Aihe

Nyt sataa laariin kansanliikkeelle

Anonyymi

Nyt on se aika, jolloin kuntavaaleissa näytetään äänestämällä Pyhäjärven puolesta.
Puoluepolitikointi hus-helvattiin. NYT!
Puolueissa roikkuminen ei ole vuosien- vuosikymmenten saatossa tuonut
mitään käteenjäävää paikkakunnallemme.
Kaivos tuli sattumalta, siinä ei ollut valtiovallalla mitään tekemistä. Eikä alueen kansanedustajilla. Kansanedustajista puheenollen: Jos heillä olisi ollut valta sijoittaa kaivos jonnekin toisaalle, tuskin Pyhäjärvi olisi silloinkaan ollut" number one".
Onhan tämä nähty, ei mitään uutta auringon alla vuosikymmeniin. Korulauseita ja
tyhjän kehumista kuultu mm.kihu-päivillä. Höpö,höpö-juttuja. Omaa kilpensä kiillottajia kaikki tyynni. Lemmensiltakin jouti Haapajärvelle joululahjana(reisjärven papilta ja ylivieskan pylväältä, muuten kepuja kumpikin).

Siis, unohdetaan nyt puoluepolitikointi, vedetään yhtä köyttä. Äänestetään
juuri Sinua pyhäjärvistä tulevaisuutta kannattavaa ja kannustavaa ihmistä.
Virkamiesten kuuluu toimia lakien tulkitsijana ja asioiden selvittäjänä, sekä esittelijöinä.
Virkakunta valmistelee asiat. Luottamushenkilöt päättävät. Ja nyt yhteenhiileen
puhaltaen Pyhäjärvi nousuun.

82

467

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kisutetaan yhdessä Pyhäjärvi nousuun!Otetaan tämä vaalilauseeksi.

    • Anonyymi

      Sitten kun arki alkaa vaalien jälkeen vastustetaan kaikkia hankkeita, IHAN KAIKKIA! Valitetaan ja itketään joka tuutissa, IHAN JOKA! Kirjoitellaan tänne joka aamu, eikä koskaan mitään positiivista, EI KOSKAAN! Ja vika on aina kaikissa muissa , IHAN KAIKISSA MUISSA!

      • Anonyymi

        Edellisinä vaalikausina oli valitettavasti sellainen, että laittomuus kukoisti.- asiassa kuin asiassa. Se on nähtävissä pöytäkirjoista, hallinto-oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden päätöksissä. (hyvä esimerkki on 1.3 milj. euron väärinkäyttö).
        Siksi pyhäjärvisten edustajat EIVÄT VOINEET päätöksiä hyväksyä. Valtuutettuja oli 5, joten
        "muuta mahdollisuutta ei ollut" kuin jättää eriävä mielipide määrättyihin päätöksiin tai tehdä valitus . Saatiin kaupunkilaisille tiedoksi asioiden hoidon tapa.
        Oli kausi, jolloin esim. valtuuston silloinen puheenjohtaja katsoi pöydäntakaa oikealle annetaanko "keskustelun" asiasta jatkua, vai laittaako hän keskustelun "poikki". Tällaista oli elämä parin kuluneen valtuustokauden ajan.
        Nyt lähdetään toimiin ilman puoluepolitikointia. Lähdetään asialinjalla ja jätetään politiikan viitta kotiin. Nyt on kyseessä KUNNALLISVAALIT, joka tarkoittaa, että valitaan edustajat
        Pyhäjärven kaupungin asioiden päätöspöytään. Jokaisen puoluekirjan omaavan sisällä
        asuu pyhäjärvinen ihminen. Heitetään puoluekirja pöytälaatikkoon ja toimitaan vain ja ainoastaan silläsilmällä, mikä on Pyhäjärven asukkaiden asioiden kohdalla paras. YKSITUUMAISESTI ja mielipiteitä kuunnellen ja huomioiden. Päätetään asioista, ei minä-minä sanoin- periaatteella. Tehdään yhdessä ja ratkastaan yhdessä.

      • Anonyymi

        Höpön höpön taas!
        Olisipa mukavaa nähdä, jos Pyhäjärvellä onnistuisi oikea, aito DEMOKRATIA.
        Siitä ei ole ollut näkyvissä, ei edes hännän heilausta.
        Näiden sivustojen negatiivisin parjaaja, joka ei näe muuta kuin vastustusta.
        Jos kohdennetaan kuntalaisten vähäiset veroeurot, palvelemaan vain pienen piirin elitistisiä tarpeita, eihän se ole oikein.
        Keskitie, se kultainen jyvä, on ollut hukassa tämän kunnan osalta, koko asumisaikamme.
        Muualta tulleena, tottuneena normaalipalveluihin, edes jossain määrin toimivaan, elävään ympäristöön, tämä on hukattu totaalisesti. Ulottuu täällä kaikkeen toimintaan. Pieni, politiikalla leikkivä ryhmä on ajanut omat etunsa unohtaen, että pieni väestöryhmä kunnassa, edustaa monikerroksista osaa, alkujuurillaan elävää aitoa suomalaista. Riistäjiä on kuulunut patruunasuvuista, aina suomalaiseen julkikuvaan. Nykymuoto, näkyy omalla tyylillään, trumpismina Pyhäjärvelläkin.
        Paperit roskiin, jos ei miellytä!

    • Anonyymi

      Joo, jätetään äänestämättä, nii ei tuu polittisia päättäjiä, eikä tuu muitakaan, annetaan virkailijoiden hoitaa asiat, kyllä se siittä joteki männöö, joko hyvin tai hyvin huonosti.

      • Anonyymi

        Tehkeepä työ nuin. Myö männään vaaiuurnille isolla porukalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tehkeepä työ nuin. Myö männään vaaiuurnille isolla porukalla.

        Juuri näin. Ihan suomeksi ja suoraan. Äänestäminen on aivan erityisen tärkeää näinä aikoina.
        Tulevalla valtuustoryhmällä, joka on valittu puoluepolitiikasta vapaasta ehdokasasettelusta tulee olemaan monenlaista hyötyä kansalaisille.
        Esimerkkinä voi mainita esim. työpaikkojen synnyn. Pätevyys puhuu puolestaan, ei
        puoluepoliittinen kähmintä minulle- sinulle.
        Tarjoukset pyydetään teknisen ja tytäryhtiöiden työsuorituksista. Niitä ei jaeta periaatteella, olet kiva, kun minä sulle, sinä mulle teet palveluksen.
        Tässä pieni esimerkki, mutta asiana suuria ja kaupunkilaisten mielialaa kohottavia
        tulevaisuuden toimia.. Avoimuus ja rehtipeli. Tiedottaminen ja valtuuston kokousten
        avoimeksi niin, että kotitietokoneesta seuraaminen käy mahdolliseksi.

        Myös älystä vapaa.

      • Anonyymi

        Osaaminen, koulutus ja vihkityminen alan asioihin, siis työnimikkeellä.
        Näillä termeillä se vastaa työntekoa, jota kunkin on hallittava.
        Jos ei osaa, tyyli on, tulos tai ulos!
        Mitä me näitä ihmettelemme, sen enempää.
        Nämä tyhjänpäiväiset, kuntien pellehermannit, joutaa Joutsan joutopäiville, ikuisille kirpputoreille.
        Niin, siis rahaa palaa hukkaan, tuo järjestelmä on vanha, muumioiden sargofagia. Haudatkaa sinne. Kiitos!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tehkeepä työ nuin. Myö männään vaaiuurnille isolla porukalla.

        Kepumainen vastaus, kuin ilosanoma, entisen mopomiehen suusta.
        "Laarit täyteen ja bensaa moppoon".

    • Anonyymi

      Virkamies vie jo nyt kuntavenhettä kuin tahtoo. Siitä kuuluu kunnia puhumattomuudelle. Ei ole avointa keskustelua. Mutistaan ja ähketään.

      • Anonyymi

        Joopati joo, olet aivan oikeassa. Kaikenlaiseen tällaiseen tulee puuttua. Jos ja kun virkamies
        on oikein asian esitellyt ja perustellut asian, päättäjä päättää, ei toisinpäin. Onhan selvää, että
        työntekijät ovat työssä ja isäntä on kaupunkilaisten valitsemat luottamushenkilöt, eli valtuusto , joka valitsee työrukkasekseen hallituksen sekä lautakunnat.

        Tästä lähdetään.
        Tuli mieleeni kannanottosi siitä, että epäpoliittisesti valitut valtuutetut, joita ryhmässä oli 5, valittivat kaikesta...
        Muistanette surullisen kuuluisan valtuutetun tapauksen, henkilön, joka sinnitteli olevansa pyhäjärven kaupunginvaltuutettu, vaikka koti ja työ ja perhe olivat etelä-suomessa.
        Oikeuden mukaan kotipaikka oli juuri siellä, joten ei ollut kelvollinen toimimaan
        valtuutettuna.
        Tästä alkoi juttu, joka poiki mittasuhteissa 20 000 euron korvauksiin kyseiselle henkilölle.
        Ei vielä tänä päivänäkään ole tietoa, miksi tällainen korvaus suoritettiin. Aivan laiton teko.
        Vieläkö kyselette sen perään, kuuluisiko pyhäjärvisten valita edellätavoin toimineita
        valtuutettuja/päättäjiä uudelleen!!?

        Puoluepolitiikkahan tässäkin oli. " Joku korvaus " jostakin. Mutta käytettiin veronmaksajien varoja. Siis, ihan uskomatonta, tuomittavaa ...Eikä kansa kavahda... Nyt on juuri NYT se
        herätys tapahduttava. Veronmaksajilta kerättyjen varojen käyttö on oltava läpinäkyvää, ei pienen klikin touhuilua, johon ei edes tilintarkastus puutu.
        NYT on tapahduttava muutos kuntavaalien myötä.

        Muistelen että tuo korvaussumma päätettiin maksaa sen takia ettei tarvitse käräjöidä ja varmistettiin ettei jouduta vielä suurempia summia maksamaan! Ihan järkevää ja veronmaksajien etuahan siinä ajateltiin! Myönnän että nämä on niin vaikeita asioita ettei ihan kaikki ymmärrä!

        Tuo kuuluu kepun muisteloihin, sen ne osaa.
        Korvaus oli aivan turha rahan haaskaus, olin tuolloin kuulemassa paikanpäällä.

        Nyt en muistele, olin paikalla kun vpj sarkkinen leperteli kauniisti asiasta.
        Ymmärrätkö?

        Voipi olla toive, että sataa laariin. Mutta kun äänet virallisesti lasketaan, tilanne lähentelee nollaa. Syynä on se, että laarista puuttuu pohja. Toisena se, että äänestäjillä pelaa lähimuisti yhteistyön toimimattomuudesta.

        Pudokas voi mölistä täällä vapaasti, mutta riidankylvö ei kanna.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pudokas voi mölistä täällä vapaasti, mutta riidankylvö ei kanna.

        TRolli Heikki ärsyttää taas tahallaan .Todellinen riidankylväjä.Narsisti sen lisäksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo kuuluu kepun muisteloihin, sen ne osaa.
        Korvaus oli aivan turha rahan haaskaus, olin tuolloin kuulemassa paikanpäällä.

        Nyt en muistele, olin paikalla kun vpj sarkkinen leperteli kauniisti asiasta.
        Ymmärrätkö?

        Et kuitenkaan silloin ilmaissut mielipidettäsi, jätit kaikki paukut jälkipuheisiin! Tehokasta, ymmärrätkö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistelen että tuo korvaussumma päätettiin maksaa sen takia ettei tarvitse käräjöidä ja varmistettiin ettei jouduta vielä suurempia summia maksamaan! Ihan järkevää ja veronmaksajien etuahan siinä ajateltiin! Myönnän että nämä on niin vaikeita asioita ettei ihan kaikki ymmärrä!

        höpö,höpö. Vai olisi kaveri pärjännyt, elä nyt naurata. Vai oli tarkoitus korvata ko:lle
        kustannukset töppäyksestään, jonka olisi hävinnyt. Siinäpä meille "taistelukenttä".
        Kuka, mitä milloin! Jee... unohdetaan kaikki muu . Mitähän ko. henkilö teki 20 000 eurolla.Oliko se verovapaa, kuten lotto ja keno? Jonkilainen lottovoitto se oli.

        Useampikin pyhäjärvinen perhe tarvitsee tällaisia. Nyt kilpaa kertomaan, kuka valtaan pääsevä muu puolue (kuin ennenmainitun tehnyt) lähtee kilpaan mukaan jakamaan
        rahhoo tarpeeseen.

        Tuolla raijan ajatuksia blogissa on tietoa muistinvirkistämiseksi. Mikäli sitä kaipaat.
        Saas nähdä koska tuonne blogiin ilmestyy uusia päityksiä.
        Vaalit on lähellä.

        http://raijanajatuksia.blogspot.com/2015/10/hallituksen-selitys-hankila-asiassa.html?m=1

        TOTTA niin kertakaikkisen perusteellisesti. Luin bloki kirjoituksen, linkin ohjaamana. Kylläpäs Herrasväki Hankila on osoittanut keskutalaista trumpismia jo ennen kuin Usan kaaoksen vienyttä , aiheuttavaa ihmistyyppiä "huono häviäjä" viimeisiä valtapäiviään mököttävääTrumppia.

        Löytäiskö joku vanhempaa linkkiä ja asiaa itkettäväksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistelen että tuo korvaussumma päätettiin maksaa sen takia ettei tarvitse käräjöidä ja varmistettiin ettei jouduta vielä suurempia summia maksamaan! Ihan järkevää ja veronmaksajien etuahan siinä ajateltiin! Myönnän että nämä on niin vaikeita asioita ettei ihan kaikki ymmärrä!

        Hiljaiseksi tekeminenkin maksaa.
        Kuulemma maksoi tuon summan...että oliko näin?
        Terveisiä jälkiviisailta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Löytäiskö joku vanhempaa linkkiä ja asiaa itkettäväksi?

        Miten niin itkettäväksi? Pyhäjärven kunta on reipas 150 -vuotias, ja ne joiden olisi syytäkin itkeä vanhoja, että nostivat noin 40 vuotta sitten pahuuden ruumiillistumat valtaan, eivät ole enää keskuudessamme..isät ja äidit synnyttäjinä ja kasvattajina eivät ole kärsimässä jälkikasvujensa egoistuuden takia ns. miehen heikkoutta ja vallanhalua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Löytäiskö joku vanhempaa linkkiä ja asiaa itkettäväksi?

        Noo, pitää katos tuntea lähi-historia näin opetti Iisalmen sanomissa aikanaan Sarkkinen.
        Harmi tietysti sinun kannalta, kun nostetaan esille oikeata tietoa.
        Tuosta hankilan jutustahan näyttää olevan kyse. Vai kuinka?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin itkettäväksi? Pyhäjärven kunta on reipas 150 -vuotias, ja ne joiden olisi syytäkin itkeä vanhoja, että nostivat noin 40 vuotta sitten pahuuden ruumiillistumat valtaan, eivät ole enää keskuudessamme..isät ja äidit synnyttäjinä ja kasvattajina eivät ole kärsimässä jälkikasvujensa egoistuuden takia ns. miehen heikkoutta ja vallanhalua.

        Tiettävästi pudokas laitettin liikkeelle jo 68 vuotta sitten. Motto: Riitaahaastaen kävelykaiteelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiettävästi pudokas laitettin liikkeelle jo 68 vuotta sitten. Motto: Riitaahaastaen kävelykaiteelle.

        Heikkikö???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuolla raijan ajatuksia blogissa on tietoa muistinvirkistämiseksi. Mikäli sitä kaipaat.
        Saas nähdä koska tuonne blogiin ilmestyy uusia päityksiä.
        Vaalit on lähellä.

        http://raijanajatuksia.blogspot.com/2015/10/hallituksen-selitys-hankila-asiassa.html?m=1

        Olipa todella hienoa, että tämä asia tuli tässä selvitettyä. Ettei nyt ihan potaskaa tänne kirjoiteltaisi. "yli satatuhatta käytetty jo asianajokuluihin", näinkö se meni sekin.
        Ei nyt ei tätä sakkia pidä valita kaupunginvaltuutetuksi. erp ja hh yhdessä valittivat.
        On tämä hommoo.... on...on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Löytäiskö joku vanhempaa linkkiä ja asiaa itkettäväksi?

        Mielenkiintonen tuo kirjoitus "18.01.2021 18:50".
        Hän palaa muisteloissa kuinka hyvä päätös tuo hankilalle maksettu summa, ja kuinka vältyttiin suuremmilta maksuilta.

        Mutta mikä itku jos nostetaan faktat ja päätökset esiin, niin johan se koskee.
        Kuten
        " Löytäiskö joku vanhempaa linkkiä ja asiaa itkettäväksi?"
        Mutta pitäähän toki vääristellyt oikaista.
        Vaikka nostamalla faktat esille.

        Milloin kepu palaa kertomaan asiat niinkuin ne on.

        Tänä aamuna luettuani tämän ketjun sanomaa voi vain todeta kaikki tapahtuneen.
        Vaikeaa on totuutt a muuttaa. Dokumentit puhuvat .

        Nyt ei kannata todellakaan tuijottaa puolueeseen. Kannattaa tarttua puolueista sitoutumattomien ehdokkaiden puoleen. Listoilla näkee henkilöitä, joiden kanssa keskustellen löytyy ihminen, jonka ajatusmaailma on yhtä Sinun äänestäjän
        mielipiteiden ja tavoitteiden kanssa, miten tästä syvällä olevasta taloudellisesta
        tilanteesta päästään eteenpäin. Pyhäjärvinen, pois puoluesidonnaisuus, tarvitsemme toisiamme, mielipiteitämme ja luottamusta rehtiin asioiden hoitoon.

        Viime kauden valtuusto(kuten aina!) valjastettiin keskustavetoisesti, täysin. Vähäiset lautakuntapaikat jaettiin sdp:n ja vasemmiston kanssa keskenään sopien.
        Oli merkillepantavaa näin vaalikauden aikana, että nämä palkintoja saaneet eivät todellisesti ole ottaneet kantaa asioiden hoidossa. Oli nääs sovittu valtuusto-
        kauden alussa, että paikka velvoittaa olemaan "sammoo mieltä". Näin ohitettiin
        poliittisesti sitoutumattomien valtuutettujen vaikutusmahdollisuus. Kannatusta ei
        ole juurikaan löytynyt, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.

        NYT on muutos tapahduttava pyhäjärvismielisten voimin. Ei puoluepolitikoinnilla. Se on nähty ja koettu karvaasti. Ehdokasasettelu näyttää olevan kuumimmillaan. Olethan ajatellut lähteä mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielenkiintonen tuo kirjoitus "18.01.2021 18:50".
        Hän palaa muisteloissa kuinka hyvä päätös tuo hankilalle maksettu summa, ja kuinka vältyttiin suuremmilta maksuilta.

        Mutta mikä itku jos nostetaan faktat ja päätökset esiin, niin johan se koskee.
        Kuten
        " Löytäiskö joku vanhempaa linkkiä ja asiaa itkettäväksi?"
        Mutta pitäähän toki vääristellyt oikaista.
        Vaikka nostamalla faktat esille.

        Milloin kepu palaa kertomaan asiat niinkuin ne on.

        "kunka vältyttiin suuremmilta maksuilta", mitenkäs tämä on ymmärrettävä. Ei hallitus voi noin asioita päättää. Jos hh ja erp näkivät, että päätös oli heidän ajatusmaailman mukaan
        laiton, heille olisi tullut antaa mahdollisuus valittaa ja tuoda esille näkemyksensä.

