Phj keskustan ylimielien ote , ottakaa opiksenne-

Paikallisen keskustelukullttuurin olematon taso tai meidän omintakeisen hallintamekanismin johdosta, aatteen kuolinkellot alkavat soida muidenkin, kuin Arkadianmäen osallisille..Kun ei pidetä huolta eturivin edustajien käyttäytymisestä julkisessa tehtävässä, seurauksena on, valitettavasti, prosvoaation lisääntyminen. Keskustalaisena olen erittäin pettynyt Phj Keskustan kunnallisjärjestön suurella seulalla läpikatselu viime vuosien tapahtumien etenemisestä.
_______________________________
https://www.verkkouutiset.fi/juha-sipila-somessa-lietsotusta-vihapuheesta-on-lyhyt-matka-tekoihin/#605033ca
"Sipilä sanoo olevansa huolissaan suomalaisen keskustelukulttuurin heikkenemisestä.
- Jos keskustelun ainoa tavoite on osoittaa vastapuolen olevan väärässä, ei kyse ole aidosta keskustelusta. Vain yhteistyön opettelu eri tavalla ajattelevien ihmisten kesken johtaa kompromisseihin, joiden kanssa valtaosa suomalaisista voi elää. Toisin kuin populistit väittävät, poliittisten kompromissien hakemisessa kyse ei ole lehmänkaupoista, vaan siitä, että kansanvaltaa eletään todeksi, Sipilä näkee.

Hänen mukaansa populismi elää valheellisten mielikuvien rakentamisesta ja ruokkimisesta.

– Valhe ei kuitenkaan muutu totuudeksi sitä toistamalla. Ei, vaikka sen päivittäisi sosiaaliseen mediaan tuhansia kertoja. Salaliittoteorioiden lietsonnalla on seurauksensa. Jos heittää tahallisesti bensaa liekkeihin, ei ole syytön, vaikka kipinä lopulta sinkoaisikin kauempaa. Vallanpitäjien vastuu ei rajoitu vain perinteisille politiikan areenoille. Somessa lietsotusta vihapuheesta on yllättävän lyhyt matka tekoihin, Sipilä toteaa Kalevassa."
3457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

### tykkäät kuitenkin.

Äänestä

Hoitokokoustaja hoitokokoustaa. Teki paitsi oppositiojohtajana kuin pääministerinäkin sellaisia lehmäkauppoja että kepulaiset hyppi seinille niistä kuultuaan ja tämä kompromisseista puhuu toimien puolueen johdossa diktaattorina joka ei muuta puoluetta kuuntele.

Äänestä
  • Olisi mielenkiintoista kuulla mitä psykologi ajattelee kuunnellessaan näitä häiriintyneitä asemissaan valtakunnan politiikassa?

    Äänestä

  • Kompromissi on Vanhasen keksinä kauniimpi muoto sanalle lehmäkauppa. Sama mies joka ei aikonut viedä edes hallitukselle esitystä turpeen nopeutetusta alas ajosta mutta joka seuraavana päivänä tai sitä seuraavana oli sitä vailla. Sipilä taas ajoi kompromisseillaan keskustan sen syvimpään suohon mistä se ei vihreiden apupuolueena nouse. Tuoreimpana kepun kompromissina tuen antaminen Haavistolle perusteluina sille ettei se hajota hallitusta mokoman takia Saarikon sen jälkeen kertoessa kaatavansa hallituksen jos vihreät ei potki Haavistoa hillotolpaltaan. Ei kaada uhoamisesta huolimatta ja sekin on taas kompromissi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kompromissi on Vanhasen keksinä kauniimpi muoto sanalle lehmäkauppa. Sama mies joka ei aikonut viedä edes hallitukselle esitystä turpeen nopeutetusta alas ajosta mutta joka seuraavana päivänä tai sitä seuraavana oli sitä vailla. Sipilä taas ajoi kompromisseillaan keskustan sen syvimpään suohon mistä se ei vihreiden apupuolueena nouse. Tuoreimpana kepun kompromissina tuen antaminen Haavistolle perusteluina sille ettei se hajota hallitusta mokoman takia Saarikon sen jälkeen kertoessa kaatavansa hallituksen jos vihreät ei potki Haavistoa hillotolpaltaan. Ei kaada uhoamisesta huolimatta ja sekin on taas kompromissi?

    Mulle on väliä vain sillä ettå kepun 🤪pariairokaksikko uppoaa kuntavaaleissa, 🅾️

    Äänestä

Yksi vihatuimpia ihmisiä Suomessa edellisen hallituksen aktiivimallin luojana jne. ja somen vihapuheesta on lyhyt matka tekoihin? Entäs ne teot joiden seurauksena on esim. se vihapuhe?

Äänestä
  • En se minä ollut tyypin perinteistä vastuista pakoilua ja uhriutumista. En silti hyväksy päälle käymistä mutta kyllähän tuolla sedällä on kaverit hukassa omien toimien seurauksena.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En se minä ollut tyypin perinteistä vastuista pakoilua ja uhriutumista. En silti hyväksy päälle käymistä mutta kyllähän tuolla sedällä on kaverit hukassa omien toimien seurauksena.

    Mistä sen tietää vaikka joku alkiolainen poltti päreensä? Sipilä kun on kuitenkin se ihminen sisäpiiriläisineen jotka potki Pekkariset ja Väyryset syrjään antaen kokoomuslaiselle Bernerille kepujen salkun.

    Äänestä

Pyhäjärvellä on, paha kyllä, rajoittuneita putkinäköäänestäjiä liian paljon.

Niin paljon ettei valtuustoon enää edes haluta ehdolle tuoreemmat ja vähemmän ryvettyneet eivät edes tule kysymykseen.
Paikkakunnalla vallitsee yhteisesti vaiettu maansuru.
Kuntalaiset ovat niittäin antaneet periksi 30 vuoden aikana lähestulkoon kaikessa,
- ei uskota tulkittavan oikeuden juurikaan auttavan
-eikä nähdä tasapuolisuutta, siitä on muokattu päätöksentekoon sanahelinöitä,
-eikä uskota 30 vuoden rämpimisen jälkeen ns. omantunnon ja vastuun ottamisen heräämiseen
- pettymys on syvää, niin syvää, sillä hallinnon menetelmät ovat räikeitä kun " tilaisuus on, se käytetään" omaksi ja omien etupiirien eduksi.

Äänestä
  • "Paikkakunnalla vallitsee yhteisesti vaiettu maansuru."!

    Puhuhan vaan itsesi ja muutaman muun Proolaisen puolesta! Ihan tyytyväisiä ollaan, enkä ole mistään maansurusta kuullut enkä nähnyt, paitsi täällä joka aamu alkaen n. klo 7-8.50!

    Äänestä

  • Taatusti, emme kuulu putkinäköisten kammioon, tikulla ohjailtavaksi.
    Hyvä kuitenkin muistuttaa.
    Lahjominen ja kultaisten lupausten aika äänestäjille on ohi.
    Sitä kuuluu tapahtuvan taas.
    Annetaan Viron mallin olla, ei käydä oppia hakemassa, ei edes sieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Paikkakunnalla vallitsee yhteisesti vaiettu maansuru."!

    Puhuhan vaan itsesi ja muutaman muun Proolaisen puolesta! Ihan tyytyväisiä ollaan, enkä ole mistään maansurusta kuullut enkä nähnyt, paitsi täällä joka aamu alkaen n. klo 7-8.50!

    Oletko kysellyt tilannetta työttömiltä ja muilta köyhiltä niitäkin on.Kyllähän sinäkin hyvällä eläkkeellä pullistelet.Sellaisia te keput olette .ette ajattele muuta kuin omaa napaanne.Tässäkin se tuli esille

    Niin, oliko sinulla itselläsi jotain järjellistä sanomista, olethan täällä 24/7 aamusta iltaan, illasta aamuun.
    Ei vai? No eipä ihme, aivojumisi on pitkä, (jatkunut 30v puupää pilvessä) on ilmeisesti kroonistunut kokovartalojumiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko kysellyt tilannetta työttömiltä ja muilta köyhiltä niitäkin on.Kyllähän sinäkin hyvällä eläkkeellä pullistelet.Sellaisia te keput olette .ette ajattele muuta kuin omaa napaanne.Tässäkin se tuli esille

    Olen jutellut myös muutaman työttömän kanssa! Eivät syytä Pyhäjärven keskustaa eikä edes Tikanmäkeä työttömyydestään! Aika selvästi ovat vihjanneet etteivät edes halua mennä töihin kun kotona saa lähes saman toimeentulon!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen jutellut myös muutaman työttömän kanssa! Eivät syytä Pyhäjärven keskustaa eikä edes Tikanmäkeä työttömyydestään! Aika selvästi ovat vihjanneet etteivät edes halua mennä töihin kun kotona saa lähes saman toimeentulon!

    Puuta heinää, on sinulla mieli-ku-vitus.
    Keskusta muutaman tukijan kanssa on sotkenut Pyhäjärven talouden ja henkisen tilan lähes peruuttamattomasti.
    Lienee "ylpeitä" tuo etenkin 2013 istunut hallitus etenkin puheenjotajat

    Äänestä

Puhuvat, että kuntatasolla keskustalaisjohtajien on sumplittava kerran pari vaalikaudessa ns. majesteettirikos, se on jopa edellytys kulissivastavuoroisuudesta, näin peli pysyy elossa ha voi pysytellä omiensa suojassa. Puheissa on vinhasti röttöshajua..

