Lisäävätkö ateismi ja uskonnottomuus rikollisuutta ja mielisairautta?

Ateismi ja uskonnottomuus lisää rikollisuutta ja mielenterveysongelmia kumma kyllä vain uskovaisten keskuudessa

Päinvastoin ateisti on selväjärkinen, joka ei ole lapsellisen johdateltava.

Taustaa esseelle

Tämä kirjoitus lähti liikkeelle nettikirjoittelusta, jossa itseään ateistiksi kutsuvat henkilöt ovat väittäneet vuosikausia "uskovien kristittyjen" tekevän suhteellisesti enemmän rikoksia kuin ateistit ja uskonnottomat ihmiset. Tilastot osoittavat heidän mielestään sen, että uskontokuntiin kuuluvia on vankien joukossa suhteellisesti enemmän kuin ateisteja ja uskontokuntiin kuulumattomia, kun verrataan näiden kahden "ryhmän" määrää koko väestössä. Tästä on vedetty johtopäätös, että rikollisuudella ja uskonnollisella käyttäytymisellä sekä uskovaisuudella on vähintään korrelaatio. On myös vihjailtu, että "uskovat kristityt" tekevät suhteellisesti muita enemmän rikoksia: "usko Jeesukseen" saattaa lisätä rikollisuutta sekä päihde- ja huumeriippuvaisuutta, joka on rikosten tekemiseen vaikuttava tekijä ja tyypillistä rikollisille.

Tarkastelemme tässä esseessä kristinuskoa ja nimeltään kristittyjen määrää "rikoksista tuomittujen" vankien joukossa, koska sillä on eniten merkitystä Suomessa. Vankien joukossa on joidenkin tulkintojen mukaan enemmän "kristittyjä uskovia" ja nimeltään kristittyjä kuin vankilan ulkopuolella. Jotkut ateistit ovat arvelleet tämän johtuvan siitä, että "usko Jeesukseen" (uskovaisuus) altistaa ihmisiä rikolliseen käyttäytymiseen. Osoitamme tässä kirjoituksessa tutkimustulokseen ja vankien omaan todistukseen perustuen, että asia on päinvastoin kristinuskon ollessa kyseessä, mutta islam lisää rikollisuutta muslimiväestön keskuudessa. Muslimit ovat yliedustettuina vankien joukossa ja syynä on oman uskonnon käskyjen ja ohjeiden mukainen toiminta. "Usko Jeesukseen" sen sijaan vähentää rikollisuutta.

Mitä mielenterveyteen tulee, niin uskonto voi vaikuttaa siihen joko positiivisesti tai negatiivisesti. Mielenterveyden häiriöt ja mielisairaudet eivät ole kuitenkaan yksin uskontojen syytä niin kuin ei terveyskään ole niiden ansiota. Kristinuskolla on todettu kumpaakin vaikutusta. Sairauden syyt ovat silti usein biologiset, perinnölliset, sosiaaliset tai elämän kokemuksiin ja tilanteisiin liittyvät. Samaa voidaan sanoa rikollisen käyttäytymisen suhteen: se juontaa juurensa ihmisen evoluutioon, lapsen psykososiaaliseen kehitykseen, ympäristöön, koulumenestykseen, taloudelliseen asemaan, sosiaalisiin suhteisiin, yksinäisyyteen, syrjäytymiseen ja elämäntapaan liittyviin valintoihin. Ahdas uskonnollisuus voi aiheuttaa mielenterveyden ongelmia ja rikollisuutta, mutta myös ateismi saattaa johtaa siihen. Jälkimmäisestä on kuitenkin vähän tutkimustuloksia.

Spiritual Struggles among Atheists: Links to Psychological Distress and Well-Being. Aaron E. Sedlar, Nick Stauner, Kenneth I. Pargament, Julie J. Exline, Joshua B. Grubbs and David F. Bradley. 13.7.2018.
https://www.mdpi.com/2077-1444/9/8/242/htm

National Alliance of Mental Illness. The Mental Health Benefits of Religion & Spirituality. Luna Greenstein 21.12.2016.
https://www.nami.org/Blogs/NAMI-Blog/December-2016/The-Mental-Health-Benefits-of-Religion-Spiritual

Some reflections on spirituality, religion and mental health. Wesley Carr 19.8.2010.
https://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/13674670050002054

Spirituality and religion in psychiatric rehabilitation and recovery from mental illness. Roger D. Fallot. 11.7.2009.
https://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/09540260120037344

Spirituality, religion and suicidal behavior in a nationally representative sample. Daniel T.Rasic, Shay-Lee Belik, Brenda Elias, Laurence Y.Katz, Murray Enns, Jitender Sareen. 9/2009.
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/18799219/

Secularity, religiosity, and health: Physical and mental health differences between atheists, agnostics, and nonaffiliated theists compared to religiously affiliated individuals. ScienceDirect. Social Science Research, Volume 75, September 2018, Pages 44-57
https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0049089X17308062
Atheism and Mental Health. Rob Whitley. 26.5.2009.
https://www.tandfonline.com/doi/abs/10.3109/10673221003747674?journalCode=ihrp20

", mutta myös ateismi saattaa johtaa siihen. Jälkimmäisestä on kuitenkin vähän tutkimustuloksia."

Olisiko syynä se että ateistit ei ole mikään ryhmä mitä voisi tutkia .Ateismilla ei ole mitään yhteistä harrastusta tai aatetta joten ihmisistä jotka eivät keräile postimerkkejä on yhtä vaikea tehdä tutkimuksia koska ei heilläkään ole mitään yhteistä harrastusta tai muuta vastaavaa

Uskovaiset lisäävät rikollisuutta anteeksiannollaan.

Jahas, G4G:llä on taas vaihteeksi viikonlopun maaninen vaihde päällä.

Länsimainen yhteiskunta on maallistumassa hurjaa vauhtia. Tarkastelemme tässä esseessä Suomen tilannetta. Ateismi ja uskonnottomuus ovat kasvattaneet suosiotaan samalla kun pahoinpitely- ja väkivaltarikollisuus ja erityisesti nuorten mielenterveyden ongelmat ja mielisairaudet ovat lisääntyneet. Henkirikosten ja kaikkien rikosten määrä on kuitenkin vähentynyt. Syitä tähän kaikkeen on monia ja ne ovat tulkinnallisia. Jotakin voimme silti tietää ja päätellä.

Onko näiden tendenssien välillä kausaliteetti vai pelkkä korrelaatio? Altistaako maallistuminen tai uskonnottomuus nuoria rikoksille ja psyyken häiriöille? Vähentääkö vai lisääkö uskonnollisuus ja henkilökohtainen uskoontulo näitä molempia? Mitä tutkimukset, tilastot ja rikollisten parissa työtä tekevät ammattilaiset sanovat tästä asiasta? Mitä vangit sanovat? Vastaamme näihin kysymyksiin objektiivisesti faktoihin ja tosielämän kokemukseen perustuvalla tavalla. Tiedot ovat peräisin alan ammattilaisilta ja kohderyhmän hyvin tuntevilta maallikoilta.

Huomiomme perustuvat alan viimeisimpään tutkimukseen ja tilastoihin Suomessa sekä rikollisten ja vankien kanssa kymmeniä vuosia työtä tehneiden lääkärien, psykologien ja sosiaalityöntekijöiden tietoon. Olemme kuulleet vanginvartijoita ja vankiloiden johtajia. Tunnemme rikollisia ja heidän läheisiään, jotka ovat kertoneet samaa, mitä tässä kirjoituksessa tuodaan vilpittömästi ja rehellisesti esille. Osa tiedosta on vankilalähettien ja pappien kertomaa. Vapaiden suuntien seurakunnissa on ex-vankeja ja entisiä rikollisia, jotka ovat kertoneet kokemuksistaan ja havainnoistaan.

Henkilötiedot pidetään salassa asianomaisten pyynnöstä, mutta julkiset tilastot ja tutkimustulokset ovat mainitut viitteinä.