        Ei kaupunginhallitus ole oikeuslaitos, joka jakaa rahaa valittajille ollakseen hiljaa.

        Miten olisi tehty jotain toista aatetta kannattavan kohdalla??

        Eipä päätöksiä ole tehty asioiden mukaan vaan pärstäkerroin on ollut yleensä nähtävissä ja koettavissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Löytäiskö joku vanhempaa linkkiä ja asiaa itkettäväksi?

        Riittääkö (18:50) Itku-Iikalla nessut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riittääkö (18:50) Itku-Iikalla nessut?

        Noista kaikenmaailman hyvä-veli rahojen syytämisestä on valitettavasti todettava seuraaviakin toteennähtyjä tapauksia

        - jäähalli, kaupungin syliin makso,mitä makso. Sitä aiemmin kaupungin varojen vyöryttäminen niin teknisen kuin sivistystoimenpuolelta jäähallin tukemiseen
        - viimeisin näyttö honkavuoren tennishalli ja parkkipaikka.
        - niin, löytyyhän sitä muutakin, mutta tämä nyt ensi hätään.
        ja kaikki tämä
        - toimivien kyläkoulujen lakkauttaminen (säästöjä?) Laskekaapa, mihin niitä käytetty.
        Tähän suhmurointiin.
        Teknisen puolen mielettömien konsulttipalvelujen käyttö. Hinta?? Paljonko, kuka ynnää kaiken . Virkamiesten töitä tekemään otetaan puhelinsoitolla Oulusta. Miksi?

        Se Honkavuoren parkkipaikka on kyllä messevän kallis. Kukaan ei ole vielä selittänyt mihin tennishallia tarvitaan, onhan Ruotasella ja Susitiellä tenniskentät jo valmiina. Jäähallinhan omisti halliyhtlö ja kun lainaerät alkoivat erääntyä, eikun halli kaupungin/veronmaksajien riesaksi. Teknisen puolen ammattitaito? Miksi niin paljon kalliita konsulttipalveluja? Ja välillä "kahden kaupunginjohtajan mallia ja välipalaksi pienet Hankilat". Onhan noita "kokeneen enemmistön hupulointeja" vaikka naapureille jakaa. Noh seuraavan kunnallisvaalikampanjan aikana tulevilta kanditaateilta vähän kysellään. Vajaa 3 kk vaaleihin.

        Mitä luulette saavuttavanne paskapuheilla? Ei ainakaan äänestäjiä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä luulette saavuttavanne paskapuheilla? Ei ainakaan äänestäjiä!

        tottahansanomisen on, ei tule ääniä, sillä phj totuuden puhujilla, rehellisillä tekijöillä ei ole kysyntää eikä löydy tukea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä luulette saavuttavanne paskapuheilla? Ei ainakaan äänestäjiä!

        NYHY HYYH NYYYH!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joopati joo, olet aivan oikeassa. Kaikenlaiseen tällaiseen tulee puuttua. Jos ja kun virkamies
        on oikein asian esitellyt ja perustellut asian, päättäjä päättää, ei toisinpäin. Onhan selvää, että
        työntekijät ovat työssä ja isäntä on kaupunkilaisten valitsemat luottamushenkilöt, eli valtuusto , joka valitsee työrukkasekseen hallituksen sekä lautakunnat.

        Tästä lähdetään.
        Tuli mieleeni kannanottosi siitä, että epäpoliittisesti valitut valtuutetut, joita ryhmässä oli 5, valittivat kaikesta...
        Muistanette surullisen kuuluisan valtuutetun tapauksen, henkilön, joka sinnitteli olevansa pyhäjärven kaupunginvaltuutettu, vaikka koti ja työ ja perhe olivat etelä-suomessa.
        Oikeuden mukaan kotipaikka oli juuri siellä, joten ei ollut kelvollinen toimimaan
        valtuutettuna.
        Tästä alkoi juttu, joka poiki mittasuhteissa 20 000 euron korvauksiin kyseiselle henkilölle.
        Ei vielä tänä päivänäkään ole tietoa, miksi tällainen korvaus suoritettiin. Aivan laiton teko.
        Vieläkö kyselette sen perään, kuuluisiko pyhäjärvisten valita edellätavoin toimineita
        valtuutettuja/päättäjiä uudelleen!!?

        Luottamushenkilöt eivät ole päteviä ratkomaan asioita.
        Ei viitsi enää vääntää tikkua ristiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        höpö,höpö. Vai olisi kaveri pärjännyt, elä nyt naurata. Vai oli tarkoitus korvata ko:lle
        kustannukset töppäyksestään, jonka olisi hävinnyt. Siinäpä meille "taistelukenttä".
        Kuka, mitä milloin! Jee... unohdetaan kaikki muu . Mitähän ko. henkilö teki 20 000 eurolla.Oliko se verovapaa, kuten lotto ja keno? Jonkilainen lottovoitto se oli.

