Maapallomme pohjoisnapa ja etelänapa eivät olekaan pohjoisnapa ja etelänapa, vaan päinvastoin. Pohjoisnapa onkin etelänapa, koska magneettikentän suunta on alaspäin, eli se onkin fysikaalisilta ominaisuuksiltaan etelänapa. Asumme siis Suomessa oikeasti eteläisellä pallonpuoliskolla.
Kompassin magneetin pohjoisnapa osoittaa kohti ns. pohjoista ja siitä on virheellisesti päätelty pohjoisnavan sijainti. Mutta kuten tiedetään, niin samantyyppiset navat hylkivät toisiaan ja erityyppiset vetävät toisiaan puoleensa. Kompassin pohjoisnapa osoittaa siksi kohti etelää, jota tällä hetkellä pidetään pohjoisena.
Kompassin magneetin pohjoisnapa osoittaa kohti ns. pohjoista ja siitä on virheellisesti päätelty pohjoisnavan sijainti. Mutta kuten tiedetään, niin samantyyppiset navat hylkivät toisiaan ja erityyppiset vetävät toisiaan puoleensa. Kompassin pohjoisnapa osoittaa siksi kohti etelää, jota tällä hetkellä pidetään pohjoisena.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Mitäpä jos olemmekin värittäneet ja merkanneet kompassineulan napojen mukaan?
Tarkoittaako tämä nyt sitä että aussit ja uus-seelantilaiset tippuu taas avaruuteen
Tiesittekö että Hitler oli etelämaalainen eikä pohjoismaalainen..?
Ei avaruudessa ole ylä- eikä alapuolta. Toki maapallon joka ainoassa kohdassa voisi kuvitella olevansa "ylöspäin", kun painovoima ja mielikuvitus tekee tepposet.
Sen lisäksi navat vaihtavat muutenkin paikkaa muutaman tuhannen vuoden välein, joten ei kai se niin tarkkaa ole.
Kyseessä on sopimusasia, kuten esimerkiksi sekin, että sähkön on "sovittu" kulkevan plussasta miinukseen, vaikka "oikeasti" fysikaalinen sähkö eli elektronien liike tietysti kulkee miinuksesta plussaan.
Nythän on ennustettu Maapallon magneettisten napojen tulevan ensin epämääräiseen kaaostilaan ja sitten vaihtavan puolta, eli pohjoisen magneettisen navan muotoutuvan uudelleen jonnekin Etelämantereen tienoille. Sen jälkeen on kaikki taas "oikein" nillittäjien mielestä. ; )
Mitä sitten jos olemme merkanneet plussan ja miinuksen väärin?
Eihän negatiivisesta voi kulkea positiiviseen luonnonlakien mukaan.
Negatiivinenhan on kuin alipaine, eli energian puutetta ja kaikki potentiaalierot pyrkivät tasautumaan.
Mitattaessa navat kääntämällä positiivinen muuttuu negatiiviseksi.
Mitä jos elektronit ovatkin varaukseltaan positiivisia ja elektronien puutos aiheuttaa negatiivisen kentän?
Mutta kun sen kompassin plussa todistetusti jo tiedetään ja sen pitää siis osioittaa miinusta kohti, joten se ei voi osoittaa plussaa kohti, eli se miinus sijaitsee nyt liikkumassa siellä maantieteellisessä pohjoisessa ja plussa on Antarktiksella.
Jos maapallon magneettiset navat vaihtavat paikkaansa, niin se nykyisen kompassin neula osoittaa Antarktiksen suuntaan ja siis edelleen tavallaan väärin.
Kyllä navat on oikein. Olet väärässä, perustelen sen usealla argumentillä. Ensinnäkin...Kuusta katsottuna pohjoisnapa on ylempänä ja etelä siellä missä pitääkin. Ja nyt on pohjoisen pallonpuoliskon talvi siis kylmä joten etelässä on kesä..tämänkin voi päätellä muuttolinnuista jotka on nyt poissa. Kesällä pohjoisella pallonpuoliskolla on pääskyset, varikset ja sorsat. Talvella varikset
MIETI! loppuun saakka
riippuu missä kuussa katsot ja seisot.
voi pyhä yksinkertaisuus
No vaikka nyt tammikuussa
https://www.rd.fi/luonto-ja-tiede/13-kuun-salaisuutta-joita-tieteilijät-yrittävät-selvittää
Eipä mitään hätää. Kaikki maailman kompassit pitää vaan korjata.
Sopimustekninen juttu mitä tarkoittaa pohjoinen ja etelä.
Kompassineulan pohjoinen ja magneettinen pohjoinen eivät voi vetää toisiaan puoleensa, joten jompikumpi on väärässä.
https://www.ilmatieteenlaitos.fi/maan-magneettiset-navat
Maapallomme pohjoisnapa ja etelänapa eivät olekaan pohjoisnapa ja etelänapa, vaan päinvastoin.
Et sitten saanut unta. Otappa nukupilleri.
Jossain on yö ja jossain on silloin päivä.
Etelän vetelät ei ollutkaan sitten vetelät vaan pohjoisen vetelät ja etelän toimelijaat