Eurostat, Statistics Explained. Rikostilastot.
https://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php?title=Archive:Crime_statistics/fi&oldid=259696

Henkirikoksista ja niiden yrityksistä epäiltyjen alle 18-vuotiaiden määrä rajussa nousussa – psykiatri Hannu Lauerma arvioi, mitkä ovat syyt väkivaltaisuuteen. Iltasanomat, Anttijussi Ripaoja, 19.11.2020.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007627535.html

Uskonnonharjoittaminen vankiloissa

Vankeja koskevat "tilastotiedot" perustuvat usein kyselyihin sen sijaan, että ne olisivat rekisteritietoja. Vankien uskontokuntaan kuulumista ei ole rekisteröity Suomessa: tiedot siitä perustuvat kyselyihin ja niistä tehtyihin tulkintoihin. Selvitykset ja raportit kyselyistä eivät ole "tieteellisiä tutkimuksia". Kyselyiden tulokset ovat epäselviä johtuen kysymysten asettelusta (tarkoitushakuisuus), tulkinnan vaikeuksista (moniselitteisyys) ja käytettyjen sanojen merkityksestä (toinen vanki ymmärtää sanat ja kysymykset eri tavalla kuin toinen ja vastaa siten eri tavalla kuin mitä kysymyksen asettelija on tarkoittanut saada selville).

Suomen evankelisluterilaisen kirkon teettämä selvitys uskonnon harjoittamisesta vankiloissa vuonna 2014 on monitulkintainen. Monet ateistit perustelevat sen avulla argumenttia, jonka mukaan "uskovat kristityt" tekevät suhteellisesti ateisteja ja uskonnottomia enemmän rikoksia. "Uskovina kristittyinä" pidetään tällöin joko kaikkia kirkon jäseniä tai kaikkia niitä, jotka harjoittavat vähänkin uskontoa: esimerkiksi rukoilevat tai lukevat Raamattua pari kertaa vuodessa ja osallistuvat kerran jumalanpalvelukseen tai hengelliseen tilaisuuteen. Mikään tästä ei takaa sitä, että vanki olisi "uskova kristitty" tai kristitty ollenkaan.

Monet vangit kuuluvat kirkkoon, vaikka ovat käytännössä ateisteja tai uskonnottomia. Edes lisääntynyt uskonnollisuus ei tee vangeista välttämättä "uskovia kristittyjä". Se johtuu akuutista kriisistä (vapauden menetys) ja lisääntyneestä ajasta, joka käytetään avun etsimiseen pyrittäessä vapaaksi päihde- ja huumeriippuvuudesta ja rikollisesta elämäntavasta. Ne, jotka ovat hakeneet apua tai tukea uskonnosta elämänmuutokseen parempaa kohti ennen vankeutta lisäävät aktiviteettia tässä pyrkimyksessä, mutta niiden uskonnollisuus vähenee, jotka olivat uskonnottomia tai ateisteja jo rikoksia tehdessään. Näitä on noin puolet kaikista vangeista.

Uskonnon harjoittaminen vankiloissa. Suomen evankelisluterilaisen kirkon julkaisuja. Selvitys uskonnonharjoittamiseen vankiloissa liittyvistä kysymyksistä. Työryhmän raportti 30.4.2015.
https://www.kirkotvankiloissa.fi/wp-content/uploads/2019/11/Uskonnonharjoittaminen-vankiloissa.pdf

Uskonnot ovat kollektiivista mielisairautta. Uskotaan täysin päättömiin asioihin ilman todisteita. Uskonnot myös saavat aikaan rikoksia, joita ei tehtäisi ilman näitä uskontoja, esim Isiksen teloitukset. Voi siis aivan objektiivisesti todeta, että ateismi vähentää mielisairautta ja rikollisuutta, koska tiettyä mielisairautta ja tiettyjä rikoksia ei olisi, jos näihin osallistuvat ihmiset olisivat ateisteja eivätkä uskovaisia.

Tätä samaa jaksa jaaritella joka palstalla kirkon oma tutkimus kertoo että kirkkaasti suurin osa vangeistamme uskoo Jumalaan ja se siitä ateistien ja uskonnottomien osuus oli vangeista mihimaalinen.

Tämä tieto on kirkon ja vankeinhoitolaitoksen yhteisestä tutkimuksesta .

On aivan sama mitä päänsä aineilla sekoittanut uskoon höyrähtänyt entinen vanki tänne kirjottelee se ei tutkimusta muuta mihinkään.

Jumalan olemassa olon totena pitäminen ei ole Uuden testamentin mukaan vielä "uskoa Jeesukseen ja Jumalaan", mutta sitä käytetään yleisesti kriteerinä "jumaluskolle". Jumalan olemassa oloon kirkon opettamalla tavalla sanoi uskovansa vain noin 36 % vastaajista (miehistä 31 ja naisista 49 %). (ibid. s. 124. Liitetaulukko 9. Vastaajien arvio uskonnollisuudestaan) Kaksi prosenttia uskoi Jumalaan, mutta ei kristinuskon opettamaan. Lisäksi noin 17 % valitsi annetuista vaihtoehdoista "uskon Jumalaan, mutta ei kirkon opettamaan", mitä se sitten vankien mielessä mahtaa tarkoittaakaan – sitä ei kysytty. Koska annetuista vaihtoehdoista puuttui "usko korkeampaan voimaan", niin arvelemme näiden 17 prosentin edustavan tätä ryhmää. Silloin se on lähellä vastaavaa lukua muun väestön keskuudessa (21 % vuonna 2018). Noin 46 % vangeista ei usko Jumalan olemassa oloon (ei osaa sanoa, epäilee tai ei usko ollenkaan). Vastaava luku on vankilan ulkopuolella 41 % (ei osaa sanoa tai ei usko, ibid.). Ei-uskovien osuus on siten ollut vankien keskuudessa suurempi kuin muussa väestössä.

Uskonnon harjoittaminen ei sekään osoita uskovien vankien määrää niin suureksi kuin ateistisessa propagandassa sanotaan. 39 % vangeista ei osallistu koskaan jumalanpalvelukseen ja yli puolet ei tapaa koskaan henkilökohtaisesti uskontokunnan edustajaa, vankilapappia tai -diakonia eikä myöskään osallistu hengellisen ryhmän toimintaan. (Uskonnon harjoittaminen vankiloissa s. 127. Liitetaulukko 13: Osallistuminen uskonnolliseen toimintaan vankilassa) Vangeista 29 % ei osallistunut uskonnolliseen toimintaan koskaan ennen vankeutta ja vankilassa heitä oli 31 %. (ibid. s. 123. Liitetaulukko 8. Vastaajien osallistuminen uskonnolliseen toimintaan eri elämänvaiheissa) Määrä on kutakuinkin sama kuin vankilan ulkopuolella väestössä keskimäärin niiden osuus, jotka eivät usko Jumalan olemassa oloon (29 % Alma-tutkimus 2018). Kerran tai pari osallistuvia oli ennen vankeutta noin 38 % ja vankilassa noin 23 %. Ne, jotka osallistuivat ennen vankeutta harvoin uskonnolliseen toimintaan, osallistuvat vielä harvemmin vankilassa. Ne, jotka osallistuivat monta kertaa vuodessa ennen vankeutta, osallistuvat vielä useammin vankilassa ollessaan.

Yli viidennes suomalaisista turvaa korkeampaan voimaan, mutta se ei ole Jumala – "Kirkon luoma uskonnollinen kuva ei vain enää istu omaan, henkilökohtaiseen kuvaan". Aamulehti, Milla Nurmi 5.7.2018.
https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000007307065.html

Kirkon julkaisua "Uskonnonharjoittaminen vankiloissa" on helppo tulkita väärin. Ateistit antavat virheellisen kuvan "uskovien kristittyjen" vankien määrästä ja luterilaiset korostavat niin ikään vääristelevällä tavalla vankien uskonnollisuutta. Edellä on todettu niiden vankien uskonnolliseen toimintaan osallistumisen vähentyneen, jotka eivät olleet uskonnollisia ennen vankilaan joutumista. Se, miten vangit ovat ymmärtäneet "uskonnolliseen toimintaan osallistumisen", ei selviä kyselystä. Toinen on voinut pitää sellaisena osallistumisen vauvan kasteeseen, nuoren konfirmaatioon, häihin tai hautajaisiin – mikä on yleistä suomalaisille – mutta toinen on voinut tulkita sen tarkoittavan osallistumista jumalanpalvelukseen tai hengelliseen tilaisuuteen muina aikoina ja muusta syystä (omasta halusta ja "vapaaehtoisesti": perhe- ja sukujuhlat sekä hautajaiset ovat enemmän "pakollisia").

Erityisen haastavaa on tulkita oikein julkaisun epämääräisiä ilmaisuja siitä, kuinka suuri osa vangeista on kristillisen uskontokunnan jäsen ja mihin kirkkokuntaan he kuuluvat. Vangeilta on kysytty "Mikä kuvaa uskonnollista taustaasi?" (ibid. s. 121. Liitetaulukko 6. Vastaajien yhteydet uskontokuntiin) "Uskonnollinen tausta" on eri asia kuin se, mihin uskontokuntaan joku kuuluu. Vankien uskonnollista taustaa kysytään erikseen. (ibid. s. 122. Liitetaulukko 7. Vastaajien uskonnollinen tausta) Tässä viitataan lapsuuteen ja perheeseen. Se, mihin vangin vanhemmat tai hänen perheensä uskovat, ei kerro sitä, mihin uskontokuntaan vanki itse kuuluu ja mihin hän itse uskoo. Vangin usko selviää muilla kysymyksillä (ks. edellä) ja uskontokuntaan kuuluminen kysymyksestä "Oletko edellisen kysymyksen uskonnon jäsen?" (ibid. s. 121)

Vangeista 81 % (78 % miehistä ja 90 % naisista) vastasi uskonnollisen taustansa olevan kristinusko. Kristilliseen uskontokuntaan sen sijaan kuului vain 65,6 % vastanneista. Vastanneita tähän kohtaan on vähemmän kuin edelliseen kohtaan (348-410=-62), mutta luku on silti melko tarkka. Nimeltään kristittyjen osuus vangeista on selvästi vähemmän kuin heidän osuutensa muusta väestöstä: Wikipedian mukaan 71,5 % suomalaisista kuului kristilliseen uskontokuntaan vuonna 2019. Vankien joukossa on Suomessa siis suhteessa paljon enemmän uskonnottomia ja ateistisia ihmisiä kuin väestössä keskimäärin. Monien ateistien argumentit ovat tässä asiassa siten virheelliset ja ne perustuvat kirkon "selvityksen" virheelliseen tulkintaan tai huonoon laskutaitoon.

Wikipedia. Uskonto Suomessa. Taulukko: Uskonnot Suomessa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonto_Suomessa

Oikeaan tulokseen päästään, kun lasketaan ensin niiden vankien osuus, jotka sanovat olevansa saman uskonnon jäseniä kuin mikä on heidän uskonnollinen taustansa. Se on noin 80,75 %. Laskukaava taulukon lukujen mukaan on seuraava: 100x(205 76):(258 90). Kristilliseen uskontokuntaan kuuluvien vankien määrä lasketaan kertomalla kristinuskon taustakseen ilmoittaneiden määrä tällä prosenttiluvulla näin: 0,8075x(241 92):(308 102)=65,6 %. Vangeista kristilliseen uskontokuntaan kuuluu siis vain 65,6 % eikä esimerkiksi "80 % miesvastaajista ja 90 % naisista" tai "83 % miehistä ja 71 % naisista" niin kuin voitaisiin virheellisesti tulkita kirkon tekemän selvityksen tekstiosasta. (Uskonnonharjoittaminen vankiloissa ss. 25-26)

Vastaavasti Helluntai- ja Vapaa kirkkoon kuuluvia ei ole noin 10 % kaikista vangeista vaan tuo luku ilmoittaa heidän osuutensa nimeltään kristityistä, joita on siis 65,6 % vastanneista. Laskukaava on 100x(18 9 5 3):(250 93)=10,2 %. Kaikista vastanneista noin 7 % sanoo kirkkonsa tai uskonliikkeensä olevan joku muu kuin luterilainen, ortodoksinen tai katolinen kirkko. Tämä on paljon enemmän kuin väestöstä keskimäärin, mutta se selittyy vapaiden suuntien harjoittamalla aktiivisella päihde-, huume- ja vankilatyöllä sekä romanien yliedustetulla osuudella. Apua haetaan sieltä, mistä sitä eniten tarjotaan ja nämä uskonliikkeet ilmoitetaan sitten kyselyssä omaksi uskonnoksi, vaikka kaikki eivät "uskossa" ja "jäseniä" olisikaan. (vrt. 1Kor 5:9ss.).

Romanien henkirikostilastojen julkistamisesta puhkesi riita – romanijärjestöt syyttävät tutkijoita rasismista ja vaativat selvitystä. Yle uutiset, Yrjö Hjelt 1.11.2019.
https://yle.fi/uutiset/3-11042210

MTV Uutiset 15.2.2017. Kokenut poliisi vaietusta aiheesta: Suomen romanien rikoksissa järjestäytynyttä rikollisuutta.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kokenut-poliisi-vaietusta-aiheesta-suomen-romanien-rikoksissa-jarjestaytynytta-rikollisuutta/6312486#gs.q8d2kx

Vangeista noin 18 % vastasi suoraan olevansa ateisti ja 14 % ei osannut sanoa onko vai eikö ole ateisti (eivät siis ainakaan ole ”uskovia teistejä” ja ovat siten ”ateistisia”). Tämä tekee 32 %. Jumalan olemassaoloon jollakin tavalla uskovia oli 53–54 %, ei uskovia noin 29 % ja 17 % ei osannut vastata. Agnostikkoja, humanisteja ja materialisteja vastasi olevansa 22–44 % ja 17-27 % ei osannut sanoa. (ibid. s. 126. Liitetaulukko 11. Katsotko olevasi ateisti, agnostikko, humanisti, materialisti, uskova.) Epäilevien ja agnostikkojen määrä on suuri. Nämä eivät tyypillisesti ole ”uskovia kristittyjä”, koska epäilevät. Materialistit (22 %) eivät voi edes teoriassa uskoa Jumalaan, joka on henki. Agnostisten ateistien määrä epäilijöistä on siten merkittävä ja nostaa ateistien määrän arvioltamme noin kolmasosaan kyselyyn vastanneista.

Ateistina itseään pitäviä vankeja (18 %) on kyselyn mukaan enemmän kuin niitä, jotka sanovat, että he ”eivät usko ollenkaan Jumalan olemassaoloon” (10 % ei pidä sitä mahdollisena eli he eivät epäile ateismiaan). (ibid. s. 124) Epäileviä ja niitä, jotka eivät osaa tai halua sanoa uskovatko Jumalan olevan olemassa, on 36 % ja heistä 78 % on ”ateistisia”. Varmaa on nimittäin se, että vähintään 46 % ei usko millään tavalla Jumalan olemassaoloon. Niistä 54 prosentista, jotka uskovat jollakin tavalla, vain pieni osa on ”uskovia kristittyjä”. Muslimien määrä vastanneiden joukossa (n. 2 %) on suhteessa pienempi kuin on todellisuudessa kaikkien vankien joukosta.[10] Tämä johtuu siitä, että kyselyyn vastaaminen edellyttää suomen, ruotsin, venäjän tai englannin kielen taitoa.[11] Maahanmuuttajilla tämä taito on puutteellinen tai sitä ei ole, joten suuri osa heistä jätti vastaamatta.