        Useampikin pyhäjärvinen perhe tarvitsee tällaisia. Nyt kilpaa kertomaan, kuka valtaan pääsevä muu puolue (kuin ennenmainitun tehnyt) lähtee kilpaan mukaan jakamaan
        rahhoo tarpeeseen.

        Perheet tarvitsevat tukea ja yksineläjät myös. Kelan kustannukset ovat todella suuret .
        Jos armaassa kotikunnassa on löysää rahaa, niin ei ku jakoon. Menneet vuodet osoittavat, että rahhoo on, niin ettei p:lle taivu. Teot puhuvat puolestaan täälläkin mainituilta osin.

        Saako lapset juustoa leivänpäälle ja särvintä! toivottavasti erp vastaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä luulette saavuttavanne paskapuheilla? Ei ainakaan äänestäjiä!

        "Mitä luulette saavuttavanne paskapuheilla?, kyselee joku ja lisää:ei ainakaan äänestäjiä!

        Miten tällaiseen käsitykseen olet tullut pyhäjärvisestä veronmaksajasta?

        Mietipä vielä, ovatko tiedonmuruset sitä "ihtiään". No, jos koet , että näin on, ei voi kuin

        valittaa. Jatkoa siis seuraa sinun käsityksesi mukaan. Olen varma, että , jotka eivät pyöri

        näissä piiri pieni pyörii kuvioissa ja sinulle-minulle ryhmissä ajattelevat ja toimivat

        niin, että muutosten tuulet puhaltaa Pyhäjärven arjessa. Rehellisyys ja avoimuus

        kuntakulttuuriin. Äänestetään!

    • Anonyymi

      Malila: "Riitaa kylväen Pyhäjärvi alas".

      • Anonyymi

        Todisteta lavaan Tai sitten Valehtelet kuin sinun tapasi on valehdella Aina!

      • Anonyymi

        Koski riitojen pahin kylväjä Pyhäjärvellä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todisteta lavaan Tai sitten Valehtelet kuin sinun tapasi on valehdella Aina!

        Miksi Tollo olet vaatimassa todisteita täällä muiden sanomisista vaikka itse et koskaan todista "idioottimaisia" väitteitäsi mm. yritysten torppaamisesta! Tosin miten niitä todistaa kun väitteet on täysin tuulesta tempaistuja eli potaskaa!

      • Anonyymi

        Hetkinen, sinäpä sen sano, unohdat tosin kokonaan toisen puolen näkemykseesi. Eihän kukaan yksin riitele, riidalla on alku ja riidalla on seuraajat ja seuraamukset.
        Joten, kuoma hyvä, olehan nyt avoimin mielin, älä vedä hernettä nenääsi, koska riitojen yliminän kylvömiehet ovat kunnan vakan kahvoissa, ovat varmaan niin kauan, kunnes kalma kouran kirvoittaa.

    • Anonyymi

      Laariin sataa eli entisestäänkin homeiset jauhot kastuvat lisää.

      • Anonyymi

        Homeisten jauhojen käymistuotteella valtuusoon. Niimpä, niin ja laari on puhdistunut seuraaviin koetuksiin.

    • Anonyymi

      Ajatella Homeinen on suuri oppositiojohtaja (kiloissa).

    • Anonyymi

      Minkälaisella aikataululla ruvetaan näinä kohtalon vuosina nostettua 32 miljoonan lainaa makselemaan takaisin? Tälle vuodelle suunniteltu lyhennys on pienempi kuin uuden velan ottaminen. Kyllähän sitä tuloillansa pitää velkansa hoitaa. Onhan siinä tekemistä kun menotkin on kaksinkertaiset tuloihin nähden.

      Pääseekö näillä talousluvuilla jatkoon?

      • Anonyymi

        Pääsee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääsee.

        Jaa. Selänteeltäkö pukkaa yllättäen vuosien varrelta kertyneitä säästöjä osakkaille?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa. Selänteeltäkö pukkaa yllättäen vuosien varrelta kertyneitä säästöjä osakkaille?

        Lailan ja Titan hävittämiä rahoja ei saa takaisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lailan ja Titan hävittämiä rahoja ei saa takaisin.

        Pyhäjärven Keskustan Vaalituvan 2021 vaalibiisi:Don Huonot-Riidankylväjä.Ja Yölinnun Mä putoan.Ei muuta kun Kepukat iskekää nuo kaksi kappaletta vaalituvalla soimaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lailan ja Titan hävittämiä rahoja ei saa takaisin.

        Arvoisa kepu valtuutettu/hallituksen jäsen Heikki! Laitappa tänne todisteet! Olet siinå asemassa että sinulta pitää löytyä todisteet aina väitteillesi.Tähän mennessä olet väittänyt täysin perättömiä juttuja.Oletko tietoinen ,että sinun kirjoituksista on mahdollista tehdä tutkintapyyntö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lailan ja Titan hävittämiä rahoja ei saa takaisin.

        Jahas. Savusaunan pukuhuoneen päivystäjä heräsi horroksestaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jahas. Savusaunan pukuhuoneen päivystäjä heräsi horroksestaan.

        Talviaika;sateenkaari sumujen sillalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Talviaika;sateenkaari sumujen sillalla.

        Golden Gate San Francisco on Sumujen Silta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Golden Gate San Francisco on Sumujen Silta.

        Sumujen silta Lontoossa oleva Waterloo Bridge. Elokuvakin tehty siellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Golden Gate San Francisco on Sumujen Silta.

        Koettakaa nyt, hyvät ihmiset, kerätä tietoa näistä "oikeista kirjoituksista". Jättäkää
        ohi ja olankohautuksin ala-arvoiset, asiattomat "rääkäisyt". Kokonaisuutta ajatellen tässä ketjussa on totuudenmukaisia mielipiteitä ja kannanottoja menneistä parista 4-vuotiskaudesta.
        Puolustus uhkaa sekoittaa asioita, mutta totuus ei pala tulessakaan, vanha sanonta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lailan ja Titan hävittämiä rahoja ei saa takaisin.

        Voi sinua raukkaa. Muistanet aikoja, kun mainitsemasi henkilöt ja etunenässä
        kaupunginjohtaja pyrki, nähdessään selänne kuntayhtymän toivottoman tulevan taloudellisen tilanteen Pyhäjärven osalta, pyrki silloisen Aarne Liuskan hallituksen aikana neuvottelemaan jopa ylä-savon suuntaan. Tilaisuus oli kaupunginvaltuuston kokoushuo-
        neessa, jossa olivat vieraat ylä-savon sotesta. He esittelivät johtavien luottamushenkilöiden kanssa pyhäjärvisille mahdollisuuksia hoitaa Pyhäjärven sotepalveluja omien näkökulmien valossa. Mutta ei, kaikki tyrmättiin ja kepun
        päätöksin jäätävä Selänteeseen.
        Aivan asiallista oli kj.Kiviniemen kirjoitus Pyhäjärven Sanomissa, missä hän peräänkuulutti
        tietoa, millä motiivilla ja perusteilla Pyhäjärvi lähti perustettavaan Selänne kuntayhtymään.
        Esimerkkinä voi kertoa, että ky:n hallituksen jäsenten määrä vahvistettiin olevaksi
        1 jäsen kutakin alkavaa 1000 asukasta kohti. Tämä sinänsä jo aivan "torso" heti alkuun.
        Heillähän oli heti 8 ääntä ja Pyhäjärvellä 5. Reisjärviset ovat AINA peesanneet
        haapajärvisiä ja Kärsämäki erosi ky:stä.

        Perussopimuksen em. sääntö jo antoi selkeän signaalin, miten tulee käymään.
        Samalla tässä jää ihmettelemään, että silloin synnytettiin Taloushallinto Selma, jossa
        Pyhäjärven talous siirrettiin Haapajärven hallintaan.
        Pitääkö tätä asiaa vielä rautalangasta vääntää. Ei väkisin, mutta väsyttämällä.
        Suurkuntaa suunniteltiin.
        Ei tässä ole riidankylväjiä, kun tosiasiat otetaan esille ja niin, että ymmärrämme, miten tähän on tultu. Tämä oli tarkoitushakuista aina perussopimuksen, tärkeimmän asiakirjan sääntelyn mukaista.
        Tästä voidaan olla erimieltä, ei se mitään, näin olen asian kuitenkin vuosien saatossa
        itselleni tulkinnut.

        Eli siinäkin asiassa Titta haastoi vain riitaa.

        Milloin talous on siirretty Haapajärvisille?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli siinäkin asiassa Titta haastoi vain riitaa.

        Milloin talous on siirretty Haapajärvisille?

        Eiköhän se riidanaiheuttanut ollut Jukka joka teki kaikki TAHALLAAN .Muut seurasivat perässä häntä kuin hanhilauma.Luottivat häneen.Luottaako häneen enää kukaan Virkarikoksesta tuomittua??

    • Anonyymi

      halla iskee parhaisiin valheilla kylvettyihin viljelyksiin ja korjaa sadon puolivalmiiden nenän edestä, onko se kansanliike vai ihan kokonaan muuta?

    • Anonyymi

      2012 55 ääntä sitten parikymmentä ääntä ja 2021 viisi ääntä. Kuka on?

      • Anonyymi

        Meillä ainakin kuluvalla vaalikaudella virkarikoksesta tuomittu valtuuston pj. Valtuusto ei ole vieläkään saanun kaupunginhallitukselta virallista tiedoksiantoa em. tapauksesta. Aikaa kulunut jomelkein kolme vuotta. Onko mennyt KH:lta "jotenkin ohi"?

        Onneksi hulluimmat ovat joko pudonneet vaaleissa tai potkittu pihalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi hulluimmat ovat joko pudonneet vaaleissa tai potkittu pihalle.

        Sinut vaalituvan ulospotkija potkitaan seuraavaksi ulos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi hulluimmat ovat joko pudonneet vaaleissa tai potkittu pihalle.

        10,6%:in puhurilla kevään vaaleihin. Noste tuntuu jo täälläkin.

    • Anonyymi

      Vaahtoaminen kiihtyy, ovat niin erinomaisia kaikki ehdolle lähtevät, millä listalla vaan. Kyllä heille voi kiitoksen lausua, rohkeudesta ja kykyvoimainsa yliarvioinnin osalta.

      Kevätvaalit ovat vahvasti somevaalit! Tämä uskokaa kukin puolue, lista ja kannattajayhdistys , ettei somevaaleissa ole jaossa vapaalippuja tehdä kuinka huvittaa eikä liioin sisäänpääsylippuja komediatateatterin kulisseihin eikä varmasti pakopaikkaa / mediasulkua itsensä pois näkyviltä pitämiseen.

      • Anonyymi

        Joten Hullun Naisen mahdollisuudet ovat menneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joten Hullun Naisen mahdollisuudet ovat menneet.

        55, 20 ja nyt 5

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        55, 20 ja nyt 5

        10,6 % ja vaihtelevaa

    • Anonyymi

      Kansaliikkeen laari tulvii nestettä.

      • Anonyymi

        HK sininen vetää pultit ja saa hirmuiset itkupotkuraivarit keskustan vaalituvalla ja nakkaa Tenhola Tenalan miehen ulos.Näin kävi keväällä 2019.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        HK sininen vetää pultit ja saa hirmuiset itkupotkuraivarit keskustan vaalituvalla ja nakkaa Tenhola Tenalan miehen ulos.Näin kävi keväällä 2019.

        Oliko joku piilottanut Heikin taskumatin? No siitähän voi jopa hermostua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko joku piilottanut Heikin taskumatin? No siitähän voi jopa hermostua.

        Hän ei puhunut satamisesta. Sinä kehuit laarisi satamisesta. Kumpi on painavampaa vesi vai kusi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän ei puhunut satamisesta. Sinä kehuit laarisi satamisesta. Kumpi on painavampaa vesi vai kusi?

        suomi24
        suomi24
        suomi24
        suomi24
        suomi24
        suomi24
        suomi24
        suomi24
        suomi24
        suomi24
        ½½½-----### + ?

    • Anonyymi

      Tulevissa vaaleissa on saatava muutos aikaan. Demokratiaa ei oo, jos yksi valtapuolue päättää. Kansanliike lienee poliittisesti sitoutumaton. Olen ollut tyytyväinen nykyisten 5 toimintaan. Lisää vaan kansanliikkeen edustajia. Siitä se muutos lähtee.
      Kansanliike Pyhäjärvi on pop.

      • Anonyymi

        hoh hoijaa, tämä on kuultu ennenkin. muutosta mistä, mitä tilalle, mikä on tavoite? Ei ole kyenneet isot puolueetkaan äänienemmistöllä, ei siihen muutaman valtuutetun painevoima riitä. Se vaan on siten.

        Uhkatekijöitä on ajassa monia, ja valtuutetuissa ja virkamiehissä näitä allaolevia paheita olemme jo joutuneet näkemään.

        Seitsemän kuolemansyntiä

        Ylpeys (turhamaisuus)
        Kateus.
        Viha.
        Laiskuus.
        Ahneus.
        Ylensyönti.
        Himo.

        Kuuntelin tuota mielenkiintoista Joe Bidenin virkaanastujaispuhetta. Hyvä oli.
        Näin pienen paikkakunnan kuvioissa jäi mieleeni toteamus :"Valheella ei saada valtaa".
        Myös sanoma: "historia, usko, järki ja totuus"

    • Anonyymi

      Pyhäjärven liikkeellä facesivut! Kolme oli tykännyt!

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maisa ja Mikko eroaa!

      https://www.seiska.fi/kotimaa/maisa-torppa-ja-mikko-rakas-hakivat-avioeroa-erikoinen-erosotku/1158170 Mitäs tähän sanotte? Mä en voi muuta kuin naura
      Kotimaiset julkkisjuorut
      312
      17923
    2. Poliisit vei pakolla Virolaisen Joogayrittäjän Koronatestiin

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisilta-poikkeuksellinen-toimenpide-julkaisi-korona-altistumisketjusta-epaillyn-joogayrittajan-kuvan/8080476#gs
      Maailman menoa
      410
      9065
    3. Kohusopassa keitetty Roope Salminen palaa itsevarmana julkisuuteen: "Olen erittäin hypeissä"

      Mitäs mieltä olet Roopen paluusta? https://www.suomi24.fi/viihde/kohusopassa-keitetty-roope-salminen-palaa-itsevarmana-julkisuuteen-olen-erittain-hype
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      1992
    4. Kohujulkkis Maisa Torppa ja erosekoilu räjäytti somen: "Valehtelee viimeiseen asti" "Työtön äiti..."

      Maisa Torpan ja Mikko-rakkaan erospekulointi saa tunteet kuumenemaan: https://www.suomi24.fi/viihde/kohujulkkis-maisa-torppa-ja-erosekoilu-rajaytti-so
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1863