Laumasuoja

Mistä saan sen laumasuojan? Myyrmannissa on laumoittain ihmisiä ilman kasvomaskia. Haluan suojan näitä laumoja vastaan.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Älä ainakaan mene mihinkään laumaan :-D

- Laumasta voi saada nimittäin juuri tartunnan. Laumasuoja nimikkeenä ja käsitteenä on vielä olemassa ekologiassa ja virologiassakin, mutta lääkinnällisessä asiakkaiden/potilaiden hoidossa poistumassa. Ehkäpä juuri sen takia, että jotkut luulevat saavansa suojan jostakin laumasta. Tahallinen itsensä tartuttaminen voi aiheuttaa kohtalokkat seuraukset, sillä nuoretkin henkilöt voivat sairastua kohtalokkaasti.

Laumasuojalla tarkoitettiin popuulaation saamaa immuniteettiä, joka oli muodostunut siten, että populaation jäsenet olivat saavuttaneet immuniteetin sairastamalla kontaminaation välityksellä tarttuvan taudin. Yksilön oma immunologinen järjestelmä oli sairauden kestäessä luonut vasta-aineita, jotka sitoutumalla tautia aiheuttavaan mikrobiin tai tuohoamalla sen rakennetta, estivät uuden sairastumisen juuri siihen taudinaiheuttajaan, joka oli uhannut populaatiota. Jos taudinaiheuttaja oli vakava, saattoi ennen populaation immuniteetin muodostumista suurempi tai pienempi osa yksilöistä kuolla etenkin, kun tarttuva tauti oli yleisvaarallinen.

Rokotteiden avulla opittiin luomaan immunologinen vasta-ainereaktio rokottamalla. Eli yksilön ei tarvinnut kärsiä vakavaa sairautta ja mahdollisesti menehtyä siihen. Sillä rokoteen avulla saatiin yksilön oma vasta-ainejärjestelmä valmistamaan pahaa tautia vastaan vasta-ainetta, jonka avulla yuksilö selvisi taudista.

- Eli rokote kannattaa ottaa viipymättä. Suomessa keskustellaan siitä kuinka suuri rokotekattavuus tarvitaan, jotta COVID:n aiheuttasta ongelmasta päästäisiin. Aiemmin ajateltiin n. 76 prosentin kattavuuden riittävän. Tällä hetkellä näyttää siltä, että pyritään mahdollisimman suureen kattavuuteen. Jos päästäisiin noin 90 prosentin kattavuuteen olisi mahdollista elää pian normaalia arkea.

Eli laumoihin ei kannata kokoontua vaan hoitaa sosiaaliset suhteet parin metrin turvavälillä :-D

Äänestä

Minkävärisiä laamoja?

Äänestä
  • Ai minkä värisiä; taisi olla ruskeita ja yksi vaalea!

    Äänestä

Pidä tur va vä li😁👍

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mistä saan sen laumasuojan? Myyrmannissa on laumoittain ihmisiä ilman kasvomaskia. Haluan suojan näitä laumoja vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu