Historian suurimmaksi Suomalaiseksi nostamasi Väinö Tanner väittää useissa myöhemmissä kirjoituksissaan olleensa Presidentti Risto Rytin henkilökohtainen ystävä.
Vuonna 1949, kun kaikki muut sotasyylliset oli jo armahdettu, istui vankilassa enää Ryti. Tuolloin Rytin terveydellinen tila alkoi heikentyä selvästi ja lääkärit epäilivätkin Rytillä olleen syövän. Presidentti Paasikivi halusi armahtaa Rytin, vedoten humanitäärisiin syihin. Armahdus tuntui sopivan lähes kaikille poliittisille ryhmittymille, ensimmäistä kertaa jopa kommunistit puolsivat armahdusta.
Ainoa ryhmä joka armahdusta vastusti, olivat Tannerin johtamat asevelidemarit, jotka päättivät politisoida armahdusasian. He halusivat valita Tannerin Osuusliike Elannon johtoon, mutta lain mukaan toimeen ei voitu nimittää henkilöä, joka kärsii ehdollisesta vankeusrangaistuksesta, sillä eihän tällaisella henkilöllä ole kansalaisluottamusta. Tämä Tannerin joukko ilmoitti, ettei se tulisi tukemaan hallituksessa Rytin vankilasta vapauttamista, ellei Tannerin ehdonalaista tuomiota pantaisi kokonaan pois.
Näillä toimenpiteillään asevelidemarit asettivat Paasikiven erittäin hankalaan asemaan, sillä olihan Neuvostoliitto vastustanut äänekkäästi jo Tannerin vapauttamista ehdonalaiseen vapauteen edellisenä syksynä. Samalla he onnistuivat viivyttämään Rytin vankilasta vapauttamista, jolloin hänen terveydentilansa heikkeni edelleen.
Itse pitäisin tuota Tannerin Rytiä kohtaan osoittamaa ystävyyttä perin omituisena. En itse haluaisi vastaavassa tilanteessa ystäväni viruvan SYYTTÖMÄNÄ ja sairaana vankilassa, vaikka tästä kuinka koituisikin minulle poliittista etua.
Syytät Kekkosta häikäilemättömästä politiikasta, samalla kun ylistät pyhän väinön poliittista pyyteettömyyttä. Mutta mm. tämä tapaus todistaa, ettei Tannerkaan aina ollut niin kovin pyyteetön. Hän oli suorastaan törkeän häikäilemätön ja harjoitti varsin röyhkeää oman edun tavoittelua vaikka tämä olisi sotinut hänen "ystäviensä" taikka maan etua vastaan.
Tämän kirjoitukseni olen aiemmin kirjoittanut Yhteiskunta -keskustelun historia -palstalle, jonne se kieltämättä kuuluukin. Mutta koska kkkorhonen ei tunnu historiallisine totuuksineen kuitenkaan viihtyvän juuri muualla kuin täällä Keskustan saitilla (huolimatta siitä, ettei yksikään kkkorhosen avaus käsittele Keskustan harjoittamaa politiikkaa), lienee paikallaan julkaista tämä kirjoitus myös täällä.
Niin että jos arvon kkk voisit ystävällisesti kertoa, että mitä meidän tyhmempien tulisi tällaisista tapauksista olla mieltä.
Vuonna 1949, kun kaikki muut sotasyylliset oli jo armahdettu, istui vankilassa enää Ryti. Tuolloin Rytin terveydellinen tila alkoi heikentyä selvästi ja lääkärit epäilivätkin Rytillä olleen syövän. Presidentti Paasikivi halusi armahtaa Rytin, vedoten humanitäärisiin syihin. Armahdus tuntui sopivan lähes kaikille poliittisille ryhmittymille, ensimmäistä kertaa jopa kommunistit puolsivat armahdusta.
Ainoa ryhmä joka armahdusta vastusti, olivat Tannerin johtamat asevelidemarit, jotka päättivät politisoida armahdusasian. He halusivat valita Tannerin Osuusliike Elannon johtoon, mutta lain mukaan toimeen ei voitu nimittää henkilöä, joka kärsii ehdollisesta vankeusrangaistuksesta, sillä eihän tällaisella henkilöllä ole kansalaisluottamusta. Tämä Tannerin joukko ilmoitti, ettei se tulisi tukemaan hallituksessa Rytin vankilasta vapauttamista, ellei Tannerin ehdonalaista tuomiota pantaisi kokonaan pois.
Näillä toimenpiteillään asevelidemarit asettivat Paasikiven erittäin hankalaan asemaan, sillä olihan Neuvostoliitto vastustanut äänekkäästi jo Tannerin vapauttamista ehdonalaiseen vapauteen edellisenä syksynä. Samalla he onnistuivat viivyttämään Rytin vankilasta vapauttamista, jolloin hänen terveydentilansa heikkeni edelleen.
Itse pitäisin tuota Tannerin Rytiä kohtaan osoittamaa ystävyyttä perin omituisena. En itse haluaisi vastaavassa tilanteessa ystäväni viruvan SYYTTÖMÄNÄ ja sairaana vankilassa, vaikka tästä kuinka koituisikin minulle poliittista etua.
Syytät Kekkosta häikäilemättömästä politiikasta, samalla kun ylistät pyhän väinön poliittista pyyteettömyyttä. Mutta mm. tämä tapaus todistaa, ettei Tannerkaan aina ollut niin kovin pyyteetön. Hän oli suorastaan törkeän häikäilemätön ja harjoitti varsin röyhkeää oman edun tavoittelua vaikka tämä olisi sotinut hänen "ystäviensä" taikka maan etua vastaan.
Tämän kirjoitukseni olen aiemmin kirjoittanut Yhteiskunta -keskustelun historia -palstalle, jonne se kieltämättä kuuluukin. Mutta koska kkkorhonen ei tunnu historiallisine totuuksineen kuitenkaan viihtyvän juuri muualla kuin täällä Keskustan saitilla (huolimatta siitä, ettei yksikään kkkorhosen avaus käsittele Keskustan harjoittamaa politiikkaa), lienee paikallaan julkaista tämä kirjoitus myös täällä.
Niin että jos arvon kkk voisit ystävällisesti kertoa, että mitä meidän tyhmempien tulisi tällaisista tapauksista olla mieltä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
..tuo, että Tanner olisi ollut jotenkin hyvää pataa
Rytin kanssa.
Todella merkillisiä muutenkin nuo Tannerin jutut.
Haju on tarttunun kapin lailla jopa omaan K.K.Kauppiaaseemme.
Mihin perustat nyt esittämäsi? Olen lukenut kaikki Tannerin omat muistelmateokset, paljon hänestä muistakin lähteistä, ja nyt vuoden vaihteessa luin yli 2000-sivuisen professoria Jaakko Paavolaisen Tanner-elämäkerran, johon perustin esitykseni Tannerista täällä. Missään ei ole vastaani tullut tuollaista tietoa. En siis usko siihen, ellet pysty osoittamaan luotettavaa lähdettä.
Laitan alle linkin tuohon Tanner-kirjoitukseeni, tutkipa sieltä oikeampaa tietoa Tannerista. En ole muuten nostanut häntä historian suuremmaksi suomalaiseksi, ja olen ylipäätään kyseenalaistanut koko suurmieskultin, mm. kirjoituksessani "Suurmiehiä", mutta suuri suomalainen Tanneer kiistatta on, aikansa merkittävin poliittinen vaikuttaja ja myös merkittävimpiä taloudellisia vaikuttajia ja paljon muuta.
Ennen muuta saamme kiittää Väinö Tanneria siitä, että syksyllä 1939 pystyimme torjumaan maahamme hyökänneen vihollisen Kiitos ei tule suinkaan materiaalisista syistä, kun Tanner oli nihkeä puolustusmäärärahoille, vaan siitä, että Tannerin elämäntyö jo sitä ennen oli tehnyt mahdolliseksi kansamme henkisen yhdistymisen. Oli siihen ansioita muillakin, esim. maalaisliiton Kyösti kalliolla.
Kirjoittelen näistä asioista enemmän historian saitilla kuin täällä. Sinun kannattaisi ehkä lukea kirjoituksiani, vaikka ne pitkiä yleensä ovatkin, jotta et puhuisi pehmeitä minun sanomisikseni. Ehkä Sinun kannattaisi lukea kirjoituksiani ihan itseäsi valistaaksesikin, sillä taidat olla ainakin tässä asiassa virheellisten tietojen varassa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000006154102
Tannerin suurin merkitys on nimenomaan siinä, että hän sai maltillisella vasemmistolaisella politiikalla äärivasemmiston kannatusta alas. Samaa voidaan sanoa Kyösti Kalliosta maltillisena oikeistolaisena. Tämä yhdisti suomalaisia.
