Maisan vauvan laskettu aika ja sukupuoli?

Maisa kertoi siis, että odottaa tyttöä. Marraskuun alussa oli lehtijuorujen mukaan se pikkujouluepisodi, josta riitaantui kavereidensa kanssa. Mikäli Maisan laskettu aka olisi heti kesäkuun alussa, olisi hänellä ollut marraskuun alussa joku raskausviikko 11-12. Selvinpäinkö tuo kavereiden miesten perässä oli? Toisaalta sukupuoli selviää vasta viikon 20 ultrassa ja se olisi ollut tässä juuri.

Todennäköisempää on, että raskaus on aivan alullaan ja laskettu aika on jossain heinäkuun loppupuolella. Näin olisi ehtinyt juhlia vielä pikkujoulut marraskuun alussa tuiterissa. Toisaalta tällöin olisi vasta raskausviikko 12 ja sukupuolta ei voi mitenkään tietää.

Joku ei taas täsmää. Joko kaverit ovat valehdelleet porukalla marraskuun alun biletyksestä tai Maisa valehtelee tietävänsä lapsensa sukupuolen.
481605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Tai Maisa valehtelee olevansa raskaana.

1Äänestä
  • Maisa ryyppäsi rajusti vielä pikkujouluissa??
    Onko kuvassa 16.02.18 sama pusero? Pitääkö hyvin tienaava rva niin vanhoja puseroita, vai onko "raskauskuva" vanha???

    Äänestä

  • Kaverit eivät ole valehdelleet pikkujoulubiletyksestä. Maisa on puhunut muunneltua totuutta ennenkin ja noita "raskausjuttujakin" on ollut yhtä ja toista...vuosien varrella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaverit eivät ole valehdelleet pikkujoulubiletyksestä. Maisa on puhunut muunneltua totuutta ennenkin ja noita "raskausjuttujakin" on ollut yhtä ja toista...vuosien varrella.

    Maisahan oli siellä istunut yksin ja niellyt kyyneleitä. Kaikki muu on valetta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maisa ryyppäsi rajusti vielä pikkujouluissa??
    Onko kuvassa 16.02.18 sama pusero? Pitääkö hyvin tienaava rva niin vanhoja puseroita, vai onko "raskauskuva" vanha???

    Sama paita näkyy olevan. Tätä keissiä on niin hauska seurata. Mikkokin vaihtanut facessa profiiliaan ja ottanut hääkuvan pois.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maisa ryyppäsi rajusti vielä pikkujouluissa??
    Onko kuvassa 16.02.18 sama pusero? Pitääkö hyvin tienaava rva niin vanhoja puseroita, vai onko "raskauskuva" vanha???

    Kesä 2019 Maisan sairaala kuvassa, jossa J-M halasi Maisaa oli sama hupparikuva kuin talvella Levillä. Lavastusta kaikki tyynni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kesä 2019 Maisan sairaala kuvassa, jossa J-M halasi Maisaa oli sama hupparikuva kuin talvella Levillä. Lavastusta kaikki tyynni.

    Oliko silloin kyseessä ns.keskenmeno? Vai se hermoromahdus, kun seveni paljasti salarakkaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maisahan oli siellä istunut yksin ja niellyt kyyneleitä. Kaikki muu on valetta!

    Seiskan jutussa kerrottiin että Maisa oli silminnäkijöiden mukaan huutanut että haluaa vaihtaa miestä ja on lentäjä kiikarissa ja haluaa Jari-Matin takaisin. Lähipiiri ja ystävät ei halunneet sillon kommentoida muusta kuin välirikosta. Mä en usko että yhden ihmisen kertomus riittää seiskalle.

    Äänestä

Korjannut instaansa sisaren tilalle sisaruksen.

Äänestä
  • Maisulin epätoivoinen höpö-höpöjuttu!

    Äänestä

  • Jaaha, kova korjailemaan juttujaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jaaha, kova korjailemaan juttujaan.

