Kirkko on sen takia että kirkkouskovien nimet ovat valmiina EUssa vainoja varten.
Antikristillistä toimintaa ja aluksi uskovat menettävät sananvapauden.
Kirkkojen ovet ovat jo lukittu.
EU tulee käyttämään taloudellista, poliittista, sotilaallista ja uskonnollista valtaa.
Yksi uskonto tavoitteena.
Raamatussa puhutaan alkuseurakunnista eikä kirkoista.
Apistolinen usko ei ollut kirkko vaan seurakunta pohjaista.
Srk:aa johtaa johtaja ja vanhemmisto ilman yläpuolella olevaa olevia johtajia.
Kirkko on rakennus ja hallintomalli.
Pyhä Henki on sidottu tiettyyn rakennukseen kirkkoon on harhaoppia.
Raamattu ei tunne kirkollista hallintomallia johtajineen. Se on siis ihmisten synnyttämä hallintomalli organisaatioineen.
Raamattu tuntee vain seurakuntamallin srk:n johtamiseksi (srk:n johtaja ja vanhemmisto, tämä riittää) jonka yläpuolella ei ole uskonnollispoliittista ohjausta ja valtaa.
Kirkko-organisaatio ei ole Jumalasta eikä Raamatusta.
Antikristillistä toimintaa ja aluksi uskovat menettävät sananvapauden.
Kirkkojen ovet ovat jo lukittu.
EU tulee käyttämään taloudellista, poliittista, sotilaallista ja uskonnollista valtaa.
Yksi uskonto tavoitteena.
Raamatussa puhutaan alkuseurakunnista eikä kirkoista.
Apistolinen usko ei ollut kirkko vaan seurakunta pohjaista.
Srk:aa johtaa johtaja ja vanhemmisto ilman yläpuolella olevaa olevia johtajia.
Kirkko on rakennus ja hallintomalli.
Pyhä Henki on sidottu tiettyyn rakennukseen kirkkoon on harhaoppia.
Raamattu ei tunne kirkollista hallintomallia johtajineen. Se on siis ihmisten synnyttämä hallintomalli organisaatioineen.
Raamattu tuntee vain seurakuntamallin srk:n johtamiseksi (srk:n johtaja ja vanhemmisto, tämä riittää) jonka yläpuolella ei ole uskonnollispoliittista ohjausta ja valtaa.
Kirkko-organisaatio ei ole Jumalasta eikä Raamatusta.
Vastaukset 185
Vanhimmat
Sinisilmäisiä jymäytetään.
Hyvä ja rikkavilja kasvavat yhdessä kirkoissa elinleikkuuseen asti.
Yksi otetaan ja toinen jätetään (ylöstempaus).
Papit jatkavat eksytyksiään.
Kirkkojen kastealtaat kuivuvat.
Lamppuihin ei löydy öljyäkään.
Sudet ovat lampaiden vaatteissa.
Erittäin hyvät kommentit!
Aamen!
Typerät luulevat digiloikilla ja muilla poppaskonsteilla saavan aikaan lopunajan suuren herätyksen.
Helluntaiherätyksestä ei ole enää jäljellä hajuakaan vaan RIKKIREVITTY KIRKKO.
Kato on käynyt.
Niimpä... Huh huh. Uskokoon ken haluaa.
Rahaa ne vaan haluavat Sinulta.
Jeesuus sanoo - Te kyyrmeen sikiöt!
Toisessa tulemisessa pyhät otetaan. Jeesus vie heidät 1000 vuodeksi taivaaseen. Toiset jätetään, he saavat surmansa Jeesuksen toisessa tulemisessa Hänen ilmestyksestään. Kukaan ei jatka enää eksytystä, eikä mitään muutakaan.
Tämä aika jota elämme, on aikaa kaikkien kansojen tehdä valinta uskoako totuteen tai valheeseen. Uutta mahdollisuutta ei tule senjälkeen kun Jeesus vie omansa 1000 vuodeksi taivaaseen.
1234567---
Eläinkunnalla tulee olemaan juhlat, kun Maan pinnalla on 7-8 miljardia ihmisen raatoa einehdittävänä. Lisäksi kaikki ihmisen aiheuttama uhka ja tuho loppuu. Maasta tulee luonnonmukainen paratiisi, jossa on vielä vähemmän ihmisiä säätämässä kuin alkuperäisessä.
Mihin taivaaseen, muapalloko?
Miten taivaassa voi kuolla, kuten tuhatvuotisessa valtakunnassa nuorimpana kuoleva 100-vuotiaana Raamatun mukaan tekee?
Tuhatvuotiskauden ennustukset eivät voi toteuta enää Jeesuksen toisen tulemisen jälkeen, sillä niiden olisi tullut toteutua, ennen Jeesuksen ristiinnaulitsemista maan päällä.
Israelin kansa ei tuntenut Messiastaan, vaan he naulitsivat Hänet ristille, niin tuhatvuotinen rauhankausi jäi toteutumatta.
Jos Jeesusta ei olisi naulittu ristille Hänen tullessään ensimmäisen kerran maan päälle Kuninkaana, olisivat vanhanliiton ennustukset toteutuneet, ja Jeesus olisi ollut Kuninkaana tuhatvuotisessa valtakunnassa, ja kaikki ennustukset olisivat täyttyneet, ja nuorin olisi kuollut 100-vuotiaana, ja synnintekijä joutunut kiroukseen 100-vuotiaana.
Jeesuksen toisen tulemisen jälkeen pyhät viettävät 1000-vuotta taivaassa. Tämä maa on tuhoon tuomittu, kun kaikki viimeiset vitsaukset on läpi käyty.
Jumalattomat ovat 1000-vuotta kuolleina odottamassa tuomion ylösnousemusta tuhannenvuoden jälkeen tuomiolle. Tuli tekee heistä lopun.
Tämän jälkeen Jumala luo omilleen uuden taivaan ja uuden maan, jossa vanhurskaus asuu.
1234567---
Missä kohtaa Raamattua sanotaan näin?
Missä kohtaa Raamatussa sanotaan, että pyhät ovat muutama vuosi taivaassa ja sitten Jeesuksen kanssa 1000-vuotta maanpäällä. ?
Omistan lehtisen ISRAEL ja iankaikkinen rakkaus. Helluntailainen Kalervo Syväntö: JEESUKSEN TULEMUS a) ylöstempaaminen, Jeesus kohtaa seurakuntansa pilvissä ja vie Karitsan häihin. b) Jeesus tulee suurella voimalla ja kirkkaudella perustamaan rauhan valtakuntansa maan päälle. TÄMÄ TAPAHTUU MUUTAMIA VUOSIA YLÖSTEMPAAMISEN JÄLKEEN.
Pelastuneet adventistit ovat 1000-vuotta taivaassa, EI MUUTAMA VUOSI, vaan 1000 vuotta. Tämä maa on tuhoon tuomittu.
1000 vuoden jälkeen kun jumalattomat on herätetty viimeiselle tuomiolle, ja tuli tehnyt heistä lopun, niin tämän jälkeen Jumala luo omilleen uuden taivaan ja uuden maan, jossa vanhurskaus asuu.