[10] Katsauksia 42/2020. Rikollisuustilanne 2019. Rikollisuuskehitys tilastojen ja tutkimusten valossa. Petri Danielsson (Toim.). Julkaisija on Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti. Usean tekijän ja kirjoittajan yhteistyön tulos. (pdf)

https://helda.helsinki.fi/handle/10138/320755

[11] Rikosseuraamuslaitoksen monisteita 3/2016. Raportti yhdenvertaisuuden toteutumisesta Rikosseuraamuslaitoksessa vuonna 2015, s. 11. Ulla Knuuti ja Marja Avonius 25.3.2016.

https://www.rikosseuraamus.fi/material/attachments/rise/julkaisut-monisteetjaraportit/26fsaeQVt/2016-03_Raportti_yhdenvertaisuuden_toteutumisesta_Rikosseuraamuslaitoksessa_vuonna_2015.pdf

Huomaa, että vangeista 33 % ei halua olla yhteydessä mihinkään uskontoon ja kristinuskoon haluaa yhteyttä vain 59 % vastanneista. (ibid. s. 121) Pitäisikö näille uskonnottomille ja ateisteille tarjota muuta kuin uskonnollista sosiaalista, psyykkistä ja henkistä tukea? Vapaa-ajattelijat tahtovat lisätä apua vankilassa oleville ateisteille ja uskonnottomille, joita on siis vähintään kolmasosa vangeista ja todellisuudessa liki puolet (vastanneista 46 % suoraan sen perusteella, että ei usko Jumalan olemassaoloon ja vielä useampi epäilee olemassaoloa).[12] Myös nimeltään kristittyjen vankien joukossa (noin 52 %) on käytännössä uskonnottomia teistejä tai agnostisia ateisteja, joten ateististen vankien määrä kipuaa yli puoleen vastanneista, mikä on enemmän kuin muun väestön keskuudessa. (eivät usko Jumalaan)

Jumalaan uskovien määrä vaihtelee kyselyissä riippuen kysymysten sanamuodoista ja ajankohdasta. Usko on vähentynyt viime vuosikymmeninä ja vuosina. Viimeisimmän tiedon mukaan vuonna 2019 suomalaista alle puolet uskoi Jumalan olemassaoloon kristinuskon opettamalla tai muulla tavalla.[13] Vain 11 % sanoo noudattavansa uskontoa ja pitävänsä itseään hengellisenä ihmisenä, jota kiinnostavat pyhät ja yliluonnolliset asiat.[14] Kun ”Jumalan vaikuttaman uskon” ja ”Kristuksen oman” tunnusmerkkejä katsotaan Uudesta testamentista, niin ”uskovien kristittyjen määrä” laskee tästäkin vielä paljon.

[12] Vapaa-ajattelijat: Ei-uskonnollista vankilatyötä kehitettävä. Esa Ylikoski 29.9.2015. ss.173, 180-185.

https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2015/09/29/vapaa-ajattelijat-ei-uskonnollista-vankilatyota-kehitettava/

[13] Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2016-2019. Kimmo Ketola. Uskonto arjessa ja juhlassa, ss.74-75.

https://julkaisut.evl.fi/catalog/Tutkimukset ja julkaisut/r/4112/viewmode=previewview

Suomalaisten usko kristinuskon Jumalaan on lähes puolittunut 20 vuodessa. Seurakuntalainen. Sari Savela 12.11.2020.

https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/suomalaisten-usko-kristinuskon-jumalaan-on-lahes-puolittunut-20-vuodessa/

Yli viidennes suomalaisista turvaa korkeampaan voimaan, mutta se ei ole Jumala – ”Kirkon luoma uskonnollinen kuva ei vain enää istu omaan, henkilökohtaiseen kuvaan”. Aamulehti, Milla Nurmi 5.7.2018.

https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000007307065.html

[14] Kirkon ja kristinuskon asema Suomessa 2020-2030 -luvuilla – uskontososiologinen tarkastelu Hanna Salomäki, ss. 104-105.

https://evl.fi/documents/1327140/45652999/Iustitia 36_Hanna Salomäki_artikkeli Kirkon ja kristinuskon asemasta Suomessa 2020-2030-luvuilla.pdf/10737127-8ec1-9e7c-6cb2-4f78665b3cbd

Ikuisen helvetin kuvaukset yksinomaan puolustaisivat Raamatun poistamisen oikeutta hyvässä maailmassa.
Mutta kun emme elä, se jää olemaan ainakin tuhanneksi vuodeksi eteenpäin, jos ihmiskunta olisi selvinnyt lopullisesta tuhosta.
Ympäristötuho kiihtyy koko ajan. 😁

Onko se mielisairautta, ettei usko että satuolennot ovat oikeasti olemassa?

Uskovan kristityn tunnusmerkkejä Uudessa testamentissa

Uskovan kristityn tunnusmerkkejä ovat lainkuuliaisuuden (Jumalan tottelemisen ja yhteiskunnan lakien noudattamisen) lisäksi uskonnolliseen toimintaan osallistuminen (kristittyjen yhteys), Raamatun lukeminen ja rukoilu, ja monilla myös omasta uskosta tunnustaminen niille, jotka eivät ole vielä ”uskossa Jeesukseen”, koska ”sielujen pelastaminen” henkilökohtaisen todistamisen kautta on ”uskovan” velvollisuus (eihän kukaan tahdo toisten joutuvan kadotukseen epäuskon vuoksi?).

Vangeista noin 21 % sanoi rukoilevansa melko harvoin ja 26 % ei rukoile koskaan (ateistikin voi rukoilla hädässään Jumalaa, vaikka ei tähän uskoisi). 25 % lukee Raamattua melko harvoin ja peräti noin 39 % ei milloinkaan! Voidaan siis hyvin perusteluin sanoa, että vähintään noin puolet vangeista on muuta kuin ”uskovia kristittyjä” ja melkein kaikki heistä ovat uskonnottomia tai ateisteja, koska muiden uskontojen jäseniä on vain kaksi prosenttia vastanneista. (Uskonnonharjoittaminen vankiloissa, ss. 124, Liitetaulukko 9. Vastaajien arvio uskonnollisuudestaan)

”Uskova kristitty” on Uuden testamentin mukaan sellainen, joka pitää totena Raamatun kirjoitukset ja uskoo niiden mukaan Jumalaan ja Jeesukseen kristukseen, jonka Jumala on herättänyt ylös kuolleista. (Room 10:8-13; 1Kor 15) Totena pitäminen ei ole Raamatussa kuitenkaan ainoa tunnusmerkki ”Jumalan vaikuttamasta uskosta”. Usko on totena pitämisen lisäksi kuuliaisuutta (Jumalan tottelemista), luottamusta, turvaamista ja kiinni pitämistä Jumalasta.[15] Sen tulevaisuuteen tähtäävä muoto on toivo kuolleiden ylösnousemuksesta ja ikuisesta elämästä. (Hebr 6:17-20) Tämän lisäksi ihmisen tulee olla ”uudestisyntynyt”. (Jumalasta syntynyt, 1Joh 3; Tiit 3:3-7; 1Piet 1:3, 23) Se näkyy ”uskon tekoina” ja luonteen jaloutena (hyvänä hedelmänä): hyvän tekemisenä, pahan karttamisena ja Kristuksen kaltaisuutena. (Matt 7:12-29; 12:33-37; Gal 5:13-6:10; 2Kor 3:18; 1Joh 2-3)

Yksi merkki ”uskosta Jeesukseen” on ihmisen oma tunnustus. Jos joku ei tunnusta suullaan Jeesusta herrakseen ja todista hänestä muille ihmisille myös arkielämän keskellä eikä vain yhdessä muiden kanssa jumalanpalveluksessa Apostolisen uskontunnustuksen lausumisen kautta kirkossa ollessaan, niin hän ei todennäköisesti ole ”uskossa Jeesukseen”, vaikka häntä ”uskovaisena kristittynä pidettäisiin” ja hän saattaa itsekin sanoa olevansa ”uskova”. (Room 10:8-13) Suun tunnustus ei silti yksin riitä Uuden testamentin mukaan tunnusmerkiksi Jumalan lapseudesta. Jos teot ja elämä todistavat sitä vastaan, niin ihminen ei ole ”uskossa Jeesukseen” ja ”uudestisyntynyt kristitty”. (Tiit 1:16-3:2; 1Kor 5:9-6:11)

Paavalin kirjeissä suljetaan Jumalan valtakunnan ulkopuolelle mm. varkaat, anastajat, huorintekijät, avionrikkojat, homoseksuaalit, haureelliset, juomarit, väkivaltaiset ja murhaajat. (1Kor 5:11-6:11; 1Tim 1:7-16; 2Tim 3:1-7; Gal 5:13-26) Osa uuden liiton seurakuntaan kuuluvista kristityistä oli tuollaisia ennen uudestisyntymistä, mutta sen jälkeen he olivat muuttuneita miehiä ja naisia. (ks. viitteet) Tätä ilosanomaa ”synneistä vapautumisesta” julistavat nykyään erityisesti vapaiden suuntien vankilalähetit rikoksista tuomituille vangeille ja kaikille ”luoduille” vankiloiden ulkopuolella. Pieni osa vangeista uskoo evankeliumin ja raitistuu, niin että ei uusi rikoksia.

Mikähän siinä on etten ole koskaan ollut vankilassa, varmasti se johtuu siitä, että tiedän mitä minulta varastavalle tekisin. Jos varastaisin muilta he tekisivät minulle saman. Varastaminen tuo varkaalle tyydytystä, koska hänen aivonsa palkitsevat siitä.

Uskonto on mielisairaus, joten uskovaisten keskuudessa se ei voi enää lisääntyä.

Stereotypiat ja väärä yleistäminen

Ateistien ja uskovien kristittyjen välillä käydään välillä kiivasta taistelua. Se johtaa usein ylilyönteihin. Molemmilla on tapana tehdä stereotypioita ja yleistää väärin.

Yleinen ateistien stereotypia uskovasta kristitystä on lapsesta asti uskovassa kodissa indoktrinoitu hyväuskoinen hölmö, joka ei osaa edes kyseenalaistaa oma uskoaan ja isiltä perittyä uskontoa. Vaikka tämä on jopa useimpien kristittyjen uskovien kohdalla totta, niin siitä ei pidä tehdä väärää yleistystä, jonka mukaan jokainen kristitty on samanlainen. Ei ole varmaa, onko edes selvä enemmistö näitä. Erilaisten ja eri taustoista tulevien uskovien osuus vaihtelee seurakunnittain.

Toinen yleinen stereotypia uskovasta kristitystä erityisesti vapaiden suuntien seurakunnissa (helluntai-, baptisti- ja vapaa seurakunnat) on aivonsa pilalle juonut entinen alkoholisti, joka on ”hurahtanut uskoon” ja ”tullut hulluksi”. Vaikka näitä entisiä laitapuolen kulkijoita ja jopa rikollisia on runsaasti etenkin helluntailiikkeessä, niin he muodostavat vähemmistön kaikista uskovista ja etenkin seurakunnan jäsenistä. Eivätkä he juoneet aivojaan pilalle uskovana ollessaan vaan sitä ennen ollessaan uskonnottomia tai ateisteja.

Kovin moni ateisti ei tiedä sitä, että monissa seurakunnissa harjoitetaan kuria ja erotetaan ne, jotka häpäisevät teoillaan Kristuksen ristin ja Jeesuksen nimen. Tähän riittää pelkkä haureus, aviorikokset ja uudelleen avioituminen, kun syyllisenä osapuolena on seurakunnan jäsen. Niinpä myös monet juomista ja rikoksia jatkavat seurakunnasta apua hakeneet on virallisesti erotettu seurakunnasta, vaikka he saavat edelleen tukea ja apua sieltä niin tahtoessaan.

Näin ollen on väärin yleistää asioita ja sanoa näitä rikoskierteessä olevia narkomaaneja ja alkoholisteja jonkin vapaan kristillisyyden seurakunnan jäseneksi tai ”uskovaksi kristityksi”. Typerintä on se, kun sanotaan ”uskovien juoneen aivonsa pilalle” ja väitetään heidän tehneen sen uskovaisena sen sijaan, että tekivät sen uskonnottomana ja ateistina. Usko ei ole syy alkoholismiin, huumeiden käyttöön ja rikoksiin. Se on lääke niitä vastaan ja auttaa monia raittiiseen yhteiskunnan hyvinvointia lisäävään elämään.

Mietipä sitä, kumpi on todennäköisempää. Se, että lapsesta tai nuoruudesta asti uskossa Jeesukseen ollut alkaa käyttää alkoholia teini-iässä, kokeilee kannabista ja siirtyy koviin huumeisiin, mikä johtaa lopulta rikoksiin ja vankilatuomioon. Vai se, että lapsuudesta ja nuoruudesta asti uskonnoton tai ateisti elää tuolla tavalla. Jos olet vähänkään rehellinen, niin tunnustat tietäväsi sen, että tyypillinen juomari, narkomaani ja rikosten tekijä ei ole ollut lapsuudestaan asti uskossa Jeesukseen.

Hän voi olla uskostaan luopunut, niin että ei noudata enää omaa uskontoaan, vaikka saattaa pitää edelleen totena sen opetuksia. Ja moni riippuvainen ei ole ollut koskaan uskossa, mikä on voinut altistaa hänet alkoholismille, huumeiden käytölle ja rikoksille. Usko Jeesukseen suojaa ihmistä tältä kaikelta. Huomaat sen niistä uskovista, jotka ovat olleet lähes koko ikänsä uskossa, lapsesta tai nuoruudesta asti. Heille ei ole tyypillistä tuollainen elämäntapa, ja he edustavat uskovien kristittyjen enemmistöä.

Monet ateistit sivuuttavat kokonaan sen, millaisia ihmisiä ovat kristityt uskovat enemmistöltään. He kaivavat esiin harvinaisia poikkeuksia ja tekevät niistä vääriä yleistyksiä, koska haluavat demonisoida ja mustamaalata koko kristityn väestön maailmassa. Näiden antiteistien pyrkimys on hävittää kaikki uskonnot, ja he taistelevat keinoja kaihtamatta erityisesti kristinuskoa vastaan. Asioiden vääristely, virheelliset tulkinnat, harhaan johtaminen ja valehtelu kukoistavat heidän toiminnassaan.

On myös uskovia kristittyjä, jotka tekevät vääriä yleistyksiä ja käyttävät stereotypioita hyväkseen pyrkiessään osoittamaan kristinuskon paremmuuden ateismiin nähden. He ottavat esimerkiksi alkoholistit, narkomaanit, väkivaltaan ja tappoihin humalassa syyllistyneet, puolisoaan pettäneet, varastaneet, petoksia tehneet ja kaikin mahdollisin tavoin huonosti tai rikollisesti käyttäytyneet ateistit. Näiden sanotaan sitten edustavan ateistien enemmistöä tai syytetään ateismia siitä, että ihmisestä tulee sellainen. Tämä on väärää yleistystä ja totuuden vastainen argumentti, josta rehellisen ihmisen tulee luopua, olipa hän sitten kristitty tai jotakin muuta uskonnolliselta vakaumukseltaan.

Vapaa-ajattelijoissa näyttäisi olevan sellaisia, jotka ei tiedä mihin puuhun päänsä kumauttaisi.

Mitä ihmisiltä tulisi kysyä?

Törmäsimme kirkon teettämässä selvityksessä ”Uskonnon harjoittaminen vankiloissa” moniin epäselviin kohtiin, jotka johtuvat epämääräisistä termeistä ja kysymysten asettelusta annettuine vastausvaihtoehtoineen. Tämä on johtanut moniselitteisyyteen ja tulkintaeroihin eri lukijoiden ja myös kyselyyn vastanneiden mielissä. Tällä tavalla ei saada selville kovin tarkasti sitä, mihin ja miten vangit uskovat. Jotta vastaavilta virheiltä vältyttäisiin jatkossa, niin kehitimme muutaman peruskysymyksen ja vastausvaihtoehdot, joiden avulla saadaan selville vastaajien uskon sisältö yhtenäisellä tavalla. Tätä tapaa voitaisiin soveltaa myös muun väestön keskuudessa tehtyihin kyselyihin.