Äänestä
  • niinkö?

    Äänestä

  • Eikö sinulla ole muuta sanaa kuin tuo " pudokas" sanavarastossa valtuutettu Heikki??

    Äänestä

  • SYYTE!!!!

    Äänestä

  • Sinä et näy kykenevän muuta kuin räksyttämään. Pihakoirakin pystyy parempaan. Huilerilii!

    Äänestä

Meillä on kuulkaas"kädessämme "valttikortti- ikioma ääni. Ehkäpä nyt, kunnan asioiden harrastelun sijaan, tutkanenillämme ajassa etsien IHMISIÄ ehdolle ja valitaan joukkovoimalla Tikkalanmäelle sen verran tuoretta ja älyllistä elämää, ettei seuraava vaalikausi mene politikoinnin korostukseksi ja vallan pitämisen kanssa verorahoilla vehtuuseen.
Se nyt on sitten yksi ja sama, mille puolueelle, mille listalle, kunhan he ovat muiden kuin vaalipäälliköiden suosikkeja.
Sanaa vaan kentille samalla, kenelle nykyisitä on tullut aika jäädä kertakaikkiaan siviiliin ja sitä myöten pienelle tahi suurelle eläkkeelle Pyhäjärven hallinnon rattaista. Eihän tuloksia ole kehkeytynyt tähänkään vuoteen mennessä, kun on vain pitänyt kiinni siitä, mihin ei alunperinkään ollut sopiva.
Vai kuinka elinvoimainen on tämä ylläpidetty pesä Tää on minun- pikku-ideoiden virtauksista ja edustamisen maailmasta.?

Äänestä
  • Heikkiä ei kannata äänestää kenenkään. Ei kenenkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heikkiä ei kannata äänestää kenenkään. Ei kenenkään.

    "oon sammoo mieltä"

    Äänestä

Tuli vaan jotenkin mieleen että miksi meidän johtavat luottamusmiehet piileksii?

Miksi eivät koskaan nouse kuntalaisten puolustukseen?

Äänestä
  • Oma napa on rakas, ettei esim. puheenjohtaja (-t) mistään ryhmittymästä halua saattaa itseään naurunalaiseksi julksesti, sen ovat sentään ymmärtäneet , ehkä oletan? Vaalipäivähän on heille vain itselleen synnipäästön ilmentymä, jkun ovat siirtäneet pitkin vaalikautta syyt muiden aiheuttamiksi. Sitä se s vilunkiveljeksien vellinkeitto on ollut kautta aikain Pyhäjärven mallissa.
    Eivät tunnusta, niin pysyvät pinnalla, meinaan jotta jos he vastaisivat tekemistään, perustelllen päätöksiä pitkin vaalikautta avoimella lehtijutuilla ( pj puheenvuoro), saisimme me äänestäjät olla ajantasalla mietsen puheissa.
    Ei ei pyhäjärven vilunkia muuten voi jatkaa, sanasta miestä ....ei kuulla , he kun ovat omien toimiensa johdosta avuttomuuden tilanteessa, joutuisivat valikoimaan ja varomaan sanojaan, ja ottamaan ajassa tuomioita .
    Se on kait kokeneilla tuo poliittinen miehen kunnia ohutta, se on kuin yksiöisen pakkasriitteen tekemä jää.

    Äänestä

Ei ole puheenjohtajat pitäneet vaikuttavia kotikuntaa ja sen ahkeraa väkeä kunnioittavia jopa liikuttavia puheita itsenäisyyspäivänä ei kihupäivillä?

Äänestä
  • Asko ja Jukka on palkittava ansioristein sarjassa Pyhäjärven parhaat pintaliiteljät.

    Ovat sesloneet itsensä aina puheenjohtana pallille , vaikka muut ovat kompuroineet ja saaneet pohjakosketuksia. Soppii vaan vertailla, minkäverran miehillä on osuutta slouganien tavoitteiden vesityksessä ja talouden tunaroinneissa, noin niin kuin etumiehinä?

    "tulevaisuus tehdään täällä"
    "luovasti pintaa syvemmältä"
    "meillä on helppo viihtyä"
    "kansainvälistyvä pyhäjärvi"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Asko ja Jukka on palkittava ansioristein sarjassa Pyhäjärven parhaat pintaliiteljät.