1234567---
Eli et löytänyt Raamatusta mitään tukea väitteellesi, kuten arvasinkin.
Senhän sanoo jo järkikin, että tämän maanpäällä ei tulla viettämään 1000-vuotista rauhanvaltakuntaa.
Etkö näe kuinka tämä maa on tuhoon tuomittu, kaikki saastuu, maa, ilma vesistöt, kaikki. Kaikki tulevat entistä enemmän kärsimään, niin ihmiset kuin eläimetkin.
Adventisteilla järki leikkaa monissa asioissa. Adventistien lehtisestä: 1. Armon aika päättyy 2. Kristus tulee elämän ylösnousemus. 3. Vanhurskaat hallitsevat Kristuksen kanssa taivaassa tuhannen vuotta. 4. Tuomionylösnousemus. Tuomio pannaan täytäntöön. 5. Uusi maa..
Missä kohtaa Raamatussa sanotaan, että taivaassa ollaan muutama vuosi tähän odotan vastausta ?
1234567---
Ei ainakaan Raamatusta löydy, että vain muutama vuosi oltaisiin taivaassa. Tämä on joidenkin lahkolaisten keksimää sepitystä.
Unta, ja vielä kummallisempaa unta. Sairas kristinusko ja sen kummalliset sepitykset"pyhistä" jotka harrastavat kaikkea hyvin omituista "pyhän jumalansa" kanssa ei vaan lakkaa naurattamasta. Kyllä kehitys ja oppiminen pysähtyy tämmöisessä "pyhyydessä" aivan kokonaan.
Toinen tuleminen? Tuleeko taas? Oi ihanaa..
Onko mitään väliä mitä tuossa satu kirjassa höpistään?
On tämä niin hassua tämä puheenparsi. Tehän ootta niin iisraelin lapsia että. On lamppua ja on öljyä.. eikö maallinen Suomi ole paha paikka pyhille asua? Kuka terve ihminen sitä öljyä päähänsä tarvitsee?
Tulostappa vaikka tuo ja lue sitä pelin edessä vaikka sata kertaa peräkkäin.. siis haloo? Kukaan ei tule ja vie sinua, sen enempää kuin ketään muutakaan yhtään mihinkään. Jossei valkoisiin pukeutuneet "pyhät" sairaanhoitajat sitä tee. Uskomatonta että moista harhaa edelleen harrastetaan.
Niin ja kun ei ole sitä ihmistä, niin sitten ei ole enään uskontojakaan. Seuraa oikea rauhan aika.
Onko tämä selitys nyt jostain uudesta roolipelistä? Mitä ihmeen sekoilua tuo on? Haha. Ei kipeetä päivää ihmiset.
No se löytyy adventtikirkon selitysopeista
Niin te haluattekin kaiken menevän. Kaikki pilalle ja helevettiin. Kunhan vain teidän harha kirjanne tarinat toteutuisi. Kaikki paskaksi vain "jumalan" kunniaksi.
Ja notta sinnehän Myö ei sitten lähetä. Se on jämpti.
Jos tuommoinen poppoo saa joskus vallan. Niin Suomen pakkasissakin kuljetaan joku kaapu ja viitta päällä. Ja aasi on ainoa kulkuneuvo. Ja on niin pyhää että. Ihan kuin henkiolentoina täällä leijutaan ja livutaan.
Tervasamppoo on mun suosikki. Tuoksuu niin kovin hyvälle.
Niin paljon on julistusta, että 1000 vuotta maanpäällä, ja vain muutama vuosi taivaassa. Paksu peite on vielä heillä silmillään.
Tämä maa on tuhoon tuomittu, jokainen jolla ei ole peite silmillä sen näkee. Kun viimeiset vitsaukset on sotineen kaikkineen läpi käyty, niin ei hyvältä näytä maan tila. Vesistöt saastuu, ilma, maa, ihan kaikki, eläimet kärsivät, samoin ihmiset, näiden vitsausten keskellä.
Jeesus meni taivaaseen valmistamaan omilleen sijaa. Helatorstaita vietetään Jeesuksen taivaaseen astumisen muistoksi. Taivaassa ei ole syntiä, eikä kuolemaa oleva. Kukaan ei joudu kiroukseen 100-vuotiaana, sillä syntiä ei ole taivaassa.
1234567---
Hehe hehhhheeh.. raamattu on niin ihmeellinen satukirja.
Voi hyvää päivää..
AI järkikö täällä puhuu? Tuota.. uskomatonta maailmanloppu kiihkoa. Hullut saarnaa hulluutta vaahto suusta valuen.
Kuka haluaisi viettää hetkeäkään tuommoisten hihhuleiden ja heidän "jumalansa" seurassa? Siis ei yhtä sekuntia. Jeesus jeesus voi jeesus sentään avohoitopotilaat.
Eiköhän madot ja elukat rotat ole jo syöneet miljardeja ruumiita maapallon historian kuolleet vai mitä . Eikö nää kaikki päivittäin kuolleet ole haudattu maahan ja hukkuneet on kalat syönyt . Niin sinunkin lihajäännökset tuhkat syö ötökät .
Ei taivaassa kuolla . Maan päällä kuollaan .
Mikähän versio tämä on että kuolleet on kuolleina ja sitten herää taas tuomiolle . Kyllä tähän joku järjestys on . Ne jotka nukkuu pois Pojassa herää elämän ylösnousemukseen jotka kieltää pojan kadotuksen .
Mikä tässä tuhat vuotta jutussa kiinnostaa niin että siitä on tullut pakkomielle?
Ei täällä kukaan ole 1000 vuotta maan päällä muut kun demonit . Nekin heitetään lopuksi tulijärveen.
>Jeesus meni taivaaseen valmistamaan omilleen sijaa.
Tuskin Luojan tarvitsee mitään sen kummemmin valmistella, se on ihmisten puuhaa. Sen kun luo.
Koottakaas nyt päättää onko se tuhat vuotta maan päällä vai taivaassa . Sen aikaa me muut voidaan tehdä työtä ja hoitaa sairaita kun te mietitte .
Menkää tonne esy.fi kuuntelen hindulaisuuden versiota . Ne kyllä varastaa samalla huonekalut vaatteet pankkikortit .
Kyllä se oikea messias tuleekin aikojen lopulla lopettaa koko paskan.
Ei oo muuta kun se että Jumala sovitti itse meidät . Ettei tarvi eläinuhreja tai muuta enää .
Ei maallisia öljyjä . Israel lankesi Juuda pois armosta . Kristitty on Jumalan omaisuutta . Älä sure . Luet uuden testamentin läpi ja sanot kiitos .
Vie sielun vaikka maallinen ruumis jää.
Ei vaan loppu.
Oikeesti arabit liikkuu vieläkin kameleilla ja aasin selässä myös Espanjassa niillä on aasit. Uhraa vat eläimiä syntiensä muistoksi mutta ettepä niitä käy pilkkaamassa.
Joo ei niin siellä ei oo mitään pahaa.
Potilaat on varmaan seonnut niistä lääkkeistä mitä niille on annettu eikä muusta . Jotkut sekoaa huumeista ja noituudessa . Joku lukee joogien oppeja niin sekoaa mutta niihin liittyy huumeet . Kemikaaleista sekaisin .
Eikö tämä nyt ole jotenkin sairaan irstas kuvio? Ensin tämä jumala antaa ihmisen kuolla, vaikka niin kauheasti rakastaakin tätä. Sitten kun nuo "lopunajat" vihdoin saa täyttymyksen, niin jumala herättää nämä raadot ylös haudoistaan? Eh, oliko tämä joku Zombie elokuva vai mikä?
Niin kyllä minä tämän öljyn tarkoituksen tiedän. Silti. Tämä hurskas meininki on niin.. kovin vanhanaikaista.
Loppu on rauha. Ei ole ihminen tappamassa minkään jumalan nimessä enään ketään.
No nämä tottakai myös. Kehitys ja eteenpäin meno ei tule uskonnoista.
Ei kai nyt sentään moista.
Ilmestyskirja kertoo lopun ajan tapahtumat selkeästi, mutta lähes jokainen tarvitsee sen symboliikasta opetusta. Katsokaa Baruch Kormanin opetuksia TV7:stä keskiviikkoisin klo 20,30, tai Arkista vanhempia jaksoja. Kannattaa tutustua.
On se kuitenkin helpotus tietää , että joku tietä mikä on hyvin ja ei ollenkaan niin. Voi ihmistä.
Voe helevetti! Muslimit saa todellakin mennä pois, pois. Hyvin kauas pois.
Hyvää tässä vaan. Mites ilta tee?
Väyrynen sanoo "Demoneita ei tulijärveen heitellä tuosta vain." Paavo on Saatana. Paavo haluaa valtaan.
Jos maksat matkan, voin käydä Espanjassa arabeja pilkkaamassa sitten kun matkailu taas pelaa. Helppoa tietysti luvata, kun et maksa.
Paavo sanoo, " minä olen Keisari." Siinä alkaa uusi meininki Suomen maassa kun Paavo nousee valtaan.
Warning!
Jeesuksen+100%+tottaoleva+profetia+srk:n+paimenista.
Johannes+10:12+
"Mutta+palkkalainen,+joka+ei+ole+paimen+ja+jonka+omia+lampaat+eivät+ole,+kun+hän+näkee+suden+tulevan,+niin+hän+jättää+lampaat+ja+pakenee;+ja+susi+ryöstää+ja+hajottaa+ne."
Ei tuo noin mene. Kun sus tulee. Niin ensin se panee ja sitten syö. Tai toiste päin. Kun nyt tämmöinen harhainen Kristus juttu nyt on kyseessä. Tai ehkä se on ihmisusi...pöööö.
Lähiöissä on niitä koiria jotka on susia Venäjältä tuovat niitä .
Kirkon on aika kadota maan päältä. On jo liiaksi saanut pahaa aikaan ja alistanut kansoja.
Viite oli?
Pohj.Koreassa on alistettu kansa raskaasti ja siellä ei ole uskontoja.
Kristinuskosta on syntynyt demokratia ja länsimaat.
Demokratian idea on kylläkin kotoisin pakanallisesta Kreikasta. Samoilta ihmisiltä, jotka ehkä ainoina maailmassa tajusivat että Maa on pallo ja jopa osasivat laskea, minkä kokoinen.
Kristinusko, siinä kun kaikki uskominen on turhaa. Usko on täysin vajakki touhua. Ei pidä pelätä vaan yrittää ymmärtää. Lukea ja ihmetellä. Jeesuksia siihen ei tarvita.
Ihmiset jotka pelkää himojaan ja halujaan ja itseään tarvitsee vahvat moraali opit ja koodit pitämään itsensä pystyssä. Sikäli ok, jos siitä haahuilusta heillä jotakin apua on. Kunhan pitävät suunsa kiinni. Ei tuota evankelioimista pysty itse Erkkikään kuuntelemaan.
Jos miettii kuinka tämä "luoja" kaiken teki.. "annan teille ison valon päiväksi, ja pienen yöksi, ja tähdet.." tuo viimeinen " tähdet" varsinkin saa tämän hepun näyttämään todella kornilta.Silloin kun tuota kirjaa on raapustettu ei mitään juurikaan ympäröivästä olevasta tiedetty. On mahtawan suurta että "luoja" on ne kaikki miljardit tähdet ihan vain sinua ja minua varten sinne laittanut tuikkimaan.. eikö eikö eikö. Ihan pikkukakkos tasoa on raamattu.
Kyllä. Ihminen voi hyvin olla moraalinen olento ilman mitään jumalia tai uskontoja. Jos haluaa ja sen parhaakseen näkee.
Kristinusko ei todellakaan kuulu länsimaihin, eurooppaan, Pohjoismaihin tai Suomeen. Ei mitään tekemistä meidän juurien, kulttuurin, historian ja sukujen kanssa. Aavikon poikien satuja jotka väkisin on istutettu joka paikkaan.
Ei sitä tiedä minkä muotoinen se on kun kaikki on näköharhaa.
Ne nyt vasta satuja onkin nuo Aasian jumalat . Wikipedia hindujen jumalat . Ehkä nää lääkärit menee sinne hoitamaan budhan tauteja ?
Sitä vaan en ymmärrä miksi puhutte ja kirjoitatte antikristuksesta niin paljon? Taas kerran. Siis odotat antikristusta. Minä odotan ja palvelen Jeesusta. Se on muoti-ilmiö. Kummallista.
Antikristus on se henki mikä uskottomissa on eli kieltää Jumalan Pojan ihmisenä .
Taas niin täynnä helluntailaisia valheita kuin olla voi. Nää bluffaa, tietäen, että harva hellari on viitsinyt perehtyä teologiaan. Teologian ja koulutetut papit helluntailaiset ovat aina haukkuneet maan rakoon. Heillä on pelko, että kansa huomaa heidän, hellareiden huijauksen!
Väite, ettei "kirkko"-sanaa löydy Raamatusta. Tässä nämä saatananpalvojat ovatkin oikeassa: ei suomeksi, mutta kirkko-sana (kyriakee) alkuperäiskielellä, etenkin kreikaksi, kyllä löytyy!
https://evl.fi/sanasto/-/glossary/word/Kirkko :
"Sanalla kirkko (kr. kyriakee, Herralle kuuluva, Herran oma) on useita merkityksiä. Se voi tarkoittaa kirkkorakennusta tai kristittyjen yhteisöä - joko maailmanlaajuisesti tai rajatulla maantieteellisellä alueella toimivana yhteisönä."
Hellarit jatkavat toisen uskonnon mollaamista omalla foorumillaan. Ovat tehneet tätä Helluntaiherätyksen tänne tulon alusta asti, jo päälle 100 vuotta. (Ruotsalaisten rikoksia, tämäkin.)
Mutta kun heidän oma saatanallisuutensa osoitetaan heille, heidän omalla foorumillaan, ovat niin hurskasta, pää painuksissa: "Onko tuo nyt rakkautta "...
Ei ole. Teitä ei voi eikä (Saatanaa) saa rakastaa!