    Kiireessä ja osumalla tulee tehty xxyy pienokaisia.

    Äänestä

  • Luulee että voi manipuloida täälläkin ! Ensin oli pikkuprinsessa, sitten pikkusisar ja nyt sisarus, kun ihmiset rupes lasken 1 1 😅 valheet sen kun jatkuu. Patologinen valehtelija. Entisen lapsensa hylännyt ja nyt uusi tulossa (jos on). Isästä taitaa lopulta tulla yh isä ja äityli lähtee lentäjän kansa siiville ✈️🏝

    Äänestä

Onnea Maisalle ja miehelle❤❤❤❤

Äänestä
  • Onnea maisalan miehelle, sitä hän tarvitsee ja paljon 🤗.

    Äänestä

Kuvakin oli vanha, hirsiseinät. Ei ollu valkoinen sisustus eikä huusholli.
Sisustuksesta puhui, ei välttämättä tyttö..

Äänestä
  • Siis nyt puhuu sisaruksesta..

    Äänestä

  • Vanha kuva ja valehtelee jälleen!! On tosiaan härski nainen!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vanha kuva ja valehtelee jälleen!! On tosiaan härski nainen!!

    Elena.vikströmin Instassa on karua juttua Maisasta.

    Äänestä

  • Hirsiseinät ja IT- miljunäärimikko???

    Oliskos kuva otettu ennen 16.02.2018 kenties Latvalan mökillä jonkun random-heebon
    tahi siis IT-Mikon kanssa????
    Alkuvuonnahan olivat juuri Monte Carlon Ja Ruotsin talvirallit joihin oli ajettava julmettu määrä testikilometrejä...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hirsiseinät ja IT- miljunäärimikko???

    Siis onko Maisseli ja it tavanneet jo vuoden 2018 alussa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hirsiseinät ja IT- miljunäärimikko???

    Oliskos kuva otettu ennen 16.02.2018 kenties Latvalan mökillä jonkun random-heebon
    tahi siis IT-Mikon kanssa????
    Alkuvuonnahan olivat juuri Monte Carlon Ja Ruotsin talvirallit joihin oli ajettava julmettu määrä testikilometrejä...

    Maisalla vaan yksi sormus(kihla) sormessa. Maisan puheitten mukaan, liekö kovin luotettavia, tapasivat Mikon kanssa talvella 2019 Levillä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maisalla vaan yksi sormus(kihla) sormessa. Maisan puheitten mukaan, liekö kovin luotettavia, tapasivat Mikon kanssa talvella 2019 Levillä.

    Myös muissa viimeaikaisissa kuvissa vain yksi sormus.

    Äänestä

  • Katoin kans ,että missä kun seinät hirrestä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Elena.vikströmin Instassa on karua juttua Maisasta.

    Elena puhui siellä just niin kun itsekkin ajattelen asioiden olevan. Aika näyttää tuleeko vauvaa vai ei.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Myös muissa viimeaikaisissa kuvissa vain yksi sormus.

    Kolmen karaatin sormus kanikonttorissa?

    Äänestä

Voi ATK-Seppoa mihin joutui

Äänestä
  • Aika outoa, kun on ollut niin kamalaa ja hirveästi on itketty, niin lapsi on kuitenkin saatu alulle!?
    Kenenköhän kanssa? Melko varmasti tämäkin juttu on ihan keksitty, ja Maisuli kuvittelee tekevänsä jonkun mustasukkaiseksi. 🤭

    Äänestä

Mulla on laskettu aika heinäkuun alussa ja raskautuminen tapahtui lokakuussa. Eli kyllä maisuli on Alkoa vetänyt bebe vatsassa.

Äänestä
  • Siis bebe leivosko?

    Äänestä

  • Sulla on siis raskauttavia todisteita

    Äänestä

Sukupuoli selviää nykyisin jo rv 9. Esim. Panorama test on sellainen.

Äänestä

Kyllähän kesävauva kuulostaa ihanemmalta kuin syksyvauva...

Äänestä
  • ...tai ei vauvaa lainkaan...En usko ennen kuin näen sen vauvan.

    Äänestä

Vai ette usko että on raskaana? Oottakaas hetki, Maisa tekaisee todistuksen...

Äänestä
  • 🤣🤣🤣

    Äänestä

Juu, ovat eläneet erossa, Maisa karjunut ja uhannut moralla, etsinyt uutta miestä ja vongannut kaasonkin ukkoa ja nyt on iiiihaaana odotettu vauva tuloillaan 😂

Ei ole.

Äänestä

Maisalla on irroitetta teko perse. Kohta voi lätkäistä odottavan raskausmahan

Äänestä

Miten se nyt jo tietää ,kyllä se on eri nainen,onko tottakaan?

Äänestä
  • Joulunaikaan ainakin ryyppäsi ja riehui. En usko raskauteen, enkä tuohon kuvaan!
    On se härski ämmä!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joulunaikaan ainakin ryyppäsi ja riehui. En usko raskauteen, enkä tuohon kuvaan!
    On se härski ämmä!!

    Pikkujoulukeissi oli ainakin jo marraskuussa.

    Äänestä

Koettakaa nyt päästä yksimielisyyteen tästäkin asiasta, älkääkä kinastelko noin paljon.

Äänestä
  • Ai mistä? Kaikki ollaan täysin samaa mieltä siitä, että Torppa on hemmetin kova valehtelemaan!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai mistä? Kaikki ollaan täysin samaa mieltä siitä, että Torppa on hemmetin kova valehtelemaan!!

    Nii ollaakii! Ja siitä, että on hirrrrmu hyvä, ku Latvala ei astunut miinaan!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nii ollaakii! Ja siitä, että on hirrrrmu hyvä, ku Latvala ei astunut miinaan!!

    Kyllä. Maisala on kova puhumaan palturia. ”Joku” kertoi niin.

    Äänestä

Olisihan se Mikon kannalta äärimmäisen ikävä juttu, jos raskausjuttu olisikin totta ja tyttö olisi tehtailtu metsikössä, sekä lopuksi lapsi jäisi Mikolle elätettäväksi, kun Maisa ottaisi hatkat ja lähtisi lentokapteenin kaa maalimalle?
Mutta ymmärtäähän tuon, kun kaikki ovat Maisaa vastaan ja puhuvat vain kakkaa hänestä?

Äänestä
  • Niiiiin, se mystinen metsäkirmaaminen ja mysteerihäipyminen 🤔. Mihin?

    Äänestä

  • Miksiköhän Maisata puhutaan ja ollaan häntä vastaan? Pitäisikö valehtelevaa pyrkyriä vain silitellä ja kehua? 🤔

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Maisa kertoi siis, että odottaa tyttöä. Marraskuun alussa oli lehtijuorujen mukaan se pikkujouluepisodi, josta riitaantui kavereidensa kanssa. Mikäli Maisan laskettu aka olisi heti kesäkuun alussa, olisi hänellä ollut marraskuun alussa joku raskausviikko 11-12. Selvinpäinkö tuo kavereiden miesten perässä oli? Toisaalta sukupuoli selviää vasta viikon 20 ultrassa ja se olisi ollut tässä juuri.

Todennäköisempää on, että raskaus on aivan alullaan ja laskettu aika on jossain heinäkuun loppupuolella. Näin olisi ehtinyt juhlia vielä pikkujoulut marraskuun alussa tuiterissa. Toisaalta tällöin olisi vasta raskausviikko 12 ja sukupuolta ei voi mitenkään tietää.

Joku ei taas täsmää. Joko kaverit ovat valehdelleet porukalla marraskuun alun biletyksestä tai Maisa valehtelee tietävänsä lapsensa sukupuolen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu