Oikeusvaltioperiaate, jota ajatte ja vaaditte ei toteudu edes omissa teoissanne.
      Kuinka te voisitte vaatia edes perustuslain noudattamista ilman perustuslakituomioistuinta?
      Jos perustuslakia voidaan rikkoa pelkillä moitteilla, niin olette kaukana laillisesta yhteiskuntajärjestyksestä.

      Vaadin Suomen kansalaisena asiassa oikeutta perustuslain pykälän 21 ja 22 mukaan.

      21 §
      Oikeusturva

      Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.

      Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla.

      22 §
      Perusoikeuksien turvaaminen
      Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

      Vaadin perustuslaillisten perusoikeuksien toteuttamista asiassa.
      Asia koskee laillista yhteiskuntajärjestystä, perustuslain noudattamista sekä oikeusvaltioperiaatteen noudattamista.

      Perusoikeuteni on:
      Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.

      Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa

      Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

      Ellei poliisi taikka tuomioistuin pysty asialle mitään tekemään, on kaikkien kansalaisten perusoikeuksia rikottu ja asia siirtyy puolustusvoimien harteille päättää, kuinka tulee toimia kun:
      Laillista yhteiskuntajärjestystä ei noudateta eikä valvota viranomaisten taikka hallituksen toimesta.

      Sillä laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen on puolustusvoimien tehtävä.

      Laki määrää puolustusvoimat puuttumaan asiaan.

      • Anonyymi

        Laki puolustusvoimista

        1 §
        Soveltamisala

        Tässä laissa säädetään puolustusvoimien tehtävistä, toimivallasta, organisaatiosta, hallinnosta, sotilaskäskyasioiden päätöksentekojärjestelmästä ja henkilöstöstä.

        2 § (28.6.2017/427)
        Puolustusvoimien tehtävät

        Puolustusvoimien tehtävänä on:

        1) Suomen sotilaallinen puolustaminen, johon kuuluvat:

        a) maa-alueen, vesialueen ja ilmatilan valvominen sekä alueellisen koskemattomuuden turvaaminen;

        b) kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen sekä laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen;

        Puolustusvoimat noudattakoon lakia.
        Kansan perusoikeudet on turvattava ja laillista yhteiskuntajärjestystä puolustettava.

        Noottia menemään!
        Ette te ole "häntä" jota "koira" heiluttaa.
        Te olette voima, joka on näitä aikoja ja tehtäviä varten ja teillä on voima ja laillinen valta ja velvollisuus noudattaa lakia ja siinä määrättyjä tehtäviä.


    • Anonyymi

      Vala vannottu ja vakuutus annettu.

      Vaikka ne eivät antajalle merkitsisi mitään, niin ne muistuttavat teitä.
      Oli se vala tai vakuutus, Jumala on vaativa teidät tilille.
      Ja omatuntonne kyllä soimaa teitä, kun teitä omasta luottamuksestanne muistutetaan.

      Jos edes antamaanne valaan tai vakuutukseen ei voisi luottaa, niin kuinka sitten muihin sanoihinne tai tekoihinne?
      Jos vakuutuksenne ja valanne rikotte, ettekö silloin myös lupauksenne?
      Minkä sinä vannot tai vakuutat, se sinun tulee pitää ja täyttää.

      https://www.youtube.com/watch?v=DPIUhEOb2sA

      Juhlallinen vala ja vakuutus tilaisuus, oliko totuuden vai valheen juhlat?

    • Anonyymi

      Perussuomalaisistako uhka tulee, jos Isis-terrorit lappaavat tänne? En mä tiedä, mutta mun mielestä pitäisi ajatella oman maan parasta. Jos ei halua ajaa oman maan parasta, niin ei asetu kansanedustajaksi. Jos ei pysty edustamaan ja toimimaan rehellisesti, niin ei lähde ehdolle. Mikä määrää ottamaan isis-terroristeja tänne tappamaan kansaa? Ei ole vaikea ajatella, etteikö jo tappamista harjoittanut tappaisi täälläkin. Teidän ei tarvi sitten selitellä ja pyrkiä jatkamaan enää tehtävissänne, vaan teidän pitää myöntää virheenne ja vähintään maksaa kansalle takaisin saamanne etuudet. Mielestäni siinä vaiheessa voi jopa puhua sotarikoksesta, jos ottaa sotilaita tänne, jotka vaarallisia.

    • Anonyymi

      Heidät voisi majoittaa eduskunnan lisärakennukseen, siten kansanedustajat voisivat tutustua heihin ja heidän tarpeisiinsa paremmin ja olla vuorovaikutuksessa heidän kanssaan.

    • Anonyymi

      Laittomuus Suomessa aiheuttaa turvallisuusuhkan.

      Kyseessä on samankaltainen ilmiö kuin syrjiminen aiheuttaisi radikalisoitumista.
      Miksi hallitus on kykenemätön näkemään asioita?

      Annan teille neuvon ja esimerkin: lopettakaa syrjiminen niin radikalisoituminenkin vähenee.
      Ja vielä parempi: lopettakaa laittomuutenne, niin turvallisuusuhka pienenee.

      Te ette puutu syihin vaan yritätte peitellä seurauksia.
      Te olette tuoneet epätasa-arvoa, te syrjitte, te valehtelette, te teoillanne itse vaarannatte Suomen ja suomalaisten turvallisuuden ja syytätte muita omista teoistanne.
      Te itse aiheutatte turvallisuusuhkan Suomelle ja suomalaisille laittomuuksienne takia.

      Kuulevatko hallituksen jäsenet asiassa viranomaisien lausuntoja?
      Ovatko siis tietoisia mahdollisten toimiensa aiheuttamasta uhasta?
      Entä millaiseksi voi kutsua ministeriä, joka tietoisesti toimillaan aiheuttaa taikka edistää turvallisuusuhan syntymistä?
      Entä millaiseksi voi kutsua hallitusta, joka hyväksyy asian?

      Vastatkoon hallituksen jäsenet itse.

      • Anonyymi

        Ja älkää te edellisten hallitusten jäsenet luulko, että pääsisitte vastuustanne kuin koira veräjästä.
        Teidän vastuuttomuutenne hedelmät ovat paljon suuremmat ja karmivammat, kuin muutaman isis-äidin maahan tuominen lapsinensa.

        Teidän saldonne on suuri ja se on koskettanut monia lapsia.
        Teillä oli työkalut(laki) estää 2015 vaellus, mutta te ette sitä estäneet.
        Vastuu on teidän, sillä ette noudattaneet lakia vaan toimitte poliittisen päätöksenne pohjalta.
        Turha teidän on siis kerätä pisteitä jos nykyinen hallitus eroaa.
        Jos hallitus eroaa ja tunnustaa virheensä, siinäpä teille vasta haaste pistää paremmaksi ja tunnustaa vieläkin suurempi virhe.

        Vastuutonta on ollut teidänkin tekonne!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      300
      3455
    2. 204
      2951
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      71
      2534
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      233
      1992
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1425
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1327
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1318
    9. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      170
      1304
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1267
    Aihe