Ei ole helluntailaisilla näköpiirissä herätystä, vaan kymmeniä kymmeniä vuosia on julistettu, että sapatti ei kuulu Enää Uudenliiton kristityille.
Laittomien päätä ei Jeesus silittele toisessa tulemuksessaan.
1234567---
Ja toisin kuin yrittävät bluffata, ettei tällä foorumilla muka helluntailaiset itse kirjoittelisi, jokainen noista edellä kirjoittaneista kristittyjen ja kristillisen kyriakeen pilkkaajista ja meille kuolemaa toivovista ovat helluntailaisia. Ilmeisesti peräti niitä itseuhriuttaneita helluntaikansalaisia, joita minäkin olen täällä joskus jollain tavoin yrittänyt puolustella.
Heillä ei ole mitään, millä itseänsä puolustaisivat. Heidän pahuutensa on vuosikymmeniä ollut niin laaja-alaisesti kattavaa, ettei sille voi eikä saa kuulua armo. Sillä ei ole kyse pikku "erheistä, joita Herra suvaitsee", vaan todellisesta, aktiivisesta, antikristillisestä, kyriakee- / Herralle kuuluvien, vastaisesta saatanallisesta aktivismista, johon tuon, USA:n etelävaltioiden Ku klux klanin perustaman, koko helluntailaisuuden olemuskin perustuu: okkultismiin, Pyhän Hengen pilkkaan ja kristittyjen vainoihin, lumeuskontonsa varjolla.
Sillä sanoista meidät jokainen tuomitaan. Tiedän, minutkin. Kuten Jeesuskin. Silloin, tuomiolla, on hyvä olla varma siitä "keiden joukoissa seisoi". Minkä puolesta, mitä vastaan.
~
Täh?
Adventistit pitävät sapattia, mutta heidän määränsä pienee jatkuvasti, joten ei se herätys riipu siitä sapatin pitämisestä.
Määrä pienenee siksi: Raamatusta luemme: Löytääkö Jeesus uskoa maanpäältä kun tulee toisen kerran.
Nooakin julisti aikoinaan, mutta ei ollut tungosta arkkiin tulijoista.
Joka tapauksessa totuuteen pitäytyneitä löytyy neljältä ilmansuunnalta, kun Jeesus tulee noutamaan omiansa 1000 vuodeksi taivaaseen.
Jäännös totuuteen uskovia tulee löytymään kuitenkin.
Saa kaikki suuret ja pienet kumartamaan itseään peto, sitä jonka kuolinhaava paranee parhaillaan.
Jumalan viha tulee kohtaamaan pedon kumartajia.
1234567---
Antin porukoita tulee olemaan lopulta niinpaljon kuin meressä on hiekkaa.
1234567---
Helluntaiherätys on yksi niitä liikkeitä, joita Jumala on Suomessa käyttänyt todellisen herätyksen saamiseksi. Oli sodan jälkeinen Jumalan tuulten aika, noin 1950-luvun loppuun, ja siinä helluntaiherätyksellä oli keskeinen osansa. Sitten oli Niilo Yli-Vainion aikainen herätys 1970-80-lukujen vaihteessa. En tiedä, voi olla, että Jumala "unohti" kysyä silloin lauantaisapatin puolesta kiivailevilta, saako hän luvan käyttää helluntaiherätystä...
Onko valtiokirkoissa herätystä? Vaan monet luterilaiset hyväksyvät pridemarssit. Osa ministereistäkin. Luterilaiset hyväksyvät 3. sukupuolen. Meneekö heillä hyvin????????????
Niihin aikoihin kävin usein vapaiden suuntien, kuten helluntailaisten vapaakirkkosten kokouksissa. Tiedän että heille ei käynyt Jumalan antama sapatti pyhäpäiväksi. Jumala johdatti ymmärtämään sapatin pyhyyden, senjälkeen eivät sunnuntaikirkot ole kiinnostaneet.
Olisi Niilo Yli-Vainionkin tullut ymmärtää julistaa ja pitää Jumalan antama sapatti pyhänäpäivänä mutta ei. Kävin yhden kerran Yli-Vainion kokouksessa.
Jumala lähettää väkevän eksytyksen hengen niille, joilla ei ole rakkautta totuuteen voidaksensa pelastua.
Sinussa on paljon vihaa.-Etkö tiedä,että kaikki kirkot,ja seurakunnat ovat olleet saatanan hallussa jo vuodelta lähtien.
Jumala ei asu ihmiskäsin rakennetuissa temppeleissä,ei nyt,eikä alkuseurakunnan aikana.
Korjaus vuodelta 2000 lähtien.
1234567
Montako adventtikirkkoa toimitiloina tarvitaan lisää, että helluntailaiset mahtuisivat pakkasella sisäpuolelle?
Mitä mieltä olet 1234567?
Esim. kaupungissamme on vuosia adventtikirkko - melko uusi - tupaan mahtuu 200, paikalla 16. Missä on herätyksenne, kun haluat olla täällä mittamiehenä?
Oletko pitänyt vääränlaista sika/hiiri saarnaa, jossa ei todellista näköalaa julistettu, mitä kirjoitukset siinä sika/hiiri - puutarhajuhlasta mainitsee.
Taisit mennä ohi kirjoituksen ja oman pään mukaan julistelet niistä puhtaista ja saastaisista elukoista. .... Tietenkin raamattu varoittaa saastaisista elukoista ja pitää miettiä, missä yhteydessä se sanotaan! Eli silloin kun elukan ravintoketju on mahdollistava isäntäelukan kohdalla, että vaikkapa trikiini iskee, niin siinä se on ihmisellekin mahdollisesti tappava.
Näin Jumala halusi pelastaa ihmistä vaarasta ja yleisvaroitus tuli kansan keskuuteen ja saastaistettiin sika, että kautta aikakausien - meidänkin aikana - väärin tarkastettu sika - on hiirenpyydystäjänä saastuva.
Mutta, jos hiiri on pois navetasta - kissa vahdissa, ja liha teurastuksen jälkeen tarkastettu, trikiinivapaa - niin se kinkku on ihmiselle turvallisempi vaihtoehto, kuin se naudan liha, jossa voi lihojen välissä olevat syyt- olla verisuonille vahingollisempi, kuin kinkun rasvaton puoli.
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, eli ymmärryksenkin meille antoi.
Emme me astu Jumalan valtajakkaralle, isännöimään, mutta pyydämme apua siihen, että miksi se sika nyt saastui. Kun tieto lisääntyy, niin käsitämme syyn, miksi se saastaisena pidetään, eli saastutuksen paha! Ja kun paha poistetaan, niin kas, ei silloin tämä Pyhän Hengen temppeli saastu, ja siinä annetaan kunnia Jumalalle, ei niin, että ylenkatsotaan neuvot ja ohjeet.
Kala - suomut jne. joka on syötävää - ei välttämättä ole syötävää, jos Tšernobylit jysähtää ja laskeumat saattaa maaperän saastaiseksi. Kun haukikala alkaa säteilemään, että se voidaan talonurkalle laittaa lampuksi, niin vaikka Sana sanoo sen olevan syömäkelpoista, niin meillä on ymmärrys Jumalan kuvana, että nyt ei kannata leikkiä terveydellä.
Siinä se 1234567 asia on. Eli on Hengessä nähtävä se hyvä ja paha, ei Jumalana tässä ihminen määrää, vaan käyttää luotuna Jumalan kuvana sen ymmärryksen Hengen ilmoituksena, että Ylimmäinen pappi antaa luvan -rukouskammiossa- , että nyt tuo ei ole saastainen, kun sitäkin kohtuudella syödään. Kohtuus tarkoittaa sitä, että punainen liha liikana ei ole terveellinen suolistolle, syöpävaara, vaikka se nautaa olisi- puhdasta ja syötävää. Sekä riittävästi kasviksia, suoli toimii paremmin ja myös karjatalouden rasitus luonnolle on vähempi, kun porkkanat, sekä juurekset on hyvänä lisänä lautasella.
Näin se vain on 1234567... kun jätät siellä kirkossasi sikajutut siihen että kerrot miksi, niin voi kirkkoväkesi lisääntyä siihen sapattia viettämään.
Apostolinen seitsemännen päivän helluntailaisuus siellä, missä luterilais- katolismunkkioppi ei ole lepopäiviä sotkenut, niin Apostoliset helluntailaiset viettävät sapattia siksi, että se kuvaa Jumalan luotua valtakuntaa, "kaikki on sangen hyvin" Herran kädestä. Siitähän se lepo tulee. - kunnes tämä vanha aatami sotkee pesää.
Uusi Adam - Sapatin Herra, sijaisuhrimme, Jeesus, Ylimmäisenä pappina taivaassa, saattaa taas luomakunnan kohdilleen, ei silloin suomalainen uskonnollisuus ihmiskäskyin sotke -kirjoitusten mukaan - oikeaa lepopäivää - korvausopiksi.
Mutta, kaikki aikoinaan. Pyhä Henki avatkoon Sanan, kyllä ne helluntaipapitkin sen meillä tietää, mutta laumasuoja, ihmispelko ja se, että julistetaan terve pappi lepopäivän opissa helluntaissa epäkelvoksi, koska se sunnuntai on perinteissä peittovaate, se pelottaa.
Jos Ristin Voitto julistaa yleisilmoituksen, että se ja se ei veljeskahleissa pysy ja julistaa sapattia, niin hän ei ole kelpo kirkkoihimme. Siksipä edesmennyt helluntaikirkko piispa kieltäytyi opettamasta raamatullista pyhää. Ihmisvelipelko panee paulan.
Kahle se on meilläkin. Olen sen omin silmin nähnyt. Oikein arvovaltaisessa opettajassakin.
Katolis- Martti oppi, se on hapattanut meidänkin taikinan. Mutta, kerran olemme siitäkin vapaat. Sapatin Herra on Ylimmäinen pappi ja Hän Luojana on kaiken luonut ja Pyhittänyt sen kunniaksi lepopäivänsä, Herran päivän, että oppisimme.
Mutta, ennenkuin liha meillä muuttuu, pitäkäämme peittovaatetta helluntailaisittainkin silmillä. Sinulla sika- hiiri ja meillä tuo Baabel - hapate - synti- väärä painoarvo sunnuntaille. Kyllä se Herran pöytä edustaa ylösnousemusta, ja sapatti lepopäivää, Jumalan Valtakunnasta. Siis 1234567 tunnustetaan kukin hapatteemme, eikös vain?
>Sillä sanoista meidät jokainen tuomitaan.
Näin on. Aito kristinusko ei tunne minkäänlaista sananvapautta.
Kaikilla on sananvapaus, sanojaan saa käyttää mielin määrin, mutta Viimeisellä tuomiolla nämä, jokainen sanamme, todistavat meistä kustakin itsestä, mitä olimme maan päällä, eli: mitä olemme hengeltämme.
Vain Kristuksen Hengen omaavat läpäisevät lopullisen Taivaan portin, muut heitetään tunkiolle.
Niin, kuten sanoin, aito kristinusko ei tunne minkäänlaista sananvapautta, vaan päinvastoin pakon sanoa asiansa paljon tiukemmissa rajoissa kuin mitä maallinen laki demokratiassa koskaan vaatii. Muuten rangaistus on kauhea, joskin kauheus vaihtelee lahkosta riippuen.
Tämä on kuitenkin Jumalan sanaa: Jotka syöväty sianlihaa ja muuta inhoittavaa, sekä hiiriä niistä kaikista tulee loppu sanoo HERRA. Minä tunnen heidän tekonsa ja ajatuksensa. Aika tulee, että minä kokoan KAIKKI kansat ja kielet ja he tulevat ja näkevät minun kunniani.
Sunnuntai on pedonmerkki, ihmiskäsky pyhäksi. . Sapatti on Jumalan merkki. Tulee valita oikein että pääsee mukaan kun Jeesus tulee toisen kerran ja vie omansa 1000 vuodeksi taivaaseen.
Kolmas enkeli varoittaa pedosta. Jumalan viha tulee kohtaamaan pedon kumartajia.
1234567---
Jos ei ole Luterilaisilla tällä hetkellä herätystä näköpiirissä, niin ei sitä ole Helluntailaisilla senkummemmin kuin Vapaakirkkosillakaan.
Jumalan antama sapatti ei käy heille pyhäpäiväksi. Tämä on laittomuutta. Eivät kumpikaan tahdo nöyrtyä, ja tunnustaa, että harhassa ovat.
1234567---
Adventtikirkossa ei ole ollut herätystä miesmuistiin, vaikka he palvovat sapattia. Siellä väki vähenee huolestuttavaa vauhtia. He eivät millään tunnusta menneensä harhaan noiden laki-vaatimustensa kanssa.
Adventtikirkko myi tilansa toiselle kirkolle,kun ei pystynyt hoitamaan kiinteistöä.Korona rajitukset saakin osallistua 20 henkilä huoneessa lyhennetyllä hartaushetkellä.
Kun Jeesus tulee toisen kerran, niin totuuteen uskovia löytyy neljältä ilman suunnalta, pieni joukko kuitenkin.
Näin siinä kävi Nooankin aikana suuri joukko hukkui. Pieni joukko pelastui.
Peto saa kaikki suuret ja pienet kumartamaan itseään. Pedonmerkki on sunnuntai, ihmiskäsky pyhäksi. Sunnuntailaiset keräävät paljon porukkaa joukkoihinsa, koska heillä on kiire, ja aika käy vähiin.
1234567---
Siinähän kaheli saat odottaa. Rapia 2000 vuotta mädänneenä, ei ole mittään siitä miehestä jäljellä.
On se "jumala" vaan niin ihme Spede että. Rakastaa ei rakasta, rakastaa ei..
Viha on täysin normaali tunnetila ja hyvin inhimillistä. Harhainen usko "jumalaan" taas menee mielenterveys puolelle. Ei tuo sinun "jumalasi" asu ei ole yhtään missään. 2000 vuoden hiljaisuus sen kun jatkuu. Seuraavat 200.000 vuotta. Eikä jesseä näy.
Mahtawaa! Tunkiolle! 666.
..the prayers of a hundred priests could not save my soul. Like a Son of a Morning! Boasting in multitude of... SINS...
Juu Saatanassahan tässä ollaan satoja vuosia oltu. Jotenkin ne vuodet vaan menee niin nopiaan.
On se vaan epeli tämä sun "jumalas" kovin on mutkaista "kaikkivaltiaan luojan" logiikka possujen ja hiirien kanssa. Jos niin kovin viisas kerran oli niin miksi tehdä mitään niin kummallista ja epätäydellistä kuin elämä alunperinkään? Miksi pitää pyhien syödä ja kakkia? Ettekös työ kaikki ole jo kuin enkeleitä ja henkiolentoja?
Kun Mooses tulee seitsemännen kerran niin silloin pitää kaikkien kumartuman. Näin sanoo Herra.
Teidän helluntailaisten touhuja hyvin läheltä seuranneena jo lapsesta asti. Kauhulla pitää todeta ettei tämä hulluus ole mihinkään muuttunut vuosikymmenien aikana. Tuo päivittämätön satukirja on edelleen se mistä te vouhkaatte. Perheet ja ihmissuhteet hajonneet teidän hulluutenne takia. Teidän "armollisuutenne" ajanut ihmisiä itsemurhaan. Teidän "jumalanne" totaalinen kylmyys ja välinpitämättömyys on kuin peili teidän maanikkojen kasvoilla. Ei tästä Lähi-idän uskosta pelasta mikään muu kuin Kuolema.
Muistan lapsena kun väkisin vietiin tämän hullun huutamista isoon telttaan todistamaan. Kamalaa toimintaa jossa varmaan en ollut ainoa jota pelotti. Niilo setä oli hulluutensa huipulla ja mesoaminen oli sen mukaista. Eturivissä kai kastui pyhästä syljestä, ja "sielunhoitoa" oli kaiken aikaa tarjolla pukumiehiltä. "Äiti, eikö voida mennä jo kotiin.." kysely oli turhaa. Vieläkin 50 vuotiaana, toisinaan tulee painajaisia tästä jeesus sirkuksesta. Kiitos ja ei.
Jeesus sanoi sitä ja nooa puhui tätä. Siinä koko jutun outous. Tämä tapahtui silloin ja tuo tolloin. Mitään näistä ei ole tapahtunut satoihin ja tuhansiin vuosiin. On aivan käsittämätöntä miten ihmiset voi uskoa sokeasti asioihin joita ei ole olemassakaan. Eräs Sisar joka kamalassa laulussaan toteaa "Oi jumala puhu" sen kaiken hölmöyden esiin tuo. Tuo "jumala" ei ikänään sanaakaan ole sanonut. Se on sinä ja minä. Me ihmiset jotka hölötämme toisillemme. Ihmiset puhuu. Ja se "jumala" on niin hiljaa kuin 270 astetta miinuksella oleva jäätävä ja Pimeä universumi.
Kuolema on aina se mikä on tarjolla jos juutalaisten virityksiä tohtii vastustaa. Tätä se aabrahamin poikien hulluus on. Juutalaiset, kristityt, muslimit. Viha ja kuolema kaikille jotka ei heidän oppejaan harrasta.
Meillä herätään joka aamu. Ja aikaisin . Muuten tulee raippaa.
Mitä työ siitä heräämisestä koko ajan vouhkaatte? Nukutteko te kaikki päivät 24/7?
Kristittyjen "jumala", herra sebaoth on kuin kauhutarinoiden Demoni. Kaikesta rankaistaan. On veriuhria ja on polttouhria "suloiseksi tuoksuksi herralle". Mikä tolkku on moista tuhoajaa ja hävittäjää palvoa? Ja ennenkuin nyt mitään jeesuksen, muka-muka ristinsovituksesta mitään sanotte. Se ei muuta sadistisen alkuvoimanne pahuutta. Kaikilta henki pois jotka kehtaa tätä "jumalaa" uhmata. Se on se kristityn evankeliumi.
Ihmiset tekevät omia sepityksiään, ja sitten alkavat uskomaan niihin, ja panevat Raamatun sanan syrjään. Näinhän se on tämän sapatinkin kohdalla. Kun vuosisadat jauhetaan viikon ensimmäistäpäivää sunnuntaita pyhänä, niin meneehän se päähän kuin häkä.
1234567---
Rinteen Antti? Tuo vasuri kauhistus.
Ei kuulu kun on jokapäivä lepo Jeesuksessa. Ikävää langeta pois armosta vanhaan lakiin.
Vaparit ja lestat sairastaa samaa tautia , armoa ei löydy lakia vaan.
Mitäs sen 1000 vuoden jälkeen sitten ??
Maalisessa uskonnossa ei ole mitään. Kun maapallo tuhoutuu kaikki katoaa tuhkaan.
Pridet marssii Israelissa myös . Koska Sodoman ja Gomorra.
Niin ei asu siellä Israelissa eikä Arabiassa eikä Egyptissä ei teltoissakaan . Teltat on ihmiskäsin tehtyjä.
Hiiriä rottia sammakoita myyriä lepakoita käärmeitä koiria syödään lähinnä Aasian maissa Kiina Intia Vietnam , voitte mennä sinne opettamaan . Kamelin syöjät on Arabiassa Afrikassa sekin on kiellettyä . Nyt kannattaa heti lähteä siihen suuntaan opettamaan . Thaimaassa on grillatut hyönteiset herkkua ja Indonesiassa apinat . Aasiasta on myös nämä sars mers ja korona taudit kuten oli rutto ja spitaali ,tuberkuloosi. Sieltä on kaikki tuotu meille myös Aasian ravintoloitten ruuat . Munissa on salmonellaa kuka niitä palvoo. Menkääs nyt sinne Siinain vuorelle tutkimaan Mooses lakia .
Peto ei ole mikään viikonpäivä !!!!! Mutta hindubudha lohikäärme se kyllä on ja kundaliini gurut.
Ai niin unohti kertoa. Jeesus nousi kuolleista .
Joo mut vasta taivaassa ......
Siinailla ja SIIONISSA siellä eikä täällä . Arabiassa on kumpikin . Abraham on haudattu sinne .
Tarkoitat niiden omia syntejä . Ne kyllä on tosi paljot. Varastettua huoruutta lapset huostaan otossa huumeita Israelista tuodaan huumeita joka matkalaukku varastettu .
Kyllä SDP kuihtuu vielä pois kokonaan. Ei tuommoisia punikki virityksiä. 70 luvun menoa joku punalipun heilutus.
Budhan henki villitsee . Kyllä se myy rahasta vaikka Jeesusta ja Raamattua, JUUDA MYI JEESUKSEN RAHASTA sen takia hellvapareissa on myyntikojut ja varastettua tavaraa koruja koiria kelloja kenkiä vaatteita astioita rahaa pankkikortteja huumeita . Ne kirjoittaa niistä kirjoja kuinka he varastaa on avioeroja on hulluutta on väärennettyjä on verot maksamatta myyntituloista. Parannus alkaa niin että alkaa palauttaa varastamiaan tavaroita takaisin ja rahoja sinne mistä ne varasti myös korut kellot kengät kodinkoneet .......
Ymmärtää kaiken maailman ötököiden syönnin, jos ei mitään muuta ole. Mutta eikö esim Kiinassa, mistä tämä covid tauti kai lähti, ja missä ne syö rottia ja lepakoita, ole kaikkea "normi" ravintoa saatavilla. Eli ihmisen omaa hölmöilyä tuommoinen.
Niin tietysti kun Jumala on puhunut jo POJASSA meille kaikille koko maapallolle.
Jätä tavalliset kristityt pois tosta . Lahkot sekoilee .
Asiahan on niin. Että kun tuon todistat niin kaikki liittyy sinun seurakuntaasi. Ongelma on se että näin ei käy. Eihän tämä jumala halua että niin käy. Kristinusko on omituinen, "jumalarakastaasinua-vihaasinua" systeemi. Kaikki olisi jumalan lapsia jos tämä "jumala" rakastaisi lapsiaan. Kaikki tulisi heti oitis. Ainakin suurin osa.
Budhat pitää herätyksiä kundaliinikäärmeelle. YouTube Maria laulaja Reinon vaimo pitää hindujen kundaliini joga kursseja . Ne herättelee Astanta jogassa kundaliinikäärmettä myös munkit tibetan Monk YouTube. Intian gurut ja budhamunkit kaataa ihmisiä nauramaan lattioille ja Nokia missio Koivisto Paloheimo on näitä budhahinduja .
Sebaotti on juutalainen jumala ja sen lisäksi niillä on miljoona muutakin Wikipedia hindujen jumalat . ...
Sehän riippuu missä uskonnossa on . Kristityt ei ole synagogalla .
Kyllä on juu. Vanhan testamentin hirmu. Väitetty kaikkivaltias ja luoja jumala. Tämä taivaan isä mitä niin moni palvoo. Muslimit kutsuu samaa päällikköä allahiksi.
Ihme heppu joka kerran jotain "sanoo" ja sitten ei seuraavaan 2000 vuoteen mitään?
SDP kumoon heti oitis!
Ja tähän ihmiskunnan avunhuutoon ei ole hän koskaan vastannut.
Ei kai nyt sentään?
Miljoonat ihmiset on huutanut ja kärsineet. Eikä mikään näistä "jumalista" ole koskaan, ei milloinkaan yhtäkään noista auttaneet. Nyt. Kenen puolella olet? Ihmisen. Vai Murhaaja "jumalan"?
Ihmisen. 666.
Tämä on monesti ihmetyttänyt että miksi se niin kovin mies, uros vetoista on tämä jeesus meininki? Isä, poeka ja pyhä henki. Haloo. Jos nyt ei tässä irvistellä moista irvokkuutta enempää. Silti voi kysyä. Kun katsot, niin mitä näet peilissä omissa silmissäsi kun moisia... Ei Naisia missään lähelläkään. Ja niin pyhä olet. Vaikka Nainen on se joka on ainoa Jumaluus. Tai ehkä Hän on se Saatana. Nainen jota kaikki uskovaiset pelkää.
Pedonmerkki on sunnuntai, ihmiskäsky pyhäksi.
1234567---
Ja täällä syödään sikkaa, hevosta, etanoita, rapuja, jäniksiä, karhuja, oravia, mateita jne... Tosiaankin, jotka syövät SIANLIHAA ja muuta inhoittavaa, sekä hiiriä, niista kaikista tulee loppu sanoo HERRA. Tämähän on HERRAN SANAA.
1234567---
Köyhiä ja kurjia ollahan täällä lakeuksilla, mutta ei Myö hiiriä täällä syörä!
Raamattu tuntee vanhimmat mutta seurakunnan johtajaa Raamattu ei tunne.
Jeesus on seurakunnan pää, johtaja, mutta jos joku korottaa itsensä seurakunnan johtajaksi, hän ottaa itselleen Jeesuksen aseman ylipaimenena ja toimii kuin antikristus.
Tunteekohan Raamattu edes rukoushuoneen siivojaa? Tai kirjanpitäjää?
Väärin. Oikeat johtajat ovat Jumalan mielen mukaisia:
Room 12
"joka on johtaja, johtakoon toimellisesti; joka laupeutta harjoittaa, tehköön sen iloiten. "
Meillä on päänä mummo. Vaari jo kuoli.
Jos mummo haluaa kahveet, niin silloin ne myös keitetään. Pullaa pitää olla ja paljon sokeriwa. Siirappi ei käy, ja vain mustolaiset laittaa kahveeseen suolaa. Yök. Vaari ei ota enää, mitään.
Oikein väärin ja väärin oikein tai jotain, kai. Usvainen aate ja oppi se on parasta huumetta.
Pullavan pulla on ainoa oikea pulla, eikä muita pullia ole olemassakaan. Tosin mummon vanhanajan pitko pulla on myös varsin hyvää. Sokeriraetta paljon päällä. Nam nam.
Myös kaikki kaneli viritykset on varsin maistuvia. Vaikkakin mummon läsnäollessa vain pullawa on pullaa. Eikä muita tarjottavia tule pöydässä olla. Muuten tulee tupenrapinat.
Kertokaahan kuka teistä on tuon kyseisen jeesuksen tavannut? Meuhkaatte ja mesoatte tyhjänpäiväisiä asioita ihan niinkuin ne alkaisi olemaan kun riittävästi kiihkoillaan? Minäkin saatana eksyin ikl henkisiltä sivuilta tänne jotenkin mystisesti. Mutta kaikkea ihme jorinaa työ suolatte. Tätä maata ei millään jessellä pelasteta.
Onko joku tavannut jahven ??? Tai sen vedajumalan ? Vishnu? Shiwa Jumalan ????? Sebaotin ??? Onko joku faarao tavannut jonkun heidän jumalistaan kuten Isis Jumalan ??? Tai RAM Jumalan ??? Hinduilla on paljon jumalia .
Niin kuka vaan noistakin. Todistusaineistoa esiin.
Tuskinpa vaan aloittaja on helluntailainen. Kovasti on kaavoihin kangistunut. Antikristilliset voimat, antikristus ovat kovasti esille. Aika kaukana on kirjoitus keskiverto helluntailaisesta. Hän evankelioi ja rukoilee palavasti. Ymmärrän aloittaa todella hyvin: pitää saada aikaan väittelyä. Se onkin monien tarkoitus.
Mutta Ah. Ken onkaan se joka osaa ja uskaltaa kulkea Antikristuksen polkua? On hulluutta seurata juutalaisten "jumalaa".
Notta täällä ollahan. Vaikkei nyt ihan varamoja ollakhan että miks?
Onko tämä nyt se uusi puolue, vai uskonto vai mistä tässä nyt on kyse? Pohjanmaalla tuulee ne väittää..
>Raamattu tuntee vain seurakuntamallin srk:n johtamiseksi (srk:n johtaja ja vanhemmisto, tämä riittää)
Jotka valitaan miten?
Eiköhän se sanan mukainen opetus on valinnan päämäärä, eli kirjoitukset.
Vanhimmisto pitäisi ohjeistaa määräaikaiseksi. Olisiko se neljävuotta ja valinta seurakunnalle.
Ja seurakunta kutsuu sitten sananopettajan, mutta kokouksissa pitäisi saada myös seurakuntalaisille avoin saarnatuoli. Jokainen vuorollaan [10min] - kuten se on tapahtunut, järjestys tietenkin mukaan. Ylipitkät MINÄ rukoilen mairittelevat rukousmaratoonit pitäisi jäsentää vaikka aikaa sidottu.. Eli hiottavaa on, mutta saataisiin Pyhälle Hengelle enemmän tilaa! Nykyään on niin opisto- kirjanoppineitten oppi saarnoja, sen ja sen saarnaajan sen ja sen sanoman toistoa. Sitä vahditaan viimeisen päälle. Aikamme kirjanoppineisuus, farisealaisuuttamme.
"Vanhimmisto pitäisi ohjeistaa määräaikaiseksi"??
Tuo on hyvä idea. Vanhassaliitossakin pappien virka oli määräaikainen mutta johtuneeko se vallanhimosta tai mistä, mutta vanhemmistoissa näkee yli-ikäisiä , jotka eivät millään malta luopua virastaan.
Meidän seurakunnassamme oli kerran kuussa ns "todistuskokous", jossa kukin sai esittää asiansa, eikä kenenkään puheoikeutta rajoitettu. Siinä kävi vaan niin ikävästi, että aina samat "saarnatautiset" olivat äänessä eikä joku arka uskova, jolla olisi ollut sanottavaa, kerennyt pönttöön kun aika loppui. Mutta asiaa kannattaisi kehitellä.
Tärkeintähän olisi, että seurakunta rakentuisi ja tulisi virvoitetuksi.
Hyvä , että asia nousi esiin. Siitä on pitkä kun olen kuullut asiasta keskusteltavan. Kannatan vanhimpien 5-v kautta. Asia on laaja. Ei ole ollenkaan harvinaista , että veli on vanhemmistossa 55-vuotta. Monet eivät halua erota vanhemmistosta kun jäävät eläkkeelle. Tilalle tulijoita kyllä on. Tiedän vallan hyvin, raamattu ei kerro 5-vuotisjaksosta. Mielestäni se ei ole suuri virhe. Onko sekään oikein, vanhmmiston keski-ikä on 60- vuotta. Mukana on yksi tai kaksi alle 30-vuotta. Näin se vaan oli vuosikymmenet omassa srkssa. Juurikaan muut eivät puhuneet srkssa kuin vanhat ukot vuosikymmeniä. Onpa koettu sekin. En nyt laita tässä yhteydessä raamatunjakeita. Raamattutunnit pidetään muualla.
Vanhimmisto jäsenet tosiaan 50-70 melkeimpä elinikäisiä,koska nykyään vastuu,eikä kaikki ota ja ehdi muita hommia ilmaisiksi tehdä.Ikä ja koulutus puutteellista,jäsenasiat vajavaisin tiedoin,kun sukuselvityksiä haetaan.Eipä ole tarkistettu menneisyyttå eikä omakohtaista halua selvittää,kun voi ilmoittaa halunsa mukaan.Nimitiedot nuoruudessa eri kuin seurakunnassa sekä edelliset suhteet voi jättää mainitsematta,jotta sukuselvitys ollakin aivan toinen kun selvitetään kuoleman jälkeen tai DNA tutkimus sekä takapuheisten jutut kulman takaa tuovat esiin. Vanhimmiston jäsenet tietavät,mut ikääntyessä suu puhuu.
Sepitäppä sinä tietäjä ja kokia tuo "pyhä henki"? On helppo vouhkata jostain mistä kukaan ei saa millään tavalla kiinni. Mitä kauempana poissa ihmisen aistien ulkopuolella, sitä turvallisempaa, ja , "pyhempää"? Voi voi. Me ollaan kuitenkin ihmisiä. Lihaa.
Sellaisia vanhemmistoja missä siivooja naisia joilla lapset ei usko edes . Lestadiolaisia on myös hellareissa kun saavat palkan ja molemmat yhtä Moosesta kymmenykset ja eläinuhrit .
Tietysti maallinen ihminen on liha mutta on myös henki ja hengelliset asiat .
Niin, ymmärrän että mahdoton on niitä toteen näyttää. Tuntuu vaan niin hullulta kun ei ole mitään todisteita.
Sama suomeksi kiitos.
The Great Evangelical Double Down
https://www.youtube.com/watch?v=bfDouDlHM88&feature=youtu.be
Raamattu ei ole mikään auktoriteetti eikä minkään asian perusta. Yksi ihmisen kipeimmistä sepitelmistä koskaan joka sallii pienen ihmisen pistää silmät kiinni pahalta maailmalta ja realiteeteilta. Ja ennenkaikkea, pettää itseään ja kieltää oman ihmisyytensä.
Sinä olet analysoinut itseäsi.
Ok. Sinä et.
Tällä tavalla sitä selitellään ja kuvitellaan taas "pyhän kirjan" jorinoita todeksi. On aivan sairasta miten työ sitä pedon tulemista haette eu:sta. Miettikää nyt. Uskonne tueksi uskotte asioita jotka on ihan huuhaa meininkiä. Itse olette hyötymässä länsimaisesta eu sivistyksestä kaiken aikaa. Ja Saatana tulee sieltä, ja Antikristus tuolta. Tuolla tavalla jää ihmisen elämä elämättä.
Jo on kumma ketju tämäkin. Olin äsken vielä ihan eri sivuilla ja jotenkin sitä tänne päätyi. Saakohan selainta edes suljettua enään. Taitaa joku hulluus tulla ja tarttua..
Ei enää vinettoa tänään..
Vinetto on tosi hyvää ! Sehän on ollut suosituin lasten viina kautta aikojen .
Että notta tämmööstä joutavuutta suolletaan 2021? Antiristus? Eikö nyt parempata mietittitävää ole?
Täällä lakeuksilla Myö puetaan mustaa ja sinistä piälle. Paree on teiän hihhuleidenkin liittyä kun kerran nätiisti kysytään. Kysytään vain kerran.
Pohjanmaalla noita uhoajia riittää. Kuvittelevat raukat, että kun puhuvat leveästi, ovat miehiä, niin miehiä. Lapualaisliikkeen tyypit olivat surkeita rikollisia,eivät edes miehiä.
Muistakaa uhoojat, että hullukin käy viisaasta kun on vaiti.
Kun tämä tuli tästä loimahtaa, niin voipi olla jotta perskarvat kommarilta kärähtää uuen liiton voiman etessä, se pistää jumalattoman punikin polvilleen. Että tällä lailla.
Ja mikähän tuli se on joka loimahtaa? Äläkä vahingossakaan puhu "uuesta liitosta",
rinnastaen sitä IKL: n rikolliseen toimintaan.
Kirjoituksesi todisti minun olevan oikeassa; uhoajia riittää...
Tuota, jos vaikka joku jotakin tämmöisillä palstoilta etsisikin. Niin voitta olla varmoja että moinen fanaattinen jeesus sekoilu ja maailmanlopun odotus ajaa jokaikisen pakoon..
Luomia kasvaa sen merkiksi, ettette uskoisi siittä ihan kaikkea eli jokaista sanaa, mikä ei palaa.