En ymmärrä, miksi yhtäkkiä Suomessa on astmaatikkoja paljon, että ei voida käyttää maskia?
Ihme kitinää ja varsinkin aikuiset miehet.
Ihme kitinää ja varsinkin aikuiset miehet.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Tarkoittanet astmaatikoilla persuja?
Onko kaikki muumit laaksossa?
Noin hän nähtävästi tarkoittaa.
Astmaatikkona voin kyllä käyttää maskia.
Nuo pellet tuolla kaupassa ilman maskia on kyllä ihan muuta porukkaa. Käpykaartilaiset tavattiin ampua aikoinaan. Mitä näille luusereille tulisi tehdä, en tiedä. Eikö edes kauppiaalla riitä munaa antaa porttaria maskittomille?
Maskin kerrottiin suijaavan muita, ei sen kantajaa. Uutisoitua.
Maskin lisäksi ei saa unohtaa turvaväliä!
Hiihtoniilo persu valitti iltapäivälehdessä ettei astman takia voi käyttää maskia, eikä periaatteen vuoksi käyttäisi muutenkaan.
Kumma kun yhteen ja samaan puolueseen on kerääntynyt kaikki astmaatikot ja neulakammoiset rokotteesta kieltäytyjät.
Laita maski, ja ota piikki, kukaan ei estä. Mutta, miksi uhriudut täällä?
Käytän maskia ja otan koronapiikin heti kun vuoroni tulee.
Persut ne uhriutuu ja toimivat joka käänteessä suositusten vastaisesti, ovat muutenkin käytökseltään kuin jotain uhmaikäisiä pikkulapsia.
Ei vakavasti mt-ongelmainen välttämättä osaa itsekään selittää toimiaan. Tämän tapauksen elämäntehtävä nyt vain sattuu olemaan persuttelu ja muu sekoilu tällä palstalla. Toinen mahdollisuus on venäjätrolli, heidän ainoa tehtävänsä on aiheuttaa erimielisyyttä kansan kesken, keinolla millä hyvänsä.
Suositukset on suosituksia. Jokainen voi ajatella omilla aivoillaan, tai olla ajattelematta ja noudattaa vaikka suosituksia.
Voi pitää nenän alla, ei estä hengitystä. Maski, ei muutenkaan suojaa kantajaa, vaanmuita, uutisoitua.
Jonkun vanhan piian aloitus ilmeisesti .
Vanhapiika on yhdyssana.
Ei aina. Jos piika on vanha, hän on meidän talon vanha piika. Isotäti sinkkuna vanhapiika.
Kansanedustaja mäkelä haukkuu kaikkia palkkarengeiksi kun on itse eliittiherra.
Peruskoulu käymättä?
Hyvin käyty. Vanha piika on eri asia kuin vanhapiika. Esim. Kartanossa oli nuoria ja vanhoja piikoja. (Palvelijoita siiis) . Kartanon neiti oli kireä vanhapiika.
Lampaat pelkää nuhaa
En käytä maskia enkä kitise.
Astmaatkko ja persu ovat synonyymejä.
Samoin kitisijä ja persu synonyymit
Samoin Vihervassari ja lammas Synonyymit
Mikä on astmaatkko? Onko se tähtitieteilijä?
Maskiuskovaiselle pitäisi liimata se koppa naamaan pysyvästi kiinni, olisi ainakin äänenvaimentaja hillitsemässä sitä typerää lapsen ulinaa.
Noin toimien viirukset eivät pääse saastuttamaan muita, ja etenkin viirus ei saastuta pussinkantajaa itseään kunhan muistaa pussin lisäksi asettaa sen kumminauhan kaulalleen.
Siis, jokaisen yksilön ja meidän yhteiskuntamme kannalta, parasta olisi että viruskammoa potevat vetäisivät jätesäkin/jätepusin päänsä ylle/yli ja sitten kumminauhan kaulansa ympärille, siten että se säkki/pussi istuu tiiviisti.
Ihmettelen myöskin että ihme kitinää kun lihaville naisille sanotaan,Peseytykää...niin ottavat herneen nenään...muuten pitää käyttää sitä maskia lähietäisyydellä hajusta...
Miten ihmeessä tämä on tehty jo 1982?
https://genius.com/Dire-straits-industrial-disease-lyrics
Kitiskööt vaan.
Täysjärkiset suojaavat itsensä tartunnan estävällä FFP2-suojaimella, hinta 75snt
Missä muuten FFP2-suojaimia myydää, vai myydäänkö niitä vain netissä?
Prismassa kiinalaiset 25e/30kpl ja 8,50e/10kpl.
Verkkiksessä 15e/20kpl, samoin jossain s24:n mainoksessa.
Saksa järkiintynyt, radiouutisten mukaan tulossa FFP2-pakko
Pidä vain sinä typerää hyödytöntä turparättiäsi niin kuin kiltti aivoton lammas. Me muut hengitämme ilmaa mieluiten vapaasti. Olet huvittava, jos luulet jonkin huokoisen kuonokopan pysäyttävän viruksia.
Muut naamanpeitteet hyödyttömiä, mutta FFP2, KN95 ja FFP3 estävät tartunnan.