Ihmisen uskonnollinen vakaumus voidaan jakaa esimerkiksi viiteen ryhmään: ateisti, epäilevä ateisti, ei ota kantaa, epäilevä teisti ja teisti. Tämä on kyselyissä käytännöllisempi jaottelu kuin filosofi Michael Scrivenin tietoteoreettinen jaottelu seitsemän kategoriaan. Kukaan ei oikeasti tiedä sitä, onko Jumala tai jumalia olemassa. Positiivinen ateisti ja vanhakantainen teisti luulevat tietävänsä, mutta eivät he todellisuudessa tiedä: he pitävät omaa uskoaan tietona. Uskovaiset kristityt pitävät omia kokemuksiaan tiedon lähteenä ja asian varmistuksena, mutta ne voidaan kyseenalaistaa ja selittää luonnollisista syistä johtuvaksi. Vakaumuksessa on siten aina kysymys uskosta sen sijaan, että se perustuisi tietoon.

Suuri osa suomalaisista ei ole kovin kiinnostunut uskon asioista. Heitä ei kiinnosta ateismi sen enempää kuin uskonnot. He eivät tunne erilaisia jakotapoja uskonnollisen vakaumuksen määrittelyssä. Sen vuoksi tulisi välttää sellaisten termien kuin ”positiivinen ateisti”, ”negatiivinen ateisti”, ”agnostinen ateisti”, ”agnostikko”, ”agnostinen teisti” (käytännön teisti), ”nykyaikainen teisti” ja ”vanhakantainen teisti”. Suurin osa väestöstä ei ole kuullut edes näitä kaikkia nimiä, joten niitä olisi typerää alkaa opettamaan kyselyn aikana. Esimerkiksi sanaa ”agnostikko” käytetään yleisesti samalla tavalla kuin Scriven: agnostikko ei ota kantaa, joten hän ei ole uskovainen, mutta ei myöskään ateisti. Tällaista agnostismin muotoa monet positiiviset ateistit eivät tunnusta olevaksi, vaikka se on hyvin yleistä väestön keskuudessa.

Uskonnollinen vakaumus voidaan jakaa sanaa ”agnostikko” käyttämällä viiteen kategoriaan näin: ateisti, agnostinen ateisti, agnostikko, agnostinen teisti ja teisti. Ateisti ja teisti uskovat olevansa varmasti oikeassa, eivätkä kyseenalaista omaa uskoaan. He ovat lujia ja varmoja uskossaan, niin että luulevat tietävänsä totuuden tässä asiassa. Ne, jotka eivät ole varmoja ja pitävät erehtymistä mahdollisena, ovat agnostisia. He eivät tiedä ovatko oikeassa, mutta kallistuvat joko teismin tai ateismin kannalle. Agnostikko on sitten henkilö, joka ei ota kantaa: hän ei usko kumpaakaan ääripään näkemystä ja pitää mahdollisena molempia. Hän on ikään kuin puolueeton, muiden valitessa oman puolensa ja tulkitessa asioita osittain puolueellisesti oman uskonsa tueksi. Agnostikko voi sen sijaan olla niin puolueeton kuin se ihmiselle mahdollista on.

Viisiportaisen jaottelun agnostikko on siinä mielessä ateisti, että hän ei usko Jumalaan tai jumaliin eikä myöskään luomiseen. Muut ateistit eivät pidä häntä kuitenkaan ateistina, koska hän pitää aidosti mahdollisena luomisen ja sen takana olevan yliluonnollisen tekijän: luoja(t)n. Agnostikko eroaa deististä siten, että deisti uskoo johonkin korkeampaan voimaan, mutta ei pidä minkään tunnetun uskonnon Jumalaa tai jumalia luomisen takana olevana ”voimana”. Deisti voi uskoa luoja(t)n vaikuttaneen ja vaikuttavan maailmaan universumin alkuhetken jälkeen, mutta tämä ei ole välttämätöntä. Hän uskoo näyttöön luomisen puolesta, eikä näe riittävästi näyttöä sitä vastaan. Agnostikko voi tulkita havaintoja kumpaan suuntaan tahansa: luomisen puolesta tai sitä vastaan. Tai sitten hän ei pidä mitään havaintoja näyttönä kummastakaan vaihtoehdosta.

Kokemukset osoittavat, että moni suomalainen on ”käytännön agnostikko”. He eivät tiedä, onko maailma luotu vai ei. He eivät ota kantaa tähän asiaan. He käyttävät sanaa ”agnostikko” juuri tässä merkityksessä, mikä poikkeaa useiden ateistien tavasta puhua agnostismista tietoon perustuvana arviona Jumalan tai jumalien olemassaolon todennäköisyydestä. Nämä ateistit pitävät agnostikkoja joko teisteinä tai ateisteina. Olisi kuitenkin järkevämpää käyttää sanaa ”agnostikko” samassa merkityksessä kuin väestö sitä puhekielessä käyttää, jotta vältyttäisiin virhekäsityksiltä. Jos henkilö sanoo, että hän ei tiedä, onko Jumala olemassa vai ei, ja onko maailma luotu vai ei, niin hän on silloin agnostikko sen sijaan, että olisi teisti tai ateisti. Tällöin ihmiset voidaan jakaa kolmeen ryhmään: teisti, agnostikko ja ateisti.

Pidämme jakoa viiteen kategoriaan parempana. Ääripäissä on vahva, luja ja varma usko. Niistä seuraava on usko, joka kyseenalaistetaan ja sen totuusarvoa epäillään. Keskellä on sitten ”uskosta vapaa” agnostikko, joka ei tiedä, kumpi ääripään näkemys on oikea ja se on syynä hänen epäuskoonsa. Agnostikko ei usko, mutta ei ole tämän jaottelun mukaan ateistikaan, vaikka häntä voitaisiin sellaisena myös pitää, eikä hän valehtele, jos sanoo olevansa ateisti. Ateisti ei usko Jumalaan tai jumaliin (eikä luomiseen) ja koska agnostikko ei niihin usko, on hän käytännössä agnostinen ateisti, mutta ei löydä riittävästi näyttöä ateismin puolesta, joten hän ei ota kantaa: hän on puolueeton. Agnostikko on puolueettomuutensa ansiosta parhaassa asemassa arvioitaessa teismiä ja ateismia puoltavia argumentteja: havaintoja, näyttöä ja ”todisteita”, joiden olemassaolo on kyseenalaistettu etenkin ateistien leirissä.

Koska ihmiset voidaan jakaa uskon voimakkuuden mukaan kolmeen tai viiteen ryhmään, niin suosittelemme suomalaisissa tutkimuksissa käytettäväksi seuraavia kysymyksiä ja vaihtoehtoisia vastauksia vastaajan uskonnollisen vakaumuksen selvittämiseksi:

1.Uskotko Jumalan, jumalien tai korkeamman voiman olemassa oloon niin, että et epäile sitä vaan olet jokseenkin varma?
a. Uskon kristinuskon Jumalan olevan olemassa jonkin sen tulkinnan tai suuntauksen mukaan.
b. Uskon jonkin muun uskonnon jumalan tai jumalien olevan olemassa.
c. Uskon korkeamman voiman olevan olemassa.
d. En usko Jumalaan tai jumaliin enkä korkeampaan voimaan.
e. En tiedä tai en osaa tai halua vastata.
2.Uskotko Jumalan, jumalien tai korkeamman voiman olevan olemassa, mutta epäilet sitä etkä ole kovin varma?
a. Uskon kristinuskon Jumalaan jonkin sen tulkinnan tai suuntauksen mukaan.
b. Uskon jonkin muun uskonnon jumalaan tai jumaliin.
c. Uskon korkeampaan voimaan.
d. En usko Jumalaan tai jumaliin enkä korkeampaan voimaan.
e. En tiedä tai en osaa tai halua vastata.

Näillä kysymyksillä saadaan kartoitettua se, kuinka moni on ateisti, agnostinen ateisti, agnostikko, agnostinen teisti ja teisti. Samalla saadaan selville se, kuinka suuri osa uskoo jollakin tavalla kristinuskon Jumalaan, johonkin muuhun jumalaan tai ei usko mihinkään näistä. Jos tahdotaan saada tämän lisäksi selville vastaajien jakautuminen eri uskontokuntiin, niin sitä voidaan kysyä erikseen. Vastausvaihtoehtojen tulisi olla niin selvät, että virhetulkintoja on vaikea tehdä ja näin karsitaan pois moniselitteisyys. Kysymys valmiine vastausvaihtoehtoineen voisi kuulua vaikka näin:

Oletko mielestäsi ”uskon perusteella” jotakin seuraavista: (valitse vain yksi vaihtoehto; sinun ei tarvitse olla varma vakaumuksestasi)

kristitty
muslimi
hindu
buddhalainen
shintolainen
sikhi
konfutselainen
zarathustralainen
juutalainen
joku muu uskova (esim. uuspakana, taolainen, Falun Kong tai jokin muu uskonto)
ateisti (myös agnostinen)
agnostikko (et tiedä ja et ota kantaa tai et osaa tai halua sanoa)

Jos ei tahdota tietää uskonnollista vakaumusta vaan ainoastaan uskontokunnan jäsenyys, niin sitten kysytään sitä ja jätetään pois vakaumusta koskeva tarkennus tästä kysymyksestä (”uskon perusteella”).

Skitsofrenian oireita:
Harhaluulot
Harhaluulot voivat olla esimerkiksi sitä, että oirehtiva luulee olevansa joku muu ihminen, hän pelkää olevansa ulkopuolisen kontrollin kohde tai muuten vainottu, hän saattaa tuntea syyllisyyttä asioista, joita ei ole oikeasti tapahtunut tai uskoa tulleensa valituksi erikoistehtävään. Harhat voivat myös liittyä uskonnollisiin käsityksiin, harhaluulojen vallassa oleva voi esimerkiksi kuvitella näkevänsä pirun tai jumalan.

Jos tahdotaan kartoittaa uskon syvyyttä, sisältöä ja laatua tarkemmin etenkin kristinuskosta, niin silloin voidaan esittää kohdan 1. ja 2. jälkeen lisäkysymyksiä vastausvaihtoehtoineen. Tässä esimerkki:

3. Noudatatko tai pyritkö noudattamaan oman uskontosi käskyjä, ohjeita ja elämäntapaa jokapäiväisessä elämässäsi?

a. Kyllä.
b. En.
c. Minulla ei ole uskontoa, joten kysymys on turha.

Jos olet kristitty tai uskot korkeampaan voimaan tai enkeleihin, niin vastaa kysymyksiin 4.–10.

4. Oletko uskossa Jeesukseen?
a. Kyllä.
b. En.
c. En tiedä tai en osaa tai halua sanoa.

5. Oletko uudestisyntynyt Jumalan lapsi?
a. Kyllä.
b. En.
c. En tiedä tai en osaa tai halua sanoa.

6. Uskotko elämään ruumiin kuoleman jälkeen?
a. Kyllä.
b. En.
c. En tiedä tai en osaa tai halua sanoa.

7. Uskotko ”taivaaseen” ja/tai ”helvettiin” (ikuiseen elämään ja/tai tuomioon/ rangaistukseen)?
a. Kyllä.
b. En.
c. En tiedä tai en osaa tai halua sanoa.

8. Uskotko Jeesuksen heränneen ylös kuolleista?
a. Kyllä.
b. En.
c. En tiedä tai en osaa tai halua sanoa.

9. Uskotko, että Jeesus on nyt Jumalan tykönä taivaassa (paratiisissa)?
a. Kyllä.
b. En.
c. En tiedä tai en osaa tai halua sanoa.

10. Pidätkö totena Raamatun kirjoitukset siinä määrin, että uskot niiden kautta Jumalaan ja Jeesukseen kristukseen evankeliumien mukaan?
a. Kyllä.
b. En.
c. En tiedä tai en osaa tai halua sanoa.

Näillä lisäkysymyksillä saadaan selville paljon vastaajan uskonnollisesta vakaumuksesta koskien kristinuskoa, uskoa korkeampaan voimaan ja enkeliuskoa. Näitä kolme eri tyyppiä esiintyy nimeltä kristittyjen joukossa sen lisäksi, että kristillisen uskontokunnan jäseninä voi olla myös ateisteja, agnostikkoja ja muiden uskontojen edustajia. Muiden uskontokuntien jäsenet voivat jättää vastaamatta kohtiin 4.–10., koska niissä esitetyillä asioilla ei ole heille samanlaista merkitystä kuin kristityille. Vaikka muslimi uskoo joissakin asioissa samalla tavalla, ovat erot suuremmat kuin yhtäläisyydet, ja jos tarkoitus on selvittää kristinuskon merkitystä nimeltään kristityille vastaajille, niin silloin on järkevää antaa vain heidän vastata.

YHTEYS
Ap. t. 2:42-47
42Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat. 43Pelko levisi ihmisten keskuuteen, ja apostolien kätten kautta tapahtui monia ihmeitä ja tunnustekoja. 44Uskovat pysyttelivät yhdessä, ja kaikki oli heille yhteistä. 45He myivät talonsa ja tavaransa, ja rahoista jaettiin kaikille sen mukaan kuin kukin tarvitsi. 46Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin, ja kodeissaan he yhdessä mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin. 47He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa, ja päivä päivältä Herra liitti heidän joukkoonsa niitä jotka pelastuivat.

Ensimmäiset kristityt eivät marssineet ulos temppelistä eivätkä pitäneet itseään juutalaisuudesta ulkopuolisena lahkona. Heidät erotti juutalaisuudesta vain se, että he näkivät kirjoitusten käyneen toteen Jeesuksessa. Myöhemmin tämä ero aiheutti ongelmia ja siksi kristittyjen oli keksittävä itselleen omat paikat kokoontumisille. Kristityille selvää oli kuitenkin se, että he ylistivät samaa Jumalaa, josta kerrotaan kirjoituksissa.

Uskovien yhteys jakaa mielipiteitä puoleen ja toiseen. Apostolien tekojen toinen luku antaa kuitenkin melko konkreettista osviittaa siitä, mitä uskovien yhteys on. He viettivät ehtoollista, rukoilivat, pitivät yhtä, kokoontuivat yhteen ja opiskelivat apostolista oppia. Oikeastaan niitä samoja asioita, joita uskovat nykyäänkin tekevät. Alkuseurakunta ei rakentanut kristinuskosta mitään rakettitiedettä, vaan sanomaltaan se on pysynyt samana alusta saakka!

Jos tahdotaan saada lisäselvyyttä uskon sisällöstä tai laadusta koskien kristinuskoa, niin sitten voidaan kysyä sitä, kuinka usein ja paljon vastaaja rukoilee, lukee Raamattua, osallistuu jumalanpalveluksiin tai hengellisiin tilaisuuksiin muuten kuin pakollisiin sukujuhliin tai hautajaisiin, puhuu uskosta muiden uskovien tai uskosta osattomien kanssa, todistaa uskostaan muille ja niin edelleen. Tällaisten tarkentavien kysymysten perusteella saadaan paremmin tietoon, onko vastaajan uskonnollinen vakaumus luja vai ei. Kirkon selvitys ”Uskonnonharjoittaminen vankiloissa” jättää monet asiat epäselviksi tämän tyyppisistä kysymyksistä huolimatta ja se on johtanut jopa selvityksestä tehdyn raportin laatijoiden mielessä suureen vaihteluun sen suhteen, miten vastauksia tulisi tulkita.

Esimerkiksi Jumalaan uskovia katsotaan olleen 40–70 % vastaajista, mikä jättää epäselväksi sen, kuinka suuri osuus vangeista uskoo edes jollakin tavalla Jumalaan, kuinka moni ei usko ja kuinka moni epäilee, mutta uskoo silti tai epäilee, mutta ei usko. (s. 30) Tältä hajonnalta olisi vältytty, jos kysymykset ja valmiit vastausvaihtoehdot olisi laadittu järkevästi ja siten, että eri vastaukset kumoavat toisensa. Nyt kun vastaaja voi sanoa olevansa yhtä aikaa ateisti, agnostikko, humanisti, materialisti ja uskova, niin vastaukset eivät kerro riittävän tarkasti totuutta siitä, kuinka moni on ateisti ja uskova. (s.126) Sanat ”ateistisesti ajattelevia on noin 10 %” ovat harhaan johtavat ja totuutta vääristelevät. (s.30) Niin kuin tässä esseessä on osoitettu, on ateistisesti ajattelevia yli kolmasosa vastanneista.

