Yksipuolista on Haapaveden keskustelu

Eikö tosiaan Pohjanmaan Helmessä ole enää asiaa, joka ei kohta kääntyisi Ilkaksi, Eskoksi, lestaksi tai persuksi. Miksi pitää juuri näitä jatkuvasti vetää esille ja moittia raskaimman jälkeen?
Kirjoittelitte paikkakunnan tulevaisuudennäkymistä tai vaikka menneisyydestä, jos ei ajankohtaista asiaa ole. Antakaa valtuutettu Revon olla rauhassa ja sama pätee myös eläkeläismies Eskoon.
Kuka muistelisi paikkakunnan merkkihenkilöitä? Viina-Mattia, Pasi Jääskeläistä, Ahti Pekkalaa ja Inga Sopolaa. Onhan heitä toki muitakin.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

mutta jos nuo ensiksimainitut janoavat julkisuutta.hintaan mihin hyvänsä. Ja pitävät itse itseään esillä arvottomalla tavalla?
Ei siinä ole paljon tehtävissä. nämähän ovat näitä " alamaailman" temmellyskenttiä nämä suomi kaksneloset

Äänestä

Niin metsä huutaa kuin valtuutettu mölisee.

Äänestä

Olipa raikas tuulahdus tämä sinun kirjoituksesi.
Mukava okisi lukea kylämme vanhoista merkki henkilöistä muisteloita . Ei mitään herjaamisia, vaan oikeita juttuja heidän saavutuksistaan.
Joskus tulee käveltyä tuolla hautausmaalla ja siellä on vanhoja hautakiviä, joissa ihmisten ammattikin on mainittu. En ole koskaan ehtinyt mukaan ohjatulle kierrokselle,missä joku asiantunteva on kertonut joistakin tarinoita tuolla hautuumaalla.
Jaksaisikohan joku tänne kirjoitella asiallisia juttuja, niitä olisi mukava lukea?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eikö tosiaan Pohjanmaan Helmessä ole enää asiaa, joka ei kohta kääntyisi Ilkaksi, Eskoksi, lestaksi tai persuksi. Miksi pitää juuri näitä jatkuvasti vetää esille ja moittia raskaimman jälkeen?
Kirjoittelitte paikkakunnan tulevaisuudennäkymistä tai vaikka menneisyydestä, jos ei ajankohtaista asiaa ole. Antakaa valtuutettu Revon olla rauhassa ja sama pätee myös eläkeläismies Eskoon.
Kuka muistelisi paikkakunnan merkkihenkilöitä? Viina-Mattia, Pasi Jääskeläistä, Ahti Pekkalaa ja Inga Sopolaa. Onhan heitä toki muitakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu