Jotkut saattavat vielä äänestävää tätä valehtelevan ihmisen johtamaa puoluetta. Halla- aho valehtelee, eikä enää omaa muuta "ideaa" kuin maahanmuuton, ja samalla unohtaa puolueensa olleen halituksessa silloin, kun 30000 pakolaista tuli maahan.
Nykyhallituksen aikana maahan on tullut 200 pakolaista, joista peräti kaksi tuli Al Holista. Persujen aikaan vastaavia ihmisiä tuli muutama tuhat.
Rehellisyys koskettaa kaikkein vähiten Persupuoluetta ja huudettu valhe onkin heidän lippulaivansa. Normaalisti Suomessa ja varsinkin Satakunnassa on ymmärretty yhteistyön ja keskustelun merkitys.
Halla- aho ei huuda, mutta kannattaa Trumpismia, Putinismia, ja muita Suomeen täysin kuulumattomia oikeistoarvoja.
Vetoankin sinuun, että Rauma takaisin raumalaisille, älä päästä persua villiintymään, sillä se ei kuulu Suomen luontoon.
Nykyhallituksen aikana maahan on tullut 200 pakolaista, joista peräti kaksi tuli Al Holista. Persujen aikaan vastaavia ihmisiä tuli muutama tuhat.
Rehellisyys koskettaa kaikkein vähiten Persupuoluetta ja huudettu valhe onkin heidän lippulaivansa. Normaalisti Suomessa ja varsinkin Satakunnassa on ymmärretty yhteistyön ja keskustelun merkitys.
Halla- aho ei huuda, mutta kannattaa Trumpismia, Putinismia, ja muita Suomeen täysin kuulumattomia oikeistoarvoja.
Vetoankin sinuun, että Rauma takaisin raumalaisille, älä päästä persua villiintymään, sillä se ei kuulu Suomen luontoon.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Olipa hyvin sanottu! Yhteisöllisyyttä ja yhteishenkeä Raumalla kaivataan, eikä tuota raivokasta persupuhetta, joka ei johda mihinkään hyvään.
Voi voi, ootelkaa ihan rauhassa, valkotakkiset on tulossa hakemaan, pannaan vain pillit pois päältä autosta, nii ei naapurit huomaan kun haetaan, ootelkaa iha rauhassa, valkotakkiset on kohta oven takana.
Joo, pannaanko toinenki auto hakeen, jos niitä on useampia, ja pillit pannaan pois päältä, on täällä valkotakkisia hakemaan.
Ois täällä kolmaski auto hakemaan, ja valkotakkisia riittää hakemaan isompaaki sakkia, ja pillit pannaan päälle, että naapurikin näkkee kun haetaan.
En tiennytkään, että Halla-Aho on Raumalla ehdolla?
Ketä äänestää on jokaisen oma asia. Kai jokainen ottaa selvää, mitä asioita hänen puolueensa ajaa. Nyt on muodostunut harha, koskien perussuomalaisia. Paljon on tullut äänestäjiä perussuomalaisiin muista puolueista. He luulevat, että perussuomalaiset muuttavat heidän asioitaan paremmaksi. Niin luulivat 5 vuotta sitten, huomaten ettei mikään muuttunut. Nykyiset perussuomalaiset hajotti puolueen, jota Soini oli rakentanut yli 20 vuotta. Kaikki johtui vallan janosta ja puolueella ei ollut mitään perinteitä hallituksessa olemiseen. Toivotaan perussuomalaisille taas hallituspaikkaa. Ikävä kyllä, sama toistuu, siellä on Jussille jo tulossa kilpailijoita. Itse olen äänestänyt yhtä ja samaa kokoomusta 40 vuotta. Hyvin ovat minun asioitani ajaneet. Tiedän, että he pitävät lupauksistaan noin puolet, se riittää minulle.
Soini se käänsi takkinsa, koska "hillotolppa" kiinnosti niin paljon eli Soini petti puolueensa ja kannattajansa. Nykyinen Halla-Ahon johtama puolue on täysin eri kuin Soinin "takinkääntöpuolue" muutama vuosi sitten. Halla-Ahoa rehellisempää ihmistä on vaikea löytää eikä hän varmasti käännä takkiaan.
H-aho & Suomen Sisu PS-puolueen sisällä ajaa fasismia Suomeen.
Valehteleeko kukaan Suomessa niin härskisti kuin H-aho ? Ei.
EU.sta eroamisen vaatimus Persuilta on oikein.
https://yle.fi/uutiset/3-11734611
Perussuomalaiset on rehellisin puolue, siksi niin moni vihaa sitä, pelkää eikä kestä totuutta. Valtamedia valehtelee ja aivopesee ihmisiä Perussuomalaisia vastaan
"Parta ei pahoille kasva"- sanotaan. Tämä mestari, joka ujoudestaan huolimatta toimii puolueensa mannekiininä.
Totuus on aidosti se, että Persuissa on suuri enemmistö
Enemmistö MISTÄ? Yksinkertaisistako?
Persut on rasistinen liike, ei oikeastaan mikään puolue.
Ei kai niitä kukaan vähänkään järkevä äänestä ?
Ny ollaan perustamassa sinimustat-puoluetta,
joka on vielä natsistisempi ja kysyn vaan onko sekin J. Mansikka-ahon
puolue ?
Mitä h*elkkaria Suomeen pitää laajentaa natsipohjaa perustamalla toinen puolue.
Saako se PS:n näyttämään "kesymmältä" ?
Pelottaa tämä meininki, ei me tarvita mitää fyyrereitä.
H-aho on ihminen suurella V:llä, valehtelija ja vääristelijä.
Mestari hoitaa asiat oikealle tolalle.
Tarkoitat varmaan demareita ,joilla ei mitään muuta agendaa kuin lisää veroja niin ,että älä päästä sosialisteja pilaamaan raumaa.
H-aho laukkauttaisi kaikki tuet, jos pääsisi päättämään totesi Kauppalehden haastettelussa. Lähes samoin Kokoomus/Orpo & Mykkänen-
Lähtekööt vähävaraiset mummot ja papat maantietä mittaamaan pakkasella
on heidän kanta.
Minä se menen ja äänestää rätkäytän SDPn ehdokasta. Tervetuloa joukkoon..
Moniko puoluejohtaja puhuu totta? En usko, että eduskunnassa olisin montakaan nykyistä riistäjää, jos olisivat tavoitteensa avoimesti kertoneet. Närtte vain peloissanne persut, vaikka vihreet leikkaa kaulaanne poikki, vassujen, ja kepulien suosiollisella avustuksella.
Persut on etnonationalistinen puolue. Se on selkosuomella kansallissosialistinen
eli natsiaatteen puolue. Ei kai kukaan hullukaan haluaa Suomeen mitään
"Kolmatta Valtakuntaa", jossa poltetaan muita kuin persuja ?
nehän vaan on omasta mielestään "tosi suomalaisia".
Ne on väärässä. Tosi suomalainen ei ole mikään hitleri.