    Menneisyys on Jokikylällä, mutta se vaan naurattaa,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Menneisyys on Jokikylällä, mutta se vaan naurattaa,

    Heikkiä ei äänestä sen oma akkakaan-

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heikkiä ei äänestä sen oma akkakaan-

    Heh heh, nyt repesin! Saiko joku vaaleissa vain oman äänen? Tepsikö raikas politiikka?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Asko ja Jukka on palkittava ansioristein sarjassa Pyhäjärven parhaat pintaliiteljät.

    Ovat sesloneet itsensä aina puheenjohtana pallille , vaikka muut ovat kompuroineet ja saaneet pohjakosketuksia. Soppii vaan vertailla, minkäverran miehillä on osuutta slouganien tavoitteiden vesityksessä ja talouden tunaroinneissa, noin niin kuin etumiehinä?

    "tulevaisuus tehdään täällä"
    "luovasti pintaa syvemmältä"
    "meillä on helppo viihtyä"
    "kansainvälistyvä pyhäjärvi"

    Unohtui "Hiukkasen parempi"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heikkiä ei äänestä sen oma akkakaan-

    Tosi on,Kukapa narsistia äänestäisi? Narsisti valehtelee suut ja silmät täyteen jos kääntyvät sillätavalla hänen edukseen. Hän ei kestä heikkouksia itsessään ja kääntää asiat siksi aina toisen syyksi.Tämä on nähty lukuisia kertoja.
    ,että näin hän käyttäytyy!

    Äänestä

Kyllä yleinen käytäntö on että puheenjohtajat täyttävät velvollisuuksia kuntaa kohtaan muutenkin kuin kantaa ottamatta kopsii valmiita esityksiä päätökseksi. Taitaa hallintosääntökin vaatia puheenjohtajan pitämään yhteyttä kuntalaisiin ja sidosryhmiin. Siinä olisi parantamista.
Syvällinen ja vaikuttava itsenäisyyspäivän puhekin antaa odottaa kuten edellä kyseltiin. Mikä on? Valta tuo vastuuta.

Äänestä

" Hallitus @MarinSanna aloitti peruuttamisen maakuntamallista! Toivoa-antavaa! Lisähallinnon ja verojen sijaan panostettava palveluihin.
Seuraavaksi kuopattava maakuntavero ⁦@keskusta⁩ päätavoite tallottiin mutta se aikoo yhä porskuttaa hallituksessa? — Sari Sarkomaa (@sarisarkomaa) January 16, 2021"

Keskustan taipaleelle puhaltavat niin Siperian kylmät, kuin turmpismin vastatuulet.Saarikon on esitettävä puolueelleen hallituksesta lähtemistä ja pian.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Paikallisen keskustelukullttuurin olematon taso tai meidän omintakeisen hallintamekanismin johdosta, aatteen kuolinkellot alkavat soida muidenkin, kuin Arkadianmäen osallisille..Kun ei pidetä huolta eturivin edustajien käyttäytymisestä julkisessa tehtävässä, seurauksena on, valitettavasti, prosvoaation lisääntyminen. Keskustalaisena olen erittäin pettynyt Phj Keskustan kunnallisjärjestön suurella seulalla läpikatselu viime vuosien tapahtumien etenemisestä.
_______________________________
https://www.verkkouutiset.fi/juha-sipila-somessa-lietsotusta-vihapuheesta-on-lyhyt-matka-tekoihin/#605033ca
"Sipilä sanoo olevansa huolissaan suomalaisen keskustelukulttuurin heikkenemisestä.
- Jos keskustelun ainoa tavoite on osoittaa vastapuolen olevan väärässä, ei kyse ole aidosta keskustelusta. Vain yhteistyön opettelu eri tavalla ajattelevien ihmisten kesken johtaa kompromisseihin, joiden kanssa valtaosa suomalaisista voi elää. Toisin kuin populistit väittävät, poliittisten kompromissien hakemisessa kyse ei ole lehmänkaupoista, vaan siitä, että kansanvaltaa eletään todeksi, Sipilä näkee.

Hänen mukaansa populismi elää valheellisten mielikuvien rakentamisesta ja ruokkimisesta.

– Valhe ei kuitenkaan muutu totuudeksi sitä toistamalla. Ei, vaikka sen päivittäisi sosiaaliseen mediaan tuhansia kertoja. Salaliittoteorioiden lietsonnalla on seurauksensa. Jos heittää tahallisesti bensaa liekkeihin, ei ole syytön, vaikka kipinä lopulta sinkoaisikin kauempaa. Vallanpitäjien vastuu ei rajoitu vain perinteisille politiikan areenoille. Somessa lietsotusta vihapuheesta on yllättävän lyhyt matka tekoihin, Sipilä toteaa Kalevassa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu