Tyhmä Suomi kuvittelee bensaa verottamalla pelastavansa ilmaston

IS: "Bensiinin pumppuhinta on Suomessa korkea. Tuoreen tilaston mukaan Suomessa tankataan kuudenneksi kalleinta menovettä maailmassa.
Globalpetrolprices-sivuston keräämien maailmanlaajuisten tietojen perusteella bensiinin keskimääräinen hinta maailmassa on 0,85 euroa litralta."

Tänään Suomessa bensan hinta jo lähellä 1,6 euroa litra. Tyhmä kansa nielee kaiken paskan.
3677
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

No Italiassa maksetaan bensasta vieläkin enemmän. Onneksi tyttöhallitus antaa italiaanojen Fiiateihin bensarahaa.

Äänestä
  • Ei makseta Italiassa enää, Suomi meni Italian ohitse SDP:n johtaman hallituksen veron korotuksen seurauksena.
    Suomessa bensiini on 6. kalleinta masilmassa.
    Norjassa bensiini on samaa luokkaa, mutta siellä on ostovoima täysin eril tasoa, koska br.kansantuote/ asukas on kaksinkertainen Suomeen verrattuna.

    Sanna Marinin hallituksen ei tarvitse enää paljoakaan korottaa polttoaineveroa, kun Suomi siirtyy maailman ykköseksi, johtavaksi hiilineutraalisuusmaaksi samalla kertaa.
    Korotuksia hallitus on luvannutkin, joten pian Suomi on tässäkin asiassa ensimmäisenä ja tiukimmin ehdoin. Kenties jo tänä vuonna.

    Suomalaisten valkoihoisten miesten työttömyyden lisääntymisen seurauksena työmatkaliikenne vähenee ja hiidioksidi- päästöt samalla alenevat ja Suomi pääsee 15 vuotta ennen muuta EU:ta hiilineutraaliksi.

    Äänestä

  • SDP:n Myrkynvihreä Vassarihallitus Kepu js RKP kiristää vain Kansan verotusta, ja jakaa Kansan selkänahasta revityt rahat ulkomaille ja eläteille, Onneksi On PerusSuomalaiset Puolustamassa Kansaa Ja Kansa Antaa Kannatuksen

    Äänestä

  • Vihreät on syyllisiä hinnan korotuksiin, se o varma

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei makseta Italiassa enää, Suomi meni Italian ohitse SDP:n johtaman hallituksen veron korotuksen seurauksena.
    Suomessa bensiini on 6. kalleinta masilmassa.
    Norjassa bensiini on samaa luokkaa, mutta siellä on ostovoima täysin eril tasoa, koska br.kansantuote/ asukas on kaksinkertainen Suomeen verrattuna.

    Sanna Marinin hallituksen ei tarvitse enää paljoakaan korottaa polttoaineveroa, kun Suomi siirtyy maailman ykköseksi, johtavaksi hiilineutraalisuusmaaksi samalla kertaa.
    Korotuksia hallitus on luvannutkin, joten pian Suomi on tässäkin asiassa ensimmäisenä ja tiukimmin ehdoin. Kenties jo tänä vuonna.

    Suomalaisten valkoihoisten miesten työttömyyden lisääntymisen seurauksena työmatkaliikenne vähenee ja hiidioksidi- päästöt samalla alenevat ja Suomi pääsee 15 vuotta ennen muuta EU:ta hiilineutraaliksi.

    Näyttäsi olevan Italian ja Suomen litrahinta 1,45 euroa. Edelle menee Kreikka (1,46), Tanska (1,49), Norja (1,57) ja Alankomaat (1,58).

    https://www.globalpetrolprices.com/gasoline_prices/Europe/

    Nuo siis Euroopassa. Koko maailmassa kallein bensa on Hong Kongissa (1,93). Halvinta on Venezuelassa (0,02).

    Biokaasu tulee jo tällä vuosikymmenellä sitten polttoineen hinta laskee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nuo siis Euroopassa. Koko maailmassa kallein bensa on Hong Kongissa (1,93). Halvinta on Venezuelassa (0,02).

    Näiden maiden, kuten minkä tahansa ei-eu maan liikennepolttonseteen hinta muutettuna euroiksi määräytyy ihan valuuttakurssien mukaan. Aina kun mm. HKD heilahtelee johonkin suuntaan niin tottakai euroiksi muutettu löpön hinta vaihtuu samalla aikayksiköllä.

    Oletko sukua Sherlock Holmesille?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näyttäsi olevan Italian ja Suomen litrahinta 1,45 euroa. Edelle menee Kreikka (1,46), Tanska (1,49), Norja (1,57) ja Alankomaat (1,58).

    https://www.globalpetrolprices.com/gasoline_prices/Europe/

    Nyt näyttää euroissa olevan jo 3. kalleinta maailmassa:
    https://www.globalpetrolprices.com/gasoline_prices/Europe/

    Tässä kalleimmat kolme maata:
    Hollanti 1,612
    Norja 1,560
    Suomi 1,499

    Eiköhän tämän hulluuden olisi jo aika loppua.
    Suomi saattaa helposti mennä maailman ykköseksi. Voihan olla tekemistä silläkin, että suurin osa bensiinistä tulee Nesteeltä, bensa-asemasta riippumatta. Se osaa rokottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Biokaasu tulee jo tällä vuosikymmenellä sitten polttoineen hinta laskee.

    Luulen, että se ei riitä mihinkään, jos käyttö yleistyy.
    Vihreät keksivät uuden tekosyyn verottaa sitä, jos saavat olla hallituksessa.
    Tämän hulluuden on loputtava.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt näyttää euroissa olevan jo 3. kalleinta maailmassa:
    https://www.globalpetrolprices.com/gasoline_prices/Europe/

    Tässä kalleimmat kolme maata:
    Hollanti 1,612
    Norja 1,560
    Suomi 1,499

    Eiköhän tämän hulluuden olisi jo aika loppua.
    Suomi saattaa helposti mennä maailman ykköseksi. Voihan olla tekemistä silläkin, että suurin osa bensiinistä tulee Nesteeltä, bensa-asemasta riippumatta. Se osaa rokottaa.

    Korjaan, Euroopassa.

    Äänestä

Köyhä kansa, kallis bensa. Rahaa pitäisi vielä jäädä hirmukalliisiin sähköautoihin.

Äänestä

Vihreillä on vaikeuksia hahmottaa maailman kokoa ja Suomen merkitystä.

Äänestä
  • Vihreät paskiaiset rokattaa kansaa verotuksella

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vihreät paskiaiset rokattaa kansaa verotuksella

    Joo, ja Kepu pitää hillotolpasta kiinni vaikka Kepu kaatuu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo, ja Kepu pitää hillotolpasta kiinni vaikka Kepu kaatuu

    Maanviljelijä jo valmistavat biokaasua tuotteistaan. Biokaasun tuotannosta tulee vielä hyvä tuote markkinoille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maanviljelijä jo valmistavat biokaasua tuotteistaan. Biokaasun tuotannosta tulee vielä hyvä tuote markkinoille.

    Persu investoi mieleummin navettaan ja 50 kantturaan saadakseen biokaasua vanhaan mersuunsa kuin ostaa uuden nykyaikaisen sähköauton, jonka voi tankata jo olemassa olevasta pistorasiasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maanviljelijä jo valmistavat biokaasua tuotteistaan. Biokaasun tuotannosta tulee vielä hyvä tuote markkinoille.

    Ei riitä alkuunkaan, koko maamme tarpeisiin.

    Äänestä

Maailmanlaajuisesti+vuonna+2020+myytiin+noin+62+milj+autoa,+joista+Suomessa+vajaa+100000+eli+noin+0,16+%.

Äänestä

Paljonkos autoilussa maksaa huollot ja katsastukset ynnä muut menot. Ja sitten suurin ongelma on polttoaineen hinta. Jos autoilun kokonaishinta kysyy jo melkoista varakkuutta niin jos polttoaine on kallista pelkästään niin voi kysyä onko oikeesti varaa koko autoon.

Äänestä
  • Autoilun kokonaiskustannukset Suomessa suhteessa kansan pieneen ostovoimaan ovat maan laajuuteen ja ilmastoon nähden älyttömät.

    Ei oikein voi verrata johonkin Italiaan, jossa pärjäät pikkufiiatilla lyhyiden etäisyyksien lämpöisessä maassa, josko edes tarviset autoa.

    Hallitus ei ole kartalla. Autoilua rangaistaan. kuin se olisi joku pahe, kuten tupakointi tai viinan juonti. Se on keino päästä töihn ja takaisin.

    Autoilu on suurimmalle osalle kansaa PAKKO.

    Ilman sitä ihmiset eivät pääse töihin edes keskisuurissa kaupungeissa.
    Suomi pysähtyy ilman autoilua. Autoilun hinnankorotukset siirtyvät kaikkiin hintoihin nostavasti.

    Pienipalkkaiset ovat usein auton varassa, että pääsevät sinne töihin.
    Vai löytyykö kaikille tulevaisuudessa työpaikka talvikelien fillarimatkan päästä.

    Itselläni ei ole autoa, koska ei ole varaa minkäänlaiseen kotteroon, vaikka olen kokopäivätöissä.

    Työt olen saanut jotenkin järjestettyä, mutta olen joutunut kieltäytymään monista tarjotuista töistä, kun ei ole autoa.

    Tietenkään en saisi läpi sellaista työnantajan kanssa, että nosta TES:n mukaista pientä palkkaani vaikkapa 500 euroa kuussa, niin voin ostaa ja ylläpitää jotain 500 euron 20-vuotta vanhaa pikkukotteroa, niin pääsen töihin aina, kun auto suostuu käynnistymään.

    Äänestä

ainahan poltto aineiden hintaa nostetaan vain syyt vaihtuu ennen mailman markkina hinta sodat lähi idässä nyttenmin ilmasto muutos,

Äänestä

Kumma juttu, kun vihreille ei ole viime aikoina julkiset tai pyöräily kelvannut.

Äänestä

Fossiilisten polttoaineiden verotuksella muka ohjataan autoilijoita valitsemaan kalliita vähäpäästöisiä autoja. Siis maassa, jossa autojen keskihinta on noin 3500 euroa!!!

Äänestä

Loputkin rahat pois köyhiltä. Ennen vaaleja lupailtu 50 euroakin tuntuu niille silloin isolta.

Äänestä
  • "tyhmät+suomalaiset"+tyhmät+suomalaiset+kuvittelevat+elävänsä+kestävästi+naama+vireessä+joillakin+"en+lennä+tänä+vuonna+minnekään"+"en+syö+kuin+kerran+viikossa+lihaa"+"no+jätän+tänä+ja+ensi+vuonna+väliin+risteilymatkat"+"ostan+sähköauton+tai+jonkun+muun+"vähäpäästöisen"+kulkuneuvon"+"ostan+jonkun+hyvän+ja+ekologisen+vaatteen"+Ei+nuo+ovat+teidän+omia+kuvitelmia,+joilla+luulette+auttavan...Todellisuus100%+elämämme+tulee+muuttumaanSitra+ja+Aalto-yliopiston+sivut+1.5+degree+lifestyles2030+mennessä+hiilijalanjälki+tulee+olla+2500+(Jamaikan+taso)2040+mennessä++1400+(Moldovan+taso)2050+mennessä+0.700+(Mauritanian+taso)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "tyhmät+suomalaiset"+tyhmät+suomalaiset+kuvittelevat+elävänsä+kestävästi+naama+vireessä+joillakin+"en+lennä+tänä+vuonna+minnekään"+"en+syö+kuin+kerran+viikossa+lihaa"+"no+jätän+tänä+ja+ensi+vuonna+väliin+risteilymatkat"+"ostan+sähköauton+tai+jonkun+muun+"vähäpäästöisen"+kulkuneuvon"+"ostan+jonkun+hyvän+ja+ekologisen+vaatteen"+Ei+nuo+ovat+teidän+omia+kuvitelmia,+joilla+luulette+auttavan...Todellisuus100%+elämämme+tulee+muuttumaanSitra+ja+Aalto-yliopiston+sivut+1.5+degree+lifestyles2030+mennessä+hiilijalanjälki+tulee+olla+2500+(Jamaikan+taso)2040+mennessä++1400+(Moldovan+taso)2050+mennessä+0.700+(Mauritanian+taso)

    Mutta väestönkasvu jatkuu reippaana ja saavuttanee lähivuosikymmeninä 11 miljardin ihmisen tason, mikä ihmismäärä kiihdyttää lajien sukupuuttoa ihmisten raivatessa uusia viljelyalueita ruuantuotantoa varten uusien ihmismassojen tarpeeseen. Samalla yleinen saastuminen maapallolla lisääntyy jokaisen ihmisen lisätessä maapallon saastekuormaa jokatapauksessa tietyn yksilöllisen määrän.

    Äänestä

Ei tule äänestää enää jatkossa noita puolueita. jotka korottavat polttonesteen hintaa.

Vihreiden ei tulisi olla hallituksessa lainkaa, koska ovat täysin sekaisin päästään ja heillä on kaikilla LATVALAHO

Äänestä

Kalliimpi bensa saastuttaa vähemmän.
sumeaa logiikkaa

Äänestä

Täytyyhän ne EU:lle lahjoitettava miljardit jonkun maksaa . Tämä on autoilian osa !!

Äänestä

Mamutus syö rahaa valtavasti, kerätään sitä sieltä, mistä helpoiten saadaan.

Äänestä

Suomi on johtava ympäristömaa maailmassa!

Äänestä

Lisää tulee nousemaan vaalien jälkeen syksyllä sitten

Äänestä

Hallitus näyttää kuinka heillä on valta näännyttää suomalaiset veroihin, kustaan omaa hyvinvointia jalkaan tyhmän ideologian pohjalta.

Äänestä

Ilmasto muuttuu pitkillä aika jaksoilla, on aina muuttunut, muutuu ja tulee muuttumaan vaikka verot nostettais maksukyvyn ulkopuolelle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

IS: "Bensiinin pumppuhinta on Suomessa korkea. Tuoreen tilaston mukaan Suomessa tankataan kuudenneksi kalleinta menovettä maailmassa.
Globalpetrolprices-sivuston keräämien maailmanlaajuisten tietojen perusteella bensiinin keskimääräinen hinta maailmassa on 0,85 euroa litralta."

Tänään Suomessa bensan hinta jo lähellä 1,6 euroa litra. Tyhmä kansa nielee kaiken paskan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu