Kysymys kuuluu, että miksi näin vähän? Johtuuko meidän huonosta maineesta, taloustilanteesta ja öykkäröivistä luottamushenkilöistä? Kukaan järkevä ja ansioitunut ei hae tänne moukkien nokittavaksi? Nyt olisi monella aika ottaa se peili kuuluisaan omaan käteen? Meidän kannattaa miettiä ketä äänestämme huhtikuun kuntavaaleissa! Laukaa saa Lindasta hyvän johtajan ja me menetämme. Hakijalistaa katsoessa ei hyvältä näytä! Hakuaika varmaan tulee jatkumaan eikä sittenkään näytä hyvältä.
Kaupunginjohtajaksi vain 8 hakijaa
49
1792
Vastaukset
- Anonyymi
Yhtä vähän on hakijoita ollut muihinkin vastaavankokoisiin kaipunkeihin
Olen huomannut mielenkiintoisen asian joka kunnassa missä on korkean virkamiehen paikka ollut auki, aina joku kuntalainen kirjoittaa aloittajan kanssa samantyylisen kirjoituksen.
Kirjoittajilla on tarkoitusperänä halventaa omaa kuntaa tai kaupunkia ja luottamusmiehiä. Eli paskantaa omaan pesään. - Anonyymi
Nämä työpaikkakiusaaja valtuutetut voisi laittaa sivuun jo vaaleissa. Sellaisia yhteistyökyvyttömiä mitättömyyksi ei kaipaa kukaan! Vähiten kaupunkimme.
- Anonyymi
Juuri huomasin että on olemassa yksi hakija ylitse muiden, koulutettu, kokenut, sopivan ikäinen, edustavan tyylikäs, Kauhajokea hyvin tunteva Vesa-Matti Saarakkala.
- Anonyymi
Jos Saarakkala on hakijana, niin ei se Kepulaisille kuitenkaan käy.
- Anonyymi
Voiko Kurikkalainen johtaa Kauhajokea? Onko se todellinen tilanne kaiken jälkeen? Yhdistetään jo Kauhajoki Kurikkaan? Säästöä? Ollaan sitten kuten Jurvakin ja Jalasjärvi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos Saarakkala on hakijana, niin ei se Kepulaisille kuitenkaan käy.
Juu ei käynyt
- Anonyymi
Aika huonosti tuntuu kiinnostavan vastaavaa virkaa hoitavia. Ei tullut edes Isojoen kunnanjohtajalta hakemusta niin kuin viimeksi!
- Anonyymi
Kauhajoella on se maine eli älä hae tänne! Vai milsi luulette hallintojohtajan ja kaupunginjohtajan lähteneen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kauhajoella on se maine eli älä hae tänne! Vai milsi luulette hallintojohtajan ja kaupunginjohtajan lähteneen?
Kaupungin talous kuralla, laajalti tiedetty ilmapiiriongelma ja muutama sekoileva narsisti. Tässä on lopputulos!
- Anonyymi
Hyviä hakijoita. Jos täältä on joitakin lähtenyt muualle hommiin, niin se on lähtijän huonoutta. Luottamushenkilöiden tulee kyseialaisttaa asioita ja vaatia virkamiesten tekevän asioita oikeaan suuntaan. -viranhatijat on meillä töissä!
- Anonyymi
On. On. Niin tulee. On.
- Anonyymi
Yhtään hyvää hakijaa ei ole. Luottamushenkilöiksi pitäisi saada koulutettuja ja työelämästä kokemuksia omaavia henkilöitä. Mielellään nuoria eikä mitään fossiileja, jotka roikkuneet valtuustossa 40 vuotta. Nämä fossiilit eivät ymmärrä nykyelämän työpelisäännöistä mitään ja kaikki pätevät viranhaltijat lähtevät sen johdosta? Kuka haluaa olla pellelauman johdossa?
- Anonyymi
Taas on tyrkyllä kepulaasia, sukunsa perusteella.😜
- Anonyymi
Johtaville viranhaltijoile on kovat pätevyysvaatimukset koulutuksen ja työkokemuksen suhteen. Täytyy myös käydä psykologiset testit, jossa katsotaan hyvin tarkkaan kaikki. Luottamushenkilöksi voi päästä ihan kuka tahansa kadun tallaaja. Nykyinen some kulttuuri näyttää suosivan räyhääjiä ym vastaavia, joita sitten ihmiset äänestävät. Ei tarvita koulutuksia eikä työkokemusta kunhan saa riittävän äänimäärän. Yhdessä yössä tämmöisestä henkilöstä tulee 4 vuodeksi jokapaikan asiantuntija, joka voi terrorisoida lähes vapaasti työyhteisöä ja kaupungin päätöksentekoa. Onneksi joukossa on toki järki ihmisiä suurin osa! Kuinka moni osakeyhtiö toimii näin? Kyllä päätöksentekoon valitaan parhaat voimat isoimmilla ansioilla eikä sitä joka mölisee koviten. Demokratian pelisäännöt kaipaisivat päivitystä eikä missään nimessä kenenkään pitäisi saada istua valtuustossa kahta kautta pidempään. Fiksut tahtovat nähdä tilanteen ja jäädä ehdokaslistoilta kokonaan pois. Tämä ei ainakaan nosta tasoa valtuustossa. Täällä tarvitaan perinpohjainen keskustelu hallintokulttuurista ja nämä muutamat narsistiset öykkärit pitää saada kuriin!

Asiaa. Pitäisikö luottamustehtäviin valittaville tehdä psykologiset testit?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asiaa. Pitäisikö luottamustehtäviin valittaville tehdä psykologiset testit?
Matti Ahde sähköasentaja, Kauhajoen asioita hyvin hoitanut kansanedustaja Jussi Sillanpää
maanviljelijä, Esko Salo yki vuosi tekua? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asiaa. Pitäisikö luottamustehtäviin valittaville tehdä psykologiset testit?
Kujalipasti peloteltiin niin ettei uskaltanut enää ottaa mihinkään kantaa. Piiloutui huoneeseensa eikä johtanut kaupunkia. Linda kesti räksytystä ja uhkailuja pari vuotta ja tajusi nostaa kytkintä.
Sääliksi käy uutta johtajaa jo valmiiksi. Ei ole myöhäistä vetää hakemusta pois jos ei ole aivan pakkoraossa että jotain pitää löytää. Täällä saa burnoutin ja todennäköisesti potkut jossain vaiheessa. Kaikki luottamushenkilöt eivät uskalla edes ilmaista mielipiteitään näiden ongelmatapausten edessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kujalipasti peloteltiin niin ettei uskaltanut enää ottaa mihinkään kantaa. Piiloutui huoneeseensa eikä johtanut kaupunkia. Linda kesti räksytystä ja uhkailuja pari vuotta ja tajusi nostaa kytkintä.
Sääliksi käy uutta johtajaa jo valmiiksi. Ei ole myöhäistä vetää hakemusta pois jos ei ole aivan pakkoraossa että jotain pitää löytää. Täällä saa burnoutin ja todennäköisesti potkut jossain vaiheessa. Kaikki luottamushenkilöt eivät uskalla edes ilmaista mielipiteitään näiden ongelmatapausten edessä.Nämä rakkikoirat pitää laittaa sivuun politiikasta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä rakkikoirat pitää laittaa sivuun politiikasta!
Usan presidentti on hyvä esimerkki mitä tapahtuu, kun narsistinen pelle saa valtaa. Koko maa on sekasorron vallassa. Kyllä äänestäjän vastuulla on antaa ääni järkevälle, yhteistyökykyiselle ja perus käyttäytymissäännöt omaavalla ehdokkaalle. Pelleä voi olla hauska äänestää, mutta lopputulos on huono kaikkien kannalta. Puolueiltakin odottaisi jotain itsekritiikkiä ehdokasasetteluun. Tosin joku mainitsi, että järkevämmät jää pois tuosta kakkamyllystä. Itse ainakin asetan ehdokkaalle perustason ennenkuin ääni irtoaa.