Täytyy myös muistaa, että Kekkosella oli tavoitteenaan myös kansakunnan yhdistäminen ja eheyttäminen. Kekkonen oli vain henkilönä niin hankala eli autoritaarinen, ettei täysin aina onnistunut sen vuoksi hankkeessaan. Pakolla ja käskyttämisellä kun ei voida kansaa pysyvästi yhdistää.
Kuvauksesi Kekkosesta osuu naulan kantaan tämän päivän politiikassa, kun Kekkosen tilalle laitetaan Lipponen. Muutoin Lipposen tai Tannerin poliitiset saavutukset ovat varsin mitättömiä Kekkosen saavutusten rinnalla.
Tiedot peräisin mm. Valittujen Palojen vuonna 1987 julkaisemasta itsenäisen Suomen historiaa käsittelevästä teoksesta "Seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä". Teoksen ovat koonneet Jukka Tarkka ja Allan Tiitta.
Lisäksi löysin prokarelian sivuilta käytännössä saman kirjoituksen.
http://www.prokarelia.net/fi/?x=tarkka
Olen toki kanssasi samaa mieltä, että Tanner oli talvisodan syttyessä äärimmäisen tärkeä mies Suomelle. Hän oli luultavasti ainoa sosialisti, jonka porvaripiirit pystyivät edes jollakin tapaa hyväksymään ja kansakunnan yhtenäisyyden kannalta oli erittäin tärkeää, että tällainen henkilö oli tuolloin olemassa.
Sotasyyllisyys tuomioiden suhteen Tanner oli tasan yhtä syytön, kuin kaikki muutkin sotasyyllisinä tuomitut ja tässä suhteessa tuomioiden poispaneminen 1949 oli enemmän kuin paikallaan. En vain pysty hyväksymään tapaa, jolla demarit asian tuolloin hoitivat.
Olen itse aina kunnioittanut Tannerin suosimaa laillisuuslinjaa vuoden 1918 tapahtumien aikaan. Pitkälti Tannerin tuolloin valitseman politiikan ansiosta, hän koskaan saavuttanut täydellistä luottamusta edes omassa puolueessaan, vaan joutui koko poliittisen uransa ajan taistelemaan SDP:n ay-siiven kanssa.
Huolimatta Tanneria kohtaan tuntemastani kunnioituksesta, halusin vain osoittaa, ettei hänkään mikään pyhimys ollut, kuten ei kukaan meistä.
Lopuksi haluan vielä huomauttaa, että luen toki kirjoituksiasi, mikäli ne koskettelevat minua kiinnostavia aiheita. Olen jopa oppinut niistä jotain uutta, mutta vaikken epäilekään kirjoitustesi oikeellisuutta, kerron vain, että yksiselitteistä historiaa ei ole mitenkään helppoa löytää. Meillä jokaisella on oma käsityksemme historiasta. Niin myös Jukka Tarkalla.
Kekkosen poliittiset saavutukset ovat tosiaankin ylivertaisia Tanneriin ja Lipposeen verrattuna. Kekkonenhan onnistui eliminoimaan lähes kokonaan poliittiset vastustajansa ja parlamentarismin. Tällaisiin "saavutuksiin" Tanner ja Lipponen eivät kai demokraatteina ole koskaan pyrkineetkään.
Paavo Lipponen ei ole käyttänyt yksinvaltaisia otteita missään. Jopa hänen poliittiset vastustajat ovat kehuneet häntä demokraattiseksi valtiomieheksi ja yhteistyöpoliitikoksi. Demarithan eivät perinteisesti ole juuri koskaan huutaneetkaan vahvan johtajan perään. Ehkä eniten pyrkyä siihen suuntaan oli Kalevi Sorsalla, mutta hänhän kehui Kekkostakin sosiaalidemokraatiksi.
Mielipidepankki kirjoittaa asiaa ja vieläpä hauskalla tavalla.