Kysymysten päällekkäisyys tekee vastauksista moniselitteisen ja tulkinnallisen. Vanki on voinut valita ja on myös valinnut monta eri vaihtoehtoa, vaikka osa vastauksista kumoaa toisensa ja osa vain täydentää toista vaihtoehtoa. Vastaaja on voinut silti valita vain yhden vaihtoehdon, mikä näkyy erityisesti ateistien osuuden pienuutena ja agnostikkojen, humanistien ja materialistien suuruutena. (s.126) Moni vanki on agnostinen ateisti, mutta se kuinka suuri osa agnostikoista, humanisteista ja materialisteista on ateisti tai teisti, jää epäselväksi. Näitä sanoja ei ole edes millään tavalla määritelty ja kun tiedämme ihmisten tarkoittavan niillä eri asioita, johtaa se kyseenalaisiin johtopäätöksiin. Tämä kaikki mahdollistaa räikeät virhetulkinnat omien tarkoitusperien toteuttamiseen: luterilaiset, muut kristityt ja myös ateistit voivat antaa vääristelevän kuvan sen mukaan, tahtovatko liioitella vankien uskoa ja uskonnollisuutta vai vähätellä sitä.

Vapaa-ajattelijat esimerkiksi vähättelevät vankien uskonnollisuutta ja uskovien vankien määrää silloin, kun tahtovat osallistua ei-uskonnolliseen vankilatyöhön, mutta kun tarkoitus on mustamaalata kristittyä kansanryhmää, niin sitten kaikki kristillisten uskontokuntien jäsenet kelpaavatkin ”uskoviksi kristityiksi” vankien joukossa vastoin totuutta ja vankien omia sanoja henkilökohtaisissa tapaamisissa. Ateistit siis valehtelevat tarkoituksella, kun vääristelevät asioita, tulkitsevat virheellisesti tilastoja ja johtavat muita harhaan. Väärän informaation jakamisella pyritään vaikuttamaan väestön mielipiteisiin ja kyse on silloin järjestelmällisestä mielenhallinnasta erilaisten tekniikoiden avulla. Tätä tapahtuu pienessä mittakaavassa keskustelufoorumeilla, mutta valtion ja maailmanlaajuisesti mediassa.

Olisi järkevää laatia kysymykset siten, että vastaaja voi valita vain yhden vastausvaihtoehdon kuhunkin kysymykseen. Eri vaihtoehdot kumoavat toinen toisensa. Näin vältytään sekaannuksilta ja saadaan selvä kuva siitä, miten itse kukin uskoo ja mihin. Tämän peruskyselyn lisäksi voidaan sitten tarvittaessa kysyä tarkemmin esimerkiksi vangin uskonnon harjoittamisesta ja selvittää siten hänen uskonsa laatua ja määrää. Se kertoo tutkijoille paljon uskon syvyydestä, sisällöstä ja merkityksestä, mistä on hyötyä vankeinhoidossa ja kuntoutuksessa. Samaa tekniikkaa voidaan soveltaa päihdeongelmaisiin ja mielenterveyskuntoutujiin, jos he tahtovat saada tukea ja apua itse valitsemastaan uskonnosta. Hoitotyön ja kuntoutuksen tulee perustua vapaaehtoisuuteen, jos siinä käytetään menetelmiä, jotka ovat sidotut johonkin vakaumukseen tai vaikkapa ateismiin.

Eiköhän se ole juuri päinvastoin.

Kristillinen vankilatyö: onko uskosta hyötyä rikosten ehkäisyssä?

Seurakuntien ja kristillisten yhteisöjen työ vankien parissa on yleishyödyllistä ja perustuu lainsäädäntöön (uskonnonvapauteen ja vankien oikeuteen saada harjoittaa omaa uskontoaan). Vankien vapautta harjoittaa uskontoa ei saa rajoittaa ilman päteviä syitä (sellainen syy voi olla radikaalin islamin kitkeminen pois vankiloista). Monet vangit ovat vapautuneet pahoista riippuvuuksista (päihteet ja huumeet) ja tulleet yhteiskuntakelpoisiksi lainkuuliaisiksi kansalaisiksi uskon kautta Jeesukseen kristukseen, ”meidän herraamme”. Vaikka Jumalaa ja Jeesusta ei olisi olemassa, niin uskon plasebo-vaikutus on hyödyllinen monien kristittyjen elämässä.

Usko Jeesukseen ja jo pelkästään lisääntynyt uskonnollisuus lisäävät yhteiskunnan hyvinvointia ja onnellisuutta. Onkin ihmeteltävää se, miksi niin monet ateistit (antiteistit) vastustavat kaikkea uskontoa ja niiden levittämistä yhteiskunnassa. Sanan- ja uskonnonvapaus on antiteisteille utopiaa ja siitä on osoituksena mm. se, että ateistiset kommunistivaltiot Neuvostoliitto ja itäblokin maat eivät allekirjoittaneet YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta vuonna 1948.[16] He jatkoivat ihmisoikeuksien rikkomista yhdessä muslimienemmistöisten valtioiden kanssa. Monet ateistit Suomessa tahtovat rajoittaa kristittyjen sanan- ja uskonnonvapautta, missä he ovat myös onnistuneet (koulut, oppilaitokset, media/ vihapuheeksi leimatut mielipiteet,..).

[16] Wikipedia. Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisoikeuksien_yleismaailmallinen_julistus

Suomen evankelisluterilaisen kirkon selvitys uskonnonharjoittamisesta vankiloissa vuodelta 2015 kertoo niiden vankien lisänneen ”osallistumista uskonnolliseen toimintaan”, jotka harjoittivat sitä vähän jo ennen vankilaan joutumista. (s. 123) Kerran tai pari vuodessa osallistuvien määrä nimittäin laski selvästi. (68 %→55 %) Niiden määrä puolestaan kasvoi, jotka harjoittavat uskontoa useammin kuin kerran tai pari vuodessa. (32 %→45 %) Niiden määrä sen sijaan kasvoi vain vähän, jotka eivät osallistu koskaan. (29 %→31,5 %) Vankilaan tuomittujen uskonnollisuus siis kasvoi ja uskonnon harjoittaminen lisääntyi keskimäärin tämän datan perusteella. Ateistit pysyivät silti ateisteina eikä kovin moni ole tullut vankeuden aikana henkilökohtaisesti uskoon kyselyn perusteella. (s. 31-33)

Näemme tästä, että ihmiset ovat vähemmän uskonnollisia ja harjoittavat vähemmän uskontoa rikoksia tehdessään kuin jäätyään siitä kiinni ja jouduttua vankilaan. Uskonnollisuuden ja uskonnonharjoittamisen määrä korreloi tällä tavalla rikosten tekemisen kanssa. Vankilatyötä tekevät kristityt ovat tehneet tästä johtopäätöksen, jonka mukaan kristillinen usko vähentää rikollisuutta ja siihen liittyvää huumeiden ja päihteiden käyttöä. Tämä pätee varmasti silloin, kun joku on uskossa Jeesukseen eikä hänellä ole entuudestaan rikollista taustaa, eikä hän käytä väärin päihteitä ja huumeita. On harvinaista, että koko elämänsä uskovaisena raittiina ja lainkuuliaisena viettänyt ihminen syyllistyy sellaiseen rikokseen, josta hänet tuomitaan vankeuteen. Kun niin tapahtuu, niin on aiheellista kysyä, oliko hän oikeasti sellaisessa uskossa, josta Uusi testamentti kertoo?

Kun joku ei ole uskossa Jeesukseen ja on omaksunut rikollisen elämäntavan, johon kuuluu esimerkiksi päihteiden ja huumeiden käyttö, niin hän joutuu paljon todennäköisemmin vankilaan kuin sellainen ihminen, joka on uskossa Jeesukseen eikä tee niitä samoja tekoja kuin hän. Näiden kahden ihmistyypin käytös, elämäntapa ja arvot poikkeavat jyrkästi toisistaan. Usko suojelee ja varjelee selvästi uskovia ajautumasta huumeiden, päihteiden ja rikosten täyttämään elämään.