Miksi enemmistö vaikenee näiden muutamien räksytyksen edessä? Laittaisivat joukolla kuriin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi enemmistö vaikenee näiden muutamien räksytyksen edessä? Laittaisivat joukolla kuriin!
Ei uskalleta puuttua, kun voi vaikuttaa äänestäjiin ja puolueen saamiin ääniin tulevissa vaaleissa. Mieluummin ollaan hiljaa ja koitetaan olla hyvää pataa ongelmatapauksen kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei uskalleta puuttua, kun voi vaikuttaa äänestäjiin ja puolueen saamiin ääniin tulevissa vaaleissa. Mieluummin ollaan hiljaa ja koitetaan olla hyvää pataa ongelmatapauksen kanssa.
Munatonta touhua ja koko kaupunki kärsii.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Munatonta touhua ja koko kaupunki kärsii.
En yksinkertaisesti äänestä missään tilanteissa puoluetta jos ehdokkaana moukkia! Yksinkertaista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Usan presidentti on hyvä esimerkki mitä tapahtuu, kun narsistinen pelle saa valtaa. Koko maa on sekasorron vallassa. Kyllä äänestäjän vastuulla on antaa ääni järkevälle, yhteistyökykyiselle ja perus käyttäytymissäännöt omaavalla ehdokkaalle. Pelleä voi olla hauska äänestää, mutta lopputulos on huono kaikkien kannalta. Puolueiltakin odottaisi jotain itsekritiikkiä ehdokasasetteluun. Tosin joku mainitsi, että järkevämmät jää pois tuosta kakkamyllystä. Itse ainakin asetan ehdokkaalle perustason ennenkuin ääni irtoaa.
Taas yksi juntti, joka ei ymmärrä yhtään mitään Amerikan politiikasta! Älä puhu kun et tiedä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas yksi juntti, joka ei ymmärrä yhtään mitään Amerikan politiikasta! Älä puhu kun et tiedä!
Karvian pieni kunta pärjää taloudellisesti hyvin ja on palveluiltaan hyvä. Kauhajoen seuraavan kaupunginjohtajan pitäisi velvoittaa edes viikoksi tutustumaan Karvian asioiden hoitoon.

Ottakaa mieluummin mallia Ikaalisista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä rakkikoirat pitää laittaa sivuun politiikasta!
Mikä on rakkikoira? Oliskohan sellainen joka istuu hiliaa ja teköö niin kun käsketähän eikä ymmärrä mistää mitää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asiaa. Pitäisikö luottamustehtäviin valittaville tehdä psykologiset testit?
Pitäis kyllä ja vois kysäistä hakeeko heti jonnekkin muualle kuten Ex
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Karvian pieni kunta pärjää taloudellisesti hyvin ja on palveluiltaan hyvä. Kauhajoen seuraavan kaupunginjohtajan pitäisi velvoittaa edes viikoksi tutustumaan Karvian asioiden hoitoon.
No eikö voisi lähettää kutsun pikkuisen paremmalla palkalla pääsisi k-joelle
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitäis kyllä ja vois kysäistä hakeeko heti jonnekkin muualle kuten Ex
Kaupunginjohtaja on viranhaltija! Luottamushenkilö on maallikko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Karvian pieni kunta pärjää taloudellisesti hyvin ja on palveluiltaan hyvä. Kauhajoen seuraavan kaupunginjohtajan pitäisi velvoittaa edes viikoksi tutustumaan Karvian asioiden hoitoon.
Nyt on sit tarjolla uusi johtaja, kelpaako?.
- Anonyymi
myllis_seppo kirjoitti:
Ottakaa mieluummin mallia Ikaalisista.
Mylliksen viimeinen kommentti. Sitten mies katosi palstoilta...Noin vain!
- Anonyymi
Eikö se valtuusto ole läpileikkaus kaupungin asukkaista?
- Anonyymi
Toivottavasti ei? Karkoittaa loputkin tänne muuttoa suunnitelleet!
- Anonyymi
Hakijat mitättömyyksiä ja yksi kunnanjohtaja , joka hakee lähes jokaista avointa paikkaa. Ja kj paikkaa ei edes laitettu uudelleenhakuun, mistä kysymys?
- Anonyymi
Häpeästä ja nyt otetaan kaupungin täysin kokematon poika sätkynukke marionetiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Häpeästä ja nyt otetaan kaupungin täysin kokematon poika sätkynukke marionetiksi.
Ei tämä hyvältä taas jälleen kerran näytä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Häpeästä ja nyt otetaan kaupungin täysin kokematon poika sätkynukke marionetiksi.
Miten voi edes kuvitella otettavan noin vähällä kokemuksella omaavia henkilöitä tämän kokoisen kaupungin johtajaksi?
- Anonyymi
Seppo Myllis vois käydä ulostamassa kaupunginjohtajan pöydällä.
- Anonyymi
tuokaa sierran penkit
- Anonyymi
Mitä tekee kunnanjohtajalla jos ei ole sanavaltaa tms jos joku e´räksyttää eikö johtajalla ole oikeus laittaa pihalle
- Anonyymi
En tiedä, mitä tällä palstalla tarkoitetaan luottamushenkilöiden" räksytyksellä", mutta tänään klo 16.11 kirjoittanut ei puolestaan tiedä, mikä on kaupunginjohtajan rooli valtuuston tai hallituksen kokouksissa. Hänellä ei todellakaan ole oikeutta laittaa ketään "pihalle"!
- Anonyymi
Mikäs Johtaja se sellainen on jolla ei ole valtaa eli turha maksaa kovia palkkoja kahvittelijalle .
- Anonyymi
Miksi ei hakua jatkettu? Miksi yksikään Etelä-Pohjanmaan kuntajohtaja hakenut? Tietävät liian hyvin meidän sekopäisen poliitikkojen puuttumisen virkamiesten asioihin.
- Anonyymi
No sitten ei muuta kuin vaatimuksia ja viestejä nykyisille valtaapitäville, eli valtuuston jäsenille, että vaaditaan tulevan kunnanjohtajan palkkaa alennettavaksi.
- Anonyymi
Pitää osata lukea rivien välistä, julkisuudessa nähtäneen vain jäävuoren huippu. On ollut tutkintapyyntöjä hallituksen jäsenen esteellisyydestä jne. Eli kun pelkkä räksyttäminen ei riitä, niiin päivittäin uhkaillaan ja tehdään turhia tietopyyntöjä virkamiehille rasittaen ja uuvuttaen heidät. Ei kukaan sellaista jaksa että päivittäin saa taistella työssään. Laskekaapas kuinka moni on jo lähtenyt virkamiehistöstä?
Tämä tuskin tulee loppumaan vaan on eräiden henkilöiden tapa "edistää" asioita. Jos jokin ei mene niinkuin omalle kaveripiirille käy, niin se on kaupungin vika. Sitten kun oma kaveripiiri mokaa niin asia pitäisi painaa villaisella.- Anonyymi
Eikö LH tällä kertaa palkannut headhunteria? Miksi halua ei jatkettu kuin vain 8 hakijaa? Onhan se ihan hemmetin noloa että tän kokoisen Kaupungin johtajaksi hakee vain 8 joista puolet on sekopäitä ja vain 2 jolla on kokemusta.
Montako hakijaa oli hallintojohtajaksi? 2? Miksi se edellinen lähti napit viuhuen parin viikon jälkeen???? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö LH tällä kertaa palkannut headhunteria? Miksi halua ei jatkettu kuin vain 8 hakijaa? Onhan se ihan hemmetin noloa että tän kokoisen Kaupungin johtajaksi hakee vain 8 joista puolet on sekopäitä ja vain 2 jolla on kokemusta.
Montako hakijaa oli hallintojohtajaksi? 2? Miksi se edellinen lähti napit viuhuen parin viikon jälkeen????Miksi? Se on kerrottu ylhäällä!
- Anonyymi
Nyt on uusi tarjolla, kelpaako?
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124030MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822081Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5491647Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin941366Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671117Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331038Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